Mounjaro laihdutuslääke kokemuksia

Paljon positiiivisuutta edelliselle kirjoittajalle. Normaalipainoisten, hoikkienkin, nimittely anorektikoiksi on kyllä halpaa. Anoreksia on vakava sairaus, ei vitsi. Myös tavoitepainon saavuttaneet kokevat epävarmuutta omasta painosta. Vaikka olisi hyvä painoitsetunto silti ikävät kommentit kolahtavat. 

Jopa täällä palstalla. Ihan asiallisten kommenttien jälkeen kommentoitiin, että anorektikot täällä kirjoittelee. Olin ihmeissäni. 

Omalla kohdallani olen huomannut, että kukaan ei huonautellut mitään kun olin lihava. Nyt kun olen laihtunut on minusta tullut hyvin näkyvä ja on ilmeisesti ihan hyväksyttävää kommentoida kokoani. Vaikka olen varma omasta painostani. En silti pidä siitä, että minun painoani tai ulkonäköäni kommentoidaan. Osa toki kokee kommentoinnin ikään kuin kehuna. Kuin olisin nyt saavuttanut jotain hienoa ja minun pitäisi olla hyvilläni kehuista. Miehiltä en ole saanut yhtään kommenttia, mutta naiset kommentoivat kyllä. 

Ikävimmät kommentit olen saanut läheisiltäni ja ystäviltäni. Minulle on sanottu, että naamani roikkuu. Tulin kotiin ja peileistä totesin, että ei kyllä pidä paikkaansa. Toinen taas sanoi, että näytäm mummolta. No empä nyt sentään. Olen loukkantunut kommenteista. Juuri siksi, että ne on tullut läheisiltä.  Kommentoijat ovat olleet reilusti ylipainoisia. He ovat kommenttiensa lisäksi kovasti puhuneet omasta painostaa ja painonpudotuksen vaikeudesta. Rivien välistä on tuntunut, kuin olisin pettänyt heidät, vaihtanut puolta. Olen prosessoinut asiaa ja todennut, että kommentit kertovat enemmän heistä kuin minusta. 

Toki olen aiemmin itsekin ollut osallisena laihdutuspuheeseen eli on puhuttu laihduttamisesta, kiloista ja dieteistä. Nyt tuntuu, että se ei ehkä ole ollut ihan tervettä keskustelua. Ja kantapään kautta olen nyt oppinut, että en enää kommentoi, edes kehuen kenenkään ulkonäköä, jos ihminen ei itse tuo ensin asiaa esiin keskustelussa. 

Toisaalta tänään kuntosalilla asiallisessa keskustelussa kysyttiin minun painoani. Ensin säikähdin. Onhan kysymys aika tabu. Sitten nopeasti totesin, että tämä on ihan asiallinen keskustelu ja kerroin rehellisesti painoni. Tilanteesta jäi hyvä mieli. Kun totesin, että painoni on normaali ja sen kertominen ei aiheuttanut suurta tunne reaktiota minussa tai kysyjässä. Se on vaan paino, ei muuta. Ehkä tämän tyyppiset hetket ovat pieniä askeleita oman painon neutraaliin suhtautumiseen.

Vierailija kirjoitti:

Häpeily vaatekokojen kohdalla kertoo siitä, ettei minäkuva ole vielä terve. Itsetunto on kiinnittynyt liikaa painoasioihin, jos kilot, vaatekoot jne pyörii jatkuvasti mielessä vaikka olisi saavuttanut jo ihannepainon. 

Tuossa on varmasti vinha perä.  Ei ole mitenkään tavatonta, että mielen kehonkuva ei aina vastaa todellisuutta painon muuttuessa suuntaan tai toiseen.  Painonhallintaprosessi ei myöskään pääty kuin salamaniskusta siihen päivään, kun saavuttaa tavoitepainon. Se on  on myös pitkä mentaalinen prosessi.  

Tuo oikean vaatekoon hahmottaminen on mielenkiintoista ja osa realistisen kehonkuvan muodostumista. Se on myös palkitsevaa ja rehellinen omien tunteminen tunnistaminen on arvokasta tuossakin kohtaa. Olen oppinut tämän prosessin aikana paljon muutakin kuin painonhallintaan liittyviä asioita. Osin olen myös yllättynyt hieman samoista asioita, mihin kaksi edellistä kirjoittajaa viittaa omien kokemustensa kautta; On yllättävää miten paljon reaktioita painon putoaminen saa aikaan muissa ihmisissä. Sitä jopa hieman yllättyy ihmisten negatiivisuudesta tai jopa peitellystä raivosta, vaikka painoasioita ei olisi edes sivuttu. Tosin on ollut myös ilahduttavaa kuulla jo pari vuotta ennen minua painonpudotusprosessinsa läpi käyneen henkilön vilpitöntä tyytyväisyyttä siitä, että sai motivaation  ja löysi itselleen sopivat keinot vaikean ylipainonsa pudottamiseen. Hän oli päässyt tavoitteeseensa jo ennen kuin oma motivaationi heräsi, mutta oli kyllä ihana kuunnella sitä energiaa ja iloa, mitä hän sai tavoitteensa saavuttamisesta. Toisen onnistuminen ei ole toiselta pois, vaikka aina joukkoon tietysti mahtuu ikäviä piikittelijöitä.  Silloinkin on hyvä muistaa, että emme voi tietää mikä näiden töksäyttelijöiden kommenttien juurisyy on. Se todennäköisesti se ei liity mitenkään meidän pudotukseen vaan kumpuaa jostain ihan muusta asiasta, jota kommentoijakaan ei osaa tunnistaa.

Tsemppiä kaikille painonhallintamatkallaan (missä vaiheessa tahansa) oleville.   -AP

Vierailija kirjoitti:

Häpeily vaatekokojen kohdalla kertoo siitä, ettei minäkuva ole vielä terve. Itsetunto on kiinnittynyt liikaa painoasioihin, jos kilot, vaatekoot jne pyörii jatkuvasti mielessä vaikka olisi saavuttanut jo ihannepainon. 

En lähtisi sanomaan noin jyrkästi. On tavallista, etteivät aivot pysy välttämättä muutoksen perässä. Aivoihin kun on tallentunut kuva siitä entisestä minästä. Tuo pätee kaikkiin muihinkin mittoihin. Sen vuoksi uusien annoskokojen opettelu on monelle todella vaikeaa. 

Omaan muuttuvaan ja muuttuneeseen vartaloon tottuu kaikista parhaiten hyvällä huolenpidolla, rasvaamalla ihoa kevyellä perusvoiteella, jotta aivot ymmärtävät oman kehon tunnun, pukeutumalla itselle mieluisiin vaatteisiin ja sekä sinnikkäästi peilailemalla ja ottamalla kuvia muutoksesta. 

Taas näitä apinareaktioita. Olisi kiva, jos ihmiset olisivat hiukan enemmän ihmismäisiä, mutta ei. Täältä tsempit teille, joille oli sanottu noin törkeästi.

Miksi sanon apinareaktioita. Koska ulkonäkö on yksi väline siinä, miten korkealla laumahierarkiassa tai nokkimisjärjestyksessä on. Se ihan konkreettisesti on joltain lauman jäseneltä pois, jos joku toinen saa sellaista lisää, millä on laumalle arvoa. Nimittäin se itse tippuu hierarkiassa alemmas, jos toinen menee ohi. Ihmisten luulisi päässeen tästä eroon, mutta eivät ole. Tuosta omasta asemasta laumahierarkiassa kumpuaa kaikki kateelliset ja katkerat kommentit.

mm

Jos säilyttää lihakset ei ole vaikeaa laihtua ja pysyä normaalipainoisena.Sen sijaan yritätte määrittää kalorikulutuksen jojodieettien jäljiltä pelkällä vaakalukemalla.100% varmasti menee metsään.

mm - kiitos kirjoituksestasi.

En ole juurikaan erityisemmin keskustellut lähipiirin kanssa tästä koko prosessista sen jälkeen, kun aloittaessani kerroin kaikille, että nyt alan painonpudotuspuuhiin. Osa otti sen varmasti turhautumisen puuskanani ja hymyili minulle hyväksyvästi jne. Toki myöhemmin illanistujaisissa, jos oli pöytiintarjoilu, kerroin kyllä  että puoliksi syöty annos on osa projektiani  - ja sitten naurettiin porukalla kippurassa. Sain siten hiljaista tukea ystäviltä. Ilmeet, eleet ja läsnäolo kertoo paljon. Se tuntuu hyvältä. Hyväksyntä siitä, että olen hyvä sellaisena kuin olen ja toisaalta hyväksyntä siitä, että minulla on jokin tavoite, eikä se ole muilta pois. 

Puolisoni (normaalipainoinen, myös urh. tausta), joka on kaikin puolin hyvin tahdikas kaikkien painoasioiden ja muiden vastaavien yksilötason asioiden suhteen, otti puheeksi painonpudotukseni ja oli kovin kiinnostunut montako kiloa minusta on hävinnyt. Eipä olisi koskaan tullut mieleenikään, mutta hän oli havainnoijana pannut merkille jotain tuollaista mistä kirjoitat mm. Ei samoin sanoin, mutta kuitenkin. Painoni putoaminen on saanut selkeästi aikaan melkoista levottomuutta joissakin henkilöissä, joihin tämä ei liity mitenkään  - ja joiden en olisi koskaan uskonut reagoivan mitenkään tai edes kiinnittävän huomiota tällaisiin asioihin.  Olen kuullut tällaisesta aiemmin, mutta en oikein sisäistänyt miten omituisesti ihmiset voivat reagoida  - tai pitemminkin miten suuria tunnereaktioita muissa voi syntyä tällaisesta asiasta, mikä ei mitenkään liity heidän elämiseensä. Tosin siinä voi olla kyse jostain ko. henkilön omasta tavoitteesta (muustakin kuin pianosta), jonka tavoitteluun ei ole vielä löytynyt riittävää motivaatioita tms. Kukapa tietää. 

Näistä kaikista kohtaamisista huolimatta, onnistumisia saa tuulettaa!!! Jokaista edistymisen askelta, jota tavoittelee jne. Jos sitten päättää keskeyttää esim. painon pudotuksen, niin ei sekään haittaa. Jokainen on kuitenkin tärkeä juuri ihan itsenään, sellaisena kuin on. Jokainen saa myös tuulettaa onnistumisia, on se sitten mikä tahansa tavoite. Tässä keskustelussa tietysti monet puuhaavat tämän painon parissa. Ollaan me ihania.

Tsemppiä kaikille 

AP

Hei ja kiitos kaikille osallistujille mahtavasta ketjusta. On todella harvinaista, että ketjun aihe pysyy samana ja ilmapiiri kannustavana. Osaltaan vaikutusta lienee sillä, että satunnaisten mölisijöiden jutut on jätetty omaan arvoonsa eikä lähdetty tappelemaan heidän kanssaan.
Olen lukenut ketjun läpi ja koettanut oppia toisten kokemuksista. Jotenkin tiivistetysti ohjenuora tuntuu olevan se, että pistokset ovat vain tuki elämäntapojen muutokselle (joka olisi hyvä olla ainakin aluillaan ennen pistosten aloittamista), kalorivaje täytyy itse luoda muttei kannata syödä liian vähän tai se kostautuu oloissa ja että ei kannata hötkyillä. 
Olen aloittamassa Ozempicin ja minua jännittää sivuvaikutukset. Olen lukenut että reiteen pistämällä vaikutus on ehkä pienempi, mutta tarkkaa pistoskohtaa on ollut vaikea löytää. Reiden keskiosan ulkoreuna kun on minulla aikalailla lihasta. Siinä on toki rasvaa päällä, mutta ei niin paljon kuin vatsassa.
Onko teillä ohjeita reiteen pistämisestä?
Onko muita vinkkejä ekaan pistokseen? Pitääkö ottaa sanko sängyn viereen? Olen ajatellut syödä aloituspäivän helposti sulavaa kevyttä ruokaa, ottaa pistoksen illalla ja paastota loppuillan ja yön yli.

Joillakin on ollut ihan hurjan nopeita pudotuksia, mutta päivittäinen kalorimääräkin on ollut tosi pieni. Itse liikun paljon ja arvioitu kalorinkulutus nyt on 2500kcal/pvä ja tuolla paino onkin pysynyt samana. Alkuun ajattelin yrittää maltillista 300-500kcal vajetta, Ozempic on tukemassa nälänhallintaa. Saa kyllä nähdä miten ruoka maistuu tai auttaako Ozempic yhtään nälkään. Ruokailurytmi ja ruuan laatu on kyllä kunnossa, siihen olen satsannut viimeiset pari vuotta ja ravitsemusterapeutti on käynyt läpi ruokavalioni. Ongelma on annoskoot, sillä nälkä vaivaa heti kun rajoitan annoksia vähänkin. Kasvisten lisääminenkään ei auta ja syön niitäkin suositusten mukaan.
Jännittää. Toivon todella että lääke toimii. Minulla on ylipainoa maltillisesti n.15kg ja elämäntavat muuten kunnossa, mutta keho ei tunnu omalta ja vyötärönympärys on liian iso terveyden näkökulmasta. Olisi niin hienoa pudottaa painoa maltillisesti yleisten ohjeiden mukaisesti mutta ilman sitä järkyttävää, yöunet vievää nälkää.
Tsemppiä kaikille jotka ovat matkan alussa. Ette ole yksin!

Kilpikonna
 

Hei Kilpikonna, tervetuloa mukaan keskusteluun. On myös arvostettavaa, että olet jaksanut lukea tämän ketjun. Vau. Vertaiskokemukset ovat mielestäni hyvin arvokkaita ja tässäkin ketjussa tulee hyvin esiin se, että kokemukset ja toimivat keinot ovat osin yksilöllisiä. Olit kuitenkin upeasti poiminut kokonaisuudesta juuri sen oleellisen.  Lääke on hyvä tuki, mutta valinnat on tehtävä itse. Nälän tunnettakin joutuu joskus sietämään, mutta kun opettelee viemään huomionsa muualle, niin se onnistuu kyllä. Myöskään rauhallista ja viipyilevää ateriahetkeä kannattaa arvostaa, jotta mieli tunnistaa mistä on kyse ja tyydyttyy saamastaan ateriasta. 

Hienoa, että kerrot omasta prosessistasi ja toivon, että mukaan tulee myös muita, jotka ovat kanssasi samassa vaiheessa. Tsemppiä tulevalle matkallesi.

-AP

Hei Kilpikonna ja tervetuloa! Olet oikeassa, tämä ketju on harvinaisuus vauvalla. 
 

Minun tavoitteissani ja elämäntapamuutoksessa on paljon samaa sinun kanssasi. 
Myös minä käytän Ozempicia, ja tavoitteena on tuo n. 15kg painonpudostus. 
Elintavoissa en ihan ole sinun tasollasi ollut, mutta kuitenkin liikkunut säännöllisesti ja syönyt pääasiallisesti terveellistä ruokaa. Minun akileen kantapää on ollut napostelu ja herkut ja toki myös annoskoot. 

Olen joitain vuosia alle 50v ja paino kivunnut hitaasti ja viimeisinä vuosina (ehkä jopa kahden vuoden aikana) nopeasti selkeästi ylipainon puolelle ja liikakilot kertyneet juurikin vyötärölle. Koin vähän, että nyt tälle on jotain tehtävä jos aikoo tehdä. Painon nousun sain taitettua alkamalla pätköpaastoamaan jättäen aamiaiset väliin, mikä tuntui sopivan minulle hyvin. Painon laskemisen tueksi aloitin Ozempicin marraskuun lopulla.

Nyt paino on laskenut 7kg ja viikkoja taitaa olla kasassa 9. Tuossa oli juuri melkein kahden viikon jumi, joka onneksi nyt taittui. 

Minä mietin alkuun myös pahoinvointia, mutta itse en huomannut kyllä mitään isompaa. Pistän vatsaan, en ole muuta edes ajatellut. Ähky tuli parina ensimmäisenä päivänä ruokailuiden jälkeen, mutta ei varsinaista pahaa oloa. 
Minulla lääke kyllä auttaa nälkään. Tai ainakin heikentää nälkäsignaalia. Nyt juuri kollega kysyi lounaalle ja mietin, että ei vielä ole nälkä, mutta kun asiaa ajattelee, niin taitaa kuitenkin olla. 
Samoin se vie terän mieliteoilta. Herkuista kieltäytyminen on paljon helpompaa. Mutta itse en ole huomannut (valitettavasti) kuitenkaan mitään vastenmielisyyttä herkkuja kohtaan. 
Tsemppiä matkaan ja tulepa kertomaan miten lähtee käyntiin.

Mulla tavoitteena oli saada paino alkamaan kutosella ennen kuukauden lopun kontrollilääkäriä. Tästä varmaan jään, mutta onneksi paino kuitenkin nytkähti alaspäin vihdoin toissa päivänä. Pitäisi melkein 2 kiloa vielä puristaa puolessatoista viikossa. Varmasti onnistuisi jos vetäisin minikaloreille, mutta yritän pitää maltin ja määrät vakiona. 

-Neppari