Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7741)
Hitto jäin koukkuun tähän ketjuun taas mikä ei ole ollenkaan hyvä kun olen nyt useamman yön yksin kotona.. No mutta yksi tarina tuli itellenikin mieleen jota en ole täällä aiemmin jakanut. Tämä tapahtui ollessani 8-9 vuotias. Oltiin kaverini kanssa koulumatkalla ja jäätiin kahlaamaan sellaseen lätäkköön. Reput jätettiin vähän matkan päähän. Oltiin siis sellaisen pururadan varrella. Yhtäkkiä huomasin että ohikulkeva mies oli nappaamassa mun reppua ja huudahdin jotain. Mies sitten pudotti repun ja juoksi pois. Tossa ehkä eniten ihmetyttää se että mitä se luuli nuoren tytön repusta edes saavansa, koulukirjoja? Ja toisekseen kun pudotti sen niin säikähtikö vaan niin paljon mun huudahdusta, ei meistä paljon meinaa vastusta ois ollu jos ois oikeesti halunnu sen repun viedä :D
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että Hannu ja Jukka eivät kumpikaan olleet kauhean mieleenpainuvia lapsia, varsinkin jos olivat vähän hiljaisempia eivätkä kauheasti hankkineet kavereita luokiltaan. Omissa ala-asteen koulukuvissa on myös henkilöitä joita ei enää osaa nimetä tai pahimmillaan tunnistaa / muistaa.
Saattavat myös kuulua johonkin uskonlahkoon ja pysyä eristyksissä muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala ja yläasteella luokassamme oli hiljainen, mutta hyvä oppilas nimeltään Jukka. Hänellä ei ollut juurikaan kavereita, mutta minä pidin hänestä. Aikuisiällä olen yrittänyt jutella luokkakavereiden kanssa Jukasta, mutta kukaan heistä ei muistanut koko ihmistä. Olen lisäksi yrittänyt etsiä Jukkaa sosiaalisista medioista ja netistä, mutta hänestä ei löydy mitään tietoa, vaikka koulumenestyksensä perusteella voisi olla hyvinkin asiantuntija tai johtotehtävissä.
Oliko Jukkaa olemassakaan?
Mulla on samallainen ongelma. Kirkonkirjoista löysin että isäni serkulla oli sodan aikana syntynyt poika. Olin yhteyksissä ao isän serkkuun ja kirjoitti pojastaan. Kertoi puhuneensa poikansa kanssa yms. Mistään en ole saanut tietoa missä tämä henkilö on. Kukaan ei tunne häntä. Ei edes hänen siskopuolensa. Ei väestörekisteri, ei numerotiedustelu.
Oletko etsinyt Ruotsin puolelta? Jos on lähetetty sotalapseksi sinne ja jäänyt sinne? Adoptoitu ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 80-luvun puolessavälissä päiväkodissa kaveri, olkoon nyt vaikka Paula. Hän oli mielestäni tosi kaunis tyttö, luonnostaan mustat hiukset, vähän aasialais-/japanilaistyyppiset piirteet ja silmät, vaikka ihan supisuomalainen oli. Tiet erosivat vähän myöhemmin ja päiväkotiystävyys loppui, kun perheemme muutti pois paikkakunnalta, tosin emme muuttaneet kovin kauas, n. 30km päähän.
Elettiin 2000-luvun alkua, ehkä 2003/2004 eli olin hyvinkin jo aikuinen, kävin töissä ja olin kihloissa. Oltiin puolisoni kanssa eräs kesäpäivä uimassa järvellä, joka sijaitsi lähellä tuota entistä päiväkotiani. Ranta oli aika pieni ja jo sinne mennessämme katsoin, että siellä vedessä oli joukko päiväkotilapsia ohjaajineen ja meitä vähäsen ärsytti se meteli ja mekastus, mutta minkäpä sille mahtoi. Puoliso jäi vielä rannalle kun minä lähdin kahlaamaan veteen.
Yhtäkkiä yksi niistä lapsista alkoi tuijottaa minua. Olin vähä
Jos tämä on totta, niin on kyllä hieno tarina. Mahdotonta tietysti tällä palstalla tietää, mikä on totta ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukseni: Poikani oppi puhumaan noin 7 kuukautta vanhana ja kertoi aivan uskomattomia tarinoita muunmuassa ettei kuolemaa tarvi pelätä, vaan sitten synnytään uudestaan. Joskus siihen voi kulua jopa 100 vuotta. Nyt ei muista mitään vauvana kertomistaan asioista, monia muitakin asioita kertoi...
Just joo. Lapsi oppii puhumaan ENSIMMÄISEN sanan tai pari aikaisintaan 9 kk iässä. Moni puhuu ensimmäisen sanan vasta vuoden vanhana. Eikä todellakaan puhu kukaan lapsi lauseilla, ennen kuin vasta 2-3 vuotiaana.
Eli meni "vähän" reisille nyt tää juttu...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olimme mieheni kanssa käymässä nukkumaan ja äkkiä kuului tosi kova jysähdys,mieheni kysyi että nytkö Suomea alettiin pommittaa ja minä puolestani arvelin leikkisästi, että ufo varmaan putosi. Ääni oli TODELLA kova.
Seuraavina päivinä ei uutisissa ollut siitä mitään, Facebookin paikallisryhmässä ei keskusteltu asiasta, ei mitään,kuin kukaan muu ei olisi ääntä kuullut.
Tapahtuiko Juvalla tänä kesänä? Kuulin äänen kun olin ulkona tupakalla klo 23,kumppanini kuuli sen sisäll vaikka ikkuna oli kiinni. Pommin taikka meteoriitin putoaminen sitä todellakin tuli mieleen ja odotin että maa olisi tärissyt taikka ikkunat helisseet.
Mä pierasin
Vierailija kirjoitti:
Olimme käyneet Lidlissä ja oltiin matkalla kotiin,mies ajoi ja minä istuin ostoskassi jaloissa kun äkkiä kassista kuului poksahtava "piff",mieskin kuuli sen ja huudahti"mikä vuotaa?" Vastasin etten tiennyt ja koetin kurkkia ostoskassiin jossa oli limsaa,kissanruokaa ja pakastealtaan karjalanpiirakoita. Mikään ei tuntunut märältä vaikka äänen perusteella jokin tölkki fuskasi.Kotona tarkistin ostokset: Mikään ei ollut märkää,muovipussin pohjalla ei ollut nestettä.
Ukkos pierasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olimme käyneet Lidlissä ja oltiin matkalla kotiin,mies ajoi ja minä istuin ostoskassi jaloissa kun äkkiä kassista kuului poksahtava "piff",mieskin kuuli sen ja huudahti"mikä vuotaa?" Vastasin etten tiennyt ja koetin kurkkia ostoskassiin jossa oli limsaa,kissanruokaa ja pakastealtaan karjalanpiirakoita. Mikään ei tuntunut märältä vaikka äänen perusteella jokin tölkki fuskasi.Kotona tarkistin ostokset: Mikään ei ollut märkää,muovipussin pohjalla ei ollut nestettä.
Ukkos pierasi
Tämä ei ole selvittämätön juttu. Monien leikkeleiden suojakaasu haisee pierulle. Kassalla, oli muuten juurikin Lidl, alkoi yhtäkkiä haista pieru. Kanssakin huomasi asian ja tarkisti leikkelepaketit, etteivät ne vuoda ja sanoi vielä siitä. Asia ei selvinnyt kassalla. Myöhemmin poikani sitten paljasti pieraisseensa.
Olin iltauinilla loppukesän iltana,rannalla ei ollut muita. Pidin kuitenkin rantaa silmällä kun fillari oli siellä. En nähnyt liikettä,en kuullut mitään mutta noustessani vedestä totesin muovipussin, jossa oli kylpypyyhe ja vesipullo kadonneen. En tiedä mikä ninja ne vei ja minkä aarteen luuli löytävänsä. Oli vähän inhottavaa vetää mekko märälle iholle ja pyöräillä kotiin..
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani ostivat viitisen vuotta sitten kesämökin. Menimme mieheni ja tyttäremme kanssa sinne ensimmäistä kertaa mökkeilemään, oli kova helle ja olimme uineet melkein koko päivän. Illalla hämärän tullen oli vihdoin hieman viileämpää ja päätin lähteä käymään pikaisella kävelyllä. Mies jäi mökkiin laittamaan lapsen nukkumaan ja tekemään meille iltapalaa.
Ihan vanhempieni mökin vierestä lähtee reitti metsään, jossa sitten risteilee enemmänkin suhteellisen leveitä metsäpolkuja. Isäni oli kehunut että juuri siellä on mukava käydä kävelyllä, joten suuntasin sinne. Käveleskelin hetken ja nautin viileähköstä ilmasta. Tulin kolmen polun risteykseen ja päätin että nyt on aika kääntyä takaisin, alkoi olla jo todella hämärä ja tiesin että iltapala on kohta valmis. Katselin vielä eteenpäin jatkuvaa reittiä ja huomasin sen päässä siintävän ison tumman möykyn. Ajattelin että onpas siinä valtava kivi ja oli todella läh
Tuttu tunne! Ratsastaessani hevosillani hämärässä on näyttänyt että jokin möykky, musta örkki tai mikä lie on keskellä tietä, liikkuu jopa keskemmälle. Lähelle päästyä näen katajan, pienen kuusen tai puskan. Tie/polku mutkittelee ja hämärässä näyttää kuin vierellä oleva möykky olisikin keskellä väylää jopa liikkuen.
Ekaluokan ajan luokallani oli muuan poika, kutsuttakoon häntä vaikka Toniksi. Muistan hämärästi, että hän oli vilkas ja olisiko jotain käytöshäiriöitäkin ollut. Kun toinen luokka alkoi, häntä ei yhtäkkiä enää ollutkaan. Asiaa ei mitenkään selitetty opettajan taholta, joten meitä lapsia se mietitytti. Pohdimme, että Tonin perhe oli varmasti vain muuttanut muualle ja hän oli siksi mennyt toiseen kouluun, mutta villimpiäkin huhuja liikkui. Jotkut väittivät sitkeästi, että Toni on oikeasti kuollut (joko onnettomuudessa tai omien vanhempiensa / paikallisen hiipparin toimesta) ja meille ei haluta siksi puhua asiasta. Tuskinpa kuitenkaan....
Ei tämä asia enää niin ihmeellinen ole, mutta pienen lapsen mielessä se nousi oikeaksi mysteeriksi ja minua mietitytti pitkään, mitä oikeasti tapahtui. Juttelimme tästä pari vuotta sitten erään samalla luokalla olleen ystäväni kanssa, ja hän oli jo unohtanut asian. Hän ei muistanut koko poikaa ollenkaan, vaikka näytin hänet luokkakuvasta.
Olin kipeänä kotona ja mies ihmetteli töistä tullessaan miksi seison maaliskuussa hihaton musta mekko päällä grillikatoksen nurkilla tuijottamassa metsää,olin lopettanut tupakoinnin joten mies tiesi etten röökilläkään ole ja vaikka olisin ollut salaröökillä niin miksi niin kevyessa asussa. Kovasti säikähti sisään tultuaan kun huomasi että nukun sohvalla verkkarit ja t-paita päällä,lisäksi mies tuolloin vasta muisti että olin vaihtanut hiusväriä enkä ollut enää punapää kuten näkemänsä mustamekkoinen hahmo,vaan brunette. Mies lähti tietenkin katsomaan mikä naikkonen nurkissa hiipii muttei läytänyt enää ketään Mitään ei myöskään oltu viety tai rikottu.
Asumme maalla,syrjässä, "hevonkuusessa" joten vaikea uskoa että joku olisi noin vaan tullut pihaamme seisoskelemaan.
Miksi miehesi ei mennyt viereen kysymään mitä siinä seisoskelet vaan meni sisälle.Se tässä eniten ihmetyttää.Jos hällä hyvä selitys niin sitten ok, muuten aika erikoista että tietää että olet kipeenä ja menee vaan ookke.. olkoot siellä ja menee sisälle:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukseni: Poikani oppi puhumaan noin 7 kuukautta vanhana ja kertoi aivan uskomattomia tarinoita muunmuassa ettei kuolemaa tarvi pelätä, vaan sitten synnytään uudestaan. Joskus siihen voi kulua jopa 100 vuotta. Nyt ei muista mitään vauvana kertomistaan asioista, monia muitakin asioita kertoi...
Just joo. Lapsi oppii puhumaan ENSIMMÄISEN sanan tai pari aikaisintaan 9 kk iässä. Moni puhuu ensimmäisen sanan vasta vuoden vanhana. Eikä todellakaan puhu kukaan lapsi lauseilla, ennen kuin vasta 2-3 vuotiaana.
Eli meni "vähän" reisille nyt tää juttu...
Itseasiassa yksi lapsistani alkoi puhua 10kk iässä jo sanoja ja jo 1,5vuotiaana puhui selkeitä lauseita. Mutta totta on, ettei mikään vauva vielä 7kk iässä puhu, saatika vauvana vielä juttele kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Hitto jäin koukkuun tähän ketjuun taas mikä ei ole ollenkaan hyvä kun olen nyt useamman yön yksin kotona.. No mutta yksi tarina tuli itellenikin mieleen jota en ole täällä aiemmin jakanut. Tämä tapahtui ollessani 8-9 vuotias. Oltiin kaverini kanssa koulumatkalla ja jäätiin kahlaamaan sellaseen lätäkköön. Reput jätettiin vähän matkan päähän. Oltiin siis sellaisen pururadan varrella. Yhtäkkiä huomasin että ohikulkeva mies oli nappaamassa mun reppua ja huudahdin jotain. Mies sitten pudotti repun ja juoksi pois. Tossa ehkä eniten ihmetyttää se että mitä se luuli nuoren tytön repusta edes saavansa, koulukirjoja? Ja toisekseen kun pudotti sen niin säikähtikö vaan niin paljon mun huudahdusta, ei meistä paljon meinaa vastusta ois ollu jos ois oikeesti halunnu sen repun viedä :D
Se mies halusi tarkistaa uskontokirjastasi, että keitäs ne Kain ja Abel taas olivatkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 80-luvun puolessavälissä päiväkodissa kaveri, olkoon nyt vaikka Paula. Hän oli mielestäni tosi kaunis tyttö, luonnostaan mustat hiukset, vähän aasialais-/japanilaistyyppiset piirteet ja silmät, vaikka ihan supisuomalainen oli. Tiet erosivat vähän myöhemmin ja päiväkotiystävyys loppui, kun perheemme muutti pois paikkakunnalta, tosin emme muuttaneet kovin kauas, n. 30km päähän.
Elettiin 2000-luvun alkua, ehkä 2003/2004 eli olin hyvinkin jo aikuinen, kävin töissä ja olin kihloissa. Oltiin puolisoni kanssa eräs kesäpäivä uimassa järvellä, joka sijaitsi lähellä tuota entistä päiväkotiani. Ranta oli aika pieni ja jo sinne mennessämme katsoin, että siellä vedessä oli joukko päiväkotilapsia ohjaajineen ja meitä vähäsen ärsytti se meteli ja mekastus, mutta minkäpä sille mahtoi. Puoliso jäi vielä rannalle kun minä lähdin kahlaamaan veteen.
Yhtäkkiä yksi niistä lapsista alkoi tuijottaa minua. Olin vähän ihmeissäni. Sitten hän kahlasi suoraan minun luokseni ja tervehti minua iloisesti nimeltä! Tervehdin takaisin ihmeissäni ja mietin, onko hän jonkun ystäväni lapsi tms..? Hän vain tuijotti ja kysyi sitten, enkö tunne häntä? Hänhän on Paula päiväkodista, muistatko kun leikittiin aina yhdessä! En tiennyt mitä sanoa. Se oli todellakin Paula, mustat hiukset, aasialaispiirteet ja kaikki, mutta edelleen samannäköinen ja -kokoinen laiha pikkutyttö kuin silloin. Vaaleanpunainen lasten uimapuku päällään. Mietin että oliko hänellä joku sairaus, minkä takia hän oli jäänyt "lapseksi"?? Jotain siinä pikaisesti kai juteltiin, mitä kuuluu jne, mutta aika pian hän lähti takaisin leikkimään muiden lasten kanssa. Olin aivan kauhuissani, jalat ihan hyytelöä. Kai sille oli joku järkevä selitys?? Ainoa minkä keksin, oli että hänellä kai sitten oli jokin sairaus. Silti ihmettelin, miksi hän leikki niiden päiväkotilasten kanssa, kun ikää oli kuitenkin meillä molemmilla silloin jo yli 20 vuotta.
Pari vuotta tuon tapauksen jälkeen olin töissä ja sisään käveli asiakas. Tunnistin hänet heti, niistä kasvonpiirteitä ei voinut erehtyä. Hän ei kai tunnistanut minua, mutta tarkistin hänen nimensä, kun hän maksoi ostoksensa kortilla. Se oli todellakin Paula. Mutta yhtäkkiä hän olikin täysin aikuinen!! Silloin heitti kyllä aivot kuperkeikkaa. Mihin aikasilmukkaan olin hypännyt silloin rannalla??
Jos tämä on totta, niin on kyllä hieno tarina. Mahdotonta tietysti tällä palstalla tietää, mikä on totta ja mikä ei.
Erikoinen tarina toden totta. Maailmassa on tapahtunut ja tulee tapahtuman asioita joita ihmismieli ei pysty käsittämään (ainakaan toistaiseksi). Internetissä on kuitenkin aivan mahdotonta tietää kirjoittaako joku totta vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä kuuluu yöllä semmonen humina. Ääni on kuin tasainen jonkun sähkömoottorin tasainen käyntiääni. Ei kova ääni, joutuu tarkkaan kuuntelemaan. Ja kun sen kuulee alkaa vaivaamaan. Puolisoni ei sitä kuule tinnitukseltaan. Päivällä ei kuulu huminaa.
Päivällä ilmastoinnin, lämmityksen jne äänet eivät kuulu, koska ne häviävät muun äänimaton sekaan.
Kylmälaitteet saattavat myös pitää yllättävän kovaa ääntä silloin, kun muuten on hiljaista. Itse asiassa kun satuin selaamaan läpi juuri hankittujen pakastimen ja jääkaapin manuaaleja, pakastimesta sanottiin, että se voi satunnaisesti päästää myös "lehmämäisiä" ääniä :D
Itsekin kuullut sitä samaa ja luulen että se ääni kantautuu maata pitkin tuulivoimalasta ? Varsinkin talvella.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut, puolisokin muistaa tuon tapauksen. Tuosta uimisesta en osaa sanoa, kyseessä on tosi pieni paikkakunta, ehkä siellä on eri käytännöt? Tai sitten oli joku muu porukka, useamman perheen lapset yhdessä tms?
Jospa hän on nykyään töissä päiväkodissa ja puhui sinulle ihan aikuisena, mutta jotenkin "näit" hänet vielä lapsen silmin.
Tässä ketjussa tapahtuu selvittämättömiä asioita; trollit saa trollata ja trolleista pitämättömät saavat ihan nimiä olettaen kirjoittaa todella ikäviä ja pahantahtoisia vastineita trolleille.
Luin tämän ketjun kaikki 386 sivua ja hauskaa oli siitä huolimatta, että joidenkin todella rumat sanat trollille pistivät välillä miettimään missä on myötätunto ja elämänilo ihmisiltä.