Lue keskustelun säännöt.
Selvittämätön asia/tapahtuma joka on jäänyt vaivaamaan?
Itsellä on useampia, mutta laitan tähän yhden noin niinkuin esimerkin vuoksi.
Olin n. 15-vuotias kun aloin saada kännykkääni soittoja joltain naiselta joka syytteli minua siitä että olen hänen miehensä panopuu. Olin ujo ja hiljainen enkä tiennyt miten reagoida, joten ilmoitin vain että naisella taitaa nyt olla väärä henkilö kyseessä. Nainen raivostui tästä ja aloitti "niin varmaan" -raivoamisen ja että tietenkin kiellän tekoseni, kuinkas muutenkaan!
Mitä tuohon voi sanoa?
Tämä nainen soitti aina silloin tällöin ja kysyi jotain tyyliin "Niin voisiks kertoa missä mun mies oli tiistaina?". Oli sellainen poissaoleva häiriintyneisyys aina äänessä joka jotenkin kylmäs. Tuli mieleen oma äitini joka oli todella epävakaa.
Viimeisen kerran kuulin tästä naisesta kun olin perheeni kanssa lomalla Espanjassa. Nainen sanoi että on nyt tulossa minua vähän moikkaamaan. Sanoin että tulee pitkä matka (ja kallis puhelu) kun ollaan ulkomailla. Kerroin vielä viimeisen kerran olevani teinityttö jolla ei ole ollut suhdetta kehenkään vastakkaisen sukupuolen edustajaan, ja että isäni sattuu olemaan tässä vieressä jos hän haluaa rupatella. Puhelu katkesi enkä kuullut hänestä enää toiste.
Tässä jäi vaivaamaan kaksi asiaa:
1) Numeroni oli salainen. Sitä ei löytyisi kenenkään kaiman nimellä numeropalvelusta. Kuka antoi numeroni?
2) Nainen tiesi etunimeni, eli soitti minulle nimen perusteella. Onko liian uskomaton sattuma että nainen oli näppäillyt numeron väärin mutta jahtasi samannimistä tyyppiä?
3) Jos olisikin käynyt niin ettei numero jostain syystä olisikaan salainen, liittymä oli isäni nimissä, ei minun.
Tästä kohta 20 vuotta aikaa mutta joskus tulee mieleen mitä häirikölleni kävi. Mistä hän tuli ja minne hän meni? Oliko nörtin näköinen teinityttö hänestä oikeasti uhka, vai olinko väärä henkilö? En edes tuntenut ketään aikuista miestä joka ei olisi ollut minulle sukua. Ja tämä nainen oli selvästi vanhempi, ja naimisissa.
Millaisia mysteerejä ja selvittämättömiä teillä on?
Kommentit (7964)
Minulla oli 80-luvun puolessavälissä päiväkodissa kaveri, olkoon nyt vaikka Paula. Hän oli mielestäni tosi kaunis tyttö, luonnostaan mustat hiukset, vähän aasialais-/japanilaistyyppiset piirteet ja silmät, vaikka ihan supisuomalainen oli. Tiet erosivat vähän myöhemmin ja päiväkotiystävyys loppui, kun perheemme muutti pois paikkakunnalta, tosin emme muuttaneet kovin kauas, n. 30km päähän.
Elettiin 2000-luvun alkua, ehkä 2003/2004 eli olin hyvinkin jo aikuinen, kävin töissä ja olin kihloissa. Oltiin puolisoni kanssa eräs kesäpäivä uimassa järvellä, joka sijaitsi lähellä tuota entistä päiväkotiani. Ranta oli aika pieni ja jo sinne mennessämme katsoin, että siellä vedessä oli joukko päiväkotilapsia ohjaajineen ja meitä vähäsen ärsytti se meteli ja mekastus, mutta minkäpä sille mahtoi. Puoliso jäi vielä rannalle kun minä lähdin kahlaamaan veteen.
Yhtäkkiä yksi niistä lapsista alkoi tuijottaa minua. Olin vähän ihmeissäni. Sitten hän kahlasi suoraan minun luokseni ja tervehti minua iloisesti nimeltä! Tervehdin takaisin ihmeissäni ja mietin, onko hän jonkun ystäväni lapsi tms..? Hän vain tuijotti ja kysyi sitten, enkö tunne häntä? Hänhän on Paula päiväkodista, muistatko kun leikittiin aina yhdessä! En tiennyt mitä sanoa. Se oli todellakin Paula, mustat hiukset, aasialaispiirteet ja kaikki, mutta edelleen samannäköinen ja -kokoinen laiha pikkutyttö kuin silloin. Vaaleanpunainen lasten uimapuku päällään. Mietin että oliko hänellä joku sairaus, minkä takia hän oli jäänyt "lapseksi"?? Jotain siinä pikaisesti kai juteltiin, mitä kuuluu jne, mutta aika pian hän lähti takaisin leikkimään muiden lasten kanssa. Olin aivan kauhuissani, jalat ihan hyytelöä. Kai sille oli joku järkevä selitys?? Ainoa minkä keksin, oli että hänellä kai sitten oli jokin sairaus. Silti ihmettelin, miksi hän leikki niiden päiväkotilasten kanssa, kun ikää oli kuitenkin meillä molemmilla silloin jo yli 20 vuotta.
Pari vuotta tuon tapauksen jälkeen olin töissä ja sisään käveli asiakas. Tunnistin hänet heti, niistä kasvonpiirteitä ei voinut erehtyä. Hän ei kai tunnistanut minua, mutta tarkistin hänen nimensä, kun hän maksoi ostoksensa kortilla. Se oli todellakin Paula. Mutta yhtäkkiä hän olikin täysin aikuinen!! Silloin heitti kyllä aivot kuperkeikkaa. Mihin aikasilmukkaan olin hypännyt silloin rannalla??
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olimme käyneet Lidlissä ja oltiin matkalla kotiin,mies ajoi ja minä istuin ostoskassi jaloissa kun äkkiä kassista kuului poksahtava "piff",mieskin kuuli sen ja huudahti"mikä vuotaa?" Vastasin etten tiennyt ja koetin kurkkia ostoskassiin jossa oli limsaa,kissanruokaa ja pakastealtaan karjalanpiirakoita. Mikään ei tuntunut märältä vaikka äänen perusteella jokin tölkki fuskasi.Kotona tarkistin ostokset: Mikään ei ollut märkää,muovipussin pohjalla ei ollut nestettä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 80-luvun puolessavälissä päiväkodissa kaveri, olkoon nyt vaikka Paula. Hän oli mielestäni tosi kaunis tyttö, luonnostaan mustat hiukset, vähän aasialais-/japanilaistyyppiset piirteet ja silmät, vaikka ihan supisuomalainen oli. Tiet erosivat vähän myöhemmin ja päiväkotiystävyys loppui, kun perheemme muutti pois paikkakunnalta, tosin emme muuttaneet kovin kauas, n. 30km päähän.
Elettiin 2000-luvun alkua, ehkä 2003/2004 eli olin hyvinkin jo aikuinen, kävin töissä ja olin kihloissa. Oltiin puolisoni kanssa eräs kesäpäivä uimassa järvellä, joka sijaitsi lähellä tuota entistä päiväkotiani. Ranta oli aika pieni ja jo sinne mennessämme katsoin, että siellä vedessä oli joukko päiväkotilapsia ohjaajineen ja meitä vähäsen ärsytti se meteli ja mekastus, mutta minkäpä sille mahtoi. Puoliso jäi vielä rannalle kun minä lähdin kahlaamaan veteen.
Yhtäkkiä yksi niistä lapsista alkoi tuijottaa minua. Olin vähä
Oisko ollut unesta kysymys, päiväkotiryhmät ei käy lasten kanssa uimassa.
Ei ollut, puolisokin muistaa tuon tapauksen. Tuosta uimisesta en osaa sanoa, kyseessä on tosi pieni paikkakunta, ehkä siellä on eri käytännöt? Tai sitten oli joku muu porukka, useamman perheen lapset yhdessä tms?
Olen joskus miettinyt, että kuinkahan moni entinen luokkatoverini ei muista minua ollenkaan... saatan hyvinkin olla tuollainen "olematon Jukka/Hannu/Sikku". Perheemme muutti usein, kun olin ala-asteikäinen. Jonain vuonna olin sairaana luokkakuvauspäivänä. Yhtenä vuonna taas muutimme kesken lukuvuoden toiselle paikkakunnalle, ja entisessä koulussani ei ollut vielä silloin otettu senvuotista luokkakuvaa ja uudessa koulussa se oli jo otettu. Seuraavana kesänä muutimme taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No se, kun se Peppi Pitkätossun isä oli n-kuninkaana jollain saarella, että miten valkoihoinen voi olla tummaihoisena jollain saarella. Lisäksi, että mikä saari se oli? Jos joku tietäisi, niin ei tarvitsisi enää valvoa öitä tuota miettien.
Näitä on kyllä mielenkiintoista lukea! Harmi kun itselle ei ole mitään mystistä tapahtunut :D Jotain telepatiajuttuja, tyyliin yhtäkkiä ilman syytä tulee mieleen äiti tai isä, että pitääpä soitella vaikka iltapäivällä... sitten menee kaks minuuttia ja juuri kyseinen henkilö soittaa ilman mitään sen kummempaa asiaa. Samoin siskon kanssa sattunut elämässä pieniä arkisia outouksia, joista jompikumpi sitten laittaa viestiä, ja tismalleen sama tilanne tapahtunut toiselle vain päiviä aikaisemmin. Ei siis mitään "ajattelin leipoa kakun"-juttuja, vaan pikemminkin jonkun täysin satunnaisen wikipediasivun lukeminen, siitä jonkun ajatuksen herääminen ja sen mietiskely jne.
Viime talvena olin mökillä pitämässä lämpöjä, ettei putket jäädy (-32-35 pakkaset silloin). Nukun mökillä aina kuin tukki, viileä, hiljainen hirsitalo ja oma rauha. No, eräs yö viikolla heräsin syvästä unesta aivan yks kaks. Mietin, että herättikö joku ääni minut, vai mikä ihme katkaisee unen niin täydellisesti klo 2-3 aikoihin aamuyöllä. Mökki rauhallinen, pimeä ja hiljainen. Sitten, taas se kaksi minuuttia, niin puhelin soi. Sydänhän siinä hyppäsi kurkkuun, että kuka soittaa tähän aikaan ja miksi. Isähän se siellä soitteli, oli herännyt yöllä ja katsellut etänä mökin lämpötiloja, oli huolissaan onko mulla kaikki hyvin ja olenko pysynyt lämpimänä :D Ei todellakaan hänen tapaistaan valvoa tuohon aikaan, saati sitten soitella kun tietää meikäläisen nukkuvan...
Tämmöiset tapaukset ei niin ole jäänyt vaivaamaan, vahvistanut vaan uskoa jonkinlaiseen telepatiaan ihmisten välillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 80-luvun puolessavälissä päiväkodissa kaveri, olkoon nyt vaikka Paula. Hän oli mielestäni tosi kaunis tyttö, luonnostaan mustat hiukset, vähän aasialais-/japanilaistyyppiset piirteet ja silmät, vaikka ihan supisuomalainen oli. Tiet erosivat vähän myöhemmin ja päiväkotiystävyys loppui, kun perheemme muutti pois paikkakunnalta, tosin emme muuttaneet kovin kauas, n. 30km päähän.
Elettiin 2000-luvun alkua, ehkä 2003/2004 eli olin hyvinkin jo aikuinen, kävin töissä ja olin kihloissa. Oltiin puolisoni kanssa eräs kesäpäivä uimassa järvellä, joka sijaitsi lähellä tuota entistä päiväkotiani. Ranta oli aika pieni ja jo sinne mennessämme katsoin, että siellä vedessä oli joukko päiväkotilapsia ohjaajineen ja meitä vähäsen ärsytti se meteli ja mekastus, mutta minkäpä sille mahtoi. Puoliso jäi vielä rannalle kun minä lähdin kahlaamaan veteen.
Yhtäkkiä yksi niistä lapsista alkoi tuijottaa minua. Olin vähä
Päiväkodista ei IKINÄ, etenkään 2000-luvulla, lähdettäisi mihinkään rannalle lasten kanssa uimaan, jossa suuri hukkumisriski. Tämä huono valhe vesitti koko kertomuksesi.
Kuka vei kiljut kellarista, vaikka ovi oli lukossa? Aamulla en muistanut mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En siis ole edes varma, olivatko he päiväkotilaisia vai joku muu porukka, niinkuin tuossa aiemmin kirjoitin. Huonosti muotoilin ekan viestini, tarkoitin lähinnä, että olivat päiväkoti-IKÄISIÄ lapsia. Semmoisia pienehköjä kuitenkin, olen huono arvioimaan. Mutta tästä ei tämän enempää, olin itse paikalla ja samoin puolisoni, jolle menin heti tapauksen jälkeen kertomaan siitä ja hän myös näki tytön. Ymmärrän, että tätä on vaikeaa uskoa, mutta niin on monia muitakin täällä kerrottuja juttuja.
Itse kokeilin kerrran melatoniinia ja seurauksena karmea painajainen: olin katsomassa vaalean keltaista rintamamiestaloa Helsingin Hakuninmaalla (olin lukenut hiljattain Juoksuhaudantie-kirjan) ja talon ympärillä pihamaalla oli tusinan verran osin palaneita hyeenan raatoja. Joku mies - ehkä kiinteistönvälittäjä - sanoi ettei tätä nyt kannata ostaa, sisällä oli yöllä ollut hormipalo. Sit mä heräsin....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No se, kun se Peppi Pitkätossun isä oli n-kuninkaana jollain saarella, että miten valkoihoinen voi olla tummaihoisena jollain saarella. Lisäksi, että mikä saari se oli? Jos joku tietäisi, niin ei tarvitsisi enää valvoa öitä tuota miettien.
Ruotsalainen kapteeni haaksirikkoutui jollekin saarelle 1900-luvun alussa ja nousi siellä johtajan asemaan. Hänen jälkeläisiään elää edelleen siellä. Ruotsalainen lehdistö raportoi aikoinaan asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Eräs pariskunta tervehti yli-innokkaasti minua aina kaupungilla. En millään saanut päähäni, ketkä kyseessä ja alkuun ajattelin, että varmaan erehtyivät henkilöstä, mutta ei, usein jopa etunimellä tervehtivät ja minulla on sen verran harvinainen nimi, ettei varmasti ole sattumaa. Vilkuttivat kerran jopa toiselta puolelta katua kun kävelin huppu päässä pimeällä talvella. Ihan kuin oltaisiin oltu jotain ylimpiä ystäviä.
En millään saanut päähäni, enkä vieläkään tiedä yhtään keitä noi ihmiset oli :D Silti aina tervehdin takaisin, vaikken oikeasti tiennyt ketkä kyseessä. Onneksi eivät alkaneet kysellä enempää, vaikka olisi ollutkin kiinnostavaa tietää.
Nykyään asun eri paikassa, enkä ole kyseistä paria nähnyt hetkeen.
Oletko opettaja? Voivat olla jonkun oppilaasi tai entisen oppilaasi vanhempia. Ovat voineet käydä vanhempainillassa ja siellä istuneet tuppisuina, mutta olettavat sinun tuntevan heidät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa tapahtuu selvittämättömiä asioita; trollit saa trollata ja trolleista pitämättömät saavat ihan nimiä olettaen kirjoittaa todella ikäviä ja pahantahtoisia vastineita trolleille.
Luin tämän ketjun kaikki 386 sivua ja hauskaa oli siitä huolimatta, että joidenkin todella rumat sanat trollille pistivät välillä miettimään missä on myötätunto ja elämänilo ihmisiltä.
Hitto jäin koukkuun tähän ketjuun taas mikä ei ole ollenkaan hyvä kun olen nyt useamman yön yksin kotona.. No mutta yksi tarina tuli itellenikin mieleen jota en ole täällä aiemmin jakanut. Tämä tapahtui ollessani 8-9 vuotias. Oltiin kaverini kanssa koulumatkalla ja jäätiin kahlaamaan sellaseen lätäkköön. Reput jätettiin vähän matkan päähän. Oltiin siis sellaisen pururadan varrella. Yhtäkkiä huomasin että ohikulkeva mies oli nappaamassa mun reppua ja huudahdin jotain. Mies sitten pudotti repun ja juoksi pois. Tossa ehkä eniten ihmetyttää se että mitä se luuli nuoren tytön repusta edes saavansa, koulukirjoja? Ja toisekseen kun pudotti sen niin säikähtikö vaan niin paljon mun huudahdusta, ei meistä paljon meinaa vastusta ois ollu jos ois oikeesti halunnu sen repun viedä :D
Vierailija kirjoitti:
Veikkaisin että Hannu ja Jukka eivät kumpikaan olleet kauhean mieleenpainuvia lapsia, varsinkin jos olivat vähän hiljaisempia eivätkä kauheasti hankkineet kavereita luokiltaan. Omissa ala-asteen koulukuvissa on myös henkilöitä joita ei enää osaa nimetä tai pahimmillaan tunnistaa / muistaa.
Saattavat myös kuulua johonkin uskonlahkoon ja pysyä eristyksissä muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ala ja yläasteella luokassamme oli hiljainen, mutta hyvä oppilas nimeltään Jukka. Hänellä ei ollut juurikaan kavereita, mutta minä pidin hänestä. Aikuisiällä olen yrittänyt jutella luokkakavereiden kanssa Jukasta, mutta kukaan heistä ei muistanut koko ihmistä. Olen lisäksi yrittänyt etsiä Jukkaa sosiaalisista medioista ja netistä, mutta hänestä ei löydy mitään tietoa, vaikka koulumenestyksensä perusteella voisi olla hyvinkin asiantuntija tai johtotehtävissä.
Oliko Jukkaa olemassakaan?
Mulla on samallainen ongelma. Kirkonkirjoista löysin että isäni serkulla oli sodan aikana syntynyt poika. Olin yhteyksissä ao isän serkkuun ja kirjoitti pojastaan. Kertoi puhuneensa poikansa kanssa yms. Mistään en ole saanut tietoa missä tämä henkilö on. Kukaan ei tunne häntä. Ei edes hänen siskopuolensa. Ei väestörekisteri, ei numerotiedustelu.
Oletko etsinyt Ruotsin puolelta? Jos on lähetetty sotalapseksi sinne ja jäänyt sinne? Adoptoitu ehkä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli 80-luvun puolessavälissä päiväkodissa kaveri, olkoon nyt vaikka Paula. Hän oli mielestäni tosi kaunis tyttö, luonnostaan mustat hiukset, vähän aasialais-/japanilaistyyppiset piirteet ja silmät, vaikka ihan supisuomalainen oli. Tiet erosivat vähän myöhemmin ja päiväkotiystävyys loppui, kun perheemme muutti pois paikkakunnalta, tosin emme muuttaneet kovin kauas, n. 30km päähän.
Elettiin 2000-luvun alkua, ehkä 2003/2004 eli olin hyvinkin jo aikuinen, kävin töissä ja olin kihloissa. Oltiin puolisoni kanssa eräs kesäpäivä uimassa järvellä, joka sijaitsi lähellä tuota entistä päiväkotiani. Ranta oli aika pieni ja jo sinne mennessämme katsoin, että siellä vedessä oli joukko päiväkotilapsia ohjaajineen ja meitä vähäsen ärsytti se meteli ja mekastus, mutta minkäpä sille mahtoi. Puoliso jäi vielä rannalle kun minä lähdin kahlaamaan veteen.
Yhtäkkiä yksi niistä lapsista alkoi tuijottaa minua. Olin vähä
Jos tämä on totta, niin on kyllä hieno tarina. Mahdotonta tietysti tällä palstalla tietää, mikä on totta ja mikä ei.
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukseni: Poikani oppi puhumaan noin 7 kuukautta vanhana ja kertoi aivan uskomattomia tarinoita muunmuassa ettei kuolemaa tarvi pelätä, vaan sitten synnytään uudestaan. Joskus siihen voi kulua jopa 100 vuotta. Nyt ei muista mitään vauvana kertomistaan asioista, monia muitakin asioita kertoi...
Just joo. Lapsi oppii puhumaan ENSIMMÄISEN sanan tai pari aikaisintaan 9 kk iässä. Moni puhuu ensimmäisen sanan vasta vuoden vanhana. Eikä todellakaan puhu kukaan lapsi lauseilla, ennen kuin vasta 2-3 vuotiaana.
Eli meni "vähän" reisille nyt tää juttu...
Poikasi on täysin oikeassa. Reinkarnaatio on totta.