Lue keskustelun säännöt.
Miehen kuolema, uusi suhde - liian pianko?
19.06.2016 |
On varmasti yksilöllistä, millon kukakin alottaa uuden suhteen puolison kuoleman jälkeen. Mieheni taisteli pitkään syöpää vastaan ja viimeinen vuosi oli sellainen, että tiedettiin miehen voivan kuolla millon tahansa. Ehti siis jollain tavalla sanoisinko valmistautua hänen kuolemaansa, vaikka kyllä se siitä huolimatta oli tosi vaikeaa aikaa sen jälkeen, kun mies oli oikeasti kuollut.
Mies sanoi useasti kuolinvuoteellaan, että hän toivoo minun jatkavan elämääni ja löytävän uuden miehen itselleni, etten jäisi häntä suremaan moniksi vuosiksi. Itse en uskonut ihan näin nopeasti voivani ihastua toiseen mieheen, mutta niin kuitenkin tapahtui. En varsinaisesti etsinyt mitään, mutta nähtiin ekan kerran harrastukseni parissa ja juteltiin ja tuon jälkeen nähtiin säännöllisesti. Tuo eka tapaaminen tapahtui siis sillon kun mieheni kuolemasta oli noin 8kk. Nyt mieheni kuolemasta on reilu 1,5vuotta ja noin nelisen kuukautta ollaan virallisesti seurusteltu.
Musta tämä on tuntunut hyvältä, mutta lähipiiri ei ole ihan niin lempeästi tähän suhtautunut. Osa on sanonut ihan suoraan, että aloitin suhteen liian pian miehen kuoleman jälkeen, osa on vihjaillut siihen suuntaan ja osasta olen kuullut muilta, että puhuvat tällaista selkäni takana. Monet ovat myös sanoneet, että olen kuulemma hylännyt lapset miehen takia, tämä ei siis todellakaan pidä paikkaansa.
Onko sinusta noin vuosi puolison kuoleman jälkeen liian aikaista alottaa uusi suhde? Jos, niin mikä olisi sinusta "sopiva" aika? Onko edes sellaista?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tarkoitan tällä sitä, että on hyväksyttävää silloin, kun eroaa, ja löytää uuden kumppanin/seurustelusuhteen piankin. Mutta auta armias, jos puoliso kuolee ja uusi kaveri on kuvioissa reilun puolen vuoden jälkeen, niin tulee kaikenlaista kuraa niskaan; et ole tarpeeksi kauaa surrut (kuka sen oikean ajan on määrittänyt?), unohdat lapset täysin, kun oma halu kovin jne.
Elä sinä ap omaa elämääsi ja äläkä pistä puupennin vertaa ajatusta siihen, mitä muut sanovat sinun suruaikoihisi ym. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Ja jos sait 'siunauksen' jo edesmenneeltä mieheltäsi, niin go for it girl!Ei tosiaan ole hyväksyttävää eronneena löytää uutta seurustelusuhdetta pian. Minut jätettiin alkuvuodesta, kun mies löysi uuden. Sen jälkeen en ole mitään muuta kuullutkaan kuin varoitteluja uuteen suhteeseen hyppäämisestä ja "käskyjä" pysyä sinkkuna, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Hyvää tarkoittavia neuvoja yksin olemisen opettelusta riittää, mutta kukaan ei osaa kertoa, mitä tehdä, kun kuitenkin kaipaa läheisyyttä ja seksiä. Minun vain pitäisi olla sataprosenttisesti omistautunut lapselleni, koska mies ennätti ensin löytää itselleen uuden onnen. Minulle selvisi vasta eron jälkeen, että niitä lippuja uuteen onneen onkin tarjolla vain yksi kutakin ex-pariskuntaa kohti... Minä olen nyt tavannut miehen, joka herättää kiinnostusta, tarkoitus ei ole esitellä häntä lapselle vielä piiiiitkään aikaan, jos tästä jotain edes tulee, mutta en myöskään voi kertoa hänestä kenellekään muullekaan, sillä kaikki lähipiirissäni "tietävät", että en ole valmis. En, vaikka olen käsitellyt eroa aktiivisesti, hakenut ammattiapua ja osallistunut eroseminaariin. Lennosta toiseen vaihtanut mies sen sijaan on ollut valmis uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista eron käsittelyä...
Lapsillasi on paska isä. Onneksi sinä ilmeisesti osaat asettaa heidät ykkössijalle. Saat olla oikeasti ylpeä itsestäsi. Samalla joudut paskamaiseen tilanteeseen, jossa joudut kannustamaan lasten suhdetta uuteen äitipuoleen. Se ei ole helppo rooli, ei todellakaan, mutta lopussa kiitos seisoo. Uskoisin, että lapset tulevat vanhempana arvostamaan sitä että vaikka isä perseili, äiti asetti heidät etusijalle.
Sinunkin aikasi tulee, ihan varmasti.
Rakkautta sinulle.
(mitä seksiin tulee: lapset käyvät isällään. Hanki pano :) )
Mitä seksiin tulee: SE EI OLE PERUSTARVE! Näin täällä aina muistutetaan miehille, jotka eivät yrityksistä huolimatta löydä kumppania. Toisaalta kielletään pornon katsominen ja maksullisissa käyntikin. Olkoot ilman vaikka koko elämänsä. Mutta kun naisella on tarve läheisyydelle ja seksille muutaman kuukauden jälkeen, niin sehän on katastrofi!
Ai kato moro! Miesasiamies!
Ei ole perustarve, ei. Mutta voi sen panon silti hankkia. Mieshän tossa kuviossa on siinä mielessä jo pitemällä kun ihan suhde on lyöty tulille.
(ps. hankkimalla sen panon voi se pornoa vahtaava aikamiespoika saada pildee. Mut kelpaaks sille, vai pitäskö olla intopiukee mallipimu?)
Kukas sen aikamiespojan panoksi suostuu. Sinäkö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ap enää lue tätä paskaa vaan liity Facessa Nuorten Leskien ryhmään. Siellä ei tuomita vaan ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan. Surutyö kestää koko loppuelämän ja jos löytää rinnalleen kivan ihmisen, jaksaa paremmin. T. Leski joka aloitti uuden suhteen puoli vuotta leskeytymisen jälkeen ja ikävä edesmennyttä puolisoa on joka päivä.
Varmaan kauhea ikävä on silloin, kun uuden rakastajan karvainen perse pumppaa ylös alas päälläsi. Entisen äijän ruumis ei ollut edes kunnolla jäähtynyt, kun jo toinen mies oli kuvioissa. Ihan ok toimintaa, mutta miksi pitää jauhaa jostain ikävästä?
Hän ei ole mun rakastaja vaan ystävä, elämänkumppani, vertaistuki. Meidän suhde ei perustu seksille vaan ensisijaisesti hyvään oloon toisen seurasta ja vertaistuesta. Hän on leski itsekin ja meille molemmille tekee hyvää kun edesmennistä voidaan jutella aina kun siltä tuntuu.
Itsepetos 5/5.
Totta kai ap.lle ihmiset vastaavat omista elämänkokemuksistaan. Toisaalta ihmiset ovat erilaisia. Tunnen leskiä, joiden miehet ovat kehoittaneet vaimoa ottamaan uuden miehen ja silti he eivät ole ottaneet. Kaikki eivät halua uutta miestä elämäänsä. Ei edes eron jälkeen. Elävät hyvää elämää sinkkuna (vai voiko leskeä tai eronnutta puhutella sinkuksi). Toisaalta tunnen naisen, joka toi miehensä kuoleman jälkeen uuden miehen kotiin kuukauden jälkeen ja kolmen kuukauden päästä odotti jo uutta lasta. Oli esikoiselle kova paikka, mutta hyvä aikuinen hänestäkin kasvoi monien vaikeuksien kautta. Kaikki eivät osaa elää yksin, vaan on heti löydettävä uusi, kun jää yksin.
Sille ei voi kiukuttelemallakaan mitään, että kaikki eivät ole aina samaa mieltä kanssanne. Ihmiset ovat erilaisia ja ajattelevat asioista eri tavalla. Vaikka kuinka polkisi jalkaa maahan, niin aina löytyy ihminen, joka on toista mieltä asioista. Joten se on vain elettävä omaa elämää ja toivottava, että tekee oikeat ratkaisut. Jos teki väärät ratkaisut, kantaa vastuun niistä. Mutta itsehän sitä elämänsä elää ja jälkensä korjaa.
Ei ole olemassa mitään aikaa, millon voisi alottaa uuden suhteen, se on niin tapauskohtaista. Tärkeintä kuunnella itseään ja tehdä niin kun tuntuu hyvältä ja jättää muiden kommentit omaan arvoonsa. Jos on lapsia niin sillon on tietysti myös heidät huomioitava, mutta minä en nyt näe tässä tapauksessa alkuperäistä itsekkäänä tmv, kuten moni muu täällä väittää.
Sinä aloittaja tunnet parhaiten lapsesi ja varmasti huomaat, mikäli he oireilevat suhteesta jotenkin. Viestejäsi lukiessa minulle välittyi sellainen kuva, että sinä välität lapsistasi eikä sellainen, että se mies olis kaikista tärkein ja lapset tulee sit vaan jotenkin siinä perässä.
Meillä oli ero harkinnassa, mutta mies päättikin sitten tappaa itsensä. Tätä ei voi varsinaisesti verrata aloittajan tilanteeseen. Mutta minäkin sain omalta lähipiiriltäni kuulla, miten olen huono äiti enkä välitä tippaakaan lapsistani, kun noin parin vuoden päästä aloin tapailla uutta miestä.
Jos puoliso on kuollut pitkän sairastamisen jälkeen,ehkä puolison menettämistä on jo ehtinyt käsitellä ennen varsinaista kuolemaa,ja asia on helpompi hyväksyä,jolloin uusi rakkauskin voi löytyä nopeammin.
Eihän nykyaikana ole mitään "virallista" suruaikaa,kyllä sen tietää sydämessään koska on valmis uuteen suhteeseen.Eräs sukulaiseni alkoi seurustella uuden miehen kanssa joitain kuukausia puolison kuoleman jälkeen.Mies kuoli syöpään eli kuolema ei tullut ihan puskista,vaan nainen oli ehtinyt henkisesti valmistautua puolison menetykseen. Kulissit oli pidetty hyvin pystyssä,mutta avioliitto ei ollut onnellinen,joten mielestäni tuollaisissa tapauksissa ei ole ulkopuolisilla nokan koputtamista siihen,että ottaa uuden miehen "liian pian".
Eli,jos uusi suhde tuntuu oikealta,se on oikein.Eihän sitä kukaan muu kuin puolison menettänyt itse voi määritellä mikä on sopiva suruaika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ap enää lue tätä paskaa vaan liity Facessa Nuorten Leskien ryhmään. Siellä ei tuomita vaan ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan. Surutyö kestää koko loppuelämän ja jos löytää rinnalleen kivan ihmisen, jaksaa paremmin. T. Leski joka aloitti uuden suhteen puoli vuotta leskeytymisen jälkeen ja ikävä edesmennyttä puolisoa on joka päivä.
Varmaan kauhea ikävä on silloin, kun uuden rakastajan karvainen perse pumppaa ylös alas päälläsi. Entisen äijän ruumis ei ollut edes kunnolla jäähtynyt, kun jo toinen mies oli kuvioissa. Ihan ok toimintaa, mutta miksi pitää jauhaa jostain ikävästä?
Hän ei ole mun rakastaja vaan ystävä, elämänkumppani, vertaistuki. Meidän suhde ei perustu seksille vaan ensisijaisesti hyvään oloon toisen seurasta ja vertaistuesta. Hän on leski itsekin ja meille molemmille tekee hyvää kun edesmennistä voidaan jutella aina kun siltä tuntuu.
Itsepetos 5/5.
No jos meillä on jo pitkään mennyt hyvin näin niin mikäpä sinä olet sitä arvostelemaan?
Mun mielestä vuosi on ihan sovelias aika. Puoli vuotta olisi epäkunnioittavaa. En osaa perustella tätä mielipidettä, musta vain tuntuu tältä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on yhden vuoden suruaika, jolloin pidetään vain mustia vaatteita. Ei nyt sentään vuositolkulla.
Näin on.Eikä niitä nykypäivänä enää pidetä.Muistan lapsuudessani nähneeeni mustaan kasvoharsoon pukeutuneen lesken ja äidiltäni asiaa kysyessäni,hän kertoi ko.henkilön aviomiehen kuolleen alle vuosi sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ap enää lue tätä paskaa vaan liity Facessa Nuorten Leskien ryhmään. Siellä ei tuomita vaan ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan. Surutyö kestää koko loppuelämän ja jos löytää rinnalleen kivan ihmisen, jaksaa paremmin. T. Leski joka aloitti uuden suhteen puoli vuotta leskeytymisen jälkeen ja ikävä edesmennyttä puolisoa on joka päivä.
Varmaan kauhea ikävä on silloin, kun uuden rakastajan karvainen perse pumppaa ylös alas päälläsi. Entisen äijän ruumis ei ollut edes kunnolla jäähtynyt, kun jo toinen mies oli kuvioissa. Ihan ok toimintaa, mutta miksi pitää jauhaa jostain ikävästä?
Ei helvetti,mitä skeidaa! Miten edes anonyyminä kehtaat suoltaa tollasta tekstiä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ap enää lue tätä paskaa vaan liity Facessa Nuorten Leskien ryhmään. Siellä ei tuomita vaan ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan. Surutyö kestää koko loppuelämän ja jos löytää rinnalleen kivan ihmisen, jaksaa paremmin. T. Leski joka aloitti uuden suhteen puoli vuotta leskeytymisen jälkeen ja ikävä edesmennyttä puolisoa on joka päivä.
Varmaan kauhea ikävä on silloin, kun uuden rakastajan karvainen perse pumppaa ylös alas päälläsi. Entisen äijän ruumis ei ollut edes kunnolla jäähtynyt, kun jo toinen mies oli kuvioissa. Ihan ok toimintaa, mutta miksi pitää jauhaa jostain ikävästä?
Ei helvetti,mitä skeidaa! Miten edes anonyyminä kehtaat suoltaa tollasta tekstiä?
¨
Tällä on karvainen perse- fiksaatio, samaa keksimäänsä "hauskaa juttua" tunkee keskusteluun jos toiseenkin.
Vuosi on ihan sopiva suruaika. Itse olisin varmaan loppuelämäni leski, mutta jokainen on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vuosi on ihan sopiva suruaika. Itse olisin varmaan loppuelämäni leski, mutta jokainen on erilainen.
Minulla meni vuosi. Aikaisemmin en olisi ollut valmis. Jos pitkittyy, on vaikea alkaa enää uudelleen parisuhteeseen.
Olin 14, kun isäni kuoli syöpään. Olisin pitänyt aivan kamalana, jos olisin joutunut tilanteeseen, jossa äidilläni olisi uusi miesystävä vuoden kuluttua isäni kuolemasta. Oma suruni ja kaipaukseni oli vielä niin kokonaisvaltaista ja läsnä joka päivä, että en missään nimessä olisi halunnut kuvioon mukaan minulle outoa ihmistä, jonka seurassa en luonnollisesti olisi voinut olla täysin luontevasti. Teini-ikäisellä on vahvat tunteet, eikä aina taitoa käsitellä niitä. En luultavasti olisi kertonut tunteistani, sillä olisin halunnut "suojella" äitini tunteita muutenkin vaikeassa elämäntilanteessa, mutta varmasti olisin ollut surullinen ja katkerakin. Nykyään olen parikymppinen ja joskus oikeastaan toivon, että äitini löytäisi uuden kumppanin jotta hänellä olisi joku jonka rinnalla elää vanhaksi. Halusin tuoda teini-ikäisen näkökulman keskusteluun.