Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miehen kuolema, uusi suhde - liian pianko?
19.06.2016 |
On varmasti yksilöllistä, millon kukakin alottaa uuden suhteen puolison kuoleman jälkeen. Mieheni taisteli pitkään syöpää vastaan ja viimeinen vuosi oli sellainen, että tiedettiin miehen voivan kuolla millon tahansa. Ehti siis jollain tavalla sanoisinko valmistautua hänen kuolemaansa, vaikka kyllä se siitä huolimatta oli tosi vaikeaa aikaa sen jälkeen, kun mies oli oikeasti kuollut.
Mies sanoi useasti kuolinvuoteellaan, että hän toivoo minun jatkavan elämääni ja löytävän uuden miehen itselleni, etten jäisi häntä suremaan moniksi vuosiksi. Itse en uskonut ihan näin nopeasti voivani ihastua toiseen mieheen, mutta niin kuitenkin tapahtui. En varsinaisesti etsinyt mitään, mutta nähtiin ekan kerran harrastukseni parissa ja juteltiin ja tuon jälkeen nähtiin säännöllisesti. Tuo eka tapaaminen tapahtui siis sillon kun mieheni kuolemasta oli noin 8kk. Nyt mieheni kuolemasta on reilu 1,5vuotta ja noin nelisen kuukautta ollaan virallisesti seurusteltu.
Musta tämä on tuntunut hyvältä, mutta lähipiiri ei ole ihan niin lempeästi tähän suhtautunut. Osa on sanonut ihan suoraan, että aloitin suhteen liian pian miehen kuoleman jälkeen, osa on vihjaillut siihen suuntaan ja osasta olen kuullut muilta, että puhuvat tällaista selkäni takana. Monet ovat myös sanoneet, että olen kuulemma hylännyt lapset miehen takia, tämä ei siis todellakaan pidä paikkaansa.
Onko sinusta noin vuosi puolison kuoleman jälkeen liian aikaista alottaa uusi suhde? Jos, niin mikä olisi sinusta "sopiva" aika? Onko edes sellaista?
Kommentit (93)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.Kuinka sä kehtaat? Vi..u, ap EI ole sun äitisi, etkä sä tiedä ap:sta oikeastaan mitään. Silti sulla on otsaa haukkua ap:ta itsekkääksi.
Sinähän ET tiedä, miten ap:n lapset asiaan suhtautuvat. Et edes sitä, minkä ikäisiä he ovat. Saati että ap nyt pakottaisi lapsiaan suhtautumaan miesystävään kuin uuteen isään!Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä joidenkin palstan ÄMMIEN (kaunista nimitystä en sinunlaisistasi halua käyttää) taipumus projisoida oma elämänsä suoraan ventovieraiden elämään ja haukkua heitä kuin muka tietäisivät jotakin, mitä kyseiset ihmiset eivät ole missään sanoneet.
Häpeäisit edes.
Ap:lle sanon, että anna palaa. Suhtaudut lapsiisi ja miesystävääsi varmasti hienosti. Ikävä että sinulla on tuollaisia "ystäviä", jotka katsovat oikeudekseen moralisoida. Keskenkasvuista touhua, koska jokainen ihminen suree omalla tavallaan ja tahdillaan.
Mikä sinuun noin pahasti kolahti?
Minuun "kolahtaa" aina ihmisten ilkeys ja silkka tyhmyys, kun he alkavat tuolla lailla haukkua anonyymisti ihmisiä, joilla on muutenkin ollut ihan tarpeeksi elämässään vastoinkäymisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä muista ihmisistä huolehtisi, vain lapsista. Kauan lapsi suree isän kuolemaa? Siitä kaikki riippuu. Heidän pitää saada surra.
Lapset saavat kyllä surra ja selkeästi edelleen huomaa, että kaipaavat isäänsä, erityisesti esikoinen, mutta myös nuoremmat. Ovat saaneet ammattiapua ja siitä on heille ollut paljon apua, samoin itse saanut vinkkejä, miten olla lasten tukena tällaisessa tilanteessa.
ap
Niin että et vaan sitten voi antaa lasten surra rauhassa? Etkö oikeasti ymmärrä kuinka itsekäs olet? Vaikka susta tuntuisi et kaikki ok ja elämä jatkuu niin nimenomaan LAPSET eivät ole siihen valmiita. Anna heidän surra ja unohda ne kivat yhdessäpuuhailut! Totta on se, että sulla on vain yksi elämä. Sama pätee sun lapsiin. Ei ne välttämättä ihan särki mene vaikka jatkaisitkin suhdetta, mutta miksi ottaisit sen riskin kun voit antaa lapsillekin paremmat lähtökohdat?
Minä löysin uuden rakkauden muutamaa päivää ennen ensimmäistä vuosipäivää. Oli ihan hyvä aika. Moni jää suruun kiinni ja uuden suhteen aloittaminen ei enää ehkä jo pitkänkin ajan päästä onnistu. Meillä ei ollut lapsia ja mies kuoli yllättäen. Yhtään aikaisemmin en olisi ollut valmis. Lesken ei kannata välittää muiden mielipiteistä. Kukaan ei sitä tilannetta tunne ellei ole omalle kohdalleen osunut. AP:llakin mies toivoi elämän jatkuvan ja sillä hyvä. Edesmennyttä ei voi pettää. Ajattelisin myös, että parempi se lapsillekin on äiti, jolla on iloakin elämässään kuin äiti, joka on masentunut, kiinni surussaan ja ehkä roikkuukin siksi lapsissaan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.Kuinka sä kehtaat? Vi..u, ap EI ole sun äitisi, etkä sä tiedä ap:sta oikeastaan mitään. Silti sulla on otsaa haukkua ap:ta itsekkääksi.
Sinähän ET tiedä, miten ap:n lapset asiaan suhtautuvat. Et edes sitä, minkä ikäisiä he ovat. Saati että ap nyt pakottaisi lapsiaan suhtautumaan miesystävään kuin uuteen isään!Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä joidenkin palstan ÄMMIEN (kaunista nimitystä en sinunlaisistasi halua käyttää) taipumus projisoida oma elämänsä suoraan ventovieraiden elämään ja haukkua heitä kuin muka tietäisivät jotakin, mitä kyseiset ihmiset eivät ole missään sanoneet.
Häpeäisit edes.
Ap:lle sanon, että anna palaa. Suhtaudut lapsiisi ja miesystävääsi varmasti hienosti. Ikävä että sinulla on tuollaisia "ystäviä", jotka katsovat oikeudekseen moralisoida. Keskenkasvuista touhua, koska jokainen ihminen suree omalla tavallaan ja tahdillaan.
Mikä sinuun noin pahasti kolahti?
Minuun "kolahtaa" aina ihmisten ilkeys ja silkka tyhmyys, kun he alkavat tuolla lailla haukkua anonyymisti ihmisiä, joilla on muutenkin ollut ihan tarpeeksi elämässään vastoinkäymisiä.
Se kirjoittaja sanoi apta itsekkääksi. Sinä haukuit häntä ämmäksi.
Kuka haukkuu (anonyymina)?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ettekö te käsitä, että kyllä se surutyö jatkuu edelleen, vaikka seurustelisi uuden miehen kanssa. Kaipaus jää, vaikka eläisi satavuotiaaksi.
Ap:n puolison tahto nimenomaan oli, että puoliso löytäisi uuden suhteen.
Kuitenkin sitä surua ja menettämistä on joutunut käsittelemään jo pitkään ennen toisen kuolemaa.
Kaikkea hyvää sinulle ap!
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tarkoitan tällä sitä, että on hyväksyttävää silloin, kun eroaa, ja löytää uuden kumppanin/seurustelusuhteen piankin. Mutta auta armias, jos puoliso kuolee ja uusi kaveri on kuvioissa reilun puolen vuoden jälkeen, niin tulee kaikenlaista kuraa niskaan; et ole tarpeeksi kauaa surrut (kuka sen oikean ajan on määrittänyt?), unohdat lapset täysin, kun oma halu kovin jne.
Elä sinä ap omaa elämääsi ja äläkä pistä puupennin vertaa ajatusta siihen, mitä muut sanovat sinun suruaikoihisi ym. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Ja jos sait 'siunauksen' jo edesmenneeltä mieheltäsi, niin go for it girl!
Ei todellakaan ole hyväksyttävää. Miksihän ne erolapset oireilee niin pahasti? Olisiko siinäkin perimmäinen syy vanhempien itsekkyys?
Toisekseen: kykenetkö näkemään eroa kuoleman ja eron välillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.En tarkoittanut seurustelulla yhdessä asumista. Asutaan molemmat vielä tahoillamme, todennäköisesti hyvinkin pitkään. Mulla on kolme lasta ja miehellä kaksi ja hyvin pitkälle heidän ehdoillaan tämä suhde etenee. Ei ole tarkoitus hypätä yhtäkkiä mihinkään onnelliseen perhe-elämään saman katon alle. On kyllä tehty asioita kaikki yhdessä, mutta hyvin paljon ollaan myös vaan omien lasten kanssa.
ap
Kuitenkin olet jo esitellyt uuden miehen lapsille ja teette juttuja yhdessä. Minusta se ei ole lapsille hyväksi. Heille voi tulla tunne, että äiti on nyt onnellinen ja niin tulee minunkin olla, vaikka isän menetys vaivaisi edelleen.
Minusta olet edelleen itsekäs.Tuolle joka haukkui minua ämmäksi: kiellä niin paljon kuin haluat. Äiti ei voi tietää lapsen tunteista. Kuinka paljon on eroperheitä, joissa lapsi ei saa käsitellä tunteitaan kun toisella/kummallakin vanhemmalla on uudet? Saati sitten kuolemaa. Vuosi on oikeasti todella lyhyt aika. Sanoit itsekin että jokainen suree omaa tahtiaan. Mistä sinä tiedät, mitä tahtia lapset surevat? Osaavatko lapset edes ilmaista suruaan? Patoavatko je tunteitaan, koska eivät halua pahoittaa äidin mieltä?
Miksi äiti saa surra omaan tahtiin, mutta lasten tulee vain sopeutua?
Lapset ovat kyllä saaneet käsitellä tunteitaan, ovat saaneet ja saavat yhä ammattiapua. Lisäksi itse olen saanut ammattilaisilta vinkkejä, miten tukea surevaa lasta. Lapset eivät patoa tunteitaan vaan osaavat näyttää ne ja näyttävätkin. Olen keskustellut myös ammattilaisen kanssa tästä uudesta suhteesta sekä uuden miehen esittelystä lapsille ja hän sanoi, että tärkeintä on edetä rauhassa ja kuulostella miten lapset reagoi.
En allekirjoita tuota, että lapseni joutuisivat vaan sopeutumaan, heillä on oikeus mm. surra niin kauan kun se on heille tarpeen. Olen heidän tukenaan nyt ja aina.
ap
No itse en kehtaisi uutta miestä noin nopeasti ottaa. Jos oikeasti suree menetystä, ei edes pysty noin nopeasti "sekaantumaan" uuteen ihmiseen. Menetitkö sinä miehesi kuollessa mitään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.En tarkoittanut seurustelulla yhdessä asumista. Asutaan molemmat vielä tahoillamme, todennäköisesti hyvinkin pitkään. Mulla on kolme lasta ja miehellä kaksi ja hyvin pitkälle heidän ehdoillaan tämä suhde etenee. Ei ole tarkoitus hypätä yhtäkkiä mihinkään onnelliseen perhe-elämään saman katon alle. On kyllä tehty asioita kaikki yhdessä, mutta hyvin paljon ollaan myös vaan omien lasten kanssa.
ap
Kuitenkin olet jo esitellyt uuden miehen lapsille ja teette juttuja yhdessä. Minusta se ei ole lapsille hyväksi. Heille voi tulla tunne, että äiti on nyt onnellinen ja niin tulee minunkin olla, vaikka isän menetys vaivaisi edelleen.
Minusta olet edelleen itsekäs.Tuolle joka haukkui minua ämmäksi: kiellä niin paljon kuin haluat. Äiti ei voi tietää lapsen tunteista. Kuinka paljon on eroperheitä, joissa lapsi ei saa käsitellä tunteitaan kun toisella/kummallakin vanhemmalla on uudet? Saati sitten kuolemaa. Vuosi on oikeasti todella lyhyt aika. Sanoit itsekin että jokainen suree omaa tahtiaan. Mistä sinä tiedät, mitä tahtia lapset surevat? Osaavatko lapset edes ilmaista suruaan? Patoavatko je tunteitaan, koska eivät halua pahoittaa äidin mieltä?
Miksi äiti saa surra omaan tahtiin, mutta lasten tulee vain sopeutua?
Luetko sä edes ap:n vastauksia? Et, sulla on ihan liian kiire paasata omaa tulkintaasi asioista.
Ap ei ole pakottamassa lapsia mihinkään, eikä kieltämässä heidän oikeuttaan surra. Toistan, hän EI ole pakottamassa lapsiaan mihinkään uusperhekuvioihin. Tuo on omaa keksintöäsi, koska edelleen projisoit omaa lapsuuttasi ap:n perheeseen ja kuvittelet tietäväsi, mistä on kyse. Vaikka ap kertoo aivan päinvastaista.
Sinäkö koet omaavasi oikeuden julistaa ventovieraille ihmisille, mikä on sopiva aika surra? Itse juuri totesit, ettet tiedä, miten ap:n lapset surevat. NIMENOMAAN ET TIEDÄ! Ja silti katsot voivasi julistaa, että ap toimii väärin.
Se, mitä minä olen hänen kommenteistaan lukenut, on, että hän on hyvä äiti ja ajattelee lastensa parasta. Sun pitää nyt vaan lähteä siitä, että hän tuntee lapsensa, et sinä.
Sen olisit voinut tuoda kauniisti ja asiallisestikin esille, että "muistathan, että lapset surevat isäänsä mahdollisesti pitkäänkin, varmaan annat heille sen oikeuden".
Itselläni btw on molemmat vanhemmat yhä elossa ja ollaan miehen kanssa eletty yhdessä 29 vuotta. Mutta ystäväpiirissä on sellainenkin nainen, joka ITSE lapsena "hommasi" isälleen uutta vaimoa sen jälkeen kun äitinsä kuoli hänen ollessaan alaluokilla. Että kappas, sun kokemuksesi lapsien tarpeesta surra vuositolkulla ja kammo äidin uutta poikaystävää kohtaan EI olekaan universaali! Joten anna nyt vaan ap:n tulkita itse omien lastensa ajatusmaailmaa, sinä et siihen totta vie netitse kykene!
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te käsitä, että kyllä se surutyö jatkuu edelleen, vaikka seurustelisi uuden miehen kanssa. Kaipaus jää, vaikka eläisi satavuotiaaksi.
Ap:n puolison tahto nimenomaan oli, että puoliso löytäisi uuden suhteen.
Kuitenkin sitä surua ja menettämistä on joutunut käsittelemään jo pitkään ennen toisen kuolemaa.
Kaikkea hyvää sinulle ap!
Mulle ainakin on ihan sama apn surutyölle. Hän on aikuinen, ja osannee huolehtia itsestään.
Lapsista olen huolissani.
Tietysti toivon parasta aplle ja hänen lapsilleen, mutta mielestäni nyk. tilanne palvelee vain apn etua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.Kuinka sä kehtaat? Vi..u, ap EI ole sun äitisi, etkä sä tiedä ap:sta oikeastaan mitään. Silti sulla on otsaa haukkua ap:ta itsekkääksi.
Sinähän ET tiedä, miten ap:n lapset asiaan suhtautuvat. Et edes sitä, minkä ikäisiä he ovat. Saati että ap nyt pakottaisi lapsiaan suhtautumaan miesystävään kuin uuteen isään!Minua ei koskaan lakkaa ihmetyttämästä joidenkin palstan ÄMMIEN (kaunista nimitystä en sinunlaisistasi halua käyttää) taipumus projisoida oma elämänsä suoraan ventovieraiden elämään ja haukkua heitä kuin muka tietäisivät jotakin, mitä kyseiset ihmiset eivät ole missään sanoneet.
Häpeäisit edes.
Ap:lle sanon, että anna palaa. Suhtaudut lapsiisi ja miesystävääsi varmasti hienosti. Ikävä että sinulla on tuollaisia "ystäviä", jotka katsovat oikeudekseen moralisoida. Keskenkasvuista touhua, koska jokainen ihminen suree omalla tavallaan ja tahdillaan.
Mikä sinuun noin pahasti kolahti?
Minuun "kolahtaa" aina ihmisten ilkeys ja silkka tyhmyys, kun he alkavat tuolla lailla haukkua anonyymisti ihmisiä, joilla on muutenkin ollut ihan tarpeeksi elämässään vastoinkäymisiä.
Se kirjoittaja sanoi apta itsekkääksi. Sinä haukuit häntä ämmäksi.
Kuka haukkuu (anonyymina)?
Vastasin aivan tasan samassa tyylilajissa. Kuka kehtaa mennä haukkumaan leskeksi jäänyttä naista itsekkääksi?!!! Varsinkin täysin ilman mitään perusteita.
Se on yhden vuoden suruaika, jolloin pidetään vain mustia vaatteita. Ei nyt sentään vuositolkulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.En tarkoittanut seurustelulla yhdessä asumista. Asutaan molemmat vielä tahoillamme, todennäköisesti hyvinkin pitkään. Mulla on kolme lasta ja miehellä kaksi ja hyvin pitkälle heidän ehdoillaan tämä suhde etenee. Ei ole tarkoitus hypätä yhtäkkiä mihinkään onnelliseen perhe-elämään saman katon alle. On kyllä tehty asioita kaikki yhdessä, mutta hyvin paljon ollaan myös vaan omien lasten kanssa.
ap
Kuitenkin olet jo esitellyt uuden miehen lapsille ja teette juttuja yhdessä. Minusta se ei ole lapsille hyväksi. Heille voi tulla tunne, että äiti on nyt onnellinen ja niin tulee minunkin olla, vaikka isän menetys vaivaisi edelleen.
Minusta olet edelleen itsekäs.Tuolle joka haukkui minua ämmäksi: kiellä niin paljon kuin haluat. Äiti ei voi tietää lapsen tunteista. Kuinka paljon on eroperheitä, joissa lapsi ei saa käsitellä tunteitaan kun toisella/kummallakin vanhemmalla on uudet? Saati sitten kuolemaa. Vuosi on oikeasti todella lyhyt aika. Sanoit itsekin että jokainen suree omaa tahtiaan. Mistä sinä tiedät, mitä tahtia lapset surevat? Osaavatko lapset edes ilmaista suruaan? Patoavatko je tunteitaan, koska eivät halua pahoittaa äidin mieltä?
Miksi äiti saa surra omaan tahtiin, mutta lasten tulee vain sopeutua?Luetko sä edes ap:n vastauksia? Et, sulla on ihan liian kiire paasata omaa tulkintaasi asioista.
Ap ei ole pakottamassa lapsia mihinkään, eikä kieltämässä heidän oikeuttaan surra. Toistan, hän EI ole pakottamassa lapsiaan mihinkään uusperhekuvioihin. Tuo on omaa keksintöäsi, koska edelleen projisoit omaa lapsuuttasi ap:n perheeseen ja kuvittelet tietäväsi, mistä on kyse. Vaikka ap kertoo aivan päinvastaista.
Sinäkö koet omaavasi oikeuden julistaa ventovieraille ihmisille, mikä on sopiva aika surra? Itse juuri totesit, ettet tiedä, miten ap:n lapset surevat. NIMENOMAAN ET TIEDÄ! Ja silti katsot voivasi julistaa, että ap toimii väärin.
Se, mitä minä olen hänen kommenteistaan lukenut, on, että hän on hyvä äiti ja ajattelee lastensa parasta. Sun pitää nyt vaan lähteä siitä, että hän tuntee lapsensa, et sinä.
Sen olisit voinut tuoda kauniisti ja asiallisestikin esille, että "muistathan, että lapset surevat isäänsä mahdollisesti pitkäänkin, varmaan annat heille sen oikeuden".
Itselläni btw on molemmat vanhemmat yhä elossa ja ollaan miehen kanssa eletty yhdessä 29 vuotta. Mutta ystäväpiirissä on sellainenkin nainen, joka ITSE lapsena "hommasi" isälleen uutta vaimoa sen jälkeen kun äitinsä kuoli hänen ollessaan alaluokilla. Että kappas, sun kokemuksesi lapsien tarpeesta surra vuositolkulla ja kammo äidin uutta poikaystävää kohtaan EI olekaan universaali! Joten anna nyt vaan ap:n tulkita itse omien lastensa ajatusmaailmaa, sinä et siihen totta vie netitse kykene!
"Etsi isälleen puolisoa alakouluikäisenä"? Etkö oikeasti kykene näkemään miten sairas tuo kuvio on?
Äidit noin yleensä pyrkivät sjattelemaan lastensa parasta. Se on todella ikävää huomata että äiditkin ovat erehtyväisiä, vaikka muuten hyviä äitejä olisivatkin. Vaikka ap antaisikin mielestään lapsille tilaisuuden käsitellä tunteitaan, lapset eivät välttämättä asiaa niin koe. Kuten tuo esimerkkisi lapsi, hän selvästi koki olevansa vastuussa isänsä onnellisuudesta, ehkä myös halusi lievittää omaa kaipuutaan. Lasten ei tule olla vastuussa vanhempiensa tunteista! Vuosi on niin lyhyt aika, ettei siinä ole mitenkään mahdollista käsitellä niitä menetyksen tunteita mitä lapsi kokee.
Ehkä myös spn lähipiiri huomaa että lapset eivät ole valmiita uuteen suhteeseen. Ehkä ap näkee vain sen mitä haluaa nähdä? Tuskin kukaan nyt ihan kiusallaan asiasta mainitsee!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En minä muista ihmisistä huolehtisi, vain lapsista. Kauan lapsi suree isän kuolemaa? Siitä kaikki riippuu. Heidän pitää saada surra.
Lapset saavat kyllä surra ja selkeästi edelleen huomaa, että kaipaavat isäänsä, erityisesti esikoinen, mutta myös nuoremmat. Ovat saaneet ammattiapua ja siitä on heille ollut paljon apua, samoin itse saanut vinkkejä, miten olla lasten tukena tällaisessa tilanteessa.
ap
Niin että et vaan sitten voi antaa lasten surra rauhassa? Etkö oikeasti ymmärrä kuinka itsekäs olet? Vaikka susta tuntuisi et kaikki ok ja elämä jatkuu niin nimenomaan LAPSET eivät ole siihen valmiita. Anna heidän surra ja unohda ne kivat yhdessäpuuhailut! Totta on se, että sulla on vain yksi elämä. Sama pätee sun lapsiin. Ei ne välttämättä ihan särki mene vaikka jatkaisitkin suhdetta, mutta miksi ottaisit sen riskin kun voit antaa lapsillekin paremmat lähtökohdat?
Kirjoitin jo aikaisempaan tämän, mutta olen kysynyt ammattilaisen mielipidettä tähän uuteen suhteeseen ja tämän miehen esittelystä lapsille ja hän sanoi, että tärkeintä on edetä rauhassa ja kuulostella miten lapset reagoi. Ja noita yhdessä tekemisiä ei ole mitenkään todella usein, jotenkin kirjoituksestasi saa sen kuvan, että kuvittelet niitä olevan todella usein.
Yhä edelleen he saavat surra niin kauan kun on tarpeen.
ap
Kun olet pitkäänkin kuolevan vieressä raskaita aikoja elänyt, on selvä, että olet helpottunut kun hänen tuskansa ja sinunkin oma tuskasi on ohi. Sitä haluaa vaan unohtaa ikävät muistot. Kun kuolema koskettaa noin läheltä, tajuaa, että omakin elämä on todella lyhyt ja haluaa arvostaa jokaista uutta päivää.
Tuossa tilanteessa on helppo sännätä uuteen suhteeseen, "uuteen onneen", on niin kiire unohtaa, päästä yli raskaasta lähimenneisyydestä ja kova halu elää.
Mutta suru on henkinen matka, se on polku, joka sinun on kuljettava alusta loppuun. Kukaan ei voi ulkoa sinulle määrätä miten kauan se kestää. Mutta sinäkään et voi tietää sitä etukäteen. Surutyössä on useita vaiheita, eikä niitä voi hypätä yli.
Sinulla ja uudella miehelläsi on kummallakin takana menneisyys, sinulla ensimmäisen avioliittosi, miehesi sairaus ja kuolema, hänellä ilmeisesti aikaisempi liitto perhe-elämineen ja eroineen. Kummallakin on vielä lapset noista liitoista eli aika konkreettiset muistutukset menneestä.
Onko yhteinen suhteenne todella aito uusi suhde --- vai oletteko kumpikin paossa menneisyyden taakkaa ja selvittämättömiä asioita?
Sinulle tulee vielä se surutyön vaihe, jossa alat muistella ensimmäistä miestäsi, kuinka tapasitte, miten rakastuitte, kaikki ne ihanat pienet eleet ja äänenpainot, jotka olet muistiisi säilönyt. Tulee myös takautumia siitä minkälaista tulevaisuutta suunnittelitte, ennen kuin yhteinen aikanne äkkiä loppui.
Uudella miehelläsikin voi olla vielä edellisestä suhteesta selvittämättömiä tunteita. Onhan avioliiton loppuminenkin asia, jolla on oma suruaikansa.
Suhteenne jatkon määrittää nyt se, onko suhteessanne vain te kaksi, vai kummittelevatko vielä entiset puolisot ja suhteet mielissänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö te käsitä, että kyllä se surutyö jatkuu edelleen, vaikka seurustelisi uuden miehen kanssa. Kaipaus jää, vaikka eläisi satavuotiaaksi.
Ap:n puolison tahto nimenomaan oli, että puoliso löytäisi uuden suhteen.
Kuitenkin sitä surua ja menettämistä on joutunut käsittelemään jo pitkään ennen toisen kuolemaa.
Kaikkea hyvää sinulle ap!Mulle ainakin on ihan sama apn surutyölle. Hän on aikuinen, ja osannee huolehtia itsestään.
Lapsista olen huolissani.
Tietysti toivon parasta aplle ja hänen lapsilleen, mutta mielestäni nyk. tilanne palvelee vain apn etua.
Jos lapsilta kysytään, koska saa seurustella uudestaan, vastaus voi olla: ei koskaan. Viisikymppiset lapsetkin katsovat vielä nyrpeästi, jos vanhempi löytää eron tai puolison kuoleman jälkeen uuden puolison.
Itse olin 18 ja siskoni 16 ku äitini elämään tuli uusi mies. Isä oli siis kuollut n 1,5v sitten myös syöpään. Me molemmat koettiin että se oli aivan liian aikaista meille ja kyllä uusi mies oli henkisesti aika raskasta sulattaa. Vielä kun parisuhde ottaa aina aikaa ja sitten "ensihuumassa" voi unohtua moni muu asia.
Ot: terapeutin tehtävä ei ole arvostella tai kyseenalaistaa apn valintoja, vaan antaa tietoa kuinka toimia mahd. hyvin niiden omien valintojen kanssa. Se ei tarkoita, että uusi suhde siis olisi lasten kannalta se paras juttu.
Alue: Aihe vapaa
Lapset saavat kyllä surra ja selkeästi edelleen huomaa, että kaipaavat isäänsä, erityisesti esikoinen, mutta myös nuoremmat. Ovat saaneet ammattiapua ja siitä on heille ollut paljon apua, samoin itse saanut vinkkejä, miten olla lasten tukena tällaisessa tilanteessa.
ap