Lue keskustelun säännöt.
Miehen kuolema, uusi suhde - liian pianko?
19.06.2016 |
On varmasti yksilöllistä, millon kukakin alottaa uuden suhteen puolison kuoleman jälkeen. Mieheni taisteli pitkään syöpää vastaan ja viimeinen vuosi oli sellainen, että tiedettiin miehen voivan kuolla millon tahansa. Ehti siis jollain tavalla sanoisinko valmistautua hänen kuolemaansa, vaikka kyllä se siitä huolimatta oli tosi vaikeaa aikaa sen jälkeen, kun mies oli oikeasti kuollut.
Mies sanoi useasti kuolinvuoteellaan, että hän toivoo minun jatkavan elämääni ja löytävän uuden miehen itselleni, etten jäisi häntä suremaan moniksi vuosiksi. Itse en uskonut ihan näin nopeasti voivani ihastua toiseen mieheen, mutta niin kuitenkin tapahtui. En varsinaisesti etsinyt mitään, mutta nähtiin ekan kerran harrastukseni parissa ja juteltiin ja tuon jälkeen nähtiin säännöllisesti. Tuo eka tapaaminen tapahtui siis sillon kun mieheni kuolemasta oli noin 8kk. Nyt mieheni kuolemasta on reilu 1,5vuotta ja noin nelisen kuukautta ollaan virallisesti seurusteltu.
Musta tämä on tuntunut hyvältä, mutta lähipiiri ei ole ihan niin lempeästi tähän suhtautunut. Osa on sanonut ihan suoraan, että aloitin suhteen liian pian miehen kuoleman jälkeen, osa on vihjaillut siihen suuntaan ja osasta olen kuullut muilta, että puhuvat tällaista selkäni takana. Monet ovat myös sanoneet, että olen kuulemma hylännyt lapset miehen takia, tämä ei siis todellakaan pidä paikkaansa.
Onko sinusta noin vuosi puolison kuoleman jälkeen liian aikaista alottaa uusi suhde? Jos, niin mikä olisi sinusta "sopiva" aika? Onko edes sellaista?
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Heh, ei tainnut kovin kummoinen menetys olla, kun jo muutaman kuukauden päästä toinen mies saa perhoset vatsaan. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ihmetyttää vain, miksi ap oli niin pitkään suhteessa, jossa toinen on noin helposti korvattavissa tasokkaammalla tapauksella?
Elä itse ensin monta vuotta sairaan puolison kanssa ja tule sitten kommentoimaan, että eipä puoliso merkinnyt mitään. Puolison sairastuessa, varsinkin jos tietää jo ennen kuolemaa, että tulee kuolemaan niin ehtii käsitellä niitä tunteita. Aivan eri asia, jos se kuolema tulee täysin yllättäen.
Minun puolisoni on taistellut kolmesti syöpää vastaan noin 3v jaksoissa. Kaksi taistelua voitti, mutta tämä viimeisin vie puolisoni hautaan. Ja kyllä tässä on ehtinyt käsitellä monia asioita miehen kuolemaan liittyen ja valmistautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko panneet merkille, miten eri tavoin nais- ja miesleskiin suhtaudutaan? Naisen pitäisi jäädä jopa useaksi vuodeksi neljän seinän sisään, mitä nyt töissä ja ruokakaupassa käy. Muu aika pitäisi istua ja surren muistella edesmennyttä puolisoaan. Miehiä taas oikein kannustetaan lähtemään ihmisten ilmoille ja etsimään seuraa. Nämä asenteet ovat vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen takaa. Useimmiten juuri vaimo kuoli nuorena ja jätti jälkeensä lapsilauman. Sille oli löydettävä uusi äiti mahdollisimman pian. Miehet eivät osanneet kotihommia edes sen verran kuin nykyään. Isoisäni isä oli kahdesti naimisissa. Ensimmäinen vaimo kuoli helmikuussa samana päivänä neljän päivän ikäisen pojan kanssa. Jo saman vuoden marraskuussa mies vei vihille uuden vaimon, tutun tosin, nimittäin vaimovainajansa nuoremman sisaren. Ja lapsilauma jatkoi kasvamistaan. Kun syntymäaikoja tarkastelee, ei huomaa, milloin vaimo on vaihtunut. Entäpä jos vaimo olisi jäänyt yksin lasten kanssa. Luultavasti hän olisi joutunut pois torpasta piiaksi johonkin isoon taloon ja lapset ruokolle kuka minnekin. Nyt onneksi eletään erilaista aikaa.
Älä välitä ap muiden puheista. Parisuhteessa elänyt terve ihminen kaipaa toista vierelleen. Ihmisen ikävä voi olla suurikin puolison pitkän sairauden jälkeen. Edetkää pienin askelin lasten ehdoilla. Teitä on kaksi pakettia, sinä lapsinesi ja mies lapsineen. Paketit ovat jakamattomia eli otetaan kaikki tai ei ketään. Kun vanhempia on enää yksi, on pidettävä huoli, että lapset eivät kadota sitä viimeistäkin. Moni lapsi pelkää toisenkin vanhemman menetystä. Lapsi ei saa tuntea tulevansa hylätyksi uuden kumppanin takia.
Sinulla on ehdottomasti pointti: miehet päästetään tässäkin helpommalla. Kuvitellaan, ettei mies pärjää lasten kanssa. Ehkä tässä osakseen on merkitystä myös äitimyytillä: kuvitellaan etteibät lapset pärjää ilman äiti. Todellisuudessa näissäkin tapauksissa olisi parempi jos mies antaisi lasten käsitellä menetyksensä, käsittelemään surunsa. Monet ohmiset eivät vain arvosta/luota miehen vanhemmuuteen. Ehdottomasti kehittämisen ja tutkimisen arvoinen asia. Pistetään korvan taakse.
Älä ap enää lue tätä paskaa vaan liity Facessa Nuorten Leskien ryhmään. Siellä ei tuomita vaan ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan. Surutyö kestää koko loppuelämän ja jos löytää rinnalleen kivan ihmisen, jaksaa paremmin. T. Leski joka aloitti uuden suhteen puoli vuotta leskeytymisen jälkeen ja ikävä edesmennyttä puolisoa on joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.En tarkoittanut seurustelulla yhdessä asumista. Asutaan molemmat vielä tahoillamme, todennäköisesti hyvinkin pitkään. Mulla on kolme lasta ja miehellä kaksi ja hyvin pitkälle heidän ehdoillaan tämä suhde etenee. Ei ole tarkoitus hypätä yhtäkkiä mihinkään onnelliseen perhe-elämään saman katon alle. On kyllä tehty asioita kaikki yhdessä, mutta hyvin paljon ollaan myös vaan omien lasten kanssa.
ap
Kuitenkin olet jo esitellyt uuden miehen lapsille ja teette juttuja yhdessä. Minusta se ei ole lapsille hyväksi. Heille voi tulla tunne, että äiti on nyt onnellinen ja niin tulee minunkin olla, vaikka isän menetys vaivaisi edelleen.
Minusta olet edelleen itsekäs.Tuolle joka haukkui minua ämmäksi: kiellä niin paljon kuin haluat. Äiti ei voi tietää lapsen tunteista. Kuinka paljon on eroperheitä, joissa lapsi ei saa käsitellä tunteitaan kun toisella/kummallakin vanhemmalla on uudet? Saati sitten kuolemaa. Vuosi on oikeasti todella lyhyt aika. Sanoit itsekin että jokainen suree omaa tahtiaan. Mistä sinä tiedät, mitä tahtia lapset surevat? Osaavatko lapset edes ilmaista suruaan? Patoavatko je tunteitaan, koska eivät halua pahoittaa äidin mieltä?
Miksi äiti saa surra omaan tahtiin, mutta lasten tulee vain sopeutua?Luetko sä edes ap:n vastauksia? Et, sulla on ihan liian kiire paasata omaa tulkintaasi asioista.
Ap ei ole pakottamassa lapsia mihinkään, eikä kieltämässä heidän oikeuttaan surra. Toistan, hän EI ole pakottamassa lapsiaan mihinkään uusperhekuvioihin. Tuo on omaa keksintöäsi, koska edelleen projisoit omaa lapsuuttasi ap:n perheeseen ja kuvittelet tietäväsi, mistä on kyse. Vaikka ap kertoo aivan päinvastaista.
Sinäkö koet omaavasi oikeuden julistaa ventovieraille ihmisille, mikä on sopiva aika surra? Itse juuri totesit, ettet tiedä, miten ap:n lapset surevat. NIMENOMAAN ET TIEDÄ! Ja silti katsot voivasi julistaa, että ap toimii väärin.
Se, mitä minä olen hänen kommenteistaan lukenut, on, että hän on hyvä äiti ja ajattelee lastensa parasta. Sun pitää nyt vaan lähteä siitä, että hän tuntee lapsensa, et sinä.
Sen olisit voinut tuoda kauniisti ja asiallisestikin esille, että "muistathan, että lapset surevat isäänsä mahdollisesti pitkäänkin, varmaan annat heille sen oikeuden".
Itselläni btw on molemmat vanhemmat yhä elossa ja ollaan miehen kanssa eletty yhdessä 29 vuotta. Mutta ystäväpiirissä on sellainenkin nainen, joka ITSE lapsena "hommasi" isälleen uutta vaimoa sen jälkeen kun äitinsä kuoli hänen ollessaan alaluokilla. Että kappas, sun kokemuksesi lapsien tarpeesta surra vuositolkulla ja kammo äidin uutta poikaystävää kohtaan EI olekaan universaali! Joten anna nyt vaan ap:n tulkita itse omien lastensa ajatusmaailmaa, sinä et siihen totta vie netitse kykene!
"Etsi isälleen puolisoa alakouluikäisenä"? Etkö oikeasti kykene näkemään miten sairas tuo kuvio on?
Äidit noin yleensä pyrkivät sjattelemaan lastensa parasta. Se on todella ikävää huomata että äiditkin ovat erehtyväisiä, vaikka muuten hyviä äitejä olisivatkin. Vaikka ap antaisikin mielestään lapsille tilaisuuden käsitellä tunteitaan, lapset eivät välttämättä asiaa niin koe. Kuten tuo esimerkkisi lapsi, hän selvästi koki olevansa vastuussa isänsä onnellisuudesta, ehkä myös halusi lievittää omaa kaipuutaan. Lasten ei tule olla vastuussa vanhempiensa tunteista! Vuosi on niin lyhyt aika, ettei siinä ole mitenkään mahdollista käsitellä niitä menetyksen tunteita mitä lapsi kokee.Ehkä myös spn lähipiiri huomaa että lapset eivät ole valmiita uuteen suhteeseen. Ehkä ap näkee vain sen mitä haluaa nähdä? Tuskin kukaan nyt ihan kiusallaan asiasta mainitsee!
No en näe. Sinä se taas kuvittelet tietäväsi, mikä on sairasta ja mikä ei.
Kaverini halusi isän löytävän uuden vaimon ja oli siitä iloinen. En sanonut "etsi", vaan hommasi, ja senkin sitaattimerkeissä. En tarkalleen tiedä, mitä hän teki, mutta ymmärtääkseni kehui isälleen sitä naista ja yritti järjestää heitä tapaamaan. Ja he todella löysivät toisensa ja menivät naimisiin, ja ystäväni oli siitä iloinen. Ei siis olisi saanut olla, olisi pitänyt olla katkera ja vihata isäänsä, koska sinä vihaat ja olet katkera omalle äidillesi....
Aika hauska, että sinä koet, että lähipiiri ei voi olla väärässä tai moittia ap:ta syyttä suotta. Kumminkin sinä itse toimit juuri niin.
Vierailija kirjoitti:
Sopiva sika kun tuntuu oikealta. Ehkä surit jo vuoden ennen kuolemaa ja olet edennyt surussa eri tavalla kuin ympäristö.
Sopiva sika. Kivasti nimittelet AP:n uutta miestä, ääliö!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haloo. Ap kertoo, että ne moittijat eivät edes oikeastaan tunne hänen lapsiaan, ovat nähneet pari kertaa vuodessa ohimennen. Ja nyt heidät ja teidän besserwissereiden mielestä ap on itsekäs paska, joka ei huomioi lastensa "oikeutta surra", mitä se käytännössä mielestänne tarkoittaakin.
Tää on niin tyypillistä av:llä. Aina tulee joku häiriintynyt haukkumaan aloituksen tekijän, aivan sama mitä hän tekee tai sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tarkoitan tällä sitä, että on hyväksyttävää silloin, kun eroaa, ja löytää uuden kumppanin/seurustelusuhteen piankin. Mutta auta armias, jos puoliso kuolee ja uusi kaveri on kuvioissa reilun puolen vuoden jälkeen, niin tulee kaikenlaista kuraa niskaan; et ole tarpeeksi kauaa surrut (kuka sen oikean ajan on määrittänyt?), unohdat lapset täysin, kun oma halu kovin jne.
Elä sinä ap omaa elämääsi ja äläkä pistä puupennin vertaa ajatusta siihen, mitä muut sanovat sinun suruaikoihisi ym. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Ja jos sait 'siunauksen' jo edesmenneeltä mieheltäsi, niin go for it girl!
Ei tosiaan ole hyväksyttävää eronneena löytää uutta seurustelusuhdetta pian. Minut jätettiin alkuvuodesta, kun mies löysi uuden. Sen jälkeen en ole mitään muuta kuullutkaan kuin varoitteluja uuteen suhteeseen hyppäämisestä ja "käskyjä" pysyä sinkkuna, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Hyvää tarkoittavia neuvoja yksin olemisen opettelusta riittää, mutta kukaan ei osaa kertoa, mitä tehdä, kun kuitenkin kaipaa läheisyyttä ja seksiä. Minun vain pitäisi olla sataprosenttisesti omistautunut lapselleni, koska mies ennätti ensin löytää itselleen uuden onnen. Minulle selvisi vasta eron jälkeen, että niitä lippuja uuteen onneen onkin tarjolla vain yksi kutakin ex-pariskuntaa kohti... Minä olen nyt tavannut miehen, joka herättää kiinnostusta, tarkoitus ei ole esitellä häntä lapselle vielä piiiiitkään aikaan, jos tästä jotain edes tulee, mutta en myöskään voi kertoa hänestä kenellekään muullekaan, sillä kaikki lähipiirissäni "tietävät", että en ole valmis. En, vaikka olen käsitellyt eroa aktiivisesti, hakenut ammattiapua ja osallistunut eroseminaariin. Lennosta toiseen vaihtanut mies sen sijaan on ollut valmis uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista eron käsittelyä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.En tarkoittanut seurustelulla yhdessä asumista. Asutaan molemmat vielä tahoillamme, todennäköisesti hyvinkin pitkään. Mulla on kolme lasta ja miehellä kaksi ja hyvin pitkälle heidän ehdoillaan tämä suhde etenee. Ei ole tarkoitus hypätä yhtäkkiä mihinkään onnelliseen perhe-elämään saman katon alle. On kyllä tehty asioita kaikki yhdessä, mutta hyvin paljon ollaan myös vaan omien lasten kanssa.
ap
Kuitenkin olet jo esitellyt uuden miehen lapsille ja teette juttuja yhdessä. Minusta se ei ole lapsille hyväksi. Heille voi tulla tunne, että äiti on nyt onnellinen ja niin tulee minunkin olla, vaikka isän menetys vaivaisi edelleen.
Minusta olet edelleen itsekäs.Tuolle joka haukkui minua ämmäksi: kiellä niin paljon kuin haluat. Äiti ei voi tietää lapsen tunteista. Kuinka paljon on eroperheitä, joissa lapsi ei saa käsitellä tunteitaan kun toisella/kummallakin vanhemmalla on uudet? Saati sitten kuolemaa. Vuosi on oikeasti todella lyhyt aika. Sanoit itsekin että jokainen suree omaa tahtiaan. Mistä sinä tiedät, mitä tahtia lapset surevat? Osaavatko lapset edes ilmaista suruaan? Patoavatko je tunteitaan, koska eivät halua pahoittaa äidin mieltä?
Miksi äiti saa surra omaan tahtiin, mutta lasten tulee vain sopeutua?Luetko sä edes ap:n vastauksia? Et, sulla on ihan liian kiire paasata omaa tulkintaasi asioista.
Ap ei ole pakottamassa lapsia mihinkään, eikä kieltämässä heidän oikeuttaan surra. Toistan, hän EI ole pakottamassa lapsiaan mihinkään uusperhekuvioihin. Tuo on omaa keksintöäsi, koska edelleen projisoit omaa lapsuuttasi ap:n perheeseen ja kuvittelet tietäväsi, mistä on kyse. Vaikka ap kertoo aivan päinvastaista.
Sinäkö koet omaavasi oikeuden julistaa ventovieraille ihmisille, mikä on sopiva aika surra? Itse juuri totesit, ettet tiedä, miten ap:n lapset surevat. NIMENOMAAN ET TIEDÄ! Ja silti katsot voivasi julistaa, että ap toimii väärin.
Se, mitä minä olen hänen kommenteistaan lukenut, on, että hän on hyvä äiti ja ajattelee lastensa parasta. Sun pitää nyt vaan lähteä siitä, että hän tuntee lapsensa, et sinä.
Sen olisit voinut tuoda kauniisti ja asiallisestikin esille, että "muistathan, että lapset surevat isäänsä mahdollisesti pitkäänkin, varmaan annat heille sen oikeuden".
Itselläni btw on molemmat vanhemmat yhä elossa ja ollaan miehen kanssa eletty yhdessä 29 vuotta. Mutta ystäväpiirissä on sellainenkin nainen, joka ITSE lapsena "hommasi" isälleen uutta vaimoa sen jälkeen kun äitinsä kuoli hänen ollessaan alaluokilla. Että kappas, sun kokemuksesi lapsien tarpeesta surra vuositolkulla ja kammo äidin uutta poikaystävää kohtaan EI olekaan universaali! Joten anna nyt vaan ap:n tulkita itse omien lastensa ajatusmaailmaa, sinä et siihen totta vie netitse kykene!
"Etsi isälleen puolisoa alakouluikäisenä"? Etkö oikeasti kykene näkemään miten sairas tuo kuvio on?
Äidit noin yleensä pyrkivät sjattelemaan lastensa parasta. Se on todella ikävää huomata että äiditkin ovat erehtyväisiä, vaikka muuten hyviä äitejä olisivatkin. Vaikka ap antaisikin mielestään lapsille tilaisuuden käsitellä tunteitaan, lapset eivät välttämättä asiaa niin koe. Kuten tuo esimerkkisi lapsi, hän selvästi koki olevansa vastuussa isänsä onnellisuudesta, ehkä myös halusi lievittää omaa kaipuutaan. Lasten ei tule olla vastuussa vanhempiensa tunteista! Vuosi on niin lyhyt aika, ettei siinä ole mitenkään mahdollista käsitellä niitä menetyksen tunteita mitä lapsi kokee.Ehkä myös spn lähipiiri huomaa että lapset eivät ole valmiita uuteen suhteeseen. Ehkä ap näkee vain sen mitä haluaa nähdä? Tuskin kukaan nyt ihan kiusallaan asiasta mainitsee!
No en näe. Sinä se taas kuvittelet tietäväsi, mikä on sairasta ja mikä ei.
Kaverini halusi isän löytävän uuden vaimon ja oli siitä iloinen. En sanonut "etsi", vaan hommasi, ja senkin sitaattimerkeissä. En tarkalleen tiedä, mitä hän teki, mutta ymmärtääkseni kehui isälleen sitä naista ja yritti järjestää heitä tapaamaan. Ja he todella löysivät toisensa ja menivät naimisiin, ja ystäväni oli siitä iloinen. Ei siis olisi saanut olla, olisi pitänyt olla katkera ja vihata isäänsä, koska sinä vihaat ja olet katkera omalle äidillesi....
Aika hauska, että sinä koet, että lähipiiri ei voi olla väärässä tai moittia ap:ta syyttä suotta. Kumminkin sinä itse toimit juuri niin.
Etsi, hommasi, yritti löytää.. Mitä väliä. Ei se ole lapsen tehtävä.
Ihan oikeesti, ei ole.
Lapsien lukumäärä + 4 vuotta. Eli kolmilapsisella 7v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole sopivaa aikaa. Kun itsestä tuntuu hyvältä, niin anna mennä. Tiedän naisen, joka sai alle 2 vuotta ainoan lapsensa ja miehen kuolemasta jo uuden miehen kanssa lapsen. Jotkut paheksui. Ajattelin vain, että oikeasti joku on sitä mieltä, ettei tuo nainen olisi surrut lapsensa ja puolisonsa kuolemaa. Hyvä, jos elämä jatkui...
Vierailija kirjoitti:
Oma äiti otti uuden miehen noin vuosi kuolemasta. Oli ehkä paskin päätös ikinä meidän lasten kannalta. Lapsellekim täytyy antaa aikaa surea ja sopeutua, eikä vaatia jatkamaan onnellista perhe-elämää siitä mihin se edellisen kanssa jäi. Pakottamalla lapsille uutta perhettä altistat heidät mt-ongelmille.
Olet ihan älyttömän itsekäs. Toisaalta ymmärrettävää, sillä tiedostatpa tai et, sinäkin suret edelleen.
Ap ei sanonut, että olisivat muuttamassa yhteen. Sehän on aivan eri asia kuin seurustelu.
Lasten kannalta onkin järkevää pitää seurustelu kodin ulkopuolisena asiana, tapaamiset vaikka siellä miehen luona sitten. Tuollaisissa tilanteissa on fiksua edetä hitaasti, koska lapset useimmiten, ilman toisen vanhemman menetystäkin, suhtautuvat alkuun nihkeästi vanhemman seurusteluun ja tarvitsevat aikaa sopeutumiseen. Heillä ei kuitenkaan ole oikeutta kieltää vanhemmaltaan mahdollisuutta uuteen onneen.
Olen pahoillani puolestasi. Sinuun on sattunut ja kovaa. Toivottavasti aika ja ikä auttavat tulevaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, ei tainnut kovin kummoinen menetys olla, kun jo muutaman kuukauden päästä toinen mies saa perhoset vatsaan. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ihmetyttää vain, miksi ap oli niin pitkään suhteessa, jossa toinen on noin helposti korvattavissa tasokkaammalla tapauksella?
Elä itse ensin monta vuotta sairaan puolison kanssa ja tule sitten kommentoimaan, että eipä puoliso merkinnyt mitään. Puolison sairastuessa, varsinkin jos tietää jo ennen kuolemaa, että tulee kuolemaan niin ehtii käsitellä niitä tunteita. Aivan eri asia, jos se kuolema tulee täysin yllättäen.
Minun puolisoni on taistellut kolmesti syöpää vastaan noin 3v jaksoissa. Kaksi taistelua voitti, mutta tämä viimeisin vie puolisoni hautaan. Ja kyllä tässä on ehtinyt käsitellä monia asioita miehen kuolemaan liittyen ja valmistautua.
Oletko jo valmistautunut tsekkaamalla uuden miehen?
Onpas täällä erilaisia mielipiteitä tästä asiasta! Minusta keskeisimpiä juttuja tässä on se, että Ap:n mies oli nimenomaan toivonut Ap:n jatkavan elämäänsä ja tulevan onnelliseksi jonkun toisen miehen kanssa. Toinen, mitä juuri kukaan tässä ketjussa ei tunnu ottavan huomioon on se, että entäs jos Ap:n lapset oikeasti pitävät tästä uudesta miehestä? Eihän hän lasten oma isä ole, mutta jos hän on kiva tyyppi, jonka ansiosta äitikin on taas enemmän elämän syrjässä kiinni, niin miten se voi olla niin kamalaa? Suru ja kaipaus kulkevat mukana, tarjoavat haikeutta, arvokkaita muistoja ja kiitollisuutta onnellisista ajoista, mutta niiden ei tarvitse olla kaikkea tummaksi värjäävä ja tulevaa elämää rajoittava sävy. Ap:n mies toivoi varmastikin lapsilleenkin hyvää ja onnellista tulevaisuutta, ja jos sellainen heille on Ap:n uuden miehen ja tämän lasten kanssa mahdollista, niin en tiedä, mitä nokan koputtamista siinä ulkopuolisilla on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Haloo. Ap kertoo, että ne moittijat eivät edes oikeastaan tunne hänen lapsiaan, ovat nähneet pari kertaa vuodessa ohimennen. Ja nyt heidät ja teidän besserwissereiden mielestä ap on itsekäs paska, joka ei huomioi lastensa "oikeutta surra", mitä se käytännössä mielestänne tarkoittaakin.
Tää on niin tyypillistä av:llä. Aina tulee joku häiriintynyt haukkumaan aloituksen tekijän, aivan sama mitä hän tekee tai sanoo.
Onpa jännä että jopa Suomen kokoisesta maasta löytyy ihmisiä jotka ovat eri mieltä apn kanssa. Kertakaikkiaan hämmästyttävää.
Jos pyytää mielipidettä, sen todennäköisesti tulee saamaan. Se ei aina ole se miellyttävä synninpäästö, jota aloittaja on kaivannut. Joskus se voi olla yhtä diipadaapaa, joskus se voi saada apn kyseenalaistamaan oman käytöksensä: onko se sittenkään niin järkevää? Onko se lasten edun mukaista? Toiminko sittenkään oikein?
Loputtomiin asti löytyy kyllä ymmärtäjiä, niitä jotka ajattelevat ensisijaisesti apta, hänen oikeuttaan. Niitä, jotka eivät voi sietää sitä että heitä itseään neuvotaan tai kyseenalaistetaan. Niitä, jotka kuvittelevat että vanhemmat tietävät aina mikä heidän lapsilleen on parhaaksi.
Eriävien mielipiteiden pohjalta ap voi muodostaa oman käsityksen siitä mikä hänelle on oikeasti tärkeää; tietämällä käytökseensä liittyvistä riskeistä hän voi päätellä, onko se sen arvoista? Asetanko etusijalle itseni vai lapseni? Onko minun parhaani sama kuin lasteni paras? Katkeroidunko, jos en toimi halujeni mukaan?
Minusta on todella vastuutonta kompata apta kritiikittä. Eikö se ole apn, lasten, uuden miehen ja hänen lastensa etu että asia on todellakin pohdittu kaikilta kanteilta ennen kuin tehdään mitään päätöksiä jatkosta? Mitä haittaa sitä on? Aplle tulee paha mieli? Jollekkin muulle tulee paha mieli, kun hoksaa että olisi pitänyt pohtia asiaa vähän pitemmälle?
Vierailija kirjoitti:
Heh, ei tainnut kovin kummoinen menetys olla, kun jo muutaman kuukauden päästä toinen mies saa perhoset vatsaan. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta ihmetyttää vain, miksi ap oli niin pitkään suhteessa, jossa toinen on noin helposti korvattavissa tasokkaammalla tapauksella?
Kannattaa varmaan ottaa huomioon, että puoliso teki kuolemaa vuoden verran, ja ehkä jo sitä ennen oli sanottu, että kuolee parissa vuodessa. Eräänlainen luopumistyö alkaa jo siitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tarkoitan tällä sitä, että on hyväksyttävää silloin, kun eroaa, ja löytää uuden kumppanin/seurustelusuhteen piankin. Mutta auta armias, jos puoliso kuolee ja uusi kaveri on kuvioissa reilun puolen vuoden jälkeen, niin tulee kaikenlaista kuraa niskaan; et ole tarpeeksi kauaa surrut (kuka sen oikean ajan on määrittänyt?), unohdat lapset täysin, kun oma halu kovin jne.
Elä sinä ap omaa elämääsi ja äläkä pistä puupennin vertaa ajatusta siihen, mitä muut sanovat sinun suruaikoihisi ym. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Ja jos sait 'siunauksen' jo edesmenneeltä mieheltäsi, niin go for it girl!Ei tosiaan ole hyväksyttävää eronneena löytää uutta seurustelusuhdetta pian. Minut jätettiin alkuvuodesta, kun mies löysi uuden. Sen jälkeen en ole mitään muuta kuullutkaan kuin varoitteluja uuteen suhteeseen hyppäämisestä ja "käskyjä" pysyä sinkkuna, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Hyvää tarkoittavia neuvoja yksin olemisen opettelusta riittää, mutta kukaan ei osaa kertoa, mitä tehdä, kun kuitenkin kaipaa läheisyyttä ja seksiä. Minun vain pitäisi olla sataprosenttisesti omistautunut lapselleni, koska mies ennätti ensin löytää itselleen uuden onnen. Minulle selvisi vasta eron jälkeen, että niitä lippuja uuteen onneen onkin tarjolla vain yksi kutakin ex-pariskuntaa kohti... Minä olen nyt tavannut miehen, joka herättää kiinnostusta, tarkoitus ei ole esitellä häntä lapselle vielä piiiiitkään aikaan, jos tästä jotain edes tulee, mutta en myöskään voi kertoa hänestä kenellekään muullekaan, sillä kaikki lähipiirissäni "tietävät", että en ole valmis. En, vaikka olen käsitellyt eroa aktiivisesti, hakenut ammattiapua ja osallistunut eroseminaariin. Lennosta toiseen vaihtanut mies sen sijaan on ollut valmis uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista eron käsittelyä...
Lapsillasi on paska isä. Onneksi sinä ilmeisesti osaat asettaa heidät ykkössijalle. Saat olla oikeasti ylpeä itsestäsi. Samalla joudut paskamaiseen tilanteeseen, jossa joudut kannustamaan lasten suhdetta uuteen äitipuoleen. Se ei ole helppo rooli, ei todellakaan, mutta lopussa kiitos seisoo. Uskoisin, että lapset tulevat vanhempana arvostamaan sitä että vaikka isä perseili, äiti asetti heidät etusijalle.
Sinunkin aikasi tulee, ihan varmasti.
Rakkautta sinulle.
(mitä seksiin tulee: lapset käyvät isällään. Hanki pano :) )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tarkoitan tällä sitä, että on hyväksyttävää silloin, kun eroaa, ja löytää uuden kumppanin/seurustelusuhteen piankin. Mutta auta armias, jos puoliso kuolee ja uusi kaveri on kuvioissa reilun puolen vuoden jälkeen, niin tulee kaikenlaista kuraa niskaan; et ole tarpeeksi kauaa surrut (kuka sen oikean ajan on määrittänyt?), unohdat lapset täysin, kun oma halu kovin jne.
Elä sinä ap omaa elämääsi ja äläkä pistä puupennin vertaa ajatusta siihen, mitä muut sanovat sinun suruaikoihisi ym. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Ja jos sait 'siunauksen' jo edesmenneeltä mieheltäsi, niin go for it girl!Ei tosiaan ole hyväksyttävää eronneena löytää uutta seurustelusuhdetta pian. Minut jätettiin alkuvuodesta, kun mies löysi uuden. Sen jälkeen en ole mitään muuta kuullutkaan kuin varoitteluja uuteen suhteeseen hyppäämisestä ja "käskyjä" pysyä sinkkuna, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Hyvää tarkoittavia neuvoja yksin olemisen opettelusta riittää, mutta kukaan ei osaa kertoa, mitä tehdä, kun kuitenkin kaipaa läheisyyttä ja seksiä. Minun vain pitäisi olla sataprosenttisesti omistautunut lapselleni, koska mies ennätti ensin löytää itselleen uuden onnen. Minulle selvisi vasta eron jälkeen, että niitä lippuja uuteen onneen onkin tarjolla vain yksi kutakin ex-pariskuntaa kohti... Minä olen nyt tavannut miehen, joka herättää kiinnostusta, tarkoitus ei ole esitellä häntä lapselle vielä piiiiitkään aikaan, jos tästä jotain edes tulee, mutta en myöskään voi kertoa hänestä kenellekään muullekaan, sillä kaikki lähipiirissäni "tietävät", että en ole valmis. En, vaikka olen käsitellyt eroa aktiivisesti, hakenut ammattiapua ja osallistunut eroseminaariin. Lennosta toiseen vaihtanut mies sen sijaan on ollut valmis uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista eron käsittelyä...
Lapsillasi on paska isä. Onneksi sinä ilmeisesti osaat asettaa heidät ykkössijalle. Saat olla oikeasti ylpeä itsestäsi. Samalla joudut paskamaiseen tilanteeseen, jossa joudut kannustamaan lasten suhdetta uuteen äitipuoleen. Se ei ole helppo rooli, ei todellakaan, mutta lopussa kiitos seisoo. Uskoisin, että lapset tulevat vanhempana arvostamaan sitä että vaikka isä perseili, äiti asetti heidät etusijalle.
Sinunkin aikasi tulee, ihan varmasti.
Rakkautta sinulle.
(mitä seksiin tulee: lapset käyvät isällään. Hanki pano :) )
Mitä seksiin tulee: SE EI OLE PERUSTARVE! Näin täällä aina muistutetaan miehille, jotka eivät yrityksistä huolimatta löydä kumppania. Toisaalta kielletään pornon katsominen ja maksullisissa käyntikin. Olkoot ilman vaikka koko elämänsä. Mutta kun naisella on tarve läheisyydelle ja seksille muutaman kuukauden jälkeen, niin sehän on katastrofi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ap enää lue tätä paskaa vaan liity Facessa Nuorten Leskien ryhmään. Siellä ei tuomita vaan ymmärretään, tuetaan ja kannustetaan. Surutyö kestää koko loppuelämän ja jos löytää rinnalleen kivan ihmisen, jaksaa paremmin. T. Leski joka aloitti uuden suhteen puoli vuotta leskeytymisen jälkeen ja ikävä edesmennyttä puolisoa on joka päivä.
Varmaan kauhea ikävä on silloin, kun uuden rakastajan karvainen perse pumppaa ylös alas päälläsi. Entisen äijän ruumis ei ollut edes kunnolla jäähtynyt, kun jo toinen mies oli kuvioissa. Ihan ok toimintaa, mutta miksi pitää jauhaa jostain ikävästä?
Hän ei ole mun rakastaja vaan ystävä, elämänkumppani, vertaistuki. Meidän suhde ei perustu seksille vaan ensisijaisesti hyvään oloon toisen seurasta ja vertaistuesta. Hän on leski itsekin ja meille molemmille tekee hyvää kun edesmennistä voidaan jutella aina kun siltä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä juttu. Tarkoitan tällä sitä, että on hyväksyttävää silloin, kun eroaa, ja löytää uuden kumppanin/seurustelusuhteen piankin. Mutta auta armias, jos puoliso kuolee ja uusi kaveri on kuvioissa reilun puolen vuoden jälkeen, niin tulee kaikenlaista kuraa niskaan; et ole tarpeeksi kauaa surrut (kuka sen oikean ajan on määrittänyt?), unohdat lapset täysin, kun oma halu kovin jne.
Elä sinä ap omaa elämääsi ja äläkä pistä puupennin vertaa ajatusta siihen, mitä muut sanovat sinun suruaikoihisi ym. Meillä on vain yksi elämä elettävänä. Ja jos sait 'siunauksen' jo edesmenneeltä mieheltäsi, niin go for it girl!Ei tosiaan ole hyväksyttävää eronneena löytää uutta seurustelusuhdetta pian. Minut jätettiin alkuvuodesta, kun mies löysi uuden. Sen jälkeen en ole mitään muuta kuullutkaan kuin varoitteluja uuteen suhteeseen hyppäämisestä ja "käskyjä" pysyä sinkkuna, kunnes lapsi on täysi-ikäinen. Hyvää tarkoittavia neuvoja yksin olemisen opettelusta riittää, mutta kukaan ei osaa kertoa, mitä tehdä, kun kuitenkin kaipaa läheisyyttä ja seksiä. Minun vain pitäisi olla sataprosenttisesti omistautunut lapselleni, koska mies ennätti ensin löytää itselleen uuden onnen. Minulle selvisi vasta eron jälkeen, että niitä lippuja uuteen onneen onkin tarjolla vain yksi kutakin ex-pariskuntaa kohti... Minä olen nyt tavannut miehen, joka herättää kiinnostusta, tarkoitus ei ole esitellä häntä lapselle vielä piiiiitkään aikaan, jos tästä jotain edes tulee, mutta en myöskään voi kertoa hänestä kenellekään muullekaan, sillä kaikki lähipiirissäni "tietävät", että en ole valmis. En, vaikka olen käsitellyt eroa aktiivisesti, hakenut ammattiapua ja osallistunut eroseminaariin. Lennosta toiseen vaihtanut mies sen sijaan on ollut valmis uuteen suhteeseen ilman minkäänlaista eron käsittelyä...
Lapsillasi on paska isä. Onneksi sinä ilmeisesti osaat asettaa heidät ykkössijalle. Saat olla oikeasti ylpeä itsestäsi. Samalla joudut paskamaiseen tilanteeseen, jossa joudut kannustamaan lasten suhdetta uuteen äitipuoleen. Se ei ole helppo rooli, ei todellakaan, mutta lopussa kiitos seisoo. Uskoisin, että lapset tulevat vanhempana arvostamaan sitä että vaikka isä perseili, äiti asetti heidät etusijalle.
Sinunkin aikasi tulee, ihan varmasti.
Rakkautta sinulle.
(mitä seksiin tulee: lapset käyvät isällään. Hanki pano :) )
Mitä seksiin tulee: SE EI OLE PERUSTARVE! Näin täällä aina muistutetaan miehille, jotka eivät yrityksistä huolimatta löydä kumppania. Toisaalta kielletään pornon katsominen ja maksullisissa käyntikin. Olkoot ilman vaikka koko elämänsä. Mutta kun naisella on tarve läheisyydelle ja seksille muutaman kuukauden jälkeen, niin sehän on katastrofi!
Ai kato moro! Miesasiamies!
Ei ole perustarve, ei. Mutta voi sen panon silti hankkia. Mieshän tossa kuviossa on siinä mielessä jo pitemällä kun ihan suhde on lyöty tulille.
(ps. hankkimalla sen panon voi se pornoa vahtaava aikamiespoika saada pildee. Mut kelpaaks sille, vai pitäskö olla intopiukee mallipimu?)
Ap itse kertoi, että kuoleminen kesti vuosia. Siinä ajassa ehtii kyllä asiaa käsitellä. Kuoleman varjossa eläminen on erittäin raskasta. Tiesittekö, että moni mies ei jää rinnalle. Miesleskillä lämmin olkapää on usein jo vaimon sairastaessa. Entisaikaan leskellä oli suruvuosi. Se on yllättävän toimiva aika.