Ihana kamala uusperhe ja miehen munattomuus
Taas tätä uusperheasiaa. Tänään taas tyypillinen esimerkki miten tilanne kärjistyi ja riitaa tulee kasvatuksesta. Taustaa sen verran, että ollaan miehen kanssa oltu 6 vuotta yhdessä. Miehellä 10-vuotias tyttö aiemmasta liitosta. Meillä on myös yhteinen lapsi, 3-vuotias tyttö. Ja vielä sanottakoon, ennenkuin tulee lunta tupaan, että en ollut syynä eroon, enkä tekemisissä miehen kanssa mitenkään tuona aikana.
Eli tilanne tänään. Aika tyypillinen esimerkki. 10-vuotias on harrastuksissa. Päätämme miehen kanssa hakea tytön autollani, jonka jälkeen tarkoitusena on hakea pikkusisko mummolta. 10-vuotias suuttuu, koska isä ei hakenut tätä yksin omalla autollaan. Selitämme, että tehdään ensi viikolla toisella tavalla ja nyt lähdemme hakemaan pikkusiskoa. Tämä ei käy 10-vuotiaalle, joka huutaa ja mesoaa, että haluaa kotiin. Päätämme miehen kanssa, että edelleenkin menemme mummolle hakemaan pikkusiskoa, sillä kodin kautta ajaminen pidentäisi matkaa.
Mummolaan päästyään 10-vuotias ei suostu tulemaan sisälle vaan jää ulos odottamaan. Sekä mummo ja vaari käyvät erikseen houkuttelemassa tyttöä sisään, onnistumatta siitä. Tyttö soittelee ulkoa puhelimella isälleen. Lähdemme pian kaikki kotimatkalle. Autossa tytön mesoaminen jatkuu, nyt kaikki viha tulee minun päälle: "sinä et ole äitini, et ole perhettäni" jne. Fine, annan tytön mesota ja en ota pulttia asiasta. Mies ei reagoi millään tavalla tilanteeseen.
Kotona 3-vuotias pikkusisko itkee kadottamiaan vesivärejä, johon mies ärähtää voimalla ärsyyntyneesti. Tästä minulla palaa käpy ja sanon miehelle pari valittua sanaa.
Kaikkein eniten tässä ärsyttää miehen munattomuus pitää 10-vuotias aisoissa. Mielestäni mies "ymmärtää" tyttöä aivan liian pitkään ja tämän huonoa käytöstä, on super keskusteleva jnejne. Väsymys ja pinnan venyttäminen sitten purkautuu meihin muihin, minuun ja 3-vuotiaaseen. Samalla kun välit minun ja miehen välillä kiristyvät, 10-vuotias muuttuu kuin salaman iskusta ihanaksi tyttökullaksi -lepertelee isälleen jne.
lopuksi todettakoon, että kaikkein eniten ärsyttää siis oma mies, ei tämä 10-vuotias. Lapset nyt ovat lapsia. En voi puuttua millään lailla kasvatukseen, josta meillä on aivan eri näkemys.
kommentteja? Miten muilla? Ah, tulipas pitkä ja sekava sepustus. Pakko päästä purkamaan...
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:58"]
Kuulostaa perseeltä
[/quote]
älä muuta sano, en suosittele kenellekään tätä kuviota. Ap
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 21:56"]

[/quote]Lopetat kaikki palvelukset 10 vuotiaalle! Kuuntelet häntä vain hyvää käytöstä vastaan.
miksi mies potee syyllisyyttä? eli katsoo läpi sormien esiteinin mesoamista ? ei se ainakaan helpommaksi tuosta muutu..
Juu, vika on miehessä ja on ihanaa, että tajuat sen. Ja harmi, että tyttö pääsee pelaamaan ja näin tyhmästi pilaamaan välinsä sen talouden ainoan aikuisen kanssa.
Onnistuuko rautalangasta vääntäminen? Kerrot miehellesi, että 10-vuotiaat eivät noin yleensä huuda ja mesoa kaikessa rauhassa ja toisaalta taas fiksut kasvattajat eivät ärähtele 3-vuotiaan itkusta. Kysy mieheltäsi toimiko hän mielestään oikeudenmukaisesti sinua, 3-vuotiasta ja 10-vuotiasta kohtaan. Saivatko kaikki, mitä ansaitsivat?
Jos 10-vuotias asuu teillä vakituisesti, saattaisin itse vastauuksesta riippuen laittaa lusikat jakoon. Harvoin se munaton mies kasvattaa niitä itselleen uudelleen.
Sano miehelle että kasvattaa pallit tai tulee ero.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:08"]

Odotan sopivaa hetkeä että vitutus menee pois ja otan miehen kanssa juuri tuon esille mitä ehdotat ala rautalanka. 10-vuotias asuu meillä vuoroviikoin. Ap
kysy mieheltäs saiko se lapsena mesota tollain omille vanhemmilleen.
Liian paljon tekstiä. En jaksanut lukea kuin vähän alusta.
Ikävää että teillä ei ole sama näkemys kasvatuksesta kun on myös yhteinenkin lapsi.osaako jo 10veet todella olla tollassia kusipäitä?onneksi en ole törmännyt mulla ei varmaan hermo kestäis.saati sitten miestäs!
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:11"]
Sano miehelle että kasvattaa pallit tai tulee ero.
[/quote]
näin on. Samaa mieltä. ap
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:15"]
Ikävää että teillä ei ole sama näkemys kasvatuksesta kun on myös yhteinenkin lapsi.osaako jo 10veet todella olla tollassia kusipäitä?onneksi en ole törmännyt mulla ei varmaan hermo kestäis.saati sitten miestäs!
[/quote]
tämä 10-vuotias on tosi fiksu tapaus. On ihan kivakin, mutta osaa olla todella ärsyttävä kun sille päälle sattuu.Ap
Sun täytyy jutella miehesi kanssa ja 10-vuotiaan lapsen kanssa kahden.
"Ikävää että teillä ei ole sama näkemys kasvatuksesta kun on myös yhteinenkin lapsi.osaako jo 10veet todella olla tollassia kusipäitä?onneksi en ole törmännyt mulla ei varmaan hermo kestäis.saati sitten miestäs!
[/quote]
tämä 10-vuotias on tosi fiksu tapaus. On ihan kivakin, mutta osaa olla todella ärsyttävä kun sille päälle sattuu.Ap"
Tuollaista se on ydinperheissäkin joskus, 10 vuotias voi olla väsynyt, nälkäinen jne. kun pitkän koulupäivän päälle on vielä harrastukset ja vielä ylimääräinen keikka mummolaan. Väsyttää ja elämä on känkkäränkkää. Ehkä joku asia vielä koulussa tai harrastuksissa harmitti ja sitten purkautui aikuisiin.
Mieheltäsi ei ollut reilua käytöstä teidän 3 vuotiaalle, ei tosiaan ole kiva kun vanhemmat ärhentelevät omalle lapselleen. Olis kasvun paikka, vaikka ei jaksaisikaan kuunnella vielä toisen kerran narinoita, mutta kuitenkin.
Tää on ohis, mutta joskus jonkun exä on exä ihan hyvästä syystä.
Ero ei välttämättä muuta ihmistä ja moni jatkaa entiseen malliin uudessakin suhteessa.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:15"]
Ikävää että teillä ei ole sama näkemys kasvatuksesta kun on myös yhteinenkin lapsi.osaako jo 10veet todella olla tollassia kusipäitä?onneksi en ole törmännyt mulla ei varmaan hermo kestäis.saati sitten miestäs!
[/quote]
Ei se uusperhe-elämä ole helppoa tuon ikäiselle. Ihan normaalia että kokeilevat rajojaan.
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:50"]
[quote author="Vierailija" time="16.04.2015 klo 22:15"]
Ikävää että teillä ei ole sama näkemys kasvatuksesta kun on myös yhteinenkin lapsi.osaako jo 10veet todella olla tollassia kusipäitä?onneksi en ole törmännyt mulla ei varmaan hermo kestäis.saati sitten miestäs!
[/quote]
Ei se uusperhe-elämä ole helppoa tuon ikäiselle. Ihan normaalia että kokeilevat rajojaan.
[/quote]
Ja teini-ikä taitaa olla juuri kulman takana.
Ydinperheissä on varmaan kiukuttelevia 10-vuotiaita, tosin ovat "ei kiukuttelevassa" -iässä yleensä.
MUTTA: Ydinperheessä tuolle käytökselle uskalletaan vetää raja. Ei tuollaista sättimistä, mummun dissausta ja muuta tarvi sietää määräänsä enempää. Oikeastiko joku kestäisi tuollaista lapseltaan noin kauan kuin ap:n kirjoituksesta käy ilmi? Olette munattomia vanhempia ja vailla vastuuta, jos tuollainen isovanhemmillekin äksyily hyväksytään!
Ja siitä päästäänkin aiheeseen. Lapsi tarvii rajoja. Se tuo turvallisuutta. Lapsi saa osoittaa kiukkunsa ja harmistuksensa, mutta sillekin osoittamiselle on olemassa raja. Rakkautta on vetää se raja ja lapsi kokee olonsa turvattomaksi, jos vanhempi on noin ryhditön. Miksi te hoette, että on tärkeää pitää rajat ja rakkautta taaperolle, koska taapero tuntee ilman rajoja itsensä epävarmaksi? Ihan samalla tavalla 10-vuotias tarvii rajat tunteakseen olonsa rakastetuksi. Ei lapsi rakasta vanhempiaan vähemmän, jos vanhemmat kieltää joskus jotain.
Kuulostaa perseeltä