Hävettää niin paljon että korvia kuumottaa!!!
Siis jotenkin vanha juttu, mutta mielessä päivittäin. Muutettiin vuosia sitten tosi kivalle rivitaloalueelle rivitalon päätyasuntoon. Naapurissa asui suurinpiirtein meidän ikäinen pariskunta lapseton tuolloin niinkun mekin ja siellä oli aina tosi hiljaista. Kuvittelin sitten, että seinien äänieristys on ihan huippuluokkaa kun ei kuulunut mitään puhetta eikä elämisen ääntä naapurista. Siinä sitten miehen kanssa sekstailtiin kuukausikaupalla eteenpäin asuntoon muutettuamme ihan suurella äänellä ilman mitään pidäkkeitä, yömyöhään, aamuvarhaisella ja oikein kunnon pornoefetkeillä näin jälkeenpäin ajatellen ja naapurista ei kuulunut koskaan edelleenkään yhtään mitään kuin muutamia kolahduksia ja askelten töminää. Ystävystyttiin sitten tämän naapuripariskunnan kanssa ja he muuttivat pian omakotitaloon lapsia saatuaan, meillekin syntyi lapsia ja ollaan jatkuvasti tekemisissä ja kyläillään puolin ja toisin.
Uusien naapurien myötä mulle valkeni että talon seinät on paksua pahvia. Kaikki kuuluu läpi, aivastuskin. Tämä oli niin järkyttävä ymmärryksen paikka kun ymmärsin sen että entiset naapurimme, nykyiset hyvät ystävämme ovat kuulleet alusta loppuun niin hirveää eläimellistä seksiä että herra paratkoon. Ovat varmaan pidätelleet henkeään ja olleet seinän takana hengittämättä, ettei paljastuisi se miten ohutta tekoa seinät ovat. Joka kerta kun tavataan, mulla alkaa jossain vaiheessa korvia kuumottaa. Varsinkin jos juttu vähänkään sivuaa lapsien tekemistä tai saamista ... millon tää häpeä helpottaa? Miten voisin kääntää tämän ajatuksen pois päältä? Tästä asiasta ei todellakaan voi koskaan heidän kanssaan keskustella ilman että vajoaisin 500km maan alle nanosekunnissa. :)
Kommentit (12)
Voi apua! =D Tunnen lievää myötähäpeää puolestasi. Mutta ei se nyt niin kamalaa ole. Itselläkin on muutamia juttuja menneisyydestä, mitä en ikinäIKINÄ voisi kellekään kertoa ääneen, kun hävettää niin jäätävän paljon, etten oikein kestä edes ajatella asiaa. Voi ääääh, taas mä muistan sen........
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 12:59"]
Voi apua! =D Tunnen lievää myötähäpeää puolestasi. Mutta ei se nyt niin kamalaa ole. Itselläkin on muutamia juttuja menneisyydestä, mitä en ikinäIKINÄ voisi kellekään kertoa ääneen, kun hävettää niin jäätävän paljon, etten oikein kestä edes ajatella asiaa. Voi ääääh, taas mä muistan sen........
[/quote]
No kerro tässä nyt äänettömästi :)
Mä luulen, tai siis tiedän, että mieheni ja minun seurusteluaikainen seksimeininki ei jäänyt nykyisiltä appivanhemmilta huomaamatta. Ei sitä silloin nuorena niin ajatellut mutta nykyään hiukan korvat punottaa kun edes ajattelen mitä kaikkea seinien läpi kuului.. Vaikkei erityisen eläimellistä menoa ollutkaan..
Mutta onhan näitä tarinoita kuultu ennenkin:)
no jos ei tuo näytä häiritsevän vastapuolta mitenkään, niin mitä siitä.
Mutta ajatteleeko ne sitä miten noloa se olikaan ja miten monelle muulle ne on kertoneet näistä "uusista naapureista" ... tunnen nykyisin heidänkin kaveripiiriään ja voisin lyödä vaikka vetoa, että suurin osa niistäkin on kuullut meidän villistä menosta uusina asukkaina. Voi jösses :///
No jo on kamalaa. Ihan normisettiä
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:48"]
No jo on kamalaa. Ihan normisettiä
[/quote]
Kiitos. Tämä rauhoittaa mieltä. t. ap
Eihän tuossa nyt ole mitään hävettävää. Korkeintaan siellä on naureskeltu tyyliin "ja taas on menopäällä hehehe". Ja jos kerran olette ystäviä nykyäänkin, niin tuskin kannattaa asiasta stressata enää :P
Unohda koko juttu. Tuskin naapurinne olisivat halunneet teihin tutustua, jos asia heitä vaivaisi. Ole iloinen, että teillä on vauhdikas seksielämä, ei siinä mitään pahaa ole.
[quote author="Vierailija" time="23.04.2015 klo 13:04"]
Kiihotuin
[/quote]
No et säkään paljoo sit tartte..huoh.
Kysy ihan reilusti, että muistatteko kun asuitte siinä naapurissa, niin kuuluiko meidän puolelta mitään häiritseviä ääniä kello 22.00-7.00?