Lue keskustelun säännöt.
Lievä ruumiillinen kuritus lapsena -> ylikilttiys aikuisena?
07.02.2015 |
Tuohon pitkään "remmiketjuun" liittyen tällainen kysymys. Jos on saanut lapsena lievää ruumiillista kuritusta, lähinnä tottelemattomuudesta remmillä takapuolelle yläasteikäiseksi saakka, ei kuitenkaan koskaan kovin kovasti, ja kysessä ns. hyvä ehjä perhe, jossa ei muuta väkivaltaa tai alkoholismia tms, niin vaikka ei koe siitä jääneen traumoja, niin voiko tietynlainen "ylikiltti tyttö" -luonne aikuisena juontaa juurensa siitä?
Kommentit (35)
Lievästä kurituksesta ei ole mitään kokemuksia. Mua hakattiin remmillä, poltettiin silitysraudalla ja viilleltiin rikotuilla viinapulloilla. Kaukana olen kiltistä. Mutta ihmisiä pelkään, ihan kaikkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en todellakaan ole mikään ylikiltti, vaikka vähän tukistettiinkin pienenä. Päinvastoin, olen oikeasti vahva persoona ja osaan sanoa vastaan jos haluan.
Traumoja ei jäänyt. Hyvä kun edes muistan koko tukastaottamista...
Minä olen ylikiltti suorittaja. Olen opetellut sanomaan ei ja pitämään puoliani vasta viime vuosina. Ja pitämään itsestäni. Mutta meillä oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko lapsuuteni.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:31"]
Minä olen ylikiltti suorittaja. Olen opetellut sanomaan ei ja pitämään puoliani vasta viime vuosina. Ja pitämään itsestäni. Mutta meillä oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko lapsuuteni.
[/quote]
Tässä tapauksessa ei ollut varsinaisesta väkivallasta kyse, vaan se oli kai tavallaan osa kasvatusta, eikä mitenkään raivon vallassa tehtyä.
Aika vanhaksi olet saanut... Kuka antanut ja millaisista syistä? Oletko nainen vai mies? En sanoisi remmillä hakkaamista lieväksi väkivallaksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:35"][quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:31"]
Minä olen ylikiltti suorittaja. Olen opetellut sanomaan ei ja pitämään puoliani vasta viime vuosina. Ja pitämään itsestäni. Mutta meillä oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko lapsuuteni.
[/quote]
Tässä tapauksessa ei ollut varsinaisesta väkivallasta kyse, vaan se oli kai tavallaan osa kasvatusta, eikä mitenkään raivon vallassa tehtyä.
[/quote]
Kyllä siihen raivon vallassakin hakkaamista liittyi, mutta koko lapsuus kasvatettu väkivalloin ja alistamalla henkisesti.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:39"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:35"][quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:31"] Minä olen ylikiltti suorittaja. Olen opetellut sanomaan ei ja pitämään puoliani vasta viime vuosina. Ja pitämään itsestäni. Mutta meillä oli henkistä ja fyysistä väkivaltaa koko lapsuuteni. [/quote] Tässä tapauksessa ei ollut varsinaisesta väkivallasta kyse, vaan se oli kai tavallaan osa kasvatusta, eikä mitenkään raivon vallassa tehtyä. [/quote] Kyllä siihen raivon vallassakin hakkaamista liittyi, mutta koko lapsuus kasvatettu väkivalloin ja alistamalla henkisesti.
[/quote]
Ääh, anteeksi, tarkoitin aloituksessa kuvattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:39"]
Aika vanhaksi olet saanut... Kuka antanut ja millaisista syistä? Oletko nainen vai mies? En sanoisi remmillä hakkaamista lieväksi väkivallaksi
[/quote]
Tottelemattomuudesta, myöhästymisestä, kiukuttelusta, huonosta käytöksestä... Äiti antoi, nainen olen. Ei remmiä annettu kovin kovasti eikä kovin montaa kertaa peräkkäin.
Tuhmuuden takiahan sitä kuritusta annettiinkin! Tavoitteena oli kiltti, yhteiskuntaan sopeutuva ja totteleva, rehellinen kansalainen. "Joka kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Kunniatonta kuolemaa ei haluttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen.. luulen sen liittyvän enemän vanhempien tyytymättömyyteen ja vihaisuuteen, sekä suvussa tapahtuneeseen traagiseen kuolemantapaukseen, jonka jälkeen en uskaltanut aiheuttaa vanhemmille lisää huolta. Siihen asti olin villi, ilkeä ja aina jälki-istunnossa. yhtäkkiä aloin kiltiksi.
Sain remmiä 10-v. saakka, sitten alkoi karvat kasvaa joten ikäänkuin "hylättiin", isä ei koskenut minuun enää sen jälkeen mitenkään.
Minuun ainakin sopii täydellisesti. Olen koko ikäni joutunut ponnistelemaan kehittääkseni kykyä sanoa ei, puolustaa oikeuksiani ja vaatia jotain itselleni. Lapsena tuli sitä remmiä kohtuullisesti, muistan nöyryytyksen tunteet, jotka olivat kipu suuremmat. Muutenkin emotionaalisesti hallitseva ilmapiiri ja kiltteyttä ja nöyryyttä ajettiin minuun väkisin, vaikka olin jo valmiiksi hyvin kiltti, arka ja herkkä. En tehnyt koskaan mitään tuhmaa, olin miellyttämisenhaluiseksi kasvatettu ja jos vahingossa jotenkin mokasin tai jos vanhemmilla oli huono päivä, niin selkään tuli. Joskus myös syytettiin valehtelusta, vaikka en ikinä valehdellut, en olisi edes uskaltanut. Valehtelusta saattoi tulla rangaistus, ja voimakkaimmin muistan ne tunteet epäoikeudenmukaisuudesta. Kulissit olivat myös todella tärkeät. Minun ajatuksiani tärkeämpiä olivat vaikka naapureiden ajatukset. Heidän suuntaansa piti pitää kulisseja yllä loputtomasti, etteivät ne nyt vaan ajattele meistä mitään negatiivista. Se oli kasvatuksen numero ykkönen. Ventovieraat kadulla kävelijätkin piti huomioida, ei saanut käyttäytyä koskaan huomiotaherättävästi tai mitenkään erottua. Lapsena en saanut edes hyppiä, etteivät ventovieraat kadulla ihmetteli. Olin korrekti pikkuaikuinen, joka oppi jo hyvin nuorena kontrolloimaan jokaista liikettä ja ilmettä julkisella paikalla ja kävelemään kotona täysin äänettömästi, etteivät naapurit häiriinny askelten töminästä.
Negatiivisia tunteenilmauksia ei minulta sallitu. Rakkaus oli jotenkin ehdollista. Piti olla kiltti ja hyväntuulinen, jotta minusta tykättiin ja jotta otettiin syliin tai annettiin mitään hyväksyntää. Pettymykset ja paha mieli piti aina itkeä yksin illalla sängyssä niin etteivät vanhemmat nähneet. Koko ikäni minulla on ollut vaikeuksia antaa negatiivista palautetta kellekään tai näyttää oikeutettuja negatiivisia tunteita. En osaa suuttua, vaikka mielessä tuntuukin siltä että suututtaa. Jos minua on loukattu tai kohdellaan kuin ovimattoa, olen tyyni, ja normaalit hermostolliset reaktiot eivät käynnisty. Menen vain veltoksi ja kivetyn. Luin jostain tutkimuksesta, että hermostolliset reaktiot mukautuvat lapsuudessa ympäristötekijöihin. Jos lapsen ei sallita osoittaa negatiivisia tunteitaan, ne salpautuvat, ja hormonitoiminta ja hermoston toiminta mukautuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author=" Vierailija " time="07.02.2015 klo 12:47"]
Sopii minuun erinomaisesti. Vasta 30 ikävuoden jälkeen onnistuin opettelemaan ylikiltteydestä eroon, mutta siitä seurasi että menin sitten toiseen ääripäähän ja sain hankalan ihmisen maineen.. :/ Parempi silti tämäkin kuin ainainen muiden talutusnuorassa kulkeminen.
Varmasti myös lapsen persoonallisuus vaikuttaa lopputulokseen, esim. kirjoittaja 4 on reagoinut eri tavoin kuin itse reagoin. Mutta kun lapsesta ei voi etukäteen tietää, millaiset jäljet juuri häneen se kuritus jättää, niin parempi olisi kasvattaa ilman kurittamista.
[/quote]
"Lievässä kurittamisessa" kivun sijaan pahinta on kai yleensä se tilanteen nöyryyttävyys, kun pitää laskea housut ja alistua ottamaan se remmillä lyönti vastaan. Kai tämä toistuvasti tehtyntä tekee väkisinkin tekee ihmisestä alistuvan ?
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 01:55"][quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:39"]
Aika vanhaksi olet saanut... Kuka antanut ja millaisista syistä?
[/quote]
Yksi aika vanhana eli yläasteella tapahtunut oli sellainen, kun jäin kiinni ilman pyöräilykypärää ajamisesta. Vanhemmat olivat nähneet minut ja sitten kotiin tultua kysyivät, että oliko minulla kypärä päässä koko matkan ja vakuutin, että oli. Tottelemattomuus ja valehtelu oli yhdessä niin paha juttu, että rangaistus tuli.
[/quote]
Eli olet senverran nuori, että kaikenlainen ruumiillinen kurittaminen on ollut silloin jo laissa kielletty
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:39"]
Aika vanhaksi olet saanut... Kuka antanut ja millaisista syistä?
[/quote]
Yksi aika vanhana eli yläasteella tapahtunut oli sellainen, kun jäin kiinni ilman pyöräilykypärää ajamisesta. Vanhemmat olivat nähneet minut ja sitten kotiin tultua kysyivät, että oliko minulla kypärä päässä koko matkan ja vakuutin, että oli. Tottelemattomuus ja valehtelu oli yhdessä niin paha juttu, että rangaistus tuli.
Uskon, että tulee helposti perfektionistiksi, jos ilmapiiri on sellainen, ettei kelpaa kuin täydelisenä. Ja jos rangaistaan liikaa, vaikkei olisi edes fyysistä kuritusväkivaltaa.
Mikä remmiketju? Minulla on mennyt ohi
Onkohan tyypillistä että kuritettu pyrkii aikuisena vähättelemään ja kaunistelemaan ja puolustelemaan vanhempiaan? Aloittajakin puhuu vaan lievästä kurittamisesta ja että oli hyvä perhe, vaikka onhan kyseessä aika kova kurittaminen jos nyt jostain kiukuttelusta tai ilman kypärää pyöräilemistä ruvetaan antamaan remmiä.
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 11:43"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 11:20"]
[quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 01:55"][quote author="Vierailija" time="07.02.2015 klo 00:39"] Aika vanhaksi olet saanut... Kuka antanut ja millaisista syistä? [/quote] Yksi aika vanhana eli yläasteella tapahtunut oli sellainen, kun jäin kiinni ilman pyöräilykypärää ajamisesta. Vanhemmat olivat nähneet minut ja sitten kotiin tultua kysyivät, että oliko minulla kypärä päässä koko matkan ja vakuutin, että oli. Tottelemattomuus ja valehtelu oli yhdessä niin paha juttu, että rangaistus tuli. [/quote] Jotenkin ristiriitaista. Vanhempasi välittivät turvallisuudestasi niin paljon, että yrittivät varmistaa kypärän käytön lyömällä remmillä. Eli toisaalta välittivät sinusta ja toisaalta ei.
[/quote]
Vaikka ruumillinen kuritus onkin väärin, niin eihän se mitenkään välttämättä tarkoita sitä, etteikö lapsesta välitettäisi. On ihan eri asia hakata mielivaltaisesti kuin että tässä tapauksessa haluttiin lapsella tehdä selväksi, miten tärkeää pyöräilykypärän käyttäminen on. Eli välitettiin kyllä, mutta menetelmä vain oli väärä.
[/quote]
Näin juuri! Tätä on nykyihmsen vaikea ymmärtää. Sananlaskuilla jatkaen: Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Eli kurittaminen käsitettiin lapsen parhaaksi.
Piiskaa sain ja ylikiltiksi kasvoin. Olen nyt kuitenkin viime vuosina oppinut pitämään puoliani.
Sisar- ja sukukateus ovat kuitenkin pahimpia tuskan tuottajia ,mistä nykyisin olen kärsinyt enemmän.
No siis ehdottomasti. Eikä siinä tarvitse välttämättä olla fyysistä väkivaltaa vaan se henkinen ilmapiirikin voi olla tuhoisaa. Tuossa on myös se kaameus että kukaan ei näe ulkopuolelta perheessä mitään vikaa. Enkä minäkään osannut osoittaa omassa perheessäni sormella mihinkään tiettyyn suuntaan - oli vain paha olo. Jos vanhemmat eivät ole selkeästi laiminlyöviä niin omia oireitaan voi olla myös hankala tunnustaa.