Lue keskustelun säännöt.
Koen iäkkään mummoni uuvuttavaksi...
27.12.2014 |
ja tunnen erittäin huonoa omatuntoa asiasta. mutta niin se vain on... nykyään, erittäin huonokuntoisena ja muistisairaana ihmisenä mummoni on vain... uuvuttava. :/ joka ikinen puhelu ja vierailu on pelkkää voivottelua, kauhistelua ja jankkausta jankkauksen perään. kun yksi jankkausrundi on saatu päätökseen niin samat kysymykset ja kauhistelut ja jankkaukset ja voivottelut alkavat välittömästi uudestaan. en vain jaksa...
lisäksi mummo, sairas kun on, on nykyään paljon aggressiivisempi kuin joitain vuosia sitten. hän saattaa kirota vihaisena, jos joku pieni asia ei onnistu. hän kun on sellainen perinteinen uskovainen, että paljas pinta on kamalaa jne... niin vitun huutaminen ei kuulosta kauhean luontevalta mummoni suusta.
minä en myöskään saisi koskaan tehdä oman tahtoni mukaan, vaan mummoni jankkaa viimeiseen asti ja lopulta suutahtaa, kun pidän pääni. tällainen asia on esim. yökylään jääminen. kun minulla on omakin koti enkä viihdy mummolan hissukkameiningissä paria tuntia pidempään, niin en jää yöksi ja piste. mutta sekään ei oikein mitenkään mene jakeluun. vaikka olisin sanonut kymmenen kertaa etten jää yöksi, niin mummo sanoo, että "huomenna kun lähdet, niin..."
eikä valitettavasti johdu siitä, etteikö hän olisi kuullut mitä sanoin. hän ei vain halua minun tekevän niin kuin itse haluan. olen saanut itseni kiinni muutaman kerran ajattelemasta, että kun mummo on jo niin huonossa kunnossa sekä fyysisesti että henkisesti ja lähinnä vain voivotteleva ja äkäinen ihmisen varjo nykyään, niin voisi jo nukkua rauhallisesti pois... on ihan hirveää tajuta ajattelevansa tällaista. mutta kun minulla on omassakin elämässäni paljon kaikkea ja siihen päälle tämä uuvuttava "rumba"...
minun on pakko oman jaksamiseni takia kylmänviileästi ignoorata mummoni puheluita, koska en vain jaksa enkä voi sille mitään. huh, kunhan halusin vähän purkaa... tiedän tiedän, isot alkukirjaimet puuttuvat... ei nyt jaksa... (:
Kommentit (4)
Asuuko mummusi siis vielä yksinään? Eikö kohta olisi laitospaikan aika?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin koen ajoittain oman isoäitini jutut rasittaviksi ja joskus tunnen syyllisyyttä omista tunteistani. Isoäiti asuu kotona yksin, pystyy toimimaan arkiaskareissa pääsääntöisesti itsenäisesti (kauppa-asiat, laskujen maksut, siivoukset jne) eli on fyysisesti ikäisekseen hyvässä kunnossa.
Isoäitini elämänasenne on aika negatiivinen, antaa esim. ymmärtää ettei kukaan ole käynyt hänen luonaan (hetken päästä tääs käy ilmi, että X, Y ja Z ovat vasta käyneet), nyt jouluna häntä ei kukaan halua luokseen kun "ei kuulu kenenkään perheeseen" (hetken kuluttua käy ilmi, että parikin lapsista pyytänyt luokseen ja tarjoutunut tulla hakemaan ja viemään takaisin kotiin, mutta ei halua lähteä tai pitäisi maanitella mukaan useita kertoja useamman päivän ajan), juhannuksen jälkeen alkaa aina kesäisin sama virsi "paras kesä on mennyt, nyt on vain pimeyttä tulossa..". Kun jutut ovat aina tällaisia, olen ajatellut, ettei minun tarvitse niitä aina kuunnella. Jos minulla itselläni on ollut huono päivä töissä tai muuten jaksaminen on koetuksella, en mene isoäitini luona käymään tai saatan jättää puheluun vastaamatta. Kun taas oma jaksaminen on kohdillaan ja olo virkeä, jaksan paremmin kuunnella hänenkin juttujaan. Huonona päivänä tekisi välillä sanoa, että lakkaa valittamasta: olet 83-vuotiaaksi verrattain terve ja liikuntakykyinen, sinulla ei isompia määriä lääkkeitä ole, voit asua kotonasi, rahaa sinulla on sen verran, että voit ostaa huoletta loppuelämäsi kinkkua ja juustoa leivän päälle hintaa katsomatta, sinulla on neljä lasta joista kaikki ovat pärjänneet ok elämässään ja he kaikki pitävät sinuun yhteyttä viikoittain, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsiakin on monta ja hekin pitävät yhteyttä. Lopeta siis se jatkuva ongelmien keksiminen!
Jätä se sika! Turha tollaseen on enää tuhlata aikaansa.