Mistä syystä olet lakannut asioimasta jossain tietyssä liikkeessä?
Itse: minua on katsottu halveksuen kun menin paikalle, ja siihen syykin selvisi, sitten kun olin lähdössä kyseisestä paikasta pois. En ole sen jälkeen mennyt, kun eivät kerran halua minua asiakkaakseen. Olin ollut heidän asiakkaansa lapsesta asti.
Kommentit (64)
Ihmiset usein reagoivat mitä typerimmillä tavoilla kaikkiin todellisiin tai kuviteltuihin loukkauksiin, joka aiheuttaa turhia ongelmia. Itse lakkasin käymästä tuossa paikassa koska koin helpotuksen tunnetta siitä että en käy, en niinkään siksi että kihisin raivosta. Ja löysin myös toisen halvemman paikan...
Ap
Paikallisen ruokakaupan omistaja käytti koiraansa sähköpantaa. Ensin koira teljettiin häkkiin haukkumaan, ja joka kerta kun haukkui sai sähkärin. Se koiraparka oli laiminlyöty ja säikky. Lakkasin asioimasta miehen omistamassa kaupassa.
Maksoin satasella ja sain takaisin kahdestakympistä. Kun tästä huomautin, niin kassa syytti valehtelijaksi. Pyysin laskemaan kassan. Koska oli melkein sulkemisaika, kassa vaati minua odottamaan sitä noin 20 minuuttia. Odottelin siis sivussa ja kuulin kyllä, kuinka kassa haukkui minua valehtelijaksi muille asiakkaille ja kollegoilleen. Aika tuli täyteen ja menin kassan viereen seuraamaan rahojen laskemista. Kassa kommentoi, ettei minun tarvitsisi olla siinä, vaan voisin kuulemma odotella kauempana. Totesin, että haluan nähdä laskutoimituksen. Kävi ilmi, että kassassa oli 80 e ylimääräistä eli minun sataseni loppuosa. Kassa palautti ne minulle nyrpeänä. Mitään pahoittelua tai anteeksipyyntöä en saanut. Tuon tapauksen jälkeen en ole kyseisessä kauppaketjussa ostoksiani tehnyt.
Miehen exä on eräässä kaupassa töissä. Ei vain kiinnosta törmätä siihen harppuun, on onneksi muitakin kauppoja.
Yhdessä rautakaupassa, jossa kimpaannuin myyjälle ja annoin kuulla kunniansa. Tämä myyjä oli nuori purkkaa jauhava pissis, siis oikeesti, todellinen pissisten kuningatar, joka sanoi minulle asiani selitettyäni: "En ymmärrä todellakaan, mitä sä oikeen tarkotat." oikekn venytellen ja pilkallisesti hymyilleen. Pimahdin, enkä ole sen koommin paikassa käynyt. Vähän harmittaakin, kun siellä on ihan hyvä valikoima, mutta en todellakaan astu siihen kauppaan enää jalallani.
Erään vaatekaupan myyjä kehotti minua tekemään itse omat vaatteeni, niin en olisi niin suuri näköhaitta muille asiakkaille ja myyjille.
N167/58
Kaksi kampaajaa olen vaihtanut. toinen oli ihme töksäyttelijä ja toinen kauhea juoruamaan.
liike ei myynyt alehintaan tuotetta,vaikka ale lappu loisti tuotteessa.
Kaupan myyjä kysyi tarvitsenko apua. Sanoin, että katselen nyt ensin vaan ja kysyn sitten apua jos tarvitsen. Tämä oli myyjälle ok ja hän poistui sivummalle. Varmaan minuutin kuluttua hän kuitenkin palasi selittämään tuotteen ominaisuuksia ja suorastaan tyrkytti tuotetta minulle. Sanoin että katselen vielä muualta ja lähdin. Sen jälkeen en ole koskaan kyseiseen kauppaan palannut. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin väkisin tyrkytys, etenkin kun olin aiemmin sanonut, että haluan ensin katsella itse.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 16:03"]
Maksoin satasella ja sain takaisin kahdestakympistä. Kun tästä huomautin, niin kassa syytti valehtelijaksi. Pyysin laskemaan kassan. Koska oli melkein sulkemisaika, kassa vaati minua odottamaan sitä noin 20 minuuttia. Odottelin siis sivussa ja kuulin kyllä, kuinka kassa haukkui minua valehtelijaksi muille asiakkaille ja kollegoilleen. Aika tuli täyteen ja menin kassan viereen seuraamaan rahojen laskemista. Kassa kommentoi, ettei minun tarvitsisi olla siinä, vaan voisin kuulemma odotella kauempana. Totesin, että haluan nähdä laskutoimituksen. Kävi ilmi, että kassassa oli 80 e ylimääräistä eli minun sataseni loppuosa. Kassa palautti ne minulle nyrpeänä. Mitään pahoittelua tai anteeksipyyntöä en saanut. Tuon tapauksen jälkeen en ole kyseisessä kauppaketjussa ostoksiani tehnyt.
[/quote]
Oisko kassa tehny tahallaan tuon, että ois saanu itselleen ne rahat? Tai sit oli itse siinä uskossa, että on antanut oikein takaisin.
Kampaajaa vaihdoin sen jälkeen kun jouduin yhden hiustenleikkuun ajan kuuntelemaan kun viereisen kampaajan kanssa haukkuivat kaikki ulkomaalaiset todella rasistisesti.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 16:03"]
No mikä se syy oli ap?
[/quote]
Olin tullut hakemaan erästä tuotetta, ja selvisi että se oli maksettu puolestani. En ollut tästä tietoinen.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 16:06"]
Erään vaatekaupan myyjä kehotti minua tekemään itse omat vaatteeni, niin en olisi niin suuri näköhaitta muille asiakkaille ja myyjille. N167/58
[/quote]
Järkyttävää käytöstä myyjältä!
Minulle sanoi yksi pieni laiha vaatekaupan myyjä, ettei heillä ole niin isoja vaatteita (koko 48) ja että "sinun pitää laihduttaa!" No, ajattelin, että onpas taitamaton myyjä, ja lähdin kauniisti kiittäen. Seuraavan kerran menin muutaman viikon kuluttua, kun olin PAKOSTA laihtunut nopeasti 3 numeroa pienemmäksi sairastuttuani vakavasti, johon sain hyvän hoidon ja selvisin. Sama myyjä oli ja sanoinkin heti, että nyt oon sit laihtunu! Hän ilmeisen nolona omasta töksäytyksestään vastasi, että eihän hän nyt tosissaan sitä tarkoittanut. Niinpä! Kerroin, että sairastuin vakavasti, enkä kyennyt olenkaan syömään yhtään mitään, niin laihduin. Aika noloa sille myyjälle, mutta asiakaspalvelussa ei asiakkaille töksäytellä mitä sylki suuhun tuo.
Alkossa lopetin asioinnin liki 40 vuotta sitten, kun tulin uskoon ja kaadoin kotoa kaikki viinat viemäriin. Sen jälkeen en ole Alkon ovea avannut.
Ketjukahvilassa kysyin, sisältääkö leipomus tiettyä ainesta. Vastattiin naureskellen, että ei ei. Ensimmmäisestä haukusta oli selvää, että sitä siinä oli. Joillain meistä alergia on hyvin vakavaa, minulla ei, mutta entäs jos olisikin ollut?
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 16:03"]
Maksoin satasella ja sain takaisin kahdestakympistä. Kun tästä huomautin, niin kassa syytti valehtelijaksi. Pyysin laskemaan kassan. Koska oli melkein sulkemisaika, kassa vaati minua odottamaan sitä noin 20 minuuttia. Odottelin siis sivussa ja kuulin kyllä, kuinka kassa haukkui minua valehtelijaksi muille asiakkaille ja kollegoilleen. Aika tuli täyteen ja menin kassan viereen seuraamaan rahojen laskemista. Kassa kommentoi, ettei minun tarvitsisi olla siinä, vaan voisin kuulemma odotella kauempana. Totesin, että haluan nähdä laskutoimituksen. Kävi ilmi, että kassassa oli 80 e ylimääräistä eli minun sataseni loppuosa. Kassa palautti ne minulle nyrpeänä. Mitään pahoittelua tai anteeksipyyntöä en saanut. Tuon tapauksen jälkeen en ole kyseisessä kauppaketjussa ostoksiani tehnyt.
[/quote]
Nyt suhteellisuudentaju hoi. Jos kassa pitää laskea, niin sitä ei välttämättä voi tehdä juuri sillä sekunnilla, kun virhe on tapahtunut.
Mutta kassahenkilö ei ollut kyllä asiallinen ja hänen olisi pitänyt suhtautua asiaan eri tavalla. Puhumattakaan, että olisi hoitanut tilannetta tyylikkäästi. Olisit antanut palautetta hänen esimiehelleen.
Meillä kassaa ei lasketa asiakkaan nähden ja olisin myös itse huomauttanut, jos asiakas olisi tullut siihen viereen odottamaan. Huomautan myös työkavereille, jotka tulevat viereen odottelemaan, että en pidä siitä. Eli mielestäni olit kohtuuton, jos odotat, että saat kytätä kassanlaskua. Silti ihmettelen, miksi myyjä ei ole poistunut toiseen huoneeseen laskemaan kassaa.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2015 klo 16:06"]
liike ei myynyt alehintaan tuotetta,vaikka ale lappu loisti tuotteessa.
[/quote]
Liikkeissä tiedetään, mitkä tuotteet on alennettu ja niitä alennustarroja on välillä mahdollista siirtää tuotteesta toiseen.
-liika tyrkytys ja perässä seuraaminen on ahdistavaa. Ei uskota kun sanon ystävällisesti kyllä pyytäväni apua jos tarvitsen (lähinnä vaateliikkeet).
-yhdessä eläintarvikeliikkeessä oli niin nyrpeä kauppias että en asioi.
-olin nuorena (19v) odottavana äitinä katselemassa vaunuja vauvalle, katsellessani Emmaljungia myyjä tuli sanomaan suoraan että "tuolla päin olisi noita halvempia". En ostanut siitä liikkeestä todellakaan mitään.
Yritän vältellä periaatteita, koska ne yleensä kaatuu tappioksi itselle