Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Vanhempien ja sisarusten reaktiot liikenneonnettomuuden jälkeen
01.01.2015 |
Jouduin taannoin liikenneonnettomuuteen. Käsi, selkä ja niska ruhjoutuivat jotakuinkin, selkä veriruhjeita täynnä ja hirvittävän kipeä, käsi käyttökelvoton ja turvonnut kaksinkertaiseksi ja niskat eivät liiku. Laitettiin tekstari vanhemmilleni, että mitä on tapahtunut, arveltiin että hyvä ilmoittaa kun odottivat kylään. Sain tekstarilla vastauksen": No jo on." Siinä kaikki.
Olen myös äiti ja kyllä tuo tuntui pahalta, ettei heitä kiinnostanut edes soittaa. Mikäli oma lapseni olisi ollut onnettomuudessa, jossa onnen kantamoisen kautta selvisi vammoilla, niin kyllä huolestuisin. Mutta sisaruksenikaan, jotka siis kyläilemässä vanhemmillani, eivät ole ottaneet yhteyttä.
Sääliä en kaipaa, vammat ovat sen verran kuitenkin ikäviä että töihin en pysty vähään aikaan mutta en murehdi niitä. Olisin vain kaivannut hivenen välittämistä. Olisivat edes kysyneet jotain tai sanoneet, että onneksi ei käynyt pahemmin.
Kommentit (69)
Ap tässä. Vanhempani ajattelevat ensimmäiseksi kriisin aikana sitä, miltä asiat ulkopuolisista näyttävät. Esim. leikkauksen jälkeen ei saa liikkua ulkona, etteivät ihmiset ajattele, että huijaat sairauslomaa.
Isäni ei oikein ota kantaa mihinkään, hän liukenee yleensä paikalta, äitini näyttelee ulkopuolisille maailman parasta mummoa, ahkerinta työntekijää ja suvaitsevaista anoppia, mutta selän takana.. Sanotaan nyt näin, että nykyaikana meidät olisi huostaanotettu jo pieninä. Tai oikeastaan minuahan siinä vain hakattiin, veljiä ei koskaan.
Mutta semmoistahan se on, itselläni vain meinaa katkeruus nostaa päätään välillä, kun en voi pienen lapsen äitinä käsittää miten joku voi tehdä lapselleen tuollaista. Kukaan muukaan perheestäni ei kysellyt vointiani. Kun pääsisi tästä hylätyksen tulemisen tunteesta eroon lopullisesti, niin luulen että pystyisin nämä asiat sivuuttamaan olankohautuksella. Mutta se on varmaa, että tuota käyttäytymismallia en jatka omassa perheessäni! Onneksi siinä on onnistuttu :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pikku tekstari on juuri sellainen, että sillä ei vakavia asioita ilmoiteta. Jos veljeni olisi ilmoittanut isän kuolemasta tekstarilla niin olisin pitänyt häntä ääliönä. Vastaavasti soitin pomolle kun kuulin isän kuolleen ja ilmoitin että olen muutaman päivän pois.
Jos vanhempasi ovat noin tunnevammaisia, niin kannattaa suhtautua heihin itsekin kylmästi. Valittavatko he koskaan sinulle sairauksiaan tai vastoinkäymisiään? Jos valittavat, niin ala suhtautua heihin samalla tavalla. Totea tympääntyneenä, että "no jo on". Ovatko veljesi perheet yhtä vammaisia?
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 19:32"]
Ap tässä. Vanhempani ajattelevat ensimmäiseksi kriisin aikana sitä, miltä asiat ulkopuolisista näyttävät. Esim. leikkauksen jälkeen ei saa liikkua ulkona, etteivät ihmiset ajattele, että huijaat sairauslomaa.
Isäni ei oikein ota kantaa mihinkään, hän liukenee yleensä paikalta, äitini näyttelee ulkopuolisille maailman parasta mummoa, ahkerinta työntekijää ja suvaitsevaista anoppia, mutta selän takana.. Sanotaan nyt näin, että nykyaikana meidät olisi huostaanotettu jo pieninä. Tai oikeastaan minuahan siinä vain hakattiin, veljiä ei koskaan.
Mutta semmoistahan se on, itselläni vain meinaa katkeruus nostaa päätään välillä, kun en voi pienen lapsen äitinä käsittää miten joku voi tehdä lapselleen tuollaista. Kukaan muukaan perheestäni ei kysellyt vointiani. Kun pääsisi tästä hylätyksen tulemisen tunteesta eroon lopullisesti, niin luulen että pystyisin nämä asiat sivuuttamaan olankohautuksella. Mutta se on varmaa, että tuota käyttäytymismallia en jatka omassa perheessäni! Onneksi siinä on onnistuttu :)
[/quote]
Luonnevikaisia ovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ap. sanoi aloituksessaan, ettei kaipaa sääliä. mitä tämä sitten on, ellei säälin hakua? ap. itse on vanhemmilleen ja sisarilleen niin hyvä, kuin vain olla voi... vanhemmat ja sisaret on vaan ap.ta kohtaan niin julmia ja kamalia. kaikki palaset ei nyt kloksahda paikoilleen, ap ei kerro kaikkea ja meillähän ei vanhempien ja sisarten versiota heidän väleistään ole.
Hui kamala mitä touhua! Jos minä saisin viestin että sisko on loukkaantunut onnettomuudessa, niin olisin kyllä jo viivana paikalla huolehtimassa sille valmiiksi ruokaa kaappiin ja kaiken kuntoon että pääsee toipumaan! Ja todellakin huolestuisin tuollaisesta viestistä!
Meidän perheessä on aina huolehdittu toinen toisistamme, vaikka vanhemmat olivatkin alkoholisteja ja siinä mielessä laiminlöivät meitä lapsia. Mutta silti aitoa välittämistä on aina ollut ja paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ompas ollut ikävä vastaanotto.. :( Ymmärrän harmituksen. Olisihan sinulle voinut käydä huonommin tai vaikka henki lähteä. Myötätuntoa ja huojennusta olisin minäkin odottanut. Olisin myös kamalan huolissani omista sisaruksisatni tuollaisessa tilanteessa.
Onneksi ap ei käynyt pahemmin, paljon voimia toipumiseen ja muista käsitellä onnettomuuden aiheuttama trauma. Kaikkea hyvää<3
Onpa sinulla kummallisia sukulaisia, eihän tuollainen välinpitämättömyys ole normaalia. Pikaista paranemista!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en ilmoittaisi tekstarilla, vaan soittaisin heti vanhemmilleni ja kertoisin kaiken :D saataisiin yhdessä asiaa päivitellä. olihan tuo vastaus vähän tyly mutta en minäkään tietäisi miten reagoida jos saisin tekstarilla ilmoituksen onnettomuudesta...
Ehkä se sun tekstari ei täysin völitmyt tilannetta vanhemmillesi. Olisi kannattanut soitttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ihmetyksesi ja pahastumisesi täysin. Minkälaiset välit teillä noin yleisesti on? Toivottavasti toivut vammoistasi hyvin, tsemppiä!
Ompa ikävää!!! Pikaisia paranemisia sinulle ja onneksi ei käynyt mitään hengenvaarallista sinulle!!!
älä välitä sukulaisista! Me av-mammat välitetään <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 10:58"]
Ehkä se sun tekstari ei täysin völitmyt tilannetta vanhemmillesi. Olisi kannattanut soitttaa.
[/quote]
No ne vanhemmat olisivat voineet soittaa ja kysyä lisätietoa. Niin normaalit vanhemmat olisivat tehneet, olisivat kamalan huolissaan ja soittaisivat ja kysyisivät tarvitseeko ap apua toipuessaan.
Olitko kuitenkin puhekunnossa, siis että olisitko voinut soittaa vanhemmillesi? Mä olisin itse tuossa tilanteessa soittanut, pelkästä tekstarista olisivat pelästyneet hirveästi. Ehkä sinunkin äitisi meni jotenkin sokkiin eikä osannut muuten reagoida?
Tulee mieleen, kun itse olin 18-vuotiaana kolarissa ja joudun jalan murtumisen takia sairaalaan. Vanhemmat eivät käyneet katsomassa. Vuotta myöhemmin jalasta poistettiin rautaa. Sain spinaalipuudutuksen jälkeen komplikaationa kovan päänsäryn (ihan oikea mahdollinen päänsärky). Konttasin kotona pari päivää, koska en kestänyt olla pystyasennossa. Vanhempieni mielestä teeskentelin. En ymmärtänyt edes ottaa yhteyttä sairaalaan, mutta päänsärky meni onneksi itsekseen ohi.
JOku vanhanaikainen suhtautumien: ei saa välittää, ettei toinen ylpisty liikaa tai ei lellitä piloille.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 10:59"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 10:58"]
Ehkä se sun tekstari ei täysin völitmyt tilannetta vanhemmillesi. Olisi kannattanut soitttaa.
[/quote]
No ne vanhemmat olisivat voineet soittaa ja kysyä lisätietoa. Niin normaalit vanhemmat olisivat tehneet, olisivat kamalan huolissaan ja soittaisivat ja kysyisivät tarvitseeko ap apua toipuessaan.
[/quote]
Siskoni joutui taannoin pahaan onnettomuuteen työpaikallaan. Työpaikalta ilmoitettiin luonnollisesti lähiomaiselle joka ehtikin sairaalaan juuri ennen siskon joutumista leikkaukseen, hän soitti sitten sieltä mm. äidilleni ja kertoi mitä on tapahtunut.
Me muut soittelimme sitten seuraavana päivänä kun kuulimme ettei ole teholla ja on herännyt jo leikkauksesta jne. Kenelläkään meistä ei ollut epäselvää miten vakavasta asiasta oli kyse kun asia oli kerrottu puhelimessa. Ehkä pelkkä tekstari ei olisi kertonut riittävän hyvin asiaa.
Lisäksi ehkä sinne sairaalaan ei soiteltu koska sellainen ei ole oikein tapana varsinkaan jos on ollut onnettomuus; ajatellaan että a) ei pysty vastaamaan puhelimeen b) ei jaksa puhua c) on hoitotapahtuma kesken. Ja toipumiseen avun tarjoaminen tapahtuu vasta sitten kun ensinnäkin tietää mistä on kyse ja koska kotiutuu.
Minusta ap uhriuttaa itseään nyt väärän syyn takia, on valitettavaa että hän on ollut kolarissa ja loukkaantunut pahasti, mutta katkeruutta on turha kääntää omiin sukulaisiin. Ja kun noin näppärästi pystyy kuitenkin kirjoittamaan pitkän viestin tänne, ehkä pystyy soittamaan myös vanhemmilleen ihan itse. Jos ei puolisosta siihen ole.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 11:00"]
Tulee mieleen, kun itse olin 18-vuotiaana kolarissa ja joudun jalan murtumisen takia sairaalaan. Vanhemmat eivät käyneet katsomassa. Vuotta myöhemmin jalasta poistettiin rautaa. Sain spinaalipuudutuksen jälkeen komplikaationa kovan päänsäryn (ihan oikea mahdollinen päänsärky). Konttasin kotona pari päivää, koska en kestänyt olla pystyasennossa. Vanhempieni mielestä teeskentelin. En ymmärtänyt edes ottaa yhteyttä sairaalaan, mutta päänsärky meni onneksi itsekseen ohi.
JOku vanhanaikainen suhtautumien: ei saa välittää, ettei toinen ylpisty liikaa tai ei lellitä piloille.
[/quote]
Tuo vanhanaikainen suhtautuminen tekisi näille nykyajan curlinglapsille välillä eetvarttia. Maailma ei pyöri heidän ympärillään, vaikka heidän vanhempansa niin uskottelevatkin...
[quote author="Vierailija" time="01.01.2015 klo 20:58"]
Hui kamala mitä touhua! Jos minä saisin viestin että sisko on loukkaantunut onnettomuudessa, niin olisin kyllä jo viivana paikalla huolehtimassa sille valmiiksi ruokaa kaappiin ja kaiken kuntoon että pääsee toipumaan! Ja todellakin huolestuisin tuollaisesta viestistä!
Meidän perheessä on aina huolehdittu toinen toisistamme, vaikka vanhemmat olivatkin alkoholisteja ja siinä mielessä laiminlöivät meitä lapsia. Mutta silti aitoa välittämistä on aina ollut ja paljon.
[/quote]
No minä en olisi. Ensinnäkin ap:lla on mies joka kaikesta päätellen EI loukkaantunut onnettomuudessa joten mitä helkkaria minä ryntäisin kenenkään jääkaapeille? Lisäksi minä oletan että aikuinen ihminen osaa myös itse pyytää apua jos sellaista tarvitsee, kun hänellä ilmeisesti tosiaan ON JO se mies, eli apu, olemassa.
Totta kai lisäapua tarjoaisin, mutta en todellakaan olettaisi olevani ainoa joka voi auttaa saati jyräisin puolison.
Alue: Aihe vapaa
Toi on outoa. Onkohan kuitenkin joku sukupolvi/sota-tyyppinen selitys olemassa? Ne traumat sieltä näkyy nyt näissä nykyajan vanhemmissa ihmisissä?
Miehen äiti myös on oikein huolehtiva päällepäin, mutta todellisen hädän tullessa kylmä kuin kala ja usein huolissaan itsestään ennen muuta?
Häneltä puuttuu muutenkin aivan täysin kaikki itsekritiikki. Ei näe koskaan vikaa itsessään, mutta muissa sitäkin enemmän. On kuitenkin ihan kiltti ihminen, ei mikään narsistihirmu millään lailla.