Vanhempien ja sisarusten reaktiot liikenneonnettomuuden jälkeen

Jouduin taannoin liikenneonnettomuuteen. Käsi, selkä ja niska ruhjoutuivat jotakuinkin, selkä veriruhjeita täynnä ja hirvittävän kipeä, käsi käyttökelvoton ja turvonnut kaksinkertaiseksi ja niskat eivät liiku. Laitettiin tekstari vanhemmilleni, että mitä on tapahtunut, arveltiin että hyvä ilmoittaa kun odottivat kylään. Sain tekstarilla vastauksen": No jo on." Siinä kaikki.

Olen myös äiti ja kyllä tuo tuntui pahalta, ettei heitä kiinnostanut edes soittaa. Mikäli oma lapseni olisi ollut onnettomuudessa, jossa onnen kantamoisen kautta selvisi vammoilla, niin kyllä huolestuisin. Mutta sisaruksenikaan, jotka siis kyläilemässä vanhemmillani, eivät ole ottaneet yhteyttä.

Sääliä en kaipaa, vammat ovat sen verran kuitenkin ikäviä että töihin en pysty vähään aikaan mutta en murehdi niitä. Olisin vain kaivannut hivenen välittämistä. Olisivat edes kysyneet jotain tai sanoneet, että onneksi ei käynyt pahemmin.