elinkautisvanki

Elinkautistani on jäljellä 13 vuotta, 10 kuukautta ja 9 päivää. Sinä päivänä, kun kuopus täyttää 18 vuotta, on minun elinkautiseni lusittu. Silloin häivyn vähin äänin, jälkiä jättämättä ja pitkälle. Olisinpa 6 vuotta sitten esikoistani odottaessani tiennyt mihin olen ryhtymässä. Olisi jäänyt väliin lasten hankkiminen. No, tehty mikä tehty. Perheensä kanssa elinkautista kärsivällä ei ole ihmisoikeuksia, mutta oneksi ne ovat vankiloissamme istuvilla murhamiehillä ja muilla rikollisilla. On viriketoimintaa, mahdollisuus opiskella, lakisääteinen oikeus ulkoilla, saada ravitsevaa ruokaa ja riittävästi lepoa. Kaikkein pahinta tässä on se, että pilaan lasteni elämän kun ajattele näin. Se näkyy kaikessa mitä teen. Että vihaan elämääni ja tätä kaikkea paskaa, mitä se pitää sisällään. Välillä mietin, olisiko tästä sittenkin joku ulospääsy. Kuitenkin tuntuu, että minun on hoidettava velvollisuuteni. Toisaalta, en taida tehdä lapsilleni suurtakaan palvelusta elämällä heidn kanssaan. Auttakaa!