Katkera ja tölvivä ystävä

Minulla on yksi pitkäaikainen ystävä, jonka kanssa on mennyt jo pidemmän aikaa huonosti. Minusta tuntuu, että yhä useammin tavattuani ystävääni oloni on kurja. Yhdeksi ydinsyyksi tilanteeseen koen, että ystävästäni on tullut vastoinkäymisten vuoksi katkeroitunut ja elämän kovettama ihminen. En tarkoita ettenkö kestäisi sitä, että hänellä menee huonosti, sillä minusta ystävän kuuluu tietyissä rajoissa tukea ja olla turvana silloin, kun toisella ovat asiat huonosti. Tarkoitan sellaista latistavaa, piikikästä ja toisen iloja torppaavaa asennetta elämän hyviä asioita kohtaan. Tuntuu, että kun hänellä ei ole parisuhdetta eikä lapsia eihän pysty aidosti iloitsemaan ja tukemaan minuakaan noissa asioissa, vaan aina on jokin piilovittuileva viesti sanojen takana... Olen kurkuani myöten täynnä ihmistä, joka sivaltaa aina jonkin negatiivisen kommentin hyviin asioihini. Nykyään en enää paljoa puhukaan, en elämäni suruista enkä iloista hänelle. Mutta surullista tämä kaikki on, sillä hän oli ennen lämmin ja aurinkoinen ihminen. Ymmärrän, että elämä on vaikeaa ja ei hänen tarvitsekaan uskoa hyvään elämässä...Hänen piikikkäät ja kyyniset kommenttinsa kuitenkin satuttavat.

Olemme puhuneet ystäväni kanssa näistä asioista ihan ok hengessä, mutta minusta tuntuu ettei hän oikein ymmärrä omaa käyttäytymistään. Sen tiedän etten ole ainoa häneen väsynyt ystävä. Pitääkö tässä vaan hyväksyä tilanne vai olisiko jotain tehtävissä?