Sattuuko synnytys aina niin paljon, että huutaa kivusta?

Ei ponnistaminen satu. 

Ei kivutonta synnytystä olekkaan. Voin kertoa että pahin on avautumisvaihe ja kun ponnistamaan pääset on se jo helpotus.

Olen kuullut, että ponnistaminen ei satu, jos tarjonta on oikea. Mulla on molemmilla kerroilla ollut avotarjonta, joka tekee ponnistamisesta kivuliasta. Mutta kyllä se kipu yleensä on ollut pahinta sen avautumisvaiheen aikana. Mulla oli ekassa synnytyksessä epiduraali, ja se teki ponnistamisesta todella vaikeaa.

Ei satu.

Mua ei ole ponnistaminen sattunut yhtään, ei edes avotarjonnasta. Kipuja on ollut avautumisvaiheessa siihen asti, että olen saanut epiduraalin. Ja se mahan painelu istukan irroittamisrksi, auts.

Kipeää tekee siinävaiheessa kun vi**u repeää.

Mulla auttoi kipujen sietämisessä ajatus siitä, että synnytyskipu on luonteeltaan hyvää eikä vaarallista. Sattui se synnytys toki silti, mutta siitä lähti se ihan polttavin terä ehkä pois, kun tiesi, että sitä kioua itseään ei tarvitse pelätä.

Pelkään, ettei lapsi mahdu ulos (niin kuin tuossa kamalassa synnytysvideossa) tai en jaksa ponnistaa. Olen muiltakin kuullut, että avautumisvaiheen kivut ovat pahimmat, mutta tosiaan jostain syystä ei pelota. Olen jo pahoissa kuukautiskivuissani opetellut hengittämään oikein ja rentouttamaan alavartaloani, eristämään kipua päästäni jne. Itse ponnistaessa tulee varmaan jotenkin avuton olo, kun kaikki tapahtuu raivokkaasti. 

ap

En ehtinyt saamaan epiduraalia ja synnytys oli ihan jees. Pahin vaihe oli ponnistusvaihe silloin kun pää oli jo näkyvissä ja piti odottaa seuraavaa supistusta.

Ei satu. Meillä eka synty lopulta sektiolla, olin n. 6-7 senttiä ehtiny aueta. Toinen synty normaalisti ja ehdin just saada epiduraalin. Ponnistusvaihe oli tosi miellyttävä kokemus ja kesti vaan vartin. Kipeenä en ole tästä toisesta ollu ollenkaan, synnytyksestä 6 vkoa eikä uskois että vauvan olen tehny. Sektiosta toipuminen itselläni kovempi vaikka sekin meni hyvin.
Mutta ei tartte huutaa. Toiset saattaa huutaa jo avautumisvaiheessa, mutta kyllä siinä on ääni käheenä, kun pääsee tositoimiin eli ponnistaan ;)

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:39"]

Mulla auttoi kipujen sietämisessä ajatus siitä, että synnytyskipu on luonteeltaan hyvää eikä vaarallista. Sattui se synnytys toki silti, mutta siitä lähti se ihan polttavin terä ehkä pois, kun tiesi, että sitä kioua itseään ei tarvitse pelätä.

[/quote]

Olen tästä samaa mieltä! Synnytyskivun hallinnassa auttaa myös se, että opettelee rentoutumaan, koska jännittäminen pahentaa kipua. Mutta sanonpa vaan, että toisessa synnytyksessä oli kyllä todella vaikea rentoutua, kun avautuminen oli niin nopea ja siksi raju. Lisäksi vietin lähes koko avautumisvaiheen autossa. Oli kyllä helvetilliset tuskat :D

4

Suotta pelkäät, luonto on järjestänyt niin että lähes aina porsiminen onnistuu kunniakkaasti. T. kätilö.

Tsemppasin itseäni sen avautumisvaiheen ajattelemalla että pahin on vasta edessä. No, sitten sain luvan ponnistaa ja kätilö ohjeisti että ponnista sinne mihin sattuu eniten. Kaksi ponnistusta ja vauva oli ulkona.

Se ponnistusvaihe on helpottavaa.Sitä ennen sattuu ja on olo että olisi kamala kakkahätä (mutta siellä toisessa reiässä) ja haluaisit vaan puskea sen pois.  Heti kun vauva syntyy supistukset rauhoittuvat. 

Se "kivusta huutaminen" on yksilöllistä. Itse en huutanut vaan keskityin ensin niiden supistusten tulemiseen,niiden kestämiseen, rentoutin itseni niiden välissä ja ponnistusvaiheessa ponnistamiseen. 

Synnytyksessä auttoi "antautua" supistusten mukaan eikä huutamalla ja tuskailemalla pyristellä niistä pois.

Tämä nyt toki vain kokemus yhdestä synnytyksestä. Mutta menisin synnyttämään vaikka heti jos pitäisi valita synnytyksen ja hammaslääkärin väliltä.

Mä en kyllä huutanut missään synnytyksen vaiheessa. Avautuminen kesti 17h ja sattu niin maan perhanasti mut en mä voimia tuhlannut huutamiseen. Hieman jopa hirvitti kun oma lapsi oli jo putkahtanut maailmaan ja viereisessä huoneessa joku huus kuin teuras, tiedä sit mikä vaihe oli menossa

Ei satu niin paljoa. Ponnistamisvaihe ei itse asiassa mielestäni sattunut yhtään, en sitä ainakaan huomannut:)

Ja toinen lapseni syntyi perätilassa. Ja tosiaan, kuten nro 8 sanoin, kun tietää, miksi sattuu, mitä varten on kipua, se auttaa asennoitumaan.

Eikä ollut mitään kivunlievitystä kummassakaan synnytyksessä. Ekassa en tarvinnut, ja toisessa ei ehditty antaa, kun synnytys oli jo niin pitkällä.

Avautumisvaihe on kivulias, ponnistaminen oli tavallaan helpotus.

Mutta en kyllä synnytyksessä tuntenut mitään tarvetta huutaa, en ymmärrä elokuvia jossa synnyttäjä kiljuu. Ei siinä huuto ja kiljuminen auta, enemmän se on sellaista ähkimistä ja hampaan puremista.

Ilman epiduraalia olen synnyttänyt, ei ole jäänyt traumoja.

kolme lasta, ei koskaan epiä tai spinaalia. ekasta huusin, koska väsyin ponnistamaan 45min.

kakkonen ja kolmonen oli ponnistusvaiheen kestolta 5min, kiroilin mutten huutanut enää. kakkosen syntyessä kirosin, ponnistin, pyysin anteeksi, ponnistin vauvan ulos :D

Entisaikoina, kun oli monta synnyttäjää samassa salissa, eikä oltu nähty telkkarista "huutosynnytyksiä" ihmiset synnyttivät hiljempaa. Näin on minulle kerrottu.

Kipeetä tekee mutta ei kannata pelätä. Itselläni ääntely helpotti ja siinä vaiheessa kun tekee tosi tiukkaa niin loppu häämöttää ja kohta saa vauvan syliin. Kolme oon synnyttänyt ilman mitään lääkkeellisiä kivunlievityksiä.

Ja se kipu on tavallaan erilaista. Ei sellaista että jalkaa sahattais irti ilman puudutusta vaan enemmän sellaista kun vaikka punttisalilla nostelisit valtavia painoja ja karjuisit kun nostaisit niitä kun lihakset on ihan hapoilla ja tärisee.

Luota epiduraalin onnistumiseen. Ja itse ilman kivunlievityksiä synnyttäneenä neuvoisin olemaan huutamatta. Ähise vain. Huutaessa kasvojen lihakset vaan kiristyy. Ja tärkein kivunhallinta kuitenkin on ren-tou-tu-mi-nen. Myös kasvojen rentouttaminen. Se oikeasti auttaa. Luota vain, hyvin se menee.