Sattuuko synnytys aina niin paljon, että huutaa kivusta?

3 kertaa synnyttänyt ilman epiduraalia enkä mä koskaan oo kivusta huutanut. Pahassa migreenissä kyllä olen :p

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:34"]

Kai on olemassa suht kivuttomia synnytyksiä, missä kaikki käy sujuvasti? jos vaikka onnistuisi saamaan epiduraalin oikeaan aikaan. Itseäni ei pelota avautumisvaiheen kivut juuri ollenkaan, kun olen usein kärsinyt valtavan pahoista kuukautiskivuista, jotka pakottavat kaksinkerroin ja polttelevat koko alakropassa. Mutta se ponnistaminen, huh, pelottavaa puuhaa!

[/quote]

Musta se ponnistaminen ei ollut paha, kestää yleensä vähän aikaa, jos lapsi on oikeassa tarjonnassa ja ei ole jotenkin kauhean iso (tai äiti pieni). Avautuminen on taas minusta aivan järkyttävän hirveä ja siihen olen tarvinnut epiduraalin/spinaalin. Ekassa synnytyksessä epiduraali vaikutti vielä ponnistuksessa, eikä sattunut todella lainkaan. Olin kyllä aika nuupahtanut vielä pitkään. Tokassa sain spinaalin, mutta ponnistuksessa kivut palasivat takaisin. No sitten pusasin lapsen ulos niin nopeasti kun vain sain. Olo oli huomattavasti parempi ja reippaampi, olisi voinut lähteä vaikka juoksemaan.

Kummatkin tulivat ulos melko nopeasti ja olivat raivortarjonnassa, ihan "oppikirjojen mukaisia".

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:41"]En ehtinyt saamaan epiduraalia ja synnytys oli ihan jees. Pahin vaihe oli ponnistusvaihe silloin kun pää oli jo näkyvissä ja piti odottaa seuraavaa supistusta.
[/quote]
Tämä ja avautumisvaihe oli pahimpia, ei ponnistaminen niinkään. Siinä ponnistaessa kun saa tavallaan otettua tilanteen itse haltuun sen sijaan, että odottelee vain luonnon hoitavan hommansa. Tuo pääkohta taisi olla ainoa vaihe, jossa minulta pääsi se klassinen 'ottakaa se nyt pois sieltä ja äkkiä '.

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:38"]

Kipeää tekee siinävaiheessa kun vi**u repeää.

[/quote]

Mä en kyllä huomannut sitä ollenkaan, vaikka repeämät olivatkin lähes 2 asteen ja niitä oli paljon.

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:42"]

Suotta pelkäät, luonto on järjestänyt niin että lähes aina porsiminen onnistuu kunniakkaasti. T. kätilö.

[/quote]

Kunnes kätilö tulee pakottamaan sänkyyn ja heilumaan saksien kanssa niin, ettei kuukauteen voi istua.

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:40"]

Pelkään, ettei lapsi mahdu ulos (niin kuin tuossa kamalassa synnytysvideossa) tai en jaksa ponnistaa. Olen muiltakin kuullut, että avautumisvaiheen kivut ovat pahimmat, mutta tosiaan jostain syystä ei pelota. Olen jo pahoissa kuukautiskivuissani opetellut hengittämään oikein ja rentouttamaan alavartaloani, eristämään kipua päästäni jne. Itse ponnistaessa tulee varmaan jotenkin avuton olo, kun kaikki tapahtuu raivokkaasti. 

ap

[/quote]

Mulla oli ennen synnytyksiä ihan horror kuukautiskivut (makasin kippurassa), mutta kyllä avautumiskipu oli jotain paljon pahempaa. Siinä ei hengitelty eikä rentouduttu, kun yrjö lensi ja vain sattui ja sattui. En koskaan ollut tajunnut, miten kova kipu voi olla.

Synnytys on silloin vielä ihan ok, jos ylipäänsä vielä pystyy huutamaan kivusta. Silloin, kun sattuu enemmän, huutamaan ei enää pysty. Mulle kävi näin toisessa synnytyksessä.

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:40"]

Pelkään, ettei lapsi mahdu ulos (niin kuin tuossa kamalassa synnytysvideossa) tai en jaksa ponnistaa. Olen muiltakin kuullut, että avautumisvaiheen kivut ovat pahimmat, mutta tosiaan jostain syystä ei pelota. Olen jo pahoissa kuukautiskivuissani opetellut hengittämään oikein ja rentouttamaan alavartaloani, eristämään kipua päästäni jne. Itse ponnistaessa tulee varmaan jotenkin avuton olo, kun kaikki tapahtuu raivokkaasti. 

ap

[/quote]

Ei se ponnistaminen ole kauhean rajua. Mä olin tokassa raskaudessa koko ajan sairaana ja muutenkin kipeä, joten liikunta jäi hyvin vähiin. Pelkäsin, etten jaksa ponnistaa, mutta toisin kävi, ja ponnistin vauvan lopulta aika äkkiä avotarjonnasta huolimatta. Ponnistusvaihe oli aika pitkä kokonaisuudessaan, eikä vauva meinannut hankalan tarjonnan takia tulla ulos, mutta kun lääkäri seisoi siinä imukuppi kädessä, päätin, että NYT se tulee ulos, ja sitten se tuli.

Mulla oli synnytystapa-arviossa afganistanilainen lääkäri. Kärsin synnytyspelosta, ja puin asiaa hänenkin kanssaan. Hän vakuutteli mulle, että Suomessa on kaikki mahdolliset keinot auttaa synnyttäjää, ei tarvitse olla huolissaan, etteikö henkilökunta tekisi kaikkensa meitä auttaakseen. Ajattelin, että hänellä jos kenellä on perspektiiviä tähän asiaan.

Älä katso kauheita synnytysvideoita, en minäkään katso. Ensimmäinen synnytys oli paha, mutta selvittiin hengissä molemmat, minä ja lapsi, ja pelkillä pintanaarmuilla. Yleensä synnytykset menevät hyvin. Kannattaa tutustua mahdollisimman paljon siihen, miten voit itse aktiivisesti lievittää kipua ja edistää synnytyksen kulkua. Ensimmäinen synnytys on lähes aina aika pitkä, joten on hyvä, että on kikkoja hihassa. Istua ja maata ei kannata, koska niissä asennoissa vauva ei välttämättä pääse laskeutumaan oikeaan tarjontaan. Kannattaa muistaa myös se, että epiduraalin kanssa ei useinkaan voi olla seisaallaan.

4

Kolme synnytystä takana ja ähkin äänekkäästi + huusin kivusta joka kerta. Mitä vikaa on siinä jos kivusta huutaa? Paitsi jos on skientologi, hehän eivät saa päästää ääntäkään synnyttäessään.

Vai ajatteleeko suomalainen synnyttäessäänkin mitä muut hänestä ajattelevat? Ei kai sentään? 

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:35"]

Ei ponnistaminen satu. 

[/quote]

Ponnistaminen juuri se kivuliain vaihe ainakin minulla. Mutta en huutanut vaikka sattui. Ei ollut tarvetta huutaa enkä olisi edes jaksanut huutaa, se olisi vain vienyt voimia kun piti keskittyä itse asiaan. Kätilöt ihmettelivät kun olen niin rauhallinen ja kiltti, eli en tiedä onko naisilla sitten usein tapana huutaa ja kirota...?

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:35"]

Ei ponnistaminen satu. 

[/quote]

Juu, samaa voisin sanoa. Avautumistuskat sen sijaan on ihan hirveitä. Mut ne on ollu niin hirveitä, että olen vain hiljaa puristanut sängyn metallikaidetta. En ole kyennyt päästämään edes ääntä suustani kun olen keskittynyt siihen koko vartaloa jäykistävään "sähköiskukipuun". Onneksi epiduraali on pelastanut tilanteen. Ponnistaminen ei ole paha osio ollenkaan. Ei edes ilman epiduraalia.

Kyllä mulla on molemmat ponnistusvaiheet sattuneet ja paljon kun ei ole ollut mitään puudutusta.

2 synnytystä ilman epiduraalia (omasta halusta) ja kyllä huusin kuin syötävä! :D

Sattui niin paljon ettei kyennyt kuin uikuttamaan ja itkemään. 

2

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:40"]

Pelkään, ettei lapsi mahdu ulos (niin kuin tuossa kamalassa synnytysvideossa) tai en jaksa ponnistaa. Olen muiltakin kuullut, että avautumisvaiheen kivut ovat pahimmat, mutta tosiaan jostain syystä ei pelota. Olen jo pahoissa kuukautiskivuissani opetellut hengittämään oikein ja rentouttamaan alavartaloani, eristämään kipua päästäni jne. Itse ponnistaessa tulee varmaan jotenkin avuton olo, kun kaikki tapahtuu raivokkaasti. 

ap

[/quote]

Ei sen välttämättä tarvi tapahtua raivokkaasti. Joillakin ponnistus kestää ja kestää ja jos vauva on ok, niin ei mitään apuvälineitä käytetä. Se on sitten vain hidasta. 

Q

Sattui niin kovin, että huutamaan ei pystynyt. Kakkoskierroksella sain epiduraalin, sattui ihan saatanasti silloinkin, mutta kipuoksennukset jäi väliin..

Mulla sattui ainoastaan siksi, kun epiduraali teki tepposet etten voinut käydä pissalla ollenkaan, ei vain tullut mitään ulos. Eikä siis edes tuntunut että pitäisi käydä. Sitten kun piti ponnistaa niin rakko olikin ihan täysi ja siihen sattui tosi paljon, tuntui että koko maha räjähtää. Se helpotti kun ihana kätilö onneksi ymmärsi mistä oli kyse ja tyhjensi rakon sillä pillisysteemillä mikä se nyt onkaan. 

Minusta ponnistaminen sattui huomattavasti enemmän kuin avautuminen. Avautumisvaiheessa supistukset tuntui epämukavilta joo mutta se on enempi sellaista puristusta. Lapsen syntyessä alapään polttelu ja kirvely oli todella epämukavaa ja huudoksihan se meni. Mulla lapset yli 4.5 kiloisia molemmat.