Sattuuko synnytys aina niin paljon, että huutaa kivusta?

Minä huusin kuin teurastettava sonni. Huutaminen oli automaattinen reaktio kipuun ja luulen, että se jotenkin henkisesti myös auttoi.  Jos huutaminen olisi ollut kiellettyä, en tiedä olisinko pystynyt pidättämään huutoa.

Itse ainakin huusin ja kiljuin niin paljon kuin ääntä vain lähti. Sattui niin helvetillisesti ja menin paniikkiin kun se kipu vaan jatkui ja jatkui, mikään ei auttanut. Ponnistelin tuntikaupalla mutta vauva ei liikahtanutkaan. Vauvan pää oli vinossa asennossa. Imukupilla saatiin viimein vauva ulos ja kaikki kipu loppui siihen. Jälkikäteen hävettää se oma kiljuminen ja kuoleman huutaminen, mutta siinä tilanteessa se kipu sokaisi ja vei kaiken kontrollin.

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 13:08"]

vierstä seuranneena sanoisin että mitä useampi lapsi, sen helpommin tulee uloskin.

esikoisella kun kesti suurinpiirtein koko päivä mutta 4s lapsi tuli jo puolessa tunnissa.

+30v naisten paikat on ovat hyvin elastiset jo. ensimmäinen taitaa olla vaikein,

[/quote]

Joo, tästähän on keskusteltukin palstalla useaan otteeseen.. .  Jotain etuakin siis  :D   .

[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 12:44"]Entisaikoina, kun oli monta synnyttäjää samassa salissa, eikä oltu nähty telkkarista "huutosynnytyksiä" ihmiset synnyttivät hiljempaa. Näin on minulle kerrottu.
[/quote]entisaikoina naiset olivat kirkkouskon latistamia piikoja, miestensä kylkiluun osaa....

Huusin molemmissa synnytyksissä. Ensimmäisessä synnytyksessä avautumisvaiheessa, kun kipu meni lonkkiin ja tuntui kun jalat irtoaisivat. Epiduraali ei auttanut tuohon, vaikka muuten veikin tunnon. Ponnistaminen ei sattunut, vauvan pään tulo sattui. Kun hartiat autettiin ulos, luulin kuolevani. Epparin leikkausta en huomannut, vaikka se tehtiin.
Toisessa synnytyksessä supistukset olivat heti kipeitä, ja ääneen vaikeroin. Varsinaisesti huusin vain silloin, kun PCB-puudutus laitettiin. Se sattui järkyttävän paljon. Ponnistaminen ei käynyt kipeää. Vauvan pään tulo sattui taas, mutta en huutanut.
Yksilöllistä ja saman ihmisen eri synnytyksetkin voivat olla erilaisia.

Kyllä mua vaan ponnistusvaihe sattui ihan hitosti vaikka kestikin vain 10 minuuttia. Sitä en tiedä miten jotkut pystyvät huutamaan siinä tilanteessa, mulla meni kaikki energia siihen ponnistukseen ja hengittämiseen keskittymiseen. Avautumisvaihe oli kuitenkin kauheampaa kipua, koska sitä kesti tunteja, jossain vaiheessa lähes jatkuvia supistuksia. Sattui todella paljon mutta ei musta tuntunut yhtään siltä että pitäisi huutaa, ennemminkin olisin voinut uikuttaa tuskasta. Kivun kokeminen ja siitä selviäminen on hyvin yksilöllistä. Jos joku kokee että huutaminen helpottaa, sitten varmasti pitää huutaa.

Jokainen synnytys on erillainen, hyvä vinkki on pysyä niin rauhallisena kuin vain voi, luottaa omaan kehoonsa ja antaa luonnon tehdän tehtävänsä. Kivut ja säryt unohtuu kun pidät pikkuista sylissäsi ensimmäisen kerran. Muistan vieläkin sen tunteen :) (ensimmäinen synnytys kesti 8 tuntia, toinen 40 min kokonaisuudessaan)

Katsoin kerran dokkarin kiroilusta. Siinä oli tutkittu että kiroilu helpottaa synnytyskipuja. Se lisää adrenaliinia vereen ja sitä kautta olo helpottuu. Mutta se siitä herkästä ja kauniista synnytyshetkestä. Saata peetä veetä, verta ja suolenpätkiä ;) Ja kyllä, kävi kipeää minullakin. En muista huutaneeni, lähinnä olin lamaantunut ja itkin. Olis pitänyt noitua kuin mustalainen.

Mulla sattui eikä oikein mikään kivunlievitys auttanut. En silti huutanut, vähän vaan huokailin ja vaikersin. Silleen normaaliäänellä. Viereisessä huoneessa sitten huudettiin mun puolestakin :) Eli se huutaminen ei aina ole kiinni kivun määrästä vaan synnyttäjän omasta luonteesta. Mä karjun kyllä lapsille ja miehille, mutta synnyttäessä ei sitä ääntä sitten lähdekään.

Mä olen synnyttänyt kolme lasta ilman kivunluevitystä. Sattuuhan Se ihan saatanasti. En mä silti ole kauheasti huutanut, jos ollenkaan? En oo vaan pystynyt huutamaan kun supustuksia tulee kokoajan ja ponnistaessakaan ei paljon huudeta.
Mulla nopeet synnytykset.

Minulla se avautumisvaihe oli yhtä tuskaa kunnes sain epiduraalin. Ponnistaminen ei sitten enää varsinaisesti sattunut.

Pahinta on ne kivut viimeisten senttien aukeamisessa ennen ponnistusta. Itselläni ensimmäisen synnytyksen ponnistusvaihe kesti 7min, mukaanlukien imukupilla avustaminen kun sydänäänet laski. Tosi helppo ja rauhallinen tilanne mutta silloin olikin puudutukset. Tokan ponnistus kesti 10min ihan luomuna ja myönnän että huusin niin että hävetti. Lapsi tuli tosi nopeasti ja pientä repeämää tuli siinä hötäkässä, vaan nopeasti se unohtuu. Se on vaan helpotus kun saa sen vauvan ulos, siinä tilassa ei kiinnostanut kyllä yhtään vaikka ois lähtenyt koko värkki irti. Ei jäänyt traumoja, kuopus on muutamakuinen ja haaveissa kolmas.

vanha ketju, mut joka päivä kai joku synnyttää ja huutaa. On kuulema jopa hyvä äännellä synnytyksessä. Joissakin taistelulajeissa opetellaan erilaisten huutojen avulla tuottamaan adrenaliinia kehoon. Muistaakseni erityisesti korkeat äänet tuottavat hyvin adrenaliinia. Huuto saattaa olla toisille äideille varsin luonnollinen keino tuottaa synnytykseen voimaa. Itse ähelsin pukelsin kiroilin ensimmäisessä (kivunlievitys loppuun asti). Toisessa kuulema huusin omituista alkukantaisen kuuloista huutoa, tätä en itse tajunnut tekeväni. Muutoinkin ponnistin toisen ilman kivun lievitystä ja tajunnan rajamailla taisin olla. Saa nähdä miten kolmas menee.. En aio puolestani väkisten pitää huutoa sisälläni jos sellainen on tullakseen..

Ei satu paljoa. Me naiset vaan tykätään huutaa koska saadaan olla huomion keskipisteinä. Ihanaa kun kaikki joutuu katsomaan veristä vittua.

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 14:56"]vanha ketju, mut joka päivä kai joku synnyttää ja huutaa. On kuulema jopa hyvä äännellä synnytyksessä. Joissakin taistelulajeissa opetellaan erilaisten huutojen avulla tuottamaan adrenaliinia kehoon. Muistaakseni erityisesti korkeat äänet tuottavat hyvin adrenaliinia. Huuto saattaa olla toisille äideille varsin luonnollinen keino tuottaa synnytykseen voimaa. Itse ähelsin pukelsin kiroilin ensimmäisessä (kivunlievitys loppuun asti). Toisessa kuulema huusin omituista alkukantaisen kuuloista huutoa, tätä en itse tajunnut tekeväni. Muutoinkin ponnistin toisen ilman kivun lievitystä ja tajunnan rajamailla taisin olla. Saa nähdä miten kolmas menee.. En aio puolestani väkisten pitää huutoa sisälläni jos sellainen on tullakseen..
[/quote]
Olisiko ollut psykoosi? Mene lääkärille kysymään asiasta.

Kyllä minä huusin toista tehdessä, kun en useista pyynnöistä huolimatta saanut muuta kuin kohdunkaulakanavapuudutuksen ja hyvin olis ehditty muutakin antaa. Luulin, että kuolen! Valkoiset kasvot kuvissa sen jälkeen.. Uskalsin kuitenkin tehdä vielä kolmannen ja neljännen :)

Se sattuu vähän aikaa niin ku hakattais raajoja irti kirvellä, mutta se ns kuuluu asiaan, ei sitä sitte tajua ja muista jälkikäteen

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:05"]Se sattuu vähän aikaa niin ku hakattais raajoja irti kirvellä, mutta se ns kuuluu asiaan, ei sitä sitte tajua ja muista jälkikäteen
[/quote]
Naiset naiset :D sattuuu iha sikana!! Sattuu antakaa huomiota!! Säälikää!!

[quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:07"][quote author="Vierailija" time="20.06.2015 klo 15:05"]Se sattuu vähän aikaa niin ku hakattais raajoja irti kirvellä, mutta se ns kuuluu asiaan, ei sitä sitte tajua ja muista jälkikäteen
[/quote]
Naiset naiset :D sattuuu iha sikana!! Sattuu antakaa huomiota!! Säälikää!!
[/quote]

Mitä heetin huomioo, tossa lukee etä kuuluu asiaan. Mitä säälimistä synnytyssä on. Pöllö.

Synnytys sattuu niin paljon, että ei saa pihahdustakaan itsestään.