Voiko anopin jättää elämästään?

Mulla oli joskus anoppi joka ei arvostellut eikä muutenkaan puhunut pahaa, hän nimittäin eli kuin mua ei olis ollut olemassakaan! Aikani yritin tutustua mutta rajansa kaikella, viimeiset kaksi vuotta exän kanssa ollessani en edes yrittänyt olla tekemisissä anopin kanssa.

No testaa kerran tai kaksi? Jos homma on entisenlaista, niin sitten jatkat tällä tiellä, ettet anoppia tapaa. Mutta kannattaisi ainakin kokeilla?

Menet sitten kun jaksat. Yrittäisin olla asiallisissa väleissä. Lapsille en hauku lähisukua, periaatteessa. Mä olen jotenkin päässyt yli tuosta asiasta ajan kanssa. Hankalaa se on ja yhdessäolo syö energiaa paljon. Oletko kokeillut sellaista, että selität asiat aina parhain päin ja kerrot hyviä ja iloisia asioita elämästäsi? (Positiivisuus saattaa ahdistaa tällaisia tyyppejä). Tai jos marjat on väärin laitettu, laita mummo toki töihin. (Tein kerran näin ja pari minsaa jaksoi mummo "auttaa" eräässä asiassa eli aivan turhaa oli panettelu).

Nykyään anopit, lasten huonot kummit, miehen sisaret ja joskus myös vanhat ystävät, jotka ovat eri mieltä asioista, aiheuttavat negatiivista energiaa ja käänteistä voimaantumista. Aikaisemmin oli tunnelma pilalla ja paha mieli. Anoppisi kuulostaa ihan tavalliselta anopilta, jonka sanomiset voi tulkita ankaraksi moitteeksi ja henkilökohtaisiksi loukkauksiksi sinua kohtaan - tai sitten ei. Todennäköisesti hän ei tarkoita mitään pahaa.  Veikkaan, että masennuksellasi ja sitä kautta tulleella sisäänpäin kääntymykselläsi  on merkittävä osuus asiaan. Yritä selvitä masennuksestasi, se voi vaatia yllättävän paljon aikaa, ja sinuna kyllä yrittäisin normalisoida välinne, olishan se paljon yksinkertaisempaa ja mukavampaakin.

Mä haluaisin tehdä saman homman... Tosin paljon mitättömimmistä syistä, mutta ne pohjalla tuo että anoppini saa minut aina pahalle mielelle enkä enää tiedä miten olla ja käyttäytyä jotta samalla pystyisin säilyttämään oman arvon tunteeni sekä jättämään hänen sanomisensa huomiotta...

Miehenikin mielestä hänen äitinsä nyt vain on sellainen, eihän pahaa tarkoita eikä pidä välittää hänen sanomisistaan... Olen vain ihmetellyt, että jos anoppi ei tarkoita pahaa sanomisillaan, miksi ne silti sitten pitää sanoa?

Minäkään en jaksa enkä halua olla anoppini kanssa tekemisissä, mutta en myöskään haluaisi päästää tulevia lapsiamme heille valvomatta... Mieheni saattaa syventyä tekemään anoppilassa jotain askareita, jolloin lapset jäisivät anopin hoteisiin, enkä kestä sitä ajatusta... Anoppinikaan kun ei ymmärrä että lasten perään pitää katsoa tai että jos kävelemään kykenemätön vauva on sylissä/polvella, täytyy siitä pitää edes sen verran kiinni ettei pääse putoamaan... Mieheni veljen lapsi sai aivotärähdyksen kun puolivuotiaana putosi anopin polvelta taaksepäin takaraivo edellä lattialle... Näin tilanteen kauempaa, ja se reaktio anopilta oli kauhistuttava! Hän alkoi haukkua lapsen äitiä miksei tämä ollut ottamassa kiinni, vaikka äiti oli parin metrin päässä kahvipöydässä juttelemassa sukulaisten kanssa... Putoaminen ei siis mitenkään ollut hänen syynsä, kuten ei mikään muukaan ikinä.

Saattaa myös kahvipöydässä alkaa kyynelsilmin kertomaan kuinka lastenlapset ovat rikkaus ja tärkeitä ja mitä kaikkea... Yksikään lapsenlapsista ei kuitenkaan vapaaehtoisesti mene tapaamaan isoäitiä, tai halaa tai mene syliin... Koska aistivat sen todellisen välinpitämättömyyden... Sääli.

Mulla on ilkeä anoppi,en keksi mitä hän ei olisi haukkunut,ulkonäköä,sukua,taustaa,rahankäyttöä,tapaani olla seurassa,lasten kasvatusta.Yritin hänet jättää,ei onnistunut.Mies haluaa että ollaan väleissä.Tuli liikaa riitaa asiasta.Nyt ajattelin sellaista tyhjänpäiväistä höpötystä harrastaa hänen seurassaan.Kuten joku neuvoi:vain pinnallista ja positiivista juttua.

Kiitos viesteistänne!

Olen ollut positiivinen. Hän saa siitä lisää vettä myllyynsä ja tilanteet menevät vielä pahemmiksi. En hauku lapsille heidän mummiaan, olen hyvin asiallinen. Lapset eivät ihmettele, miksi en tule sinne mukaan tai mummi ei käy meillä.  Eivät ole kysyneet asiasta mitään enkä minä ole selitellyt mitään.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 14:58"]

Menet sitten kun jaksat. Yrittäisin olla asiallisissa väleissä. Lapsille en hauku lähisukua, periaatteessa. Mä olen jotenkin päässyt yli tuosta asiasta ajan kanssa. Hankalaa se on ja yhdessäolo syö energiaa paljon. Oletko kokeillut sellaista, että selität asiat aina parhain päin ja kerrot hyviä ja iloisia asioita elämästäsi? (Positiivisuus saattaa ahdistaa tällaisia tyyppejä). Tai jos marjat on väärin laitettu, laita mummo toki töihin. (Tein kerran näin ja pari minsaa jaksoi mummo "auttaa" eräässä asiassa eli aivan turhaa oli panettelu).

[/quote]

Minä en tiedä onko minun anoppini kiva vai ilkeä, olen niin vähän tekemisissä etten tunne koko ihmistä. Mies käy lastemme kanssa äitiään moikkaamassa parin viikon välein, minä lepään sillä aikaa. Tai menen uimaan, lenkille, tai leivon. En usko että anoppia harmittaa se etten minä mene hänen luokseen, sillä aina kun anoppi käy meillä, hän on kovin hiljainen. Lasten mukaan osaa olla kovinkin puhelias. :)

Teet ap ihan kuten sinusta parhaalta tuntuu.

Kerro, mitä hän sitten tarkoittaa sanomisillaan, jos ei halua loukata? Miksi hän sanoo ne ja miksi ei myönteisiä asioita? Olen ajatellut, että jos hän pitäisi minusta, hän ei haluaisi edes riskeerata sitä, että loukkaantuisin. Masennukseni on helpottanut jo kovasti, mutta en tiedä, uskallanko ottaa riskiä, että oloni alkaa pahentua, kun hän alkaa kertoa, mitä kaikkea en osaa tai pysty tai ole riittävä. Äitini sanoo anopistani, että hän itse antaa itsestään täydellisen ja erinomaisen kuvan ja että hänelle kukaan muu ei ole niin hyvä kuin hän. Miten tuollaisen ihmisen kanssa ollaan niin, ettei tule paha mieli joka kerran?

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:01"]

Nykyään anopit, lasten huonot kummit, miehen sisaret ja joskus myös vanhat ystävät, jotka ovat eri mieltä asioista, aiheuttavat negatiivista energiaa ja käänteistä voimaantumista. Aikaisemmin oli tunnelma pilalla ja paha mieli. Anoppisi kuulostaa ihan tavalliselta anopilta, jonka sanomiset voi tulkita ankaraksi moitteeksi ja henkilökohtaisiksi loukkauksiksi sinua kohtaan - tai sitten ei. Todennäköisesti hän ei tarkoita mitään pahaa.  Veikkaan, että masennuksellasi ja sitä kautta tulleella sisäänpäin kääntymykselläsi  on merkittävä osuus asiaan. Yritä selvitä masennuksestasi, se voi vaatia yllättävän paljon aikaa, ja sinuna kyllä yrittäisin normalisoida välinne, olishan se paljon yksinkertaisempaa ja mukavampaakin.

[/quote]

Ap:n tarina oli kuin suoraan elämästäni, paitsi että mulla asiaan ei liittynyt masennusta siinä vaiheessa kun aloin sanoa vastaan haukkumiseen ja ilkeilyyn. Tilanne kärjistyi niin pahaksi, että anoppi menettää nykyään jokaisesta erimielisyydestä malttinsa aivan kokonaan, alkaa huutaa ja sättiä todella törkeällä tavalla, vaikka lapsetkin olisivat paikalla. Mies sanoo samaa, että äitinsä vain on tuollainen eikä kannata välittää. En haluaisi enää päästää lapsia kylään ellei paikalla ole toisia aikuisia (näiden raivareiden lisäksi anoppi on mm. jättänyt 2-vuotiaan rantaan ilman valvontaa moneksi mínuutiksi, tukistanut ym. tosi vastuullista), miehen mielestä taas anoppi on ihan kelvollinen lastenhoitaja eikä varmasti hermostuisi lapsille kun kuulemma inhoaa vain minua (ja ilmeisesti kaikkia muitakin, ainakin haukkuu kaikkia kaikille selän takana). Äh, alkaa kiukuttaa kun ajattelenkin koko asiaa.

11 jatkaa vielä, että anopin viimeisimmän raivarin jälkeen ilmoitin miehelle etten aio olla anopin kanssa enää missään tekemisissä. Mies ymmärtää asian, mutta ei silti osaa ajatella äitiään tasapainottomana ja uskaltaisi viedä lapset vaikka yökylään. En voi ymmärtää. Jos oma äitini käyttäytyisi kuten anoppi, olisin laittanut välit poikki jo aikoja sitten, eivätkä lapset todellakaan tapaisi häntä.

Olen itse ajatellut samaa, että jos äitini olisi kuin anoppini, niin sanoisin hyvin selkeästi, että jonkin on muututtava, että voidaan olla tekemisissä. Miehemme ovat kasvaneet äitiensä lähellä, joten he eivät varmaankaan näe sivusta tilannetta. Minunkin anoppini käyttäytyy lapsia kohtaan välillä tavoilla, joita en tajua. Hän viljelee muun muassa mielestäni epäasiallista pieruhuumoria, jota lapset sitten jatkavat kotona ja muissakin tilanteissa (joskus voi mielestäni vitsailla pierujutuilla, mutta lasten kanssa niiden jatkaminen ja uusien pierujuttujen kertominen ei ole minusta hyvää kasvatusta). Samoin hän heittelee kommenttejaan, kuten "ei se äiti osaa tehdä tuota ruokaa, pitääkö mummin tehdä". Lapset kyllä sanovat reippaasti, että "kyllä äiti osaa tehdä". Siitä hän menee aivan hiljaiseksi ja vaihtaa äkkiä puheenaihetta.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:27"]

11 jatkaa vielä, että anopin viimeisimmän raivarin jälkeen ilmoitin miehelle etten aio olla anopin kanssa enää missään tekemisissä. Mies ymmärtää asian, mutta ei silti osaa ajatella äitiään tasapainottomana ja uskaltaisi viedä lapset vaikka yökylään. En voi ymmärtää. Jos oma äitini käyttäytyisi kuten anoppi, olisin laittanut välit poikki jo aikoja sitten, eivätkä lapset todellakaan tapaisi häntä.

[/quote]

Anoppi saattaa myös lasten kuullen alkaa selittää, miten onnellinen hän on, kun hänen ei enää tarvitse "pyyhkiä kenenkään perseitä", kun ei ole itsellä pieniä lapsia. Ja kun lähdimme sieltä, viimeisiä kertoja kun olin mukana, hän selitti minulle ovella, että "onpa ihana kun lähdette, että ei tuota huutoa olisi jaksanut enää ollenkaan, että aivan ihanaa kun menette". Silloin näin mieheni silmissä surua ja kiukkuakin, kun hän sanoi ovelta, että "tämä tuli selväksi" ja lähdimme ilman, että sanoimme hei. Lapset olivat automatkalla hiljaa. En halunnut ottaa asiaa puheeksi eikä mieskään, vaikka myöhemmin ajatellen olisi pitänyt varmaan lapsille sanoa jotakin, että "mummi taisi olla väsynyt" tms.

Meillä on vain sun tulkinta anopin sanomisista. Onko hän todella sanonut niin, että olet hidas, vai että kannattaa tehdä näin, niin sujuu nopeammin? Eli käännätkö puheet omista kokemuksista ja hyvää tarkoittavista neuvoista henkilökohtaiseksi arvosteluksi? Anoppi elää omien kokemustensa mukaan, hänestä 9-17 työpäivä voi oikeasti tuntua pitkältä, ja kotona olijalle on luontevaa tehdä ruoka alusta pitäen itse sen sijaan että käyttäisi eineksiä/esivalmistettuja ruoka-aineita. Kun anoppi neuvoi ja näytti, että ilmanvaihtokanavat puhdistetaan näin ja hellantakunen noin ja ihmetteli pyyhkimättömiä kaapinpäällisiä ja nyppi huonekasveista kuivia lehtiä pois ja opasti, miten päin aluslakana kuuluu viikata, niin kyllä minustakin tuntuu tasan siltä, että hänestä olin huono huushollinpitäjä.  Onneksi kerran kun anoppi neuvoi, että kannattaisi asentaa naulakko pesuhuoneeseen ja kysyi että ollaanko ajateltu, että autotallista voisi siivota kamoja pois, hänen poikansa puuskahti että äiti joo ollaan ajateltu ja varmaan kannattaa, mutta me ei olla ehditty kun on ollut niin paljon muutakin tekemistä.

Anopin puheita ei kannata ottaa kovin vakavasti, vesi hanhen selästä-taktiikka on hyvä, ja lehmän hermot. 

Kiitos kommentistasi! Toivon, että minulla on jossakin kohtaa voimia tuohon kaikkeen taas. Mies on puuskahdellut meillä ja sanonut, että "älä ohjeista, me hoidetaan". Sama meininki jatkuu. Sanoin joskus hänelle kauniisti, että eiköhän me 40 ikävuoteen mennessä ole opittu jo tekemään näitä juttuja ja hymyilin kauniisti päälle. Ei ole mennyt perille. Toivon todella, että jaksan häntä jatkossa. Mietin tässä, että antaisin pari mahdollisuutta siihen, että olisin itse jaksavampi ja toisaalta toivoisin häneltäkin jotakin muutosta. Jos emme pysty siihen, niin en tiedä, onko järkeä kiristyttää omia hermoja ja toisaalta miehen ja mun välejä, jos joudun hänelle taas sanomaan, ettei tämä toimi näin.

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:37"]

Meillä on vain sun tulkinta anopin sanomisista. Onko hän todella sanonut niin, että olet hidas, vai että kannattaa tehdä näin, niin sujuu nopeammin? Eli käännätkö puheet omista kokemuksista ja hyvää tarkoittavista neuvoista henkilökohtaiseksi arvosteluksi? Anoppi elää omien kokemustensa mukaan, hänestä 9-17 työpäivä voi oikeasti tuntua pitkältä, ja kotona olijalle on luontevaa tehdä ruoka alusta pitäen itse sen sijaan että käyttäisi eineksiä/esivalmistettuja ruoka-aineita. Kun anoppi neuvoi ja näytti, että ilmanvaihtokanavat puhdistetaan näin ja hellantakunen noin ja ihmetteli pyyhkimättömiä kaapinpäällisiä ja nyppi huonekasveista kuivia lehtiä pois ja opasti, miten päin aluslakana kuuluu viikata, niin kyllä minustakin tuntuu tasan siltä, että hänestä olin huono huushollinpitäjä.  Onneksi kerran kun anoppi neuvoi, että kannattaisi asentaa naulakko pesuhuoneeseen ja kysyi että ollaanko ajateltu, että autotallista voisi siivota kamoja pois, hänen poikansa puuskahti että äiti joo ollaan ajateltu ja varmaan kannattaa, mutta me ei olla ehditty kun on ollut niin paljon muutakin tekemistä.

Anopin puheita ei kannata ottaa kovin vakavasti, vesi hanhen selästä-taktiikka on hyvä, ja lehmän hermot. 

[/quote]

Mulla on myös hirveä, arvosteleva ja täysin psykopaattisen kylmä anoppi, mutta olen yhtä kylmästi todennut miehelle, etten koskaan enää aio sitä kammottavaa ihmistä tavata ja pahoittaa mieltäni. Voi mennä lapsen kanssa tapaamaan, mutta itseäni eivät edes hullut hevoset saisi kiskottua sinne. Olen töissä mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten kanssa ja he ovat sata kertaa helpompia käsitellä kuin tämä olento. Minua oikeastaan inhottaa se fakta, että lapsi jakaa samoja geenejä hänen kanssaan. Mies on paras tyyppi, jonka kanssa olen koskaan ollut ja siksi onkin käsittämätöntä, miten hänen äitinsä voi olla noin sairas tapaus

Jos tilanne on tuollainen, miksi menisit sitä lisää sotkemaan. Anoppi näkee lastaan ja lapsenlapsiaan, tuskin hän sinua sinne kaipaa,vai antaako miehesi kautta ymmärtää, että toivoo sinua kylään?

Menisin vain suuriin juhliin kohteliaisuuttani, muuten jättäisin anopin rauhaan. Hän nauttii seurastasi yhtä paljon, kuin sinä hänen. t. anoppi

Totta, olen ajatellut että oma mies varmaan pitää tuollaista käytöstä jollain tavalla normaalina sitä lapsesta asti seurattuaan tai ehkä kyseessä on jonkin sortin puolustusreaktio. En vain voi käsittää, miten joku käyttäytyy oikeasti noin. Täytyy varmaan olla todella huono olo itsensä kanssa, että tahallaan haluaa jatkuvasti loukata ja haukkua muita. Toivottavasti itsestäni ei tule ikinä samanlaista anoppia kenellekään...

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:34"]

Olen itse ajatellut samaa, että jos äitini olisi kuin anoppini, niin sanoisin hyvin selkeästi, että jonkin on muututtava, että voidaan olla tekemisissä. Miehemme ovat kasvaneet äitiensä lähellä, joten he eivät varmaankaan näe sivusta tilannetta. Minunkin anoppini käyttäytyy lapsia kohtaan välillä tavoilla, joita en tajua. Hän viljelee muun muassa mielestäni epäasiallista pieruhuumoria, jota lapset sitten jatkavat kotona ja muissakin tilanteissa (joskus voi mielestäni vitsailla pierujutuilla, mutta lasten kanssa niiden jatkaminen ja uusien pierujuttujen kertominen ei ole minusta hyvää kasvatusta). Samoin hän heittelee kommenttejaan, kuten "ei se äiti osaa tehdä tuota ruokaa, pitääkö mummin tehdä". Lapset kyllä sanovat reippaasti, että "kyllä äiti osaa tehdä". Siitä hän menee aivan hiljaiseksi ja vaihtaa äkkiä puheenaihetta.

[/quote]

Sukulaisuussuhteet ovat yleensä ajanhukkaa. Miksi roikkua ihmissuhteessa, josta tulee vain paha mieli?

Tässä muutamia suoria sitaatteja:

Miehelle: "Ehei tuo näytä sujuvan X:llä [minulla] ollenkaan. Vieläkö sulla on kesken se marjanperkaus. Hidas rouva sulla." 

Anoppi: "Sinä se vaan teet töitä etkä lapsia ehdi hoitaa ollenkaan". 

Anoppi: "Mitenpä sinä osaisit tehdä ruokaa, kun olet aina töissä." 

Anoppi: "Tulepa tänne mummin syliin, kun ei se tuo äiti osaa sinua edes hoitaa kunnolla. Onko sinua kukaan kuunnellut ja pitänyt sylissäkään. Onko se äiti vain ollut pois ja ollut äkäisenä."

[quote author="Vierailija" time="15.08.2014 klo 15:37"]

Meillä on vain sun tulkinta anopin sanomisista. Onko hän todella sanonut niin, että olet hidas, vai että kannattaa tehdä näin, niin sujuu nopeammin? Eli käännätkö puheet omista kokemuksista ja hyvää tarkoittavista neuvoista henkilökohtaiseksi arvosteluksi?