Lue keskustelun säännöt.
Mies ei pidä matkustelusta eikä minkään uuden kokemisesta
31.07.2014 |
ei ainakaan pienten lasten kanssa ja muita vaihtoehtoja tässä elämäntilanteessa ei ole. Hänestä kaikki uusi tuo vaan enemmän stressiä. Jos häneltä kysyttäisiin käytäisiin joka päivä samassa liekkipuistossa, sen jällkeen samassa lähikaupassa, sitten töllötettäisiin telkkaa tai roikuttaisiin netissä loppupäivä.
Menohaluisena kärsin tästä suunnattomasti. Mun puolesta haluasin tehdä kaikenlaista, reissata, käydä retkillä ja tapahtumisissa ja ottaa lapset mukaan, ja joskus niin teenkin yksin energiatilanteen mutta haluaisin viettää perhe-elämää myös miehen kanssa, mutta hänen ehdoilla se olisi tappavan tylsää ja kuihtuisin kokonaan. Joskus vaivatutuu mukaan mutta valittaa kokoa ajan ja pilaa päivän ja siksi on oikeasti parempi jos hän jää kotiin mutta onhan se väsyttävää esimerkiksi käydä Muumimaailmassa yksin kahden pienen karkailevan lapsen kanssa (se on kokeiltu).
Mistä tässä on oikeasti kysymys, miksi miestä ei kiinnosta mikään? Onko kellään muulla samanlaista ja miten ratkaisitte tilanteen?
Kommentit (20)
Lisään että hän ei aina ollut tällainen. Kun tapasimme matkustimme ja seikkailimme paljon, luulin että mies pysyy samanlaisena ja siksi valitsinkin hänet. Lasten myötä seikkailunhalu on loppunut kokonaan.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen itse tuollainen. Minä olen tosin AINA ollut sellainen, kyse on luontaisesta temperamentista, erittäin matalasta sopeutuvuudesta. Onneksi mieheni on samanlainen kotihiiri.
Mutta kun ap:n mies ei ole aina ollut tuollainen, kyse lienee lähinnä kyllästymisestä "seikkailemiseen" ja / tai siitä että arki itse jo on niin stressaava että kaikki lisävirikkeet on hermostollisesti liikaa. Työn ja perhe-elämän lisäksi ei kestä enää yhtään lisää, vaan on pakko minimoida virikkeet.
Joka tapauksessa, tuohon ei ole varmasti lähiaikoina muutosta tulossa, ja ap:n täytyy opetella matkustelemaan itsekseen tai kaverien kanssa, jos sitä haluaa, eikä vaatia miestä sinne vasten tahtoaan mukaan. Eikö se mies voisi hoitaa lapsia kun ap lähtee matkaan, miksi aina niin päin että ap:n täytyisi lähteä yksin pienten lasten kanssa?
Kuulostaa mun mieheltä. Mä kävin lasten kanssa joka puolella mitä lähinurkista löytyi. Tulihan se mieskin mukaan välillä, mutta pääasiassa tehtiin reissut sillon, kun mies oli töissä.
Nyt nuorin lapsista 12 v. ja olen pari vuotta saanut miestä ulkomaille, tosin aloitettiin ensin ihan naapurimaasta ja muuallekin. Toki mies mieluiten viettäisi vieläkin aikaansa kotona, mutta on alkanut ottamaan myös mun tunteita huomioon mikä on todella hienoa 18 vuoden yhdessä olon jälkeen.
No mä oon suhteessa se, joka pysyy pahasti omalla mukavuusalueella. Sanon aina että ei kaikkea ole pakko tehdä yhdessä jos intressit ei kohtaa. Uusien tilanteiden kohtaamiseen minulla auttaa se, että saan aikaa valmistautua asiaan. Mutta stressaan kyllä silti liikaa.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 10:30"]
Minä olen itse tuollainen. Minä olen tosin AINA ollut sellainen, kyse on luontaisesta temperamentista, erittäin matalasta sopeutuvuudesta. Onneksi mieheni on samanlainen kotihiiri.
Mutta kun ap:n mies ei ole aina ollut tuollainen, kyse lienee lähinnä kyllästymisestä "seikkailemiseen" ja / tai siitä että arki itse jo on niin stressaava että kaikki lisävirikkeet on hermostollisesti liikaa. Työn ja perhe-elämän lisäksi ei kestä enää yhtään lisää, vaan on pakko minimoida virikkeet.
Joka tapauksessa, tuohon ei ole varmasti lähiaikoina muutosta tulossa, ja ap:n täytyy opetella matkustelemaan itsekseen tai kaverien kanssa, jos sitä haluaa, eikä vaatia miestä sinne vasten tahtoaan mukaan. Eikö se mies voisi hoitaa lapsia kun ap lähtee matkaan, miksi aina niin päin että ap:n täytyisi lähteä yksin pienten lasten kanssa?
[/quote]
Tuo on todella hyvä selitys, kiitos! Luulen että on nimenomaan niin että mies kokee meidän nykyisen arjen ja elämäntilanteen (jossa pienet vilkkaat lapset kotona ja mies työtön) todella stressaavaksi eli mikään ylimääräinen olisi liikaa.
Lähtisin mielelläni kavereiden kanssa reissuun mutta minulla ei ole lähipiirissä ketään joka pääsisi perhe- tai rahatilanteen takia. Ehkä lähden itse ja otan vain yhden lapsen kerrallaan mukaan. Harmittaa vaan kun haluaisin elää miehen kanssa. No, ehkä sitten joskus kun elämäntilanne on eri.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen lähipiiristä huomannut, että miehillä on tapana muuttua tuollaisiksi. Sitten, kun vaimo pakkaa laukkujaan eikä kestä enää tylsää nahjusta, ne taas heräävät. Usein vaan liian myöhään.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 10:51"]
Olen lähipiiristä huomannut, että miehillä on tapana muuttua tuollaisiksi. Sitten, kun vaimo pakkaa laukkujaan eikä kestä enää tylsää nahjusta, ne taas heräävät. Usein vaan liian myöhään.
[/quote]
Tavallaan totta minusta. Moni mies ei nuoruuden jälkeen oikeasti enää kaipaa muuta kuin tavallista arkea. Sitten jos taas nainen on ihan erilainen ja kaipaisi edelleen menemistä ja jännitystä elämään, on vastassa ristiriita, joka ratkeaa joko miehen vaihtamisella tai sillä että opettelee menemään ilman miestä.
Se ei juuri koskaan ole hyvä ratkaisu että "kiristää ja uhkailee" menohaluttoman miehen matkoille. Olen itse sitä tehnyt ja lopputulos on kaikille ikävä. Miestä vituttaa ja itseä vituttaa kun toinen on sitten haluton, valittaa koko ajan siellä matkalla, tai istuu kaljoittelemassa vaan hotellin altaalla eikä lähde esim. nähtävyyksiä katsomaan. Itse totesin parin tuollaisen reissun jälkeen että minä menen mieluummin yksin, ja olen oppinut nauttimaan yksin matkustelusta ihan valtavasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ilmiselvästi sosiaalisten tilanteiden pelko. Itselläni sama vaiva ja mieluusti jää kotiin touhuilemaan rutiiniensa pariin. Yritän tosin parantaa asiaa siedätyshoidolla ja omalta mukavuusalueelta poistumisella puolivälisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pienet lapset tarvitsevat rutiineja ja miehesi tietää sen. Lasten kanssa on vaan niin paljon helpompaa ilman sirkustemppuja, kuten itse varmaan huomasit siellä muumimaailmassa, ei ne lapset yhtään sen helpommin olisi siellä käyttäytyneet vaikka mies olis ollut mukana.
Teidän tarpeet ei vaan enää tässä elämän tilanteessa kohtaa, kun se on rutinoitunut omaa uomaansa perhe-elämäksi. Ei ihminen muutu vaan sen omasisin ajanmyötä korostuu.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 12:24"]
Ilmiselvästi sosiaalisten tilanteiden pelko. Itselläni sama vaiva ja mieluusti jää kotiin touhuilemaan rutiiniensa pariin. Yritän tosin parantaa asiaa siedätyshoidolla ja omalta mukavuusalueelta poistumisella puolivälisin.
[/quote]
Ei ole muuten välttämättä. Itselläni ei ainakana ole minkäänlaista sosiaalisten tilanteiden pelkoa, mutta minä vaan en JAKSA enkä halua mitään rutiineista poikkeavaa. Juuri siitä syystä kuin joku sanoikin, että ruuhkavuosien kaikki kaaos imee henkiset voimat niin täysin, että hyvä kun arjen jaksaa, ei kiitos enää mitään lisästressiä siihen päälle. Ja esim. matkat koen lisästressinä. Kaipaan vaan täydellistä lepoa mahdollisimman virikkeettömässä ympäristössä aina kun sitä vaan saa. Harvoin kyllä saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ovat ilmeisesti vielä pieniä kun ap mainitsee mm. karkailun. Itse olen ollut ihan samanlainen joskus. Lapsettomana matkusteltiin usein, ja tykkäsin aina lähteä milloin minnekin tapahtumiin, kylään, lomanviettopaikkoihin jne. Sitten tulivat lapset. Kun he olivat suunnilleen 0-4 -vuotiaita, en halunnut lähteä kotoa minnekään. Kaikki lähteminen tuntui vaivalloiselta: hirveästi pakattavaa ja muistettavaa, rutiinit ja päivärytmit menivät ihan sekaisin, vieraat ympäristöt stressaannuttivat enemmän kuin virkistivät. Kotoa poissa oleminen oli käytännössä minulle vain lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa. Siksi en halunnut mennä minnekään enkä tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Kun lapset kasvoivat ja alkoivat olla itsenäisempiä ja vaivattomampia, niin heidän kanssaan on ollut helpompi lähteä liikkeelle. Nykyään reissaamme taas ihan iloksemme, käymme eri paikoissa kotimaassa ja ulkomailla, osallistumme tapahtumiin, kyläilemme ja meillä käy vieraita. Minulla kotiin "erakoituminen" oli väliaikaista pikkulapsivaiheen ajan, voisiko ap:n miehellä olla samansuuntaisia syitä?
Mun mielestä elämä valuu vähän hukkaan, jos aina kökkii vaan kotona. Koskaan ei tiedä mikä päivä on viimeinen. Itse ainankin haluan tehdä jotain muutakin on käydä töissä, laittaa ruokaa ja siivota kotia. Sohvalla makaaminen ei kiinnosta pätkän vertaa, Mun mies on aikalailla samanlainen tylsimys kun ap:lla, töistä tultuaan haluaa vaan maata sohvalla telkkaria tuijottamassa.
On minustakin ihanaa lukea kirjoja, ottaa aurinkoa, katsoa illalla yhdessä telkkaria sängyssä kun lapset menneet nukkumaan. Mutta pitää olla jotain muutakin, muuten kyllä kuolen ihan puhtaasti tylsyyteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 10:58"]
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 10:51"]
Olen lähipiiristä huomannut, että miehillä on tapana muuttua tuollaisiksi. Sitten, kun vaimo pakkaa laukkujaan eikä kestä enää tylsää nahjusta, ne taas heräävät. Usein vaan liian myöhään.
[/quote]
Tavallaan totta minusta. Moni mies ei nuoruuden jälkeen oikeasti enää kaipaa muuta kuin tavallista arkea. Sitten jos taas nainen on ihan erilainen ja kaipaisi edelleen menemistä ja jännitystä elämään, on vastassa ristiriita, joka ratkeaa joko miehen vaihtamisella tai sillä että opettelee menemään ilman miestä.
Se ei juuri koskaan ole hyvä ratkaisu että "kiristää ja uhkailee" menohaluttoman miehen matkoille. Olen itse sitä tehnyt ja lopputulos on kaikille ikävä. Miestä vituttaa ja itseä vituttaa kun toinen on sitten haluton, valittaa koko ajan siellä matkalla, tai istuu kaljoittelemassa vaan hotellin altaalla eikä lähde esim. nähtävyyksiä katsomaan. Itse totesin parin tuollaisen reissun jälkeen että minä menen mieluummin yksin, ja olen oppinut nauttimaan yksin matkustelusta ihan valtavasti.
[/quote]
Hienoa että et ole jäänyt kärsimään miehen menohaluttomuudesta vaan teit asialle jotain! Itselle mieluinen oma elämähän siinä jää elämättä jos ei tee.
Kävin sinkkuna monella soolomatkalla ja tykkäsin aivan hurjasti, eli olen sellaiseen tottunut. Nyt vaan en haluaisi jättää lapsia liian pitkäksi aikaa kun ovat vasta pieniä. Kunhan tuosta vähän kasvavat, pääsen varmasti taas seikkailemaan. Siihen asti joku lököloma jossa miehen ei tarvitse poistua lähirannalta ollenkaan olisi ehkä hyvä kompromissi.
ap
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 12:24"]
Ilmiselvästi sosiaalisten tilanteiden pelko. Itselläni sama vaiva ja mieluusti jää kotiin touhuilemaan rutiiniensa pariin. Yritän tosin parantaa asiaa siedätyshoidolla ja omalta mukavuusalueelta poistumisella puolivälisin.
[/quote]
Olen kyllä miettinyt mikä miestä niin ahdistaa kun ei suostu edes lähikahvilaan, ei mökille vanhempieni kanssa, ei juhliin, ei mihinkään. Tai sitten hän lupautuu menemään (liput ostetaan, kevereiden kanssa sovitaan) ja sitten melkein aina viittä vaille järjestää jonkun olemattoman riidan ja haluaakin perua tapaamisen, joka on todella noloa kun ystäville pitää jotain yrittää selittää. Olemme jopa menettäneet ystäviä tämän takia. :(
ap
Onko se yllätys sinulle? Miehet eivät saa ulkomailla halutessaan jatkuvasti flirttiä ja seksiä kauniilta paikallisilta naisilta tai toisilta turisteilta. Siksi matkustelu ei näyttäydy ihan yhtä kiinnostavana kuin naisille, vaikka toki matkustelu avartaa kyllä monessa muussakin mielessä... ;)
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 12:29"]
Lapset ovat ilmeisesti vielä pieniä kun ap mainitsee mm. karkailun. Itse olen ollut ihan samanlainen joskus. Lapsettomana matkusteltiin usein, ja tykkäsin aina lähteä milloin minnekin tapahtumiin, kylään, lomanviettopaikkoihin jne. Sitten tulivat lapset. Kun he olivat suunnilleen 0-4 -vuotiaita, en halunnut lähteä kotoa minnekään. Kaikki lähteminen tuntui vaivalloiselta: hirveästi pakattavaa ja muistettavaa, rutiinit ja päivärytmit menivät ihan sekaisin, vieraat ympäristöt stressaannuttivat enemmän kuin virkistivät. Kotoa poissa oleminen oli käytännössä minulle vain lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa. Siksi en halunnut mennä minnekään enkä tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa. Kun lapset kasvoivat ja alkoivat olla itsenäisempiä ja vaivattomampia, niin heidän kanssaan on ollut helpompi lähteä liikkeelle. Nykyään reissaamme taas ihan iloksemme, käymme eri paikoissa kotimaassa ja ulkomailla, osallistumme tapahtumiin, kyläilemme ja meillä käy vieraita. Minulla kotiin "erakoituminen" oli väliaikaista pikkulapsivaiheen ajan, voisiko ap:n miehellä olla samansuuntaisia syitä?
[/quote]
Oi, ihana kuulla että tämä saattaa olla ohimenevää. Tuo on totta että pienet lapset (meidän ovat 2 ja 4v.) vievät kaiken energian jo arjessa ja eihän tuo lasten raahaaminen toiselle puolelle maapalloa helppoa ole. Kuitenkin olen sellainen luonne että uuden kokeminen virkistää minua ja antaa minulle energiaa jaksamaan sekä matkan että sen jälkeisen kuukauden. Miestä se vain kuluttaa.
ap
Minä en ennen lapsia halunnut mennä minnekään. Vasta nyt lasten myötä olen huomannut, että kotona oleminen ei ole lomaa vaan pelkkä työmaa ja siksi olisi kiva reissata ja saada elämyksiä. Mies taas mielellään olisi vaan kotona ja uppoutuisi omiin puuhiinsa ilman mitään lasten aiheuttamaa työvelvoitetta.
[quote author="Vierailija" time="31.07.2014 klo 12:24"]
Ilmiselvästi sosiaalisten tilanteiden pelko. Itselläni sama vaiva ja mieluusti jää kotiin touhuilemaan rutiiniensa pariin. Yritän tosin parantaa asiaa siedätyshoidolla ja omalta mukavuusalueelta poistumisella puolivälisin.
[/quote]
Ja höpsis. Minäkään en mielelläni liiku kotoa kun ajatuskin on niin raskas. Kaikki huvipuistokäynnit ja muut ovat aina olleet kauheaa kitinää ja rähinää-kaukana nautinnosta. Ei siis voisi vähempää kiinnostaajhankkia elämyksiä lasten kanssa.
Oho, sori, tulipas kirjoitusvirheitä, ei pitäisi kirjoittaa puhelimella.
ap