Terveyskeskuksessa tänään: kiroileva ja epäorganisoitunut äiti
Odotustilaan saapui kauhealla tohinalla raskaana oleva äiti jolla mukana lapset noin 6-v ja 3-v. Kovalla äänellä etsiskeli leluja/leikkipaikkaa sitä löytämättä. Kun tajusi ettei sellaista ole, kiroili kovaan ääneen lastensa kuullen. Istui odottamaan, kaivoi 3-v:lle jäätelötötterön käteen ja päästi lapset "irti".
Lapset eivät olleet suurimman osan aikaa äidin näköpiirissä vaan jossain kulman takana melko lähellä ulko-ovea. Väillä 6-v tuli kertomaan että jätski on maassa mutta onneksi nyt taas kädessä. (Suuremmassa aulatilassa missä lapset varmaankin olivat on jonkinlainen akustomatto, johon taisi jäädä tahra.) Äitiä ei kiinostanut, tuskin vastasi lapselle mitään.
Sitten huudettiin nimeltä tätä perhettä. Isonmpi laosi tuli, pienempi ei. Äiti ei mene lasta hakemaan vaan karjuu ja äkseeraa lasta tulemaan. Lopulta 6-v käy hakemassa sisaruksensa, äiti ensin karjahti tälle lapselle ettei hänkin karkaisi. Sitten tajusi mitä tapahtuu ja odotti nillä sijoillaan. Niin odotti lääkärikin ovensuussa toisessa päässä pitkää käytävää, useita minuutteja.
Lopulta perhe pääsi kävelemään huonetta kohti. Kolmivuotiaalla oli naama ihan jäätelössä (äiti ei pyyhkinyt), kädet ja paita samoin.
Tuollaistako se lapsiperhe-elämä sitten on? Itse odotan esikoistamme ja toivon todella, etten itse muutu tuollaiseksi välinpitämättömäksi ja epäkohteliaaksi naishirviöksi.
Kommentit (66)
Aivan normiarkea lapsiperheissä.
terv
onnellinen sinkku
Joillain vanhemmilla on voimat loppu, niin fyysiset kuin psyykkisetkin. Silloin ei aina jaksa edes käyttäytyä hvyin muiden ihmisten edessä. Ei lapsen saaminen automaattisesti tee ihmisesti välinpitämätöntä hirviötä. Se on monen tekijöiden summa, mikäli sellaiseksi ajautuu.
Joo, ymmärsin kyllä että äiti oli ihan poikki, mutta miten estän sen, ettei minulle käy noin? Toivomme saavamme kolme lasta melko pienillä ikäeroilla (2-3 vuotta).
ap
Tuskinpa kiroilu tulee kuvioihin, jos sellaiseen ei ole ympäristössään tottunut. Eivät kaikki äidit kulje ympäriinsä sadatellen.
Onnea odotukseen! :)
Niin, palataanpa asiaan kun itse odotat kolmatta lastasi viimeisilläsi. Voit olla väsynyt sillä tavalla, mitä nyt en pysty edes kuvittelemaan. Ja jos esimerkiksi tuossa tuolla kolmevuotiaalla on korvatulehdus, niin tuo äiti ei ole viime yönä nukkunut vaan kanniskellut ja lohdutellut lasta ja räplännyt kipulääkkeen ja tippojen kanssa vaikka silmät harittaa väsymyksestä niin että hädin tuskin näkee lukea että mitähän lääkettä tässä on lapselle antamassa. Raahaa sitten se pesueesi mukaan lääkärille, koska sulla ei ole mitään lastenhoitoapuja jotka huolehtisivat sen aikaa lapsista/siitä lapsesta jonka ei tarvitse lähteä lääkäriin, ja paimenna niitä sen ison mahasi kanssa ehkä pitkähkökin matka sinne lääkäriin. Istu siinä tuolissa liitoskivuissasi ja toivo että saisit olla siinä paikallasi EDES MINUUTIN, koska niin pienet ne toiveet voi tuossa vaiheessa oikeasti olla.
Katsellaan sitten, jaksatko juosta lasten perässä ja olla aina korrekti ja puhua vain miellyttävällä, harmonisella äänellä ja olla aina kaikille mieliksi.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:13"]
Joo, ymmärsin kyllä että äiti oli ihan poikki, mutta miten estän sen, ettei minulle käy noin? Toivomme saavamme kolme lasta melko pienillä ikäeroilla (2-3 vuotta).
ap
[/quote]
Sulle ei käy noin kun jätätte suosiolla yhteen lapseen. Yhden lapsen äitinä sitä vielä voi olla täydellinen äiti ja täydellinen kasvattaja. Helppoa. :)
Joo, enhän tietenkään voi tietää mitä tulevaisuus tuo. Minusta oli vain jopa aika vaarallisen oloista tuollainen meininki, lapset olisivat hyvin voineet juosta vaikka ovesta ulos ilman että äidillä olisi ollut käryäkään koko asiasta. Ja se kiroilu ei kyllä ollut pelkkää väsymystä, se oli vihaista ja pikemminkin energiaa kuluttavaa.
ap
Katsellaan sitten, jaksatko juosta lasten perässä ja olla aina korrekti ja puhua vain miellyttävällä, harmonisella äänellä ja olla aina kaikille mieliksi.
[/quote]
On siinä harmonisen ja kiroilemisen välillä muutakin. Kyllä minullakin meni hermot kolmatta odottaessani kahteen riekkuvaan lapsen ja ihan yleisellä paikalla. Komensin mutta en karjunut tai kiroillut. Miksi se väsymys on aina jokin tekosyy heittäytyä ihan holtittomaksi? Eikö se ole vanhemman velvollisuus huolehtia siitä että asiat eivät kärjisty siihen pisteeseen että kaikki väsyttää ja vituttaa ja lapset saavat sitten kärsiä? Nykyään neuvolat/kunnatkin järjestävät hoito-apua. Ainahan sen puoleen kääntymistä tälläkin palstalla suositellaan kun tulee niitä avauksia missä ollaan uupuneita lapsi-arkeen.
Kyllä minä väsymyksen ymmärrän siinä missä moni muukin äiti mutta sille asialle voi myös tehdä jotain.
Täytyykö niitä lapsia niin monta tehdä ettei niitä pysty hoitamaan asiallisesti. Kaikki varmaan ymmärtää että kun ne sun lapset sitten on kipeitä, niin kun kaikki on joskus, sinä hoidat ne riippumatta siitä mikä tilanne itsellä on. Jos odotti jo kolmattaan niin tiesi varmaan jo tilanteen mitä se on. Se ei saa olla syynä siihen että käyttäytyy huonosti, että on joskus raskasta hoitaa omia lapsiaan. Toki kaikilla on niitä huonoja päiviä oli sitten lapsia tai ei.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:21"]
Joo, enhän tietenkään voi tietää mitä tulevaisuus tuo. Minusta oli vain jopa aika vaarallisen oloista tuollainen meininki, lapset olisivat hyvin voineet juosta vaikka ovesta ulos ilman että äidillä olisi ollut käryäkään koko asiasta. Ja se kiroilu ei kyllä ollut pelkkää väsymystä, se oli vihaista ja pikemminkin energiaa kuluttavaa.
ap
[/quote]
1) kun vielä on lapseton/ ihan pienen lapsen äiti, helposti aliarvioi jo kolmevuotiaankin älykkyyden. Ne lapset eivät ihan varmasti siellä olleet ensimmäistä kertaa, jos kyseessä on normaali perhe jossa sairastetaan infektioita pitkin vuotta. Se äiti tunsi omat lapsensa, ja tiesi että eivät ne lapset siitä ovesta minnekään juokse. Yksivuotias ja vielä kaksivuotiaskin on vielä ihan vahdittava, mutta kolmevuotias yleensä alkaa jo ymmärtää, mitä saa tehdä ja mitä ei.
2) Väsymys aiheuttaa vihan tunteita ja aggressiivista käytöstä. Väsynyt ihminen ajatuuu primitiivireaktioihin. Ei hänellä ole enää vaan kapasiteettia käsitellä nniitä tunteitaan kuten levänneellä ihmisellä. Raskausaikana moni esikoistaankin odottava on pinna kireällä, saati jos siinä pitää vielä yötä päivää täyttää niitä muidenkin lasten tarpeita.
Että vaikka se lapsiperhe-elämä vielä tuossa vaiheessa näyttäisi karmealta ja sitä ajattelee, että äidillä on ylimaalliset voimat säädellä ja kontrolloida kaikkea mitä lapsi tekee (ja että näin ylipäänsä pitäisi olla) niin ei tuossa sun esimerkissä ollut mitään ihmeellistä eikä huolestuttavaa. Susta voi tulla samanlainen tai olla tulematta, et voi tietää. Turha sitä on etukäteen murehtia.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:09"][quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:07"]Odotustilaan saapui kauhealla tohinalla raskaana oleva äiti jolla mukana lapset noin 6-v ja 3-v. Kovalla äänellä etsiskeli leluja/leikkipaikkaa sitä löytämättä. Kun tajusi ettei sellaista ole, kiroili kovaan ääneen lastensa kuullen. Istui odottamaan, kaivoi 3-v:lle jäätelötötterön käteen ja päästi lapset "irti".
Lapset eivät olleet suurimman osan aikaa äidin näköpiirissä vaan jossain kulman takana melko lähellä ulko-ovea. Väillä 6-v tuli kertomaan että jätski on maassa mutta onneksi nyt taas kädessä. (Suuremmassa aulatilassa missä lapset varmaankin olivat on jonkinlainen akustomatto, johon taisi jäädä tahra.) Äitiä ei kiinostanut, tuskin vastasi lapselle mitään.
Sitten huudettiin nimeltä tätä perhettä. Isonmpi laosi tuli, pienempi ei. Äiti ei mene lasta hakemaan vaan karjuu ja äkseeraa lasta tulemaan. Lopulta 6-v käy hakemassa sisaruksensa, äiti ensin karjahti tälle lapselle ettei hänkin karkaisi. Sitten tajusi mitä tapahtuu ja odotti nillä sijoillaan. Niin odotti lääkärikin ovensuussa toisessa päässä pitkää käytävää, useita minuutteja.
Lopulta perhe pääsi kävelemään huonetta kohti. Kolmivuotiaalla oli naama ihan jäätelössä (äiti ei pyyhkinyt), kädet ja paita samoin.
Tuollaistako se lapsiperhe-elämä sitten on? Itse odotan esikoistamme ja toivon todella, etten itse muutu tuollaiseksi välinpitämättömäksi ja epäkohteliaaksi naishirviöksi.
[/quote]
Joo, poikkeuksetta tuollasta se lapsiperhe-elämä on.
[/quote]
Ei meillä vaan. En ole täydellinen, kaukana siitä, mutta miksi kurin pitäisi mennä perille vaan kiroilemalla tai antamalla lasten juosta miten sattuu? Se on vaarallista ja epäkohteliasta muita kohtaan. Jos pykää kolmekin kappaletta lapsia maailmaan niin eikö jossain vaiheessa ole herätyskellot soineet että ne pitää myös kasvattaa.
Ihme kiroilun ja junttiasenteen puolustelua taas täälläkin.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:26"]
Katsellaan sitten, jaksatko juosta lasten perässä ja olla aina korrekti ja puhua vain miellyttävällä, harmonisella äänellä ja olla aina kaikille mieliksi.
[/quote]
On siinä harmonisen ja kiroilemisen välillä muutakin. Kyllä minullakin meni hermot kolmatta odottaessani kahteen riekkuvaan lapsen ja ihan yleisellä paikalla. Komensin mutta en karjunut tai kiroillut. Miksi se väsymys on aina jokin tekosyy heittäytyä ihan holtittomaksi? Eikö se ole vanhemman velvollisuus huolehtia siitä että asiat eivät kärjisty siihen pisteeseen että kaikki väsyttää ja vituttaa ja lapset saavat sitten kärsiä? Nykyään neuvolat/kunnatkin järjestävät hoito-apua. Ainahan sen puoleen kääntymistä tälläkin palstalla suositellaan kun tulee niitä avauksia missä ollaan uupuneita lapsi-arkeen.
Kyllä minä väsymyksen ymmärrän siinä missä moni muukin äiti mutta sille asialle voi myös tehdä jotain.
[/quote]
Meilläpäin jokainen äiti reagoi ihan sen oman tempperamenttinsa mukaan. Ne railakkaan ja suuriääniset ovat railakkaita siellä puiston laidallakin. Samaan aikaan ne hiljaiset ilmaisevat tunteitaan hillitysti suuttuneenakin. En mä näe pahana kiroilemista niin kauan kuin siihen ei liity lapsen nolaamista, häpäisemistä tai se kiroilu ylipäänsä ei ole hyökkäys lapsia kohtaan.
Minä en koskaan kiroillut ennen lapsia. Mut kun lapset olivat tosi pieniä, ja elämässä sen väsymyksen vuoksi muitakin isoja stressitekijöitä, kiroilin railakkaasti. Se oikeasti antoi voimia, vähän kuin keihäänheittäjälle ne perkeleet sitä keppiä heitellessä. Ei niitä turhaan sanota voimasanoiksi. Kun on siinä rajalla, että pitää valita alkaako itkeä väsymyksestä vai kiroileeko, niin kiroileminen on AINA parempi vaihtoehto, se auttaa sen hetken yli niin että jaksaa taas.
On onnellsita jos pikkulapsiaika on onnellsita aikaa, mutta sitä ei voi itse aina valita. Siksi mulla on melko korkea kynnys lähteä tuomitsemaan pikkulasten vanhempia. Me ei voida tietää, vaikka tälläkin naisella ois päällä kova stressi muustakin kuin lastenhoidosta ja raskaudesta.
Mun mielestä lasten kuullen ei pitäisi kiroilla, vaikkei lapsi siinä hyökkäyksen kohteena olisikaan. Juuri aikuisiltahan lapset oppivat kiroilemaan. Sitten nämä opettavat tarhassa/koulussa kirosanat muillekin lapsille.
En muista, että olisin koskaan kuullut vanhempieni kiroilevan.
ap
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:34"][quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:26"]
Katsellaan sitten, jaksatko juosta lasten perässä ja olla aina korrekti ja puhua vain miellyttävällä, harmonisella äänellä ja olla aina kaikille mieliksi.
[/quote]
On siinä harmonisen ja kiroilemisen välillä muutakin. Kyllä minullakin meni hermot kolmatta odottaessani kahteen riekkuvaan lapsen ja ihan yleisellä paikalla. Komensin mutta en karjunut tai kiroillut. Miksi se väsymys on aina jokin tekosyy heittäytyä ihan holtittomaksi? Eikö se ole vanhemman velvollisuus huolehtia siitä että asiat eivät kärjisty siihen pisteeseen että kaikki väsyttää ja vituttaa ja lapset saavat sitten kärsiä? Nykyään neuvolat/kunnatkin järjestävät hoito-apua. Ainahan sen puoleen kääntymistä tälläkin palstalla suositellaan kun tulee niitä avauksia missä ollaan uupuneita lapsi-arkeen.
Kyllä minä väsymyksen ymmärrän siinä missä moni muukin äiti mutta sille asialle voi myös tehdä jotain.
[/quote]
Meilläpäin jokainen äiti reagoi ihan sen oman tempperamenttinsa mukaan. Ne railakkaan ja suuriääniset ovat railakkaita siellä puiston laidallakin. Samaan aikaan ne hiljaiset ilmaisevat tunteitaan hillitysti suuttuneenakin. En mä näe pahana kiroilemista niin kauan kuin siihen ei liity lapsen nolaamista, häpäisemistä tai se kiroilu ylipäänsä ei ole hyökkäys lapsia kohtaan.
Minä en koskaan kiroillut ennen lapsia. Mut kun lapset olivat tosi pieniä, ja elämässä sen väsymyksen vuoksi muitakin isoja stressitekijöitä, kiroilin railakkaasti. Se oikeasti antoi voimia, vähän kuin keihäänheittäjälle ne perkeleet sitä keppiä heitellessä. Ei niitä turhaan sanota voimasanoiksi. Kun on siinä rajalla, että pitää valita alkaako itkeä väsymyksestä vai kiroileeko, niin kiroileminen on AINA parempi vaihtoehto, se auttaa sen hetken yli niin että jaksaa taas.
On onnellsita jos pikkulapsiaika on onnellsita aikaa, mutta sitä ei voi itse aina valita. Siksi mulla on melko korkea kynnys lähteä tuomitsemaan pikkulasten vanhempia. Me ei voida tietää, vaikka tälläkin naisella ois päällä kova stressi muustakin kuin lastenhoidosta ja raskaudesta.
[/quote]
Olet kyllä ihan oikeassa tuossakin. Koskaan ei saisi tuomita yhden tapauksen perusteella. Ehkä oma viestini koski ylipäätään jatkuvassa uupumuksessa eläviä äitejä joka sitten näkyy turhanakin huutamisena ja kiroilemisena, jopa välinpitämättömyytenä lapsia kohtaan. Näitäkin tiedän ihan lähipiiristä ja se äidin uupumus valitettavasti on heijastunut myös lapsiin.
T. 10
Olisiko ollut parempi, jos nuo tenavat olisivat juoksennelleet ja kiljuneet koko ajan milloin missäkin. Sekin olisi ollut ihan tavallista pikkulasten käytöstä, kun äiti ei jaksa äkseerata koko ajan ison mahansa kanssa.
Ei vittu sä oot tyhmä ap, miten sä viitsit tehdä tällaisen aloituksen?
En tajua miksi niitä lapsia pitää tehdä lisää JOS EI JAKSA NIITÄ OLEMASSAOLEVIAKAAN. Vittu tätä ihmisen köyhää järjenkäyttöä.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:38"]
Mun mielestä lasten kuullen ei pitäisi kiroilla, vaikkei lapsi siinä hyökkäyksen kohteena olisikaan. Juuri aikuisiltahan lapset oppivat kiroilemaan. Sitten nämä opettavat tarhassa/koulussa kirosanat muillekin lapsille.
En muista, että olisin koskaan kuullut vanhempieni kiroilevan.
ap
[/quote]
Sä olet niin ihanassa vaiheessa vielä. :) Oikein puhkut hyviä aikeita ja tietoa siitä miten sinä ainakin teet kaiken paremmin kuin muut. Nauti tästä vaiheesta. Toivotaan ettei sun tarvitse vielä pitkään aikaan luopua tuosta heikosti peitellystä ylemmyydentunteesta. Maratonillakin on helpointa siinä vaiheessa kun ei vielä oikeasti ole juossut askeltakaan.
Tuohon edellisiin voi vielä lisätä, että mies ei todennäköisesti ole vaivautunut osallistumaan arjen asioihin. Saattaa olla aamulla aikainen lähtö duuniin, että kyetään elättämään tuo "suurperhe" ja äidillä on saattanut olla väsymyksen lisäksi melko katkerat fiilikset kun joutuu hoitamaan kaiken kusin viimesillään tiineenäkin. Minulla on kaksi lasta, Onneksi ovat jo sen verran isoja, että isäkin pärjää. Myös ne ihanat aviomiehet muuttuvat lasten ollessa pieniä. Ikinä en tekisi uudelleen lapsia, enkä ainakaan tuon miehen kass, minkä kassa tein ja kuvittelin jotain onnellista perhettä!! Hah!! 10 vuotta naimisissa ja siitä on puolet liikaa ja vielä ainakin 5 vuotta lasten vuoksi kestettävä. Joten miettikää tarkkaan!!!
[quote author="Vierailija" time="04.07.2014 klo 12:07"]Odotustilaan saapui kauhealla tohinalla raskaana oleva äiti jolla mukana lapset noin 6-v ja 3-v. Kovalla äänellä etsiskeli leluja/leikkipaikkaa sitä löytämättä. Kun tajusi ettei sellaista ole, kiroili kovaan ääneen lastensa kuullen. Istui odottamaan, kaivoi 3-v:lle jäätelötötterön käteen ja päästi lapset "irti".
Lapset eivät olleet suurimman osan aikaa äidin näköpiirissä vaan jossain kulman takana melko lähellä ulko-ovea. Väillä 6-v tuli kertomaan että jätski on maassa mutta onneksi nyt taas kädessä. (Suuremmassa aulatilassa missä lapset varmaankin olivat on jonkinlainen akustomatto, johon taisi jäädä tahra.) Äitiä ei kiinostanut, tuskin vastasi lapselle mitään.
Sitten huudettiin nimeltä tätä perhettä. Isonmpi laosi tuli, pienempi ei. Äiti ei mene lasta hakemaan vaan karjuu ja äkseeraa lasta tulemaan. Lopulta 6-v käy hakemassa sisaruksensa, äiti ensin karjahti tälle lapselle ettei hänkin karkaisi. Sitten tajusi mitä tapahtuu ja odotti nillä sijoillaan. Niin odotti lääkärikin ovensuussa toisessa päässä pitkää käytävää, useita minuutteja.
Lopulta perhe pääsi kävelemään huonetta kohti. Kolmivuotiaalla oli naama ihan jäätelössä (äiti ei pyyhkinyt), kädet ja paita samoin.
Tuollaistako se lapsiperhe-elämä sitten on? Itse odotan esikoistamme ja toivon todella, etten itse muutu tuollaiseksi välinpitämättömäksi ja epäkohteliaaksi naishirviöksi.
[/quote]
Joo, poikkeuksetta tuollasta se lapsiperhe-elämä on.