Hiljainen miniäkokelas

Onneksi sä puhua pulputat taukoamatta :)

Jos on tuollainen ongelma, niin yleensä auttaa kun katsoo peiliin.

Outoa. Jos se pelkää sua?

Minä olen tuollainen. Sen huomaa kun joitain ärsyttää, jotkut on kysyneet ihan suoraan "miks sä oot noin hiljainen?". Mitä ihmettä tuohon pitäisi vastata!? 

Miksei vaan voi saada olla sellainen kun on? Eikö jokaisella muka ole oikeus siihen?

Mutta sitten olen kuitenkin huomannut, että joittenkin ihmisten kanssa on todella helppo puhua, en ujostele tai jännitä yhtään. Onneks niitä sellaisia ihmisiä aina silloin tällöin tapaa:) En osaa sanoa mikä niissä ihmisissä on erilaista.

Jotkut ihmiset on tollasia. Ärsyttäis muakin, mutta ei asialle mitään voi.

No mieluummin hiljainen kuin räpätäti!! Ole onnellinen.

En mäkään tykkäis jos miniäkokelas ei puhuisi mitään. Mulla on jo sellanen käly ja on tosi rasittavaa kun ei voi mitään keskustella kun pakosti kuitenkin välillä tavataan.

Parempi tuo kun suupaltti mölisijä.

Itse olen ainakin ollut juuri tuollainen. Minua jännittää "tärkeiden" ihmisten, eli juuri anoppini, appeni jne seurassa todella paljon. Onneksi he ovat ihania ja ymmärtäväisiä, ja antavat minun olla hiljaa. Vastaan kyllä kysyttäessä, mutta normi keskustelu voi olla vaikeaa. Meillä tilannetta helpottise kun anoppi pyysi illalliselle jossa oli aika runsas viinitarjoilu. Silloin avauduin hieman ja nykyään juttelemme jo puhelimessakin silloin tällöin.

Minusta on ikävää että oletat että hänessä on jokin vikana - minusta kun tuntuu että hän arvostaa teitä. Tosin kaikilla meillä on taakkamme kannetavana, ja minun hiljaasuuteni syy on toisen vanhemman kuolema ja toisen vanhempani selviytymistaistelu siitä. Olen siitä johtuen kokenut turvattomuutta, hylkäämisen tunnetta ja näitä asioita pelkään edelleen.

Tietty määrä keskustelua kuuluu hyviin käytöstapoihin esim. kyläilyn yhteydessä. Ei tarvitse olla suupaltti, mutta tuppisuu vaikuttaa helposti tylyltä, huonotapaiselta tai ylimieliseltä.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 13:35"]

Minä olen tuollainen. Sen huomaa kun joitain ärsyttää, jotkut on kysyneet ihan suoraan "miks sä oot noin hiljainen?". Mitä ihmettä tuohon pitäisi vastata!? 

Miksei vaan voi saada olla sellainen kun on? Eikö jokaisella muka ole oikeus siihen?

Mutta sitten olen kuitenkin huomannut, että joittenkin ihmisten kanssa on todella helppo puhua, en ujostele tai jännitä yhtään. Onneks niitä sellaisia ihmisiä aina silloin tällöin tapaa:) En osaa sanoa mikä niissä ihmisissä on erilaista.

[/quote]

Mä en ole hiljainen, mutta en huippupuheliaskaan. Nykyään pystyn keskustelemaan kahvipöytäkeskusteluissa vapautuneesti, mutta edelleenkin koen ongelmia tiettyjen ihmistyyppien kanssa. Esim. mun oma täti on sellainen, jonka kanssa ei juuri puheenvuoroa saa, ja sitten ihmetellään, että puhupas sinäkin välillä. Toinen on taas tilanne jossa kaikki istuvat pöydässä hiirenhiljaa, siinä sitten rykäisten koittaa jotain saada puheenaiheeksi samalla kun käkikello tikittää vieressä. Kiinnostaisi tietää millainen keskustelija ap on?

Mä olen tuntenut anoppini 35 vuotta eikä meille vieläkään synny keskusteluja. En vain osaa jutella hänen kanssaan. Olen kyllä hiljainen perusluonteeltani, mutta monien ihmisten kanssa osaan jutella niitä näitä ja syvällisiäkin, mutta anopin kanssa en mitään.

Millaisista aisoista puhutte?

Jos miniä on huomannut ettei yksityisasiat pysy yksityisinä sen jälkeen kun niistä on puhunut sinun kanssasi?

Jos hänellä ei vain ole mitään kommenttia työkaverisi asioihin (äitini lempiaihe), edes tunne niitä ihmisiä?

Hän ei ymmärrä lainkaan pitsinnypläystä mikä taas on sinun lemiaiheesi?

Mitäs jos keskustelisitte Metallican keikan biisilistasta ja fiiliksistä, siitä keikasta jota miniä kävi viime viikolla kuuntelemassa... ai et osaa?

Siideriä ja viiniäkin ollaan tarjoteltu joskus illan yhteydessä, mutta neitokainen vain pudistaa pikkaisen päätänsä, eikä sano mitään. Kuvittelin ensimmäisen vuoden aikana, onko jo niin nopeasti raskaaksi tullut ja perheen lisäystä tiedossa, mutta nähtävästi ihan tapana, ettei käytä alkoholia. Suorastaan ihmettelen, miten kommunikointi poikani kanssa onnistuu. Monesti mietin myös sitä, miten poika edes osaa vastata tämän puolesta, kun toinen ei sano hänellekään siinä tilanteessa mitään. Eli poikani ei toimi "puheen vahvistustorvenakaan". AP

Olen ehkä hieman hiljainen, tai ainakin vähän ujo persoona. Yritän silti olla sosiaalinen ja keksiä pientä puheenaihetta tilanteessa kuin tilanteessa. Muistan kun mua ärsytti silloin, kun sain poikaystävältäni tietää, että hänen vanhempansa olivat sanoneet minua hiljaiseksi kun ensi kertaa oltiin tavattu. Silloin ensitapaamisella olin ainakin yrittänyt olla jotenkin tuttavallinen, mutta saapuessani heidän kotiinsa, ei minua edes tervehditty takaisin..koita siinä nyt sitten olla sellainen iloisen puhelias.

Vinkiksi ap:lle että koittakaa tehdä tilanteesta mahdollisimman rento ja iloinen..ettette nyt vaan itse olisi sellaisia vakavemman oloisia ja odota, että miniä viihdyttää teitä...

[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 13:55"]

Mä olen tuntenut anoppini 35 vuotta eikä meille vieläkään synny keskusteluja. En vain osaa jutella hänen kanssaan. Olen kyllä hiljainen perusluonteeltani, mutta monien ihmisten kanssa osaan jutella niitä näitä ja syvällisiäkin, mutta anopin kanssa en mitään.

[/quote]

pitääkö sun mies vastata sun puolesta, jos jotain kysytään

No tuo kirjoitus olisi ihan hyvin voinut olla minusta. Olen introvertti ja sen lisäksi hyvin hiljainen ja ujo ihminen. En tykkää olla huomion keskipisteenä, en välitä keskustella jonninjoutavia (tai oikeastaan juuri mistään tärkeästäkään). Minä en saa keskustelusta irti mitään. Sellainen ihminen minä olen. Mieluummin olen koneella, katselen televisiota, vietän ihanaa kahden keskistä aikaa mieheni kanssa (jonka kanssa kylläkin puhumme), mutta valitettavasti tämä kaikki riittää minulle täyttämään sen sosiaalisen kiintiön mitä kaipaan. Tiedän, että minua pidetään outoa ja hiljaisuuteni ärsyttää monia, mutta kyllä minua ärsyttää myös se muiden ihmisten jatkuva utelu ja höpöttely. Minulle kävisi aivan hyvin, kun muut antaisivat minun vain olla rauhassa. Te puheliaat voisitte sitten keskustella kaikessa rauhassa keskenänne hyvässä seurassa :)

Se kuuluu kyllä ihan käytöstapoihin, että JOTAKIN puhuu. Ei tarvitse mitään salaisuuksia kertoa mutta jutella jotakin yleisistä asioista. Tai vähintään vastata jos kysytään. Säästä ny aina voi puhua Suomessa.

Mä olen samaa mieltä, että jonkinlainen small talk kuuluu kyllä käytöstapoihinkin. Vaikkei mitään syvällistä pystyisi keskustelemaan niin kyllä nyt jotain pitäisi irrota. Jos ei osaa vastata monisanaisesti, niin sitten voisi yrittää vaikka kysellä itse ja pitää sillä tavalla keskustelua yllä. Neljässä vuodessa pitäisi kyllä irrota muutakin, mistä asioista pitää tai sitten edes se, että miten itse ajattelee miksi keskustelu on niin vaikeaa.

Toivottavasti et oo mun miehen äiti...