Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hiljainen miniäkokelas
13.06.2014 |
Poika toi näytille miniäehdokkaan nelisen vuotta sitten. Eipä montaa sanaa ole kuullut sen suusta näiden vuosien aikana, vaikka ollaan pyhäpäiviä vietetty yhdessä. Luulisi, että jo tässä ajassa olisi tutuksi tullut, että voisi niitä näitä jutella. Kyllä sitä alkaa miettiä, onko tytöllä jotain ongelmia. Ei tässä kuitenkaan enää ihan vieraita olla ja teiniajat menneet jo aikaa sitten ohi. Ei tuo oma poikakaan mikään suupaltti ole, mutta monesti joutuu vastaamaan tytön puolesta, kun tyttö on ihan hiljaa, jos jotain kysyy.
Kommentit (71)
Minulle ei tule koskaan miniää, koska minulla ei ole poikaa. Mutta jos tulisi, niin minä pitäisin tärkeänä että miniä olisi mukava ihminen, ystävällinen ja kohtelisi muita hyvin, mukaan lukien poikani. Sillä ei olisi mitään väliä, puhuisiko paljon vai vähän. Tärkeintä että olisi hyvä ihminen, myös pojalleni, jos minulla olisi. Ja mukava olisi jos viihtyisi minunkin kanssa, jos ei, niin ymmärtäisin että nuoret ovat kiireisiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 15:40"]Lisään vielä, että jotkut ihmisethän osaavat puhua kaikesta eri mieltä olevien kanssa sellaisella tavalla, joka ei häiritse vastapuolta eikä lisää alttiutta konflikteihin. Joku osaa sopivasti vääristellä totuutta tai esittää asioita niin valikoivasti, että vastapuoli voi rauhassa pitää mielipiteensä ja ajatella toisenkin olevan samoilla linjoilla. Toinen taas osaa taitavasti ohjata puheenaiheet yhdentekeville alueille, joissa mielipide-erot eivät tule esiin. Minulla ei ole lahjakkuutta tällaisessa, enkä ole vuosienkaan yrittämisen jälkeen oppinut siinä hyväksi, joten näen parhaimmaksi ratkaisuksi kohdallani olla avaamatta suutani lainkaan.
42
[/quote]Minulla samantapainen tilanne anopin kanssa, olemme kaikesta eri mieltä ja meillä on erilaiset keskustelutyylit. Anopilla on kovaääninen hyökkäävä tyyli, vaikka ei tarkoitakaan pahaa. Pysyn tyynenä jos en lähde mukaan, ja jos erehdyn lähtemään, suutun tosissani mikä ei kannata. Olen siis hiljaa. Mies osaa väitellä provosoitumatta, kun on lapsesta asti harjoitellut.
[/quote]
Minua harmittaa, kun anopillani on aika perinteiset käsitykset sukupuolirooleista. Hän tuntuu näkevän parisuhteenkin ensisijaisesti lapsentekoyksikkönä ja miehensä siihen kuuluvana välttämättömänä pahana. Minusta hän taisi odottaa jonkinlaista sielunsisarta, jonka kanssa vetäydytään yhdessä sivummalle (keittiöön..) juoruilemaan miehistä ja miesten typeryydestä. En vain ole lainkaan tuota tyyppiä itse, vaan oma mieheni on ehdottomasti elämäni tärkein ihminen, jonka kanssa keskustelen kaikesta, eikä minulla ole mitään juoruiltavaa hänestä muille. En myöskään voi sietää tuollaista sukupuolten välistä sotaa ja minulla keittää välittömästi, jos minua yritetään vetää sellaiseen mukaan.
Mutta anoppi on nyt sitten saanut pettyä, kun suhteen rakentaminen minuun ei oikein onnistu, vaikka hän selvästi kovasti yrittää. Harmittelen asiaa, mutta kun kemiat eivät vain toimi niin ei sille oikein mitään taida mahtaakaan.
42
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 18:45"]Minulle ei tule koskaan miniää, koska minulla ei ole poikaa. Mutta jos tulisi, niin minä pitäisin tärkeänä että miniä olisi mukava ihminen, ystävällinen ja kohtelisi muita hyvin, mukaan lukien poikani. Sillä ei olisi mitään väliä, puhuisiko paljon vai vähän. Tärkeintä että olisi hyvä ihminen, myös pojalleni, jos minulla olisi. Ja mukava olisi jos viihtyisi minunkin kanssa, jos ei, niin ymmärtäisin että nuoret ovat kiireisiä
[/quote]
Juuri näin , niin minullekkin olisi kaikkein tärkeintä se kuinka miniä kohtelisi POIKAANI jos olisi uskollinen ja rakastaisi poikaani. kuitenkin tekstien perusteella päättelin että eihän tyttö suinkaan ole ollu anopille törkeä tai ylimielinen ainoastaan hiljainen...
Voin hiljaisena ihmisenä vastata: itse nykyään tiedän, että heti alkuun on puhuttava edes jotain, koska muuten ei puhua pukahda jatkossakaan. Yritän päästää suustani edes jotain tavatessani uusia ihmisiä, vaikka sosiaaliset tilanteet ottavatkin voimille. Tai sellaiset, joissa on tunne, ettei ihan oma itsensä osaa olla.
Ensimmäisen poikaystäväni vanhempien kanssa en osannut puhua mitään (olivat aika tiukkoja tyyppejä), tosin ajan kanssa vinisin edes jotain. Tervehdin kuitenkin aina ym. Seuraavan vanhemmat olivatkin jo mukavampia, eikä tarvinnut tikku arsessa nököttää ja juttelinkin jo enemmän.
Itsevarmuutta on tullut iän myötä, mutta vieläkin 34-vuotiaana pelottaa nuo tilanteet tuoreen poikaystäväni vanhempien kanssa. Vaikka äitinsä varsinkin vaikuttaa loistotyypiltä. En vain ole oppinut tähän ikään mennessä sellaista, että nauttisin uusiin ihmisiin tutustumisesta :( Toki voin rupatella niitä näitä tai vähintään olla sosiaalisesti läsnä, kun jutellaan (katson puhujaa ja nyökyttelen, naurahdan ym.).
MUTTA pointti on se, että miniäkokelaasi ei varmaan enää yksinkertaisesti osaa puhua kuultesi, kun on noin kauan ollut hiljaa. Tuo on minunkin ongelmani: kun olen joidenkin kuullen ollut aina hiljaa, on erittäin korkea kynnys puhua yhtäkkiä jotain ja kaikki jännittyvät kuuntelemaan, kun se kerrankin puhuu.
Sitä en tiedä, miten tuon tilanteen voi muuttaa. Ehkä tyttö(oletan, ettei ole kovin vanha vielä) oppii tästä jotain ja mahdollisen seuraavan kerran tullessa tajuaa puhua jotain heti alkuun. On siinä tytössäkin sitä vikaa, jos ei oikeasti 10 vuodenkaan päästä edes yritä. Nyt ehkä vielä menee, kun on sopeutunut tilanteeseen, jossain vaiheessa on tajuttava, että niin ei voi jatkua. :D
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 19:01"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 16:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 15:40"]Lisään vielä, että jotkut ihmisethän osaavat puhua kaikesta eri mieltä olevien kanssa sellaisella tavalla, joka ei häiritse vastapuolta eikä lisää alttiutta konflikteihin. Joku osaa sopivasti vääristellä totuutta tai esittää asioita niin valikoivasti, että vastapuoli voi rauhassa pitää mielipiteensä ja ajatella toisenkin olevan samoilla linjoilla. Toinen taas osaa taitavasti ohjata puheenaiheet yhdentekeville alueille, joissa mielipide-erot eivät tule esiin. Minulla ei ole lahjakkuutta tällaisessa, enkä ole vuosienkaan yrittämisen jälkeen oppinut siinä hyväksi, joten näen parhaimmaksi ratkaisuksi kohdallani olla avaamatta suutani lainkaan.
42
[/quote]Minulla samantapainen tilanne anopin kanssa, olemme kaikesta eri mieltä ja meillä on erilaiset keskustelutyylit. Anopilla on kovaääninen hyökkäävä tyyli, vaikka ei tarkoitakaan pahaa. Pysyn tyynenä jos en lähde mukaan, ja jos erehdyn lähtemään, suutun tosissani mikä ei kannata. Olen siis hiljaa. Mies osaa väitellä provosoitumatta, kun on lapsesta asti harjoitellut.
[/quote]
Minua harmittaa, kun anopillani on aika perinteiset käsitykset sukupuolirooleista. Hän tuntuu näkevän parisuhteenkin ensisijaisesti lapsentekoyksikkönä ja miehensä siihen kuuluvana välttämättömänä pahana. Minusta hän taisi odottaa jonkinlaista sielunsisarta, jonka kanssa vetäydytään yhdessä sivummalle (keittiöön..) juoruilemaan miehistä ja miesten typeryydestä. En vain ole lainkaan tuota tyyppiä itse, vaan oma mieheni on ehdottomasti elämäni tärkein ihminen, jonka kanssa keskustelen kaikesta, eikä minulla ole mitään juoruiltavaa hänestä muille. En myöskään voi sietää tuollaista sukupuolten välistä sotaa ja minulla keittää välittömästi, jos minua yritetään vetää sellaiseen mukaan.
Mutta anoppi on nyt sitten saanut pettyä, kun suhteen rakentaminen minuun ei oikein onnistu, vaikka hän selvästi kovasti yrittää. Harmittelen asiaa, mutta kun kemiat eivät vain toimi niin ei sille oikein mitään taida mahtaakaan.
42
[/quote]
alapeukku oli vahinko, soriiii. hyvä kirjoitus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt ei auta kun kysyä suoraan siltä sinun pojaltasi mikä mättää ja oletko tehnyt jotain väärää tai sanonut pahasti kun ei se miniä ikinä puhu mitään ja tuskin edes vastaa kun jotain kysytään. Jos se miniä ei olisi noin hiljainen ja arka(?) niin häneltä toki voisi kysyä itseltään mutta taitaa olla turhaa jos ei muutenkaan vastaa mitään vaikka 4 vuotta olette jo tunteneet.
Jos se poikasi voisi vähän valaista asiaa niin ehkä sen jälkeen olisi helpompi suhtautua asiaan. Mutta ei tuo nyt ihan normaalilta kuullosta jos viikonkin teillä kyläilee puhumatta oikein mitään...jotenkin pelottavaa jos vaan miniä hiippailee pitkin nurkkia ja pitää varoa uskaltaako itsekään puhua tai katsoa päälle :(
Joo-o, sehän on normaalia istua vain hiljaa ja möllöttää. Only in Finland! ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 19:04"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 18:45"]Minulle ei tule koskaan miniää, koska minulla ei ole poikaa. Mutta jos tulisi, niin minä pitäisin tärkeänä että miniä olisi mukava ihminen, ystävällinen ja kohtelisi muita hyvin, mukaan lukien poikani. Sillä ei olisi mitään väliä, puhuisiko paljon vai vähän. Tärkeintä että olisi hyvä ihminen, myös pojalleni, jos minulla olisi. Ja mukava olisi jos viihtyisi minunkin kanssa, jos ei, niin ymmärtäisin että nuoret ovat kiireisiä
[/quote]
Juuri näin , niin minullekkin olisi kaikkein tärkeintä se kuinka miniä kohtelisi POIKAANI jos olisi uskollinen ja rakastaisi poikaani. kuitenkin tekstien perusteella päättelin että eihän tyttö suinkaan ole ollu anopille törkeä tai ylimielinen ainoastaan hiljainen...
[/quote]
No on se hankalaa, jos omassa kodissa viikon hiipiii mykkä, joka vain toljottaa. Johan se alkaa ahdistaa itseäänkin sellainen
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 18:35"]
No eihän tuo ihan normaalilta käytökseltä kuulosta, kun on kyseessä aikuinen ihminen. Vaikka kuinka olisi introvertti ja ujo ja hiljainen. Oletko kysynyt pojaltasi miksi avpvaimonsa ei puhu?
[/quote]
Turha tätä on alapeukuttaa, koska tiedän kokemuksesta että tuo on ainakin jonkin tason ongelma myös tuolle puhumattomalle. Been there.
Ja ja olisin oikeasti kiinnostunut tietämään onko ap kysynyt pojaltaan miksi miniäkokelas ei puhu. Olen itse joskus kauan sitte ollut tuollainen tyttöystävä, mutta olen sitten jossain vaiheessa tajunnut että ongelma ei ole vain minulla (joka en saa saoja suustani) vaan myös niillä toisilla jotka yrittävät jotain kontaktia. Se on helpottanut hieman kun olen sosialisissa tilanteissa keskittynyt enemmänkin niihin toisiin, ja ikäänkuin auttamaan tai tekemään osuuteni niiden tilanteiden sujumisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat appivanhempani ovat jo kuolleet, mutta muistan edelleen ne kammottavat vierailut. Tuomitseva ilmapiiri sekä suora vittuilu ja piilovittuilu saivat minut pysymään varautuneena jokaisen vierailun ajan koko sen 15 vuoden ajan mikä ehdittiin toisemme tuntea.
Hyvin hiljainen olin aina heidän seurassaan.
Näennäisesti olivat ystävällisiä ja kohteliaita mutta kommentoivat varsin ilkeästi jos uskalsin suuni avata.
Alue: Aihe vapaa
No eihän tuo ihan normaalilta käytökseltä kuulosta, kun on kyseessä aikuinen ihminen. Vaikka kuinka olisi introvertti ja ujo ja hiljainen. Oletko kysynyt pojaltasi miksi avpvaimonsa ei puhu?