Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hiljainen miniäkokelas
13.06.2014 |
Poika toi näytille miniäehdokkaan nelisen vuotta sitten. Eipä montaa sanaa ole kuullut sen suusta näiden vuosien aikana, vaikka ollaan pyhäpäiviä vietetty yhdessä. Luulisi, että jo tässä ajassa olisi tutuksi tullut, että voisi niitä näitä jutella. Kyllä sitä alkaa miettiä, onko tytöllä jotain ongelmia. Ei tässä kuitenkaan enää ihan vieraita olla ja teiniajat menneet jo aikaa sitten ohi. Ei tuo oma poikakaan mikään suupaltti ole, mutta monesti joutuu vastaamaan tytön puolesta, kun tyttö on ihan hiljaa, jos jotain kysyy.
Kommentit (71)
En pidä itseäni minään erityisenä juorukellona, enkä tytöstä oikein mitään ole irti saanut mutta mistäpä näitä tietää. Nyt kun oikein ajattelen niin en edes tiedä mitä tekee vapaa-ajallaan. Poika sanoi joskus, että katselee telkkaria, lukee ja kirjoittaa. Monesti katsellaan porukalla telkkaria ja tuleepa sitä kommentoitua mitä ruudulla tapahtuu, mutta miniäkokelas ei reagoi oikein mitenkään. Suurimman osan ajasta poika on nuorikkonsa kanssa kahden kesken entisessä huoneessaan eivätkä hekään tunnu paljoa puhuvan. Kuulen silloinkin vain poikani ääntä. Jos tyttö jotakin sattuu vastaamaan on puhe kamalan hentoa, kuin kuiskaus.
Monasti olen yrittänyt kysyä, haluavatko kaupasta jotakin, kun olen sinnepäin menossa. Milloinkas meinasivat seuraavan kerran tulla käymään. Mitenkäs on yhdessä asuminen sujunut. Haluaisivatko viemisiä kotiin kun käytiin keräämässä puolukoita. Tarvitsevatko autoa lainaan. Jotain tilanteeseen liittyvää small talkia. Ja lähes aina tyttö on vain hiljaa ja poikani vastaa hänen puolestaan. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei hyvä tavaton kun on anopilla ongelmia vai että hiljainen...kamalaa..jos huolet on noin pienet niin olisin kyllä ihan vain tyytyväinen jos tyttö on uskollinen ja lempeä pojallesi niin mitä valitat?! mielummin hiljainen, uskollinen, rakastava vaimo pojalle kuin joku kälättävä bubi ruusu en yhtään ihmettele jos pelkää sinua.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:18"]En pidä itseäni minään erityisenä juorukellona, enkä tytöstä oikein mitään ole irti saanut mutta mistäpä näitä tietää. Nyt kun oikein ajattelen niin en edes tiedä mitä tekee vapaa-ajallaan. Poika sanoi joskus, että katselee telkkaria, lukee ja kirjoittaa. Monesti katsellaan porukalla telkkaria ja tuleepa sitä kommentoitua mitä ruudulla tapahtuu, mutta miniäkokelas ei reagoi oikein mitenkään. Suurimman osan ajasta poika on nuorikkonsa kanssa kahden kesken entisessä huoneessaan eivätkä hekään tunnu paljoa puhuvan. Kuulen silloinkin vain poikani ääntä. Jos tyttö jotakin sattuu vastaamaan on puhe kamalan hentoa, kuin kuiskaus.
Monasti olen yrittänyt kysyä, haluavatko kaupasta jotakin, kun olen sinnepäin menossa. Milloinkas meinasivat seuraavan kerran tulla käymään. Mitenkäs on yhdessä asuminen sujunut. Haluaisivatko viemisiä kotiin kun käytiin keräämässä puolukoita. Tarvitsevatko autoa lainaan. Jotain tilanteeseen liittyvää small talkia. Ja lähes aina tyttö on vain hiljaa ja poikani vastaa hänen puolestaan. AP[/quote]
No kuitenkin tämän tytön on poikasi halunnut itselleen tyttöystäväksi valita. Hän ei ehkä ole sinun makuusi ja itse kaipaisit jotakin puheliaampaa miniäkokelasta, mutta poikasi valintahan tämä on. Sen miniäsi tulee miellyttää poikaasi, ei sinua. Ehkä he viihtyvät hyvin yhdessä juuri siksi, että kumpikaan ei sen enempää aina jaksa jutella? Mistäs sen tietää, mikä heidät kaksi on yhteen saattanut. Sinuna nyt antaisin asian vain olla. Jos tyttö ei halua jutella, niin älä yritä liikaa kysellä. Voi olla, että hän joko on todella ujo tai sitten vain vähän epäsosiaalisempi tapaus. Kaikki me olemme erilaisia. Monet suomalaiset (vaikkei ujoja olisikaan) eivät välitä small talkista. Minusta olisi hyvä, että tuo miniäkokelaasi voisi olla oma itsensä sinunkin luona vieraillessa etkä yrittäisi väkipakolla keskustella. Sinä voit keskustella sitten omien ystäviesi kanssa ja säästää keskustelut heitä varten.
Aika stereotyyppistä väittää, että hiljaisuus on tae uskollisuudesta ja ekstroverttiydestä annetaan kuva, että kyseessä on suulas baareissa juoksentelija, jotka pettää heti silmän välttäessä.
Olisi todella valitettavaa, jos ei pidä minusta. Olen yrittänyt tässä vuosien aikana tulla toimeen, hänestä kun mitä luultavammin tulee poikani vaimo. AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:18"]En pidä itseäni minään erityisenä juorukellona, enkä tytöstä oikein mitään ole irti saanut mutta mistäpä näitä tietää. Nyt kun oikein ajattelen niin en edes tiedä mitä tekee vapaa-ajallaan. Poika sanoi joskus, että katselee telkkaria, lukee ja kirjoittaa. Monesti katsellaan porukalla telkkaria ja tuleepa sitä kommentoitua mitä ruudulla tapahtuu, mutta miniäkokelas ei reagoi oikein mitenkään. Suurimman osan ajasta poika on nuorikkonsa kanssa kahden kesken entisessä huoneessaan eivätkä hekään tunnu paljoa puhuvan. Kuulen silloinkin vain poikani ääntä. Jos tyttö jotakin sattuu vastaamaan on puhe kamalan hentoa, kuin kuiskaus.
Monasti olen yrittänyt kysyä, haluavatko kaupasta jotakin, kun olen sinnepäin menossa. Milloinkas meinasivat seuraavan kerran tulla käymään. Mitenkäs on yhdessä asuminen sujunut. Haluaisivatko viemisiä kotiin kun käytiin keräämässä puolukoita. Tarvitsevatko autoa lainaan. Jotain tilanteeseen liittyvää small talkia. Ja lähes aina tyttö on vain hiljaa ja poikani vastaa hänen puolestaan. AP[/quote]
Sun poikas pahoinpitelee sitä.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:02"]
No tuo kirjoitus olisi ihan hyvin voinut olla minusta. Olen introvertti ja sen lisäksi hyvin hiljainen ja ujo ihminen. En tykkää olla huomion keskipisteenä, en välitä keskustella jonninjoutavia (tai oikeastaan juuri mistään tärkeästäkään). Minä en saa keskustelusta irti mitään. Sellainen ihminen minä olen. Mieluummin olen koneella, katselen televisiota, vietän ihanaa kahden keskistä aikaa mieheni kanssa (jonka kanssa kylläkin puhumme), mutta valitettavasti tämä kaikki riittää minulle täyttämään sen sosiaalisen kiintiön mitä kaipaan. Tiedän, että minua pidetään outoa ja hiljaisuuteni ärsyttää monia, mutta kyllä minua ärsyttää myös se muiden ihmisten jatkuva utelu ja höpöttely. Minulle kävisi aivan hyvin, kun muut antaisivat minun vain olla rauhassa. Te puheliaat voisitte sitten keskustella kaikessa rauhassa keskenänne hyvässä seurassa :)
[/quote]
Minäkin olen introvertti. Mutta osaan kyllä jutella ihmisten kanssa, enkä möllötä.
Minua ärsyttää suunnattomasti ihmiset, joilta pitää sanat kiskoa suusta. Mutta olen alkanut nykyään toimia, kuten he.
Eli jos tällainen soittaa, yleensä olen yrittänyt keksiä jutun juurta, kun on hankalaa, kun toinen on vain hiljaa. Miksi edes soittaa. Minäkin heittäydyn hiljaiseksi. Minä kyllä jaksan istua puhelin kädessä hiljaa vaikka puoli tuntia.
Jos tällainen vieras tulee kylään ja möllöttää ja sanat pitää kiskoa suusta, alan itsekin hiljaiseksi. Istun vain ja tuijottelen seiniä. Siinäpä sitten istumme pari tuntia hiljaa. Minulle kyllä sopii. Miksi ihmeessä edes yrittää jutella, jos toinen sitten vielä selän takana haukkuu mölisijäksi, kun yrittää edes jotain keskustelua saada aikaiseksi. Voin minäkin istua hiljaa.
Joten ap. kun miniäsi tulee kylään, sanot hyvät päivät ja sitten olet hiljaa koko vierailun ajan. Istutte kahvipöydässä ja et puhu mitään. Miksi suotta vaivautua, jos toinen ei edes vastaa mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:02"]
No tuo kirjoitus olisi ihan hyvin voinut olla minusta. Olen introvertti ja sen lisäksi hyvin hiljainen ja ujo ihminen. En tykkää olla huomion keskipisteenä, en välitä keskustella jonninjoutavia (tai oikeastaan juuri mistään tärkeästäkään). Minä en saa keskustelusta irti mitään. Sellainen ihminen minä olen. Mieluummin olen koneella, katselen televisiota, vietän ihanaa kahden keskistä aikaa mieheni kanssa (jonka kanssa kylläkin puhumme), mutta valitettavasti tämä kaikki riittää minulle täyttämään sen sosiaalisen kiintiön mitä kaipaan. Tiedän, että minua pidetään outoa ja hiljaisuuteni ärsyttää monia, mutta kyllä minua ärsyttää myös se muiden ihmisten jatkuva utelu ja höpöttely. Minulle kävisi aivan hyvin, kun muut antaisivat minun vain olla rauhassa. Te puheliaat voisitte sitten keskustella kaikessa rauhassa keskenänne hyvässä seurassa :)
[/quote]
Minäkin olen introvertti. Mutta osaan kyllä jutella ihmisten kanssa, enkä möllötä.
Minua ärsyttää suunnattomasti ihmiset, joilta pitää sanat kiskoa suusta. Mutta olen alkanut nykyään toimia, kuten he.
Eli jos tällainen soittaa, yleensä olen yrittänyt keksiä jutun juurta, kun on hankalaa, kun toinen on vain hiljaa. Miksi edes soittaa. Minäkin heittäydyn hiljaiseksi. Minä kyllä jaksan istua puhelin kädessä hiljaa vaikka puoli tuntia.
Jos tällainen vieras tulee kylään ja möllöttää ja sanat pitää kiskoa suusta, alan itsekin hiljaiseksi. Istun vain ja tuijottelen seiniä. Siinäpä sitten istumme pari tuntia hiljaa. Minulle kyllä sopii. Miksi ihmeessä edes yrittää jutella, jos toinen sitten vielä selän takana haukkuu mölisijäksi, kun yrittää edes jotain keskustelua saada aikaiseksi. Voin minäkin istua hiljaa.
Joten ap. kun miniäsi tulee kylään, sanot hyvät päivät ja sitten olet hiljaa koko vierailun ajan. Istutte kahvipöydässä ja et puhu mitään. Miksi suotta vaivautua, jos toinen ei edes vastaa mitään.
[/quote]
Siksi sanoinkin tuohon lisäksi, että olen myös ujo ja hiljainen luonteeltani. Introverttiyshän ei itsessään tarkoita sitä, että ei tykkäisi jutella. Mutta minä vaan en tykkää jutella. Onneksi minun annetaan useimmiten olla rauhassa, kun mieheni keskustelee sukunsa kanssa.
Mutta täytyy sanoa, että tuo on hyvä tapa. Jos juttelee hiljaisen kanssa, niin on sitten itsekin hiljaa. Jos tämä hiljainen ei sittenkään aloita keskustelua, niin häntä ei silloin huvita keskustella. Jos taas aloittaa, niin silloin hän ehkä kaipaa enemmän aikaa, jotta saisi keksittyä jotain sanottavaa ja saisi itselleen puheenvuoro. Eri asia tosin, jos on äärettömän ujo ihminen kyseessä, mutta ne tapaukset ovat jo hyvin harvinaisia kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen, että nyt vain ei jotenkin henkilökemiat kohtaa. Miniä ei tunne ollaan kotoisaksi, ehkä jollain tavalla ujostelee.
Minulla oli sama tilanne, seurustelin kolmisen vuotta siinä parikymppisenä erään pojan kanssa. En tuntenut oloani yhtään kotoisaksi hänen kotonaan, jotenkin sulkeuduin automaattisesti kun menin sinne. Anoppikokelaan kanssa puhuin hyvin vähän, ruokapöydässäkin lähinnä kuuntelin muiden juttuja. Lopulta keskustelun aiheet hiipuivat poikaystävänkin kanssa, ei ollut yhteisiä juttuja ja rohkenin jättää hänet.
Vaihdoin "lennosta" toiseen poikaan, jonka kanssa olemme perustaneet perheen ja pitäneet yhtä 20 vuotta. Juttu on luistanut appivanhempien kanssa alusta asti, kaikenlaiset puheenaiheet ovat olleet luontevia, shoppailimme anopin kanssa yhdessä jo heti alkumetreillä. Kemiat vaan näköjään voivat kohdata niin eri tavoin!
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:50"]Luulen, että nyt vain ei jotenkin henkilökemiat kohtaa. Miniä ei tunne ollaan kotoisaksi, ehkä jollain tavalla ujostelee.
Minulla oli sama tilanne, seurustelin kolmisen vuotta siinä parikymppisenä erään pojan kanssa. En tuntenut oloani yhtään kotoisaksi hänen kotonaan, jotenkin sulkeuduin automaattisesti kun menin sinne. Anoppikokelaan kanssa puhuin hyvin vähän, ruokapöydässäkin lähinnä kuuntelin muiden juttuja. Lopulta keskustelun aiheet hiipuivat poikaystävänkin kanssa, ei ollut yhteisiä juttuja ja rohkenin jättää hänet.
Vaihdoin "lennosta" toiseen poikaan, jonka kanssa olemme perustaneet perheen ja pitäneet yhtä 20 vuotta. Juttu on luistanut appivanhempien kanssa alusta asti, kaikenlaiset puheenaiheet ovat olleet luontevia, shoppailimme anopin kanssa yhdessä jo heti alkumetreillä. Kemiat vaan näköjään voivat kohdata niin eri tavoin!
[/quote]
Sama juttu täällä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 13:57"]
Siideriä ja viiniäkin ollaan tarjoteltu joskus illan yhteydessä, mutta neitokainen vain pudistaa pikkaisen päätänsä, eikä sano mitään. Kuvittelin ensimmäisen vuoden aikana, onko jo niin nopeasti raskaaksi tullut ja perheen lisäystä tiedossa, mutta nähtävästi ihan tapana, ettei käytä alkoholia. Suorastaan ihmettelen, miten kommunikointi poikani kanssa onnistuu. Monesti mietin myös sitä, miten poika edes osaa vastata tämän puolesta, kun toinen ei sano hänellekään siinä tilanteessa mitään. Eli poikani ei toimi "puheen vahvistustorvenakaan". AP
[/quote]
Minun mieheni on samanlainen kuin sinun miniäkokelaasi. Omat vanhempani olivat samanlaisia kuin sinä, hirveän suupaltteja ja ihmettelivät, miksi vävypoika ei puhu, onko se suuttunut jostain. Ei ollut. Kyselivät, puhuuko se minun kanssani. No, puhuuhan se, kaikesta maan ja taivaan välillä. Hänellä vain ei ole sellaista small talk -kykyä, hän on koko ikänsä ollut hiljainen ja ehkä hieman syrjäänvetäytyvä. Hän katselee sivusta, kun muut touhuavat. Omien harrastusryhmiensä joukossa juttelee avoimesti, mutta sielläkin on aina reaktiivinen, ei proaktiivinen (siis juttelee, kun muut ensin alkavat).
Omat vanhempani oppivat myöhemmin arvostamaan miestäni, sillä mieheni kommunikoi teoillaan mieluummin kuin puheellaan. Viimeisinä vuosinaan varsinkin äitini oli kiitollinen vävynsä alttiudesta aina auttaa ja olla läsnä, vaikka minä useimmin sitten olinkin äänessä, kun kaikki yhdessä olimme.
Minä en haluaisi muuttaa miestäni miksikään toiseksi kuin hän on, minulta kyllä tulee puhetta sitten kummankin edestä. :D
Minä olen vähän tuollainen, anteeksi.
Jotenkin en vain osaa jutella anopin kanssa. Olemme kai kovin erilaisia.
Olen tällä hetkellä raskaana. Minusta normaalia keskustelua olisi kysyä vaikkapa miten olet voinut. Tähän voisin vastata, että ihan kohtalaisesti, kiitos ja vaikka kertoa vähän tarkemmin mahdollisista vaivoista.
Mitä anoppi sitten kysyy tavatessamme kun keskustelua ei synny: "Onko paljon tullut painoa?" Minä häkellyn, että mitä? ja saan ehkä juuri ja juuri sanottua että riittävästi. Ja siinä oli sitten se keskustelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
suurin osa hiljaisistakin kyllä vastailee kysymyksiin. Mitä sinä olet kysynyt, jos et ole saanut vastausta?
Kaikkia ei vaan huvita udella muiden asioita eikä kertoa omiaan vieraille ihmisille. Ehkä ne kysymykset ovat olleet liian tungettelivia?
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:18"]En pidä itseäni minään erityisenä juorukellona, enkä tytöstä oikein mitään ole irti saanut mutta mistäpä näitä tietää. Nyt kun oikein ajattelen niin en edes tiedä mitä tekee vapaa-ajallaan. Poika sanoi joskus, että katselee telkkaria, lukee ja kirjoittaa. Monesti katsellaan porukalla telkkaria ja tuleepa sitä kommentoitua mitä ruudulla tapahtuu, mutta miniäkokelas ei reagoi oikein mitenkään. Suurimman osan ajasta poika on nuorikkonsa kanssa kahden kesken entisessä huoneessaan eivätkä hekään tunnu paljoa puhuvan. Kuulen silloinkin vain poikani ääntä. Jos tyttö jotakin sattuu vastaamaan on puhe kamalan hentoa, kuin kuiskaus.
Monasti olen yrittänyt kysyä, haluavatko kaupasta jotakin, kun olen sinnepäin menossa. Milloinkas meinasivat seuraavan kerran tulla käymään. Mitenkäs on yhdessä asuminen sujunut. Haluaisivatko viemisiä kotiin kun käytiin keräämässä puolukoita. Tarvitsevatko autoa lainaan. Jotain tilanteeseen liittyvää small talkia. Ja lähes aina tyttö on vain hiljaa ja poikani vastaa hänen puolestaan. AP[/quote]
Ota silmä käteen ja lue.
ennen arvostettiin tiettyä hiljaisuutta ja nöyryyttä tulevalta miniältä ehkä miniä ei tiedä oikein miten kanssasi pitäisi käyttäytyä ja jännittää sinua.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 13:46"]
Itse olen ainakin ollut juuri tuollainen. Minua jännittää "tärkeiden" ihmisten, eli juuri anoppini, appeni jne seurassa todella paljon. Onneksi he ovat ihania ja ymmärtäväisiä, ja antavat minun olla hiljaa. Vastaan kyllä kysyttäessä, mutta normi keskustelu voi olla vaikeaa. Meillä tilannetta helpottise kun anoppi pyysi illalliselle jossa oli aika runsas viinitarjoilu. Silloin avauduin hieman ja nykyään juttelemme jo puhelimessakin silloin tällöin.
Minusta on ikävää että oletat että hänessä on jokin vikana - minusta kun tuntuu että hän arvostaa teitä. Tosin kaikilla meillä on taakkamme kannetavana, ja minun hiljaasuuteni syy on toisen vanhemman kuolema ja toisen vanhempani selviytymistaistelu siitä. Olen siitä johtuen kokenut turvattomuutta, hylkäämisen tunnetta ja näitä asioita pelkään edelleen.
[/quote]
Minulla aivan sama juttu. Ollaan seurusteltu 4 vuotta, ja tuntuu edelleen hieman vaikealta olla poikaystävän perheen kanssa. Omassa perheessä ei ole niin tarkkaa tavat yms, mutta heillä taas paljon tarkempaa, mikä saa minut tuntemaan itseni varautuneemmaksi. Nykyään jo jutellaan, vaikka monista asioista ollaankin eri mieltä. Tuntuu aina, kuin olisi Vieraana talossa, ja on vaikea rentotua. Toivottavasti he eivät ajattele minusta samalla tavalla kuin ap.
En kuitenkaan kyhnötä hiljaa maata tuijottaen, vaan olen rauhallinen ja puhun, jos on asiaa.
N22
Alue: Aihe vapaa
Tämä voisi olla minun anoppini kynästä. Hän on puhelias ja joka asiasta eri mieltä kuin minä. Jos hänen kanssaan on eri mieltä, alkaa loputon kailotus siitä, miten asiat Oikeasti ovat. Yritän pitää kailotusta kohtuuden rajoissa olemalla itse ruokkimatta sitä. Keskustelutaitoa ehkä puuttuu molemmilta, mutta hänen mielestään hyvä keskustelu on toistensa suuhun huutamista.