Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Hiljainen miniäkokelas
13.06.2014 |
Poika toi näytille miniäehdokkaan nelisen vuotta sitten. Eipä montaa sanaa ole kuullut sen suusta näiden vuosien aikana, vaikka ollaan pyhäpäiviä vietetty yhdessä. Luulisi, että jo tässä ajassa olisi tutuksi tullut, että voisi niitä näitä jutella. Kyllä sitä alkaa miettiä, onko tytöllä jotain ongelmia. Ei tässä kuitenkaan enää ihan vieraita olla ja teiniajat menneet jo aikaa sitten ohi. Ei tuo oma poikakaan mikään suupaltti ole, mutta monesti joutuu vastaamaan tytön puolesta, kun tyttö on ihan hiljaa, jos jotain kysyy.
Kommentit (71)
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 13:57"]
Siideriä ja viiniäkin ollaan tarjoteltu joskus illan yhteydessä, mutta neitokainen vain pudistaa pikkaisen päätänsä, eikä sano mitään. Kuvittelin ensimmäisen vuoden aikana, onko jo niin nopeasti raskaaksi tullut ja perheen lisäystä tiedossa, mutta nähtävästi ihan tapana, ettei käytä alkoholia. Suorastaan ihmettelen, miten kommunikointi poikani kanssa onnistuu. Monesti mietin myös sitä, miten poika edes osaa vastata tämän puolesta, kun toinen ei sano hänellekään siinä tilanteessa mitään. Eli poikani ei toimi "puheen vahvistustorvenakaan". AP
[/quote]
Kysy pojaltasi että puhuvatko keskenään paljon. Voi olla että kahden kesken juttu luistaa... Ja poikasi tuntee kumppaninsa ja osaa vastata hänen puolestaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lisään vielä, että jotkut ihmisethän osaavat puhua kaikesta eri mieltä olevien kanssa sellaisella tavalla, joka ei häiritse vastapuolta eikä lisää alttiutta konflikteihin. Joku osaa sopivasti vääristellä totuutta tai esittää asioita niin valikoivasti, että vastapuoli voi rauhassa pitää mielipiteensä ja ajatella toisenkin olevan samoilla linjoilla. Toinen taas osaa taitavasti ohjata puheenaiheet yhdentekeville alueille, joissa mielipide-erot eivät tule esiin. Minulla ei ole lahjakkuutta tällaisessa, enkä ole vuosienkaan yrittämisen jälkeen oppinut siinä hyväksi, joten näen parhaimmaksi ratkaisuksi kohdallani olla avaamatta suutani lainkaan.
42
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:02"]
No tuo kirjoitus olisi ihan hyvin voinut olla minusta. Olen introvertti ja sen lisäksi hyvin hiljainen ja ujo ihminen. En tykkää olla huomion keskipisteenä, en välitä keskustella jonninjoutavia (tai oikeastaan juuri mistään tärkeästäkään). Minä en saa keskustelusta irti mitään. Sellainen ihminen minä olen. Mieluummin olen koneella, katselen televisiota, vietän ihanaa kahden keskistä aikaa mieheni kanssa (jonka kanssa kylläkin puhumme), mutta valitettavasti tämä kaikki riittää minulle täyttämään sen sosiaalisen kiintiön mitä kaipaan. Tiedän, että minua pidetään outoa ja hiljaisuuteni ärsyttää monia, mutta kyllä minua ärsyttää myös se muiden ihmisten jatkuva utelu ja höpöttely. Minulle kävisi aivan hyvin, kun muut antaisivat minun vain olla rauhassa. Te puheliaat voisitte sitten keskustella kaikessa rauhassa keskenänne hyvässä seurassa :)
[/quote]
Anteeksi, mutta kuulostat hirveän itsekeskeiseltä ihmiseltä. Et siis näe mitään syytä ottaa muita ihmisiä huomioon sosiaalisissa tilanteissa? "Kun minä nyt vaan olen tämmöinen". Olen itsekin introvertti ja ujo, mutta tajunnut joskus teini-iän jälkeen että en voi toimia noin, vaan pitää koettaa jotakin jutella jos on sellaisessa tilanteessa. Kuten esim vierailulla. Muu on epäkohteliasta. Ei niistä muistakaan ole kivaa yrittää pitää keskustelua yllä tuppisuuna kanssa. Muutkin tuntevat olonsa epämukavaksi mutta yrittävät silti.
Koen introverttina pahimpina tilanteet, joissa muut ovat kuin kotonaan ja itse tulen ulkopuolelta. Esimerkkeinä uuteen työpaikkaan ja -porukkaan tutustuminen (ensimmäiset kahvipöytäkeskustelut ym.), avecina olo tuntemattomien juhlissa ja tietysti anoppilassa vierailu.
Vaikka appivanhempani ovat ihan ok, koen silti oloni vaivaantuneeksi, jos koen että kaikkialla on kirjoittamattomia sääntöjä ja itse olen niistä pihalla. Ihan pieniä juttuja kuten että ruokapöydässä on vakiintunut istumajärjestys. Näissä tilanteissa pidättäydyn aika pitkään tarkkailijan roolissa, koska minulle olisi kauhistus tehdä jotain "väärää". Olen myös kursailija, eli jos tarjotaan viemisiä ja autoa lainaan, en osaa ottaa suoraan niitä kiitoksella vastaan... Voi olla rasittavaa.
Tuttujen kanssa ei ole ongelmia, mutta jos näen appivanhempiani vaikka sen neljän vuoden ajan kerran pari vuodessa, he eivät vielä ole minun mittapuulla tuttujani. En ole itse ihan noin hiljainen kuin miniäsi, mutta voi olla, että hieman liioittelet hänen käytöstään. Vaikea uskoa, että hän ei kysyttäessä suoraan häneltä jotain asiaa vastaisi mitään. Jos kyse on jostain auton lainaamisesta, niin minusta tuohon kysymykseesi tuleekin vastata pojan eikä miniän. Kysele vaikka missä on käynyt kouluja tai vaikka missä on matkustellut. Jotain mihin poikasi ei välttämättä edes osaisi vastata hänen puolestaan. Itseni on vaikea keskustella anopin kanssa, jos aiheena on hänen työpaikkansa kuviot tai puutarhanhoito.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 13:55"]
Mä olen tuntenut anoppini 35 vuotta eikä meille vieläkään synny keskusteluja. En vain osaa jutella hänen kanssaan. Olen kyllä hiljainen perusluonteeltani, mutta monien ihmisten kanssa osaan jutella niitä näitä ja syvällisiäkin, mutta anopin kanssa en mitään.
[/quote]
Sama täällä. Anoppi on kyllä mukava ja puhelias, mutta en oikein osaa jutella toisten ihmisten sairauksista tai joistain saippuasarjoista. Jos virittelen keskustelua jostain, anoppi saattaa ihmetellä, että onpa erikoista vaikka kyse on ruuanlaitosta. En siis ole mikään gourmet-kokki, mutta tuollainenkin kommentti tuli, kun kerroin grillanneeni, sillä anopin mielestä oikea ruoka tehdään hellan ääressä. Onneksi anoppi on aina ollut kiinnostuneempi lastenlapsistaan ja on oikein huippumummi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:44"]
Mitenköhän on yleensä poikaasi tutustunut, jos ei puhu.
[/quote]
Kehonkielellä :) Olen minäkin tutustunut baarissa naiseen niin, että pussailtiin jo ennen kuin sanaakaan oltiin vaihdettu. No joo, baari, humala, you know...
Minä olen suhteellisen hiljaa anoppilassa. N. 20-prosenttisesti tämä johtuu siitä, että olen melko hiljainen ihminen, ja 80-prosenttisesti siitä, etten saa suunvuoroa eikä minulle tarjota luontevaa väylää osallistua keskusteluun (siis esimerkiksi kysymyksen kautta). Jotenkin tuntuu, ettei minulla uskotakaan olevan mitään kiinnostavaa sanottavaa mihinkään - toisaalta sama näyttää pätevän mieheeni.
Että sellaisia papupatoja... Noh saapahan olla hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 15:26"]
Kaikkia ei vaan huvita udella muiden asioita eikä kertoa omiaan vieraille ihmisille. Ehkä ne kysymykset ovat olleet liian tungettelivia?
[/quote]
Ap kertoi, että tarvitsetteko autoa, Haluatteko puolukoita.
Pitää kyllä olla jo aika idari, jos pitää noita liian tungettelevina
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Unohtuipa mainita, ettei kyseessä suinkaan ole tunnin tai parin, vaan poikani ja hänen vaimokkeensa ovat välimatkan takia meillä käymässä tai mökillä kanssamme useamman päivän, joskus jopa viikon putkeen. Minusta on outoa, ettei toinen VIIKON aikana saata sanoa kuin pari kertaa hei, ehkä kuiskata jotain, joita tuskin kuulee ja muutoin kommunikoi pienillä päännykäisyillä, joista ei välttämättä saa selvää oliko se nyt kyllä vai ei. Ovat käyneet tässä vuoden sisällä ainakin kolmisen kertaa ja joka kerta ovat olleet paikan päällä noin sen viikon. Poikani ja miniäkokelias ovat meille toki aina tervetulleita, mutta jossakin vaiheessa sitä tulee ajatelleeksi, onko tytöllä kaikki kunnossa, kun hän ei tunnu kykenevän normaaliin kanssakäymiseen. AP
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 16:02"]
Unohtuipa mainita, ettei kyseessä suinkaan ole tunnin tai parin, vaan poikani ja hänen vaimokkeensa ovat välimatkan takia meillä käymässä tai mökillä kanssamme useamman päivän, joskus jopa viikon putkeen. Minusta on outoa, ettei toinen VIIKON aikana saata sanoa kuin pari kertaa hei, ehkä kuiskata jotain, joita tuskin kuulee ja muutoin kommunikoi pienillä päännykäisyillä, joista ei välttämättä saa selvää oliko se nyt kyllä vai ei. Ovat käyneet tässä vuoden sisällä ainakin kolmisen kertaa ja joka kerta ovat olleet paikan päällä noin sen viikon. Poikani ja miniäkokelias ovat meille toki aina tervetulleita, mutta jossakin vaiheessa sitä tulee ajatelleeksi, onko tytöllä kaikki kunnossa, kun hän ei tunnu kykenevän normaaliin kanssakäymiseen. AP
[/quote]
No tavallisin selitys tuollaiseen kai on, että henkilö on introvertti ja lisäksi ujo ja/tai arka. Sellaisessa tilanteessa pahinta, mitä sinä voit tehdä, on miniän ottaminen silmätikuksi ja hänen erilaisuutensa kummasteleminen ja pitäminen jonkinlaisena vikana tai sairautena. Se saa hänet vain entistä enemmän lukkoon ja vetäytymään. Äläkä nyt selitä, että et ole häntä sanallisesti haukkunut - ihmiset yleisesti ja introvertit ihmiset erityisesti kyllä havaitsevat, mitä mieltä olet vaikka et mielipidettäsi ääneen lausuisikaan. Yritä työskennellä itsesi kanssa ja saada asenteesi muuttumaan.
Toinen, epätodennäköisempi mutta myös ikävämpi, vaihtoehto on sitten se että poikasi alistaa ja kontrolloi naisystäväänsä heidän suhteessaan, ja tämä ei siitä syystä uskalla puhua. Vaikutat tekstiesi perusteella jyrkältä, tuomitsevalta ja voimakastahtoiselta ihmiseltä. Mietipä, onko poikasi samanlainen ja minkä verran olet sallinut hänelle vapautta kasvaa omanlaisekseen ihmiseksi? Kontrolloivien miesten äidit ovat usein itsekin kontrolloivia, neuroottisia ja hyvin riippuvaisia ympäristön sosiaalisesta hyväksynnästä ja arvostuksesta, jolloin lapsen taakaksi jää vanhempien toiveiden toteuttaminen mahdollisimman täydellisesti (jossa ei kuitenkaan voi koskaan onnistua niin hyvin, että se tällaiselle vanhemmalle riittäisi). Jos poikasi on tällaisessa tilanteessa, hän saattaa kanavoida turhautuneisuuttaan ja suorituspaineitaan naisystävänsä alistamiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:02"]
No tuo kirjoitus olisi ihan hyvin voinut olla minusta. Olen introvertti ja sen lisäksi hyvin hiljainen ja ujo ihminen. En tykkää olla huomion keskipisteenä, en välitä keskustella jonninjoutavia (tai oikeastaan juuri mistään tärkeästäkään). Minä en saa keskustelusta irti mitään. Sellainen ihminen minä olen. Mieluummin olen koneella, katselen televisiota, vietän ihanaa kahden keskistä aikaa mieheni kanssa (jonka kanssa kylläkin puhumme), mutta valitettavasti tämä kaikki riittää minulle täyttämään sen sosiaalisen kiintiön mitä kaipaan. Tiedän, että minua pidetään outoa ja hiljaisuuteni ärsyttää monia, mutta kyllä minua ärsyttää myös se muiden ihmisten jatkuva utelu ja höpöttely. Minulle kävisi aivan hyvin, kun muut antaisivat minun vain olla rauhassa. Te puheliaat voisitte sitten keskustella kaikessa rauhassa keskenänne hyvässä seurassa :)
[/quote]
Anteeksi, mutta kuulostat hirveän itsekeskeiseltä ihmiseltä. Et siis näe mitään syytä ottaa muita ihmisiä huomioon sosiaalisissa tilanteissa? "Kun minä nyt vaan olen tämmöinen". Olen itsekin introvertti ja ujo, mutta tajunnut joskus teini-iän jälkeen että en voi toimia noin, vaan pitää koettaa jotakin jutella jos on sellaisessa tilanteessa. Kuten esim vierailulla. Muu on epäkohteliasta. Ei niistä muistakaan ole kivaa yrittää pitää keskustelua yllä tuppisuuna kanssa. Muutkin tuntevat olonsa epämukavaksi mutta yrittävät silti.
[/quote]
Minä en yksinkertaisesti keksi mitään järkevää puheenaihetta ja muiden puheenaiheista en useimmiten osaa sanoa mitään. Silloinkin, kun olisi joku sopiva puheenaihe, niin joku toinen ehtii sanoa minun mielipiteeni jo tai sitten en itse vaan ehdi sanoa mitään, kun hetki menee jo ohi ja kohta puheenaihekin valuu. Olen huono tällaisessä. Kyllä minä vastaan, jos minulta jotain kysytään, mutta siihen se aika lailla jää.
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 15:40"]Lisään vielä, että jotkut ihmisethän osaavat puhua kaikesta eri mieltä olevien kanssa sellaisella tavalla, joka ei häiritse vastapuolta eikä lisää alttiutta konflikteihin. Joku osaa sopivasti vääristellä totuutta tai esittää asioita niin valikoivasti, että vastapuoli voi rauhassa pitää mielipiteensä ja ajatella toisenkin olevan samoilla linjoilla. Toinen taas osaa taitavasti ohjata puheenaiheet yhdentekeville alueille, joissa mielipide-erot eivät tule esiin. Minulla ei ole lahjakkuutta tällaisessa, enkä ole vuosienkaan yrittämisen jälkeen oppinut siinä hyväksi, joten näen parhaimmaksi ratkaisuksi kohdallani olla avaamatta suutani lainkaan.
42
[/quote]Minulla samantapainen tilanne anopin kanssa, olemme kaikesta eri mieltä ja meillä on erilaiset keskustelutyylit. Anopilla on kovaääninen hyökkäävä tyyli, vaikka ei tarkoitakaan pahaa. Pysyn tyynenä jos en lähde mukaan, ja jos erehdyn lähtemään, suutun tosissani mikä ei kannata. Olen siis hiljaa. Mies osaa väitellä provosoitumatta, kun on lapsesta asti harjoitellut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen viimeisen vuoden aikana pistänyt merkille, ettei välillämme tunnu tapahtuvan minkäänlaista kehitystä suuntaan taikka toiseen. Kotonani liikuskelee joskus pojan avovaimo, joka ei puhua pukahda oikein mitään. Luulisi, että tuntisi olonsa täysin vieraaksi. En toivoisi sitä, siksi tässä on yritetty lähestyä ja antaa tilaakin.
Hiljaisuudesta huolimatta on vaikea ajatella, että poikani kontrolloisi ketään. Hän on aina ollut iloinen, kiltti ja kunnollinen poika, eikä kontrollointi sovi kuvaan, jonka olen vuosien aikana hänestä saanut. Luulisi, että tuntisin hänet. Lisäksi poika ei kuitenkaan vastaan heti, kun kysyn jotakin tytöltä. Siinä tulee vain tauko, kunnes tuntuu, että tyttö pakottaa poikani vastaamaan. Luulisi sen olevan lopulta raskasta pojallekin, että toinen jättää sosiaalisen kanssakäymisen hänen harteilleen. AP
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 14:18"]En pidä itseäni minään erityisenä juorukellona, enkä tytöstä oikein mitään ole irti saanut mutta mistäpä näitä tietää. Nyt kun oikein ajattelen niin en edes tiedä mitä tekee vapaa-ajallaan. Poika sanoi joskus, että katselee telkkaria, lukee ja kirjoittaa. Monesti katsellaan porukalla telkkaria ja tuleepa sitä kommentoitua mitä ruudulla tapahtuu, mutta miniäkokelas ei reagoi oikein mitenkään. Suurimman osan ajasta poika on nuorikkonsa kanssa kahden kesken entisessä huoneessaan eivätkä hekään tunnu paljoa puhuvan. Kuulen silloinkin vain poikani ääntä. Jos tyttö jotakin sattuu vastaamaan on puhe kamalan hentoa, kuin kuiskaus.
Monasti olen yrittänyt kysyä, haluavatko kaupasta jotakin, kun olen sinnepäin menossa. Milloinkas meinasivat seuraavan kerran tulla käymään. Mitenkäs on yhdessä asuminen sujunut. Haluaisivatko viemisiä kotiin kun käytiin keräämässä puolukoita. Tarvitsevatko autoa lainaan. Jotain tilanteeseen liittyvää small talkia. Ja lähes aina tyttö on vain hiljaa ja poikani vastaa hänen puolestaan. AP[/quote]
Tulipa muuten mieleen sekin, että voisiko olla tytöllä joku puhevika (paha änkytys tai vastaava) jonka takia on erityisen hiljainen.
Toisaalta esimerkiksi kaikki nuo antamasi esimerkkikysymykset on sellaisia, että minusta niihin juuri kuuluu ensisijaisesti vastata sen oman lapsen, ei miniä/vävyehdokkaan. Mulle ei tulisi mieleenkään (en kehtaisi) ruveta anoppiehdokkaalta pyytämään autoa lainaan tai sanelemaan mitä hänen pitää tuoda kaupasta. Mies hoitakoon sen äitinsä kanssa, minä hoidan sitten oman äitini kanssa.
Kyllähän tuollaisilla hissukissuilla jotain vikaa päässä on, mutta minkäs sille voi. Voi olla hyvä ja kiltti vaimo kuitenkin, vaikka olisikin vähän yksinkertainen. Pääasia, että poikasi on tyytyväinen.
Palstalla taas huomaa, että introvertit ja luuserit jotka eivät käy ulkona vaan istuvat yksin koneella hallitsevat nettimaailmaa...
[quote author="Vierailija" time="13.06.2014 klo 15:10"]
Minä olen vähän tuollainen, anteeksi.
Jotenkin en vain osaa jutella anopin kanssa. Olemme kai kovin erilaisia.
Olen tällä hetkellä raskaana. Minusta normaalia keskustelua olisi kysyä vaikkapa miten olet voinut. Tähän voisin vastata, että ihan kohtalaisesti, kiitos ja vaikka kertoa vähän tarkemmin mahdollisista vaivoista.
Mitä anoppi sitten kysyy tavatessamme kun keskustelua ei synny: "Onko paljon tullut painoa?" Minä häkellyn, että mitä? ja saan ehkä juuri ja juuri sanottua että riittävästi. Ja siinä oli sitten se keskustelu.
[/quote]
Ja pidät normaalina sitä, että keskusteluväylä kanssasi on noin kapea, ja sinun ei tarvitse tehdä mitään leventääksesi sitä? Johan siinä on laivaa karilla molemmin puolin, ei voi mitään. Minäkin saatan häkeltyä oudoista kysymyksistä, mutta sitäpä varten minulla on jatkuvasti päällä sellainen lisälaite päässä, joka arvioi kysyjän persoonaa ja tarkoitusta, ja kääntää sen kysymyksen omalle kielelleni ymmärrettävään muotoon. Mitä pidempään elän, sitä vähemmän tulee yllättäviä kysymyksiä, jotka minut hölmistäisivät. Osaan vastata kylähullullekin, samalla tapaa kuin olen virittäytynyt vastailemaan lapsille.
Anopit ovat erityistapaus. Heidän kohtaamisensa on vaikeampaa, mutta sitäkin tärkeämpää on antaa heille lisää liekaa, koska jollain tapaa minun täytyy kiittää häntä siitä, että mieheni on olemassa, ja ettei minua ole vielä ajettu pihalle edes. Meille on valitettavan vieras nykyisin ajatus, että jotain sitä pitää olla valmis kestämään ansaitakseen anopin kunnioituksen. Vai antaisitteko te hyvillä mielin poikanne epämääräisen oloisen muukalaisen matkaan?
Minua järkyttää tämä jatkuva oletus, että kaikki herkkyys ja hienotunteisuus on sen hiljaisemman omaisuutta, etenkin kun selvästi siinäkin on kuitenkin puutteita. Herkkä ja hienotunteinen ihminen näkisi tilanteen myös muiden kannalta. Jopa siinä sädetikkuekstrovertissä saattaa olla niin hienoja ja sivistyneitä piirteitä, että ei kenessäkään introvertissä. Hän kun on ehtinyt kehittää persoonaansa vuorovaikutuksessa satojen ja tuhansien ihmisten kanssa, kun introvertti nysvää omassa maailmassaan ja kulmia on hiomatta kymmenittäin. Suurkaupunkilaisissa usein näkee sellaista sosiaalista näppäryyttä, jonka voimin vaihdetaan syvällistäkin informaatiota kevyesti ja murto-osassa siitä ajasta, mikä meiltä siihen kuluisi. Se on se harjaantuneisuus ja vaikutteiden runsaus.
Olen puheliaan puoleinen ihminen, mutta testeissä introvertti. En saisi kysyttyä edes miten olet voinut -kysymystä ihmiseltä, joka ei vastaa oikeastaan mitään mihinkään, koska en halua kuulla hikikarpaloiden kihoavan. Enhän minä julma ole. Mutta jos olisi odotettavissa, että noin hiljaisesta ihmisestä olisi tulossa lastenlasteni äiti, olisin huolissani heidänkin puolestaan. Minkä kuvan maailmasta he saisivat äitinsä välityksellä, ja periytyisikö ahdistunut persoonallisuustyyppi - olettaen nyt, että epäluuloista pidättyvyyttä ei ilmenisi vain anopin epäileväisten silmien alla.
Poikkeuksellisen hiljaiset ihmiset tekevät karhunpalveluksen kaikille, jos yrittävät uskotella, ettei mitään ongelmaa ole. Joku tuossa yritti vedota, että jokaisella on oikeus olla sellainen kuin on. Eihän se pidä paikkaansa, eikä tarvitse mennä pedofiileihin tai muihin ääritapauksiin. Kaikkien täällä täytyy ruokota käytöstään ja olemustaan, kun ihmisten ilmoille lähdetään. Ei erivapausanomuksia, pyydän. Jos ei sittenkään kykene, pitää etsiä apua ongelmaansa, eikä tehdä muista ihmisistä ongelmaa.
Siis onko hän aivan hiljaa kysymyksiin: miten, millainen jne... Itselläni olisi kyllä tosi hämmentynyt olo.
Alue: Aihe vapaa
Ap, voisit olla minun anoppini.
Olen anoppini seurassa hiljainen kolmesta syystä:
1. olen melkein kaikesta hänen kanssaan eri mieltä, niin makuasioista kuin vakavammistakin jutuista kuten elämänarvoista,
2. olen havainnut mieheni ja anoppini keskustellessa, että anopin on erittäin vaikeaa suhtautua siihen, kun hänen kanssaan ollaan eri mieltä,
3. en halua loukata anoppiani ja asettaa häntä ikävään tilanteeseen liian usein.
Yleensä en karta mielipiteeni sanomista ääneen, vaikka muut olisivatkin eri mieltä, mutta joku raja siinäkin tulee mielestäni olla. Jos ottaisin jokaiseen keskusteltavaan asiaan aina kantaa, olisin jatkuvasti eri mieltä anopin kanssa, ja olen täysin varma että hän tulkitsisi tämän jonkinlaiseksi sodanjulistukseksi häntä vastaan. Avaan siksi suuni vain sopivan harvakseltaan eri mieltä ollessani ja lisäksi aina kun olen samaa mieltä, mutta koska tätä sattuu valitettavan harvoin, istun käytännössä pitkiä aikoja hiljaa ja annan muiden keskustella.
Anopille on syntynyt persoonallisuudestani aika vääränlainen kuva. Selvästi hän pitää minua jotenkin ujona ja silloin tällöin kiittelee minua siitä kun "uskalsin" sanoa jostakin asiasta mielipiteeni. Tietäisipä hän, ettei puhumattomuudessani ole kyse uskalluksen puutteesta, vaan siitä että näen hänet itsensä kykenemättömänä käsittelemään hänen omistaan eroavia mielipiteitä ja suojelen häntä niiltä hänen omilta reaktioiltaan, joita syntyisi jos puhuisin jatkuvasti suuni puhtaaksi (kuten teen mm. työssäni kovassa, miesvaltaisessa vientialan yrityksessä).
Ihmissuhteiden dynamiikkaan vaikuttaa aina molempien osapuolten persoonallisuus.