Miten suhtaudut kaverin menneisyyteen?

Lehdet on aina pullollaan ihmisiä, jotka kertovat kurjasta menneisyydestään. Mitä suhtautuisitte heihin "tosielämässä"?

Olen tänä päivänä tavallinen 35-vuotias nainen, pieni lapsi. Vakituinen työpaikka, lopettelen yliopisto-opintojani. Joudun melkein viikottain livauttamaan valkoisen valheen, koska en uskalla kertoa menneisyydestäni (ja eihän se oikeastaan kenellekään kuulu, mutta tunnen itseni välillä valehtelijaksi).

Ensimmäinen mieheni teki itsemurhan, kun oli vähän päälle parikymppinen. Hän kärsi vaikeasta mielisairaudesta. Sairastuin muutamaksi vuodeksi masennukseen, ahdistukseen, alkoholisoiduin, käytin huumeita ja olen tehnyt pikkurikoksiakin (ei tuomiota mistään, kerran olen ollut pidätettynä). Tämä kaikki ei tietenkään ollut pelkästään leskeksi jäämisen syy.

En käytä alkoholia, en tupakoi, urheilen jne. Olen joka päivä kiitollinen siitä, että olen raivannut itselleni uuden mahdollisuuden. Vuosien terapia auttoi kovasti. Mutta usein mietin, mitä uudet kaverit ja työkaverit, yms ajattelisivat, jos saisivat tietää. Jossain vaiheessa kerroin joillekin olevani leski ja kolmekymppisethän jähmettyivät sen edessä, on se niin harvinaista...