Mistä johtuu, että vaikka tuhannen varmasti painan oikeaa lainaa-nappia,
lainautuu kuitenkin eri viesti kuin se mitä tarkoitan?
Eli ylemmän viestin teksti ilmestyy kommenttilootaan. Jos painan sitä ylemmän viestin lainaa-nappia, silloinkin ilmestyy sen ylemmän viestin teksti niin kuin tietysti pitääkin. Ja jos painan loogisesti alemman viestin lainaa-nappia, lainautuu alemman viestin teksti. Vaan ei ikinä mistään napista se teksti, jonka haluan lainata!
Ja yleensä siis onnistuu ihan hyvin, mut tää oli nyt kolmas kerta kun ei millään.
Kommentit (5)
Jos samalla sekunnilla on tallentunut kaksi viestiä, ja yrität lainata niistä alempaa, sitaattiin nousee se ylempi.
Mullekin on käynyt noin muutaman kerran. Virhe sivustolla, eihän se muusta johdu.
Joo kakkonen on oikeassa. Jos viestit ovat tulleet samaan aikaan niin ne tallentuvat samalle numerolle, jolloin palstalle vain se ensimmäinen viesti "on olemassa".
Toi on ärsyttävää, mutta copypastella selviää.
Jos samalla sekunnilla on tallentunut kaksi viestiä, ja yrität lainata niistä alempaa, sitaattiin nousee se ylempi.