Lue keskustelun säännöt.
En varsinaisesti kadu lasten tekoa...
26.12.2013 |
... koska he ovat tuossa ja vaikea on enää kuvitella maailmaa ilman heitä. Mutta jos olisin älynnyt silloin nuorena OIKEASTI pysähtyä ajattelemaan, pohtimaan, punnitsemaan asiaa enkä olisi mennyt siihen ansaan, että lapsia KUULUU muka tehdä, en olisi lapsia koskaan hankkinut. En ole koskaan kokenut siihen mitään erityistä tarvetta. Ja olisin taatusti paljon onnellisempi.
Kommentit (101)
Sama juttu. Jos olisin ajatellut nenääni pidemmälle niin olisin lapseton. Se molemmille parempi, lapselle että minulle. Arki kulkee jne, mutta parempiakin vanhempia löytyy, joille se vanhemmuus on ns. elämän tarkoitus ja -kutsumus. Vastuuni kannan, en voisi olla kantamatta! Mutta kaduttaa, että tuli hommattua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi harmi! Minä taas nautin äitinä olosta todella paljon :) ihana tehdä kaikkea yhdessä lapsen kanssa. Ajan ilman lastakin käytän usein hänen asioidensa järjestelemiseen, kuten vaatteiden hankintaan tai tällä hetkellä etelänmatkan suunnitteluun.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 01:01"]Voi harmi! Minä taas nautin äitinä olosta todella paljon :) ihana tehdä kaikkea yhdessä lapsen kanssa. Ajan ilman lastakin käytän usein hänen asioidensa järjestelemiseen, kuten vaatteiden hankintaan tai tällä hetkellä etelänmatkan suunnitteluun.
[/quote]
Heino juttu :) Sellainen minäkin haluaisin olla. Sellainen MUUMIMAMMA :) mutta kun en ole.
nro 2
Tällaisista asioista pitäisi puhua enemmän. On outoa, että mm. peruskoulun opetussuunnitelmaan ei sisälly mitään lasten hankintaan liittyvää pohdintaa, vaikka kyseessä on eräs koko elämän tärkeimmistä asioista! Huumeita käyttänyt ja sittemmin parantunut nisti kyllä tuotiin luokan ihmeteltäväksi. Olihan sekin varmaan opettavaista, mutta monelle olisi ollut varmasti enemmän hyötyä perheenäidin tai -isän kertomuksista siitä, millaista on olla vanhempi, ja siihen vastapainoksi jonkun vapaaehtoisesti lapsettoman tarina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsista kun tulee puhe, puhutaan useiin vauvavuodesta.
Tuohan on nykyään helpoin osa koska saa kunnollisen korvauksen siitä että hoitaa omaa lastaan ja samalla arvostusta.
Kun oikeasti työtä ja omasta luopumista vaaditaan loppuelämä.
Vauvavuosi oli rankka joskus vuonna kuokka ja kirves kun ei ollut jouksevaa vettä. Silloin äidit sekosivat ja joutuivat loppuelämäksi hoitoon kun elämä oli raskasta. Isommat lapset laitettiin työhön hoitamaan pienempiään heti kun kkävelemään oppivat.
Sain lapsen (onneksi) vasta 35 vuotiaana ja yhtään ei kaduta, etten nuorempana hankkinut. Elämä on muuttunut melkoisesti ja kaikista omista mukavuuksista on joutunut luopumaan. Enää ei saa katsoa omia suosikkiohjelmia, leffaan ei pääse tuosta vaan, matkat täytyy suunnitella lasten ehdoilla, seksiä ei saa harrastaa, kun haluaisi, aamulla ei saa nukkua pitkään ym ym ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on tärkeä asia. Lasten saaminen EI ole pakollista. Jokaisen lapsen tulisi syntyä haluttuna ja toivottuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 03:41"]
No onhan tämä tosi erilaista. Vaikka lapseni 9-vee ja 12vee ovat kivoja ja hauskoja niin haluaisin pitää heidät vain vaikkapa 5 tuntia illassa ja loput saisin olla ilman. En vaan jaksa aina sitä mesoamista ja kälätystä ja äiti äiti äiti kato huutelua. Vanhemmalla sitä ei enää ole vaan tuo uhmaikä on aivan törkeä. En vaan jaksaisi. Mutta pakko kestää ja tykätä, itse tämän valitsin.
[/quote]
Hyvä kun tunnustat tämän. Koko syksy on tehty yhden tytön kanssa töitä, jota on hoitaneet mummit ja kaikki muut, kun äiti huomasi, ettei oikein jaksaisikaan lapsia. Tyttö oireilee aika pahasti ja hakee äitinsä huomiota ja on todella pahoissa vaikeuksissa välillä. Olemme yrittäneet tyttöä tukea paljon, mutta en voi millään korvata hänen äitiään.
Ennen kuin lapsia tekee, kannattaisi todella miettiä, miksi niitä haluaa. Siksikö, kun kaikilla muilla, vai siksi, että saisi sen miehen itselleen, vai miksi. On ihan hyvä ratkaisu jättää lapset tekemättä. Näitä näkymättömiä tai yksinäisiä lapsia on turhan paljon ja jonot lasten psykiatrisille paikoille on todella pitkät ja moni lapsi ehtii tapaa itsensä ennen kuin saa hoitoa.
Vaatimustaso on noussut. Sekä lapsiperhe-elämän, työelämän että oman ajan suhteen. Sitten kun kaikki nämä vaatimukset yhdistää, se on liikaa. Lisäksi toinen asia mikä tulee mieleen on se että yksinhuoltajuus on yleistynyt. Omalla kohdalla tärkein asia elämässä on ollut perhe, sitä halusin kaikesta eniten. En ikinä osannut varautua siihen että jäisin yksin kolmen lapsen kanssa. Nyt elämä on raskasta ja todella välillä toivoisin että olisin vain yksin. Kuitenkin ajattelen niin että lapset ovat "lainassa" ja sen jälkeen kun he ovat omillaan minulla on loppuelämä aikaa olla yksin ja tehdä niitä asioita mistä nautin. Kaikki lapseni ovat toivottuja ja rakastettuja ja vietän heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa ja toki välillä on hauskaa mutta silti tämä on todella uuvuttavaa. Mulla kuitenkin hommaan jonkinlainen kutsumus ja äitinä olo on maailman parasta puuhaa. Mutta ymmärrän mainiosti niitä joilla tätä kutsumusta ei ole että eivät hanki lapsia tai jos heillä lapsia on, eivät oikein jaksaisi. Kun tästä hommasta ei taukoja saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 15:15"]
Sain lapsen (onneksi) vasta 35 vuotiaana ja yhtään ei kaduta, etten nuorempana hankkinut. Elämä on muuttunut melkoisesti ja kaikista omista mukavuuksista on joutunut luopumaan. Enää ei saa katsoa omia suosikkiohjelmia, leffaan ei pääse tuosta vaan, matkat täytyy suunnitella lasten ehdoilla, seksiä ei saa harrastaa, kun haluaisi, aamulla ei saa nukkua pitkään ym ym ym.
[/quote]
Noh, minä sain lapset nuorena, nyt olen 35 v ja lapset jo lähes maailmalla. Kaikki kuvaamasi asiat onnistuneet helposti jo kauan. Miten hienoa, että sain kokea äitiyden ja nyt alkaa sitten omalle itselle omistautumisen vaihe elämässä.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 20:54"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 19:19"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 15:27"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 13:08"]
Itse mietin että tähän vaikuttaa sellainenkin vaiettu asia kuin millaiset lapset on sattunut saamaan. Minä olen naisellinen nainen ja sain kaksi samanlaista tyttöä. Heitä on ollut aina helppo ymmärtää, keksiä tekemistä mistä minäkin pidän ja suunnitella matkoja joille kaikki haluavat samanlaista tekemistä. Tytöt eivät tietenkään olle kavereitani, koska olen heidän äitinsä mutta siltä se on usein tuntunut - että saa viettää aikaa samanhenkisten naistenalkujen kanssa. Poikien äitinä olisin varmasti pärjännyt mutta poikien maailma olisi ollut minulle vieras.
[/quote]
Asiaa! Itse sain 2 poikaa, todella vilkkaita mesoajia, toinen erityislapsi. Pää hajoaa pitkillä lomilla, kun joutuu viettämään kokonaisia päiviä näiden kanssa. Arkena pääsee sentään omalle työpaikalle huilimaan. Kukaan ei varoittanut, että se on tämmöistä melua ja kohellusta, varsinkin tokan lapsen jälkeen. Lapsettomana sitä vaan katseli jenkkileffoja, jossa lapset nukahtaa hyvänyön toivotuksen jälkeen ja ovat muutenkin siivosti, ja kuvitteli, että lapsiperhe-elämä on sellaista. Huihai, jos nyt saisi valita, niin olisi lapsiluku jäänyt yhteen.
[/quote]Kurikin auttaisi. Älä syytä sukupuolta kädettömyydestäsi. Oletko kehottanut olemaan hiljaa?
[/quote]
Joo, enpä varmaan ikinä kehottanut olemaan hiljaa. Argh, joku yhden kiltin tytön äiti taas kommentoimassa.
[/quote]
hyvin harvoin kuulee kenenkään sanovan omalleen ole hiljaa. Pidetään hienona että on äänekäs.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tätä ketjua on mielenkiintoista seurata. Olen 36-vuotias ja lapseton. Joskus kymmenen vuotta sitten olin vauvakuumeissani, mutta se meni ohi kun silloinen suhde loppui. Tämän jälkeen ajatus lapsen hankkimisesta on tuntunut vuosi vuodelta vieraammalta. Pidän kyllä kavereiden ja sukulaisten lapsista todella paljon, mutta en halua luopua vapaudestani ja itsemääräämisoikeudestani.
Hieman asiaan vaikuttaa myös liikakansoitus. Katsokaapa tätä karttaa ympäri maailmaa tapahtuvista syntymistä ja kuolemista: http://www.theatlantic.com/health/archive/2013/10/a-real-time-map-of-births-and-deaths/280609/ Ei todellakaan tunnu siltä, että minun velvollisuuteni olisi kansoittaa tätä entuudestaankin kärsivää palloa lisää. Muut tekevät sen kyllä puolestani.
En ole kovin huolestunut vanhuudesta, sillä olen sosiaalinen tyyppi ja minulla on suuri suku ja paljon ystäviä. Monet lapset hylkäävät iäkkäät vanhempansa vanhainkoteihin ja käyvät katsomassa kerran vuodessa, joten lasten hankkiminen ei varsinaisesti ole tae hyvästä vanhemmuudesta.
Jos nyt huomaisin olevani raskaana en varmaankaan voisi perustella itselleni aborttia, ja uskoakseni olisin ihan yhtä hyvä äiti kuin kuka tahansa muukin. Mutta jotenkin ei huvita sitä tilannetta tavoitella, kun nykytilanne on niin kiva. Se harmittaa, etten ole antanut vanhemmilleni heidän kaipaamiaan lastenlapsia, ja sukulaisten mielestä olen tietysti ihan friikki. Mutta kaikella on hintansa...
No voi surku, ihan hyvä kun myönnätte, se varmasti jo helpottaa asiaa. Mutta jotenkin kaihertaa penskojen puolesta jotka ei ole vanhempien keskipisteitä. Mä oon sitä lajia joka hurahdin lapsiin ihan kympillä, mikään ei oo tärkeempää.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 18:39"]No voi surku, ihan hyvä kun myönnätte, se varmasti jo helpottaa asiaa. Mutta jotenkin kaihertaa penskojen puolesta jotka ei ole vanhempien keskipisteitä. Mä oon sitä lajia joka hurahdin lapsiin ihan kympillä, mikään ei oo tärkeempää.
[/quote]
Lapsi on nro 1, vaikka jälkikäteen kaduttaakin lapsen hankkiminen... Ja vastuuni kannan, en voisi olla kantamatta.
Tosiaan loistava aloitus.
Itse halusin aiemmin lapsia, mutta pysähdyin ajattelemaan koko hommaa ihan järjen kanssa. Tulin sitten siihen lopputulokseen, että todennäkösimmin lapsettomana olen onnellisempi, kuin lapsellisena.
Lapsen hankkimisesta on tehty sellainen asia, joka nyt vaan "kuuluu" tehdä. Kaverit ympärillä poikivat ja kaikkialta kalkatetaan koko ajan, että milloinkas teillä. Kukaan ei edes kysy, että haluatteko lapsia, vaan kysymys on muotoa milloin te saatte lapsia.
Ehkä tämä sitten psyykkisesti vaikuttaa ihmisiin niin, että niitä lapsia tehdään vaikkei niin suuresti ole edes toivoiltu tai psyykataan itselleen jokin vauvakuumeen oloinen tunnetila. Sitten kun on se vauva, niin huomataan, ettei tämä olekaan sitä mitä haluttiin. Voi olla karu tilanne, siinä kun ei enää valintoja voida uusiksi tehdä.
Mielummin siis itse olen ilman, kuin että saan lapsen ja kadun sitä.
[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 18:47"]
Lapsen hankkimisesta on tehty sellainen asia, joka nyt vaan "kuuluu" tehdä. Kaverit ympärillä poikivat ja kaikkialta kalkatetaan koko ajan, että milloinkas teillä. Kukaan ei edes kysy, että haluatteko lapsia, vaan kysymys on muotoa milloin te saatte lapsia.
[/quote]
Tämä on niin totta. Itse olen sinkku, ja jopa minulta kysellään, eikö ole vauvakuumetta, eikö ala tehdä mieli omia lapsia kun nyt näin tämän ja tuon lapsen, otapa tuosta harjoituksen vuoksi syliin hehheh... Haloo, mitä ihmiset oikein ajattelevat!
[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 07:57"]
Perusongelma on siinä että lapsiperhearjen sopivuutta itselle ei voi tietää etukäteen.
[/quote]
No, kuka voi, kuka ei voi. Minulle on ollut aina selvää, että lasten hankkiminen olisi yhtä fiksu ja pysyvä teko kuin maorihenkisen kasvotatuoinnin ottaminen. Toki on pieni mahdollisuus, että se olisikin parasta ikinä ja varmaan kumpaankin sopeutuisi jollakin tapaa. Kuitenkin on selvää, että olen onnellisempi, kun en hanki kumpaakaan.
Hyvä itsetuntemus on ollut minulle suunnattomaksi hyödyksi.