Lue keskustelun säännöt.
Katsoitteko Adoption hinta -dokumentin eilen? Järkyttävä!
25.10.2013 |
Itkin, vaikken ole mikään herkkä nainen.
Etiopilaispariskunta antoi kaksi nuorinta lastaan adoptioon, koska olivat köyhiä ja sairaita ja halusivat lapsille turvatun elämän. Tanskalaispariskunta tuli ja vei lapset kotiinsa, eivät tulleet toimeen vanhemman lapsen kanssa ja antoivat sen pois lastenkotiin.
Etiopialaisvanhemmille oli luvattu säännöllistä yhteydenpitoa, koska olivat elossa ja pitivät itseään edelleen lasten vanhempina, adoptiovanhemmat olivat heille toissijaisia vanhempia. Ensimmäisen vuoden jälkeen lapsista ei kuulunut mitään ja ensimmäisen vuoden kuulumisetkin olivat tanskalaisten valittamista lapsista, lähinnä siitä vanhemmasta.
Tanskalaispariskunnan nainen oli kylmä ja vanhempana ihan avuton, tiukka ja sydämetön. Mua ihan kylmäsi seurata, miten vanhempi lapsi huusi biologista äitiään. Lapsille ei kerrottu, miksi heidät adoptoitiin ja miksi he nyt asuvat jossain Tanskassa.
Kommentit (194)
Luin, että usein kv-adoptiot maksavat adovanhemmille kymppitonnin. (Tästä kyseisestä tapauksesta en tiedä.) Tällainen taitaa olla tosi hyvää bisnestä adoptiofirmoille.
Kuinka paljon kymppitonnilla saisikaan aikaan Etiopiassa! Sillä voisi auttaa montaa perhettä. Ja lapset voisivat asua vanhempiensa luona. Mutta silloin me länsimaalaiset emme saisi sitä söpöä, eksoottista lapsosta tänne hoivattavaksi.
Sitä kohtaa oli todella vaikea katsoa, jossa lapsi itki äitiään hotellihuoneessa. Tuli syyllinen olo siitä, että on tällainen hyväosainen länsimaalainen...
Taitaa aika usein kv-adoptiot lähteä hyväosaisen länsimaalaisen tarpeesta saada lapsi, ei suinkaan adoptiolapsen tarpeista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kylmästä kasvatusäidistä huokui itsekkyys ja pelastan nämä afrikkalaiset lapsiraukat -tekopyhyys. Nainen halusi itselleen vain kaksi lemmikkiä, joita pukea haluamiinsa vaatteisiin. Niin kauan kun lapset tekivät "yhteistyötä" hänen kanssaan hän halaili heitä ja oli hellä. Negatiivisia tunteita hän ei osannut käsitellä vaan katsoi kylmä arvioiva ilme kasvoillaan kun Masho huusi hotellihuoneessa äitiä ja itki.
Adoptioprosessin jälkeen perheen palatessa kotiin yleisesti suositellaan, että perhe olisi omassa rauhassaan ensimmäiset viikot. Pieni lapsi luo kiintymyyssuhteen ensin vanhempiinsa ja sitten vasta muuhun maailmaan. Tanskalaispari oli kuitenkin pyytänyt koko suvun kentälle ja lapset olivat kaikkien reposteltavina salamavalojen välskeessä.
Seuraavaksi näytettiin heidän kiertävän ties missä mummoloissa, joissa lapsia vaadittiin sanomaan hei ja olemaan esittelynukkeina taas. Mummo vieressä siunailee että voi lapsiparat missä kurjuudessa ja köyhyydessä he joutuivat Etiopiassa elämään ja uudet vanhemmat nyökkäilevät vieressä.
Sama toistuu aina lapsien taustasta puhuttaessa. "Me pelastimme heidät kammottavista oloista"- asenne löyhkää koko ajan vanhempien puheesta. He antavat myös psykologin ymmärtää lasten oikeiden vanhempien olleen kuolemansairaita, piittaamattomia ja huonoja kasvattajia vaikka paikan päällä Etiopiassa heitä tervehti sydämellisin ja lapsistaan aidosti välittävimmät vanhemmat.
Kuvotti koko dokumentti ja hirviömäinen adoptioäiti, joka oli kateellinen myöhemmin sijaisäiti Ninan omistautumisesta Masholle. Sijaisäiti oli keksinyt Masholle puutarhan, jota tyttö voisi hoitaa. (Olisiko tämä keino lähentyä Mashon kanssa, päästä hänen kuorensa läpi ja rakentaa luottamusta puutarhaa hoitamalla?) Adoptioäiti raivoaa Ninan antavan tahallaan lahjoja Masholle ja että tällä on "liian kivaa" sijaisperheessä. Taustalla huokuu voimakas mustasukkaisuus siitä, että Masho onkin läheisempi sijaisäidin kanssa. Adoptioäiti ei mieti tippaakaan mikä on Masholle parasta vain näkee asiat omasta lapsellisesta perspektiivistään.
Sama jatkuu kun Masho siirretään uuteen sijaiskotiin. "Meidän perheemme ei toimi sinun takiasi ja siksi sinä muutat pois. Et enää asu meidän kanssamme. Sinä et kuitenkaan saa uutta äitiä, koska minä tulen olemaan sinun äitisi." (Ongelma on sinussa, joten sinut heivataan helvettiin täältä. Kuitenkaan jos minä en saa olla sinulle äiti, ei saa kukaan muukaan!)
Adoptioäiti kritisoi tyttöä jatkuvasti. "Lopettaisi jo ne pakkoliikkeensä!" (tekee varmaan ihan ilkeyttään sinua kohtaan eikös vain??!!)
Päiväkoti-ikäinen Masho tulee ruokapöytään, istuu selkä suorana ja alkaa syödä haarukalla ja veitsellä(?!) hipihiljaa ruokaansa. Vilkaisee kerran adoptioäitiinsä ja raivoaminen alkaa... "Taas tuo aloitti sen. Turha väittää että lopetat koska aina pyörrät puheesi!!"
Tällaisille ihmisille ei pitäisi antaa lapsia.
Ja olivathan nuo adoptiovanhemmat jo todella vanhojakin. Eihän tuonikäiset lapsettomat ihmiset mitenkään voi pärjätä kahden pikkulapsen kanssa, elleivät ne lapset ole friikkimäisen rauhallisia.
Niistä kustannuksista suurin osa menee matkakuluihin, sitten käännöksiin ja asiakirjojen kopioiteihin ja suomalaisen palvelunantajan palvelumaksuihin. Lastenkodille tehdään lahjoitus, mutta adoptiovanhemmat eivät voi valvoa meneekö se lapsille asti.
Kuka vaanhan voi saman tien lahjoittaa Afrikkaan rahaa...
[quote author="Vierailija" time="26.10.2013 klo 15:06"]
Niistä kustannuksista suurin osa menee matkakuluihin, sitten käännöksiin ja asiakirjojen kopioiteihin ja suomalaisen palvelunantajan palvelumaksuihin. Lastenkodille tehdään lahjoitus, mutta adoptiovanhemmat eivät voi valvoa meneekö se lapsille asti.
Kuka vaanhan voi saman tien lahjoittaa Afrikkaan rahaa...
[/quote]
Ihan sama, mihin ne rahat menevät siinä prosessissa. Jos ei adoptoitaisi, voisi rahat antaa suoraan paikalliseen avustustoimintaan. Koko potin. Ei tarvitsisi kääntää ja kopioida papereita.
Haluaisin auttaa paikallisia, mutta mitä kautta se olisi tehokkainta? Minulla oli ennen kummilapsi, mutta koin että lapsi oli enemmän söpö mannekiini järjestölle kuin todellinen avustuksenkohde. Markkinointi- ja hallinnointikulut olivat varmasti aika kovat tuossakin järjestössä. Oli lehteä ja matkoja...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No niitä orpokodin lapsia auttaa se adoptointi. Ei kannata yhden dokkarin takia mustamaalata koko adoptioasiaa.
Suomeen ei adoptoida lapsia maista, joiden prosesseista ei olla varmoja. Esimerkiksi ei Etiopiasta.
Ja sisarusadoptiot ovat harvinaisia ja niissä on tarkat ikärajat.
[quote author="Vierailija" time="26.10.2013 klo 15:17"]
No niitä orpokodin lapsia auttaa se adoptointi. Ei kannata yhden dokkarin takia mustamaalata koko adoptioasiaa.
Suomeen ei adoptoida lapsia maista, joiden prosesseista ei olla varmoja. Esimerkiksi ei Etiopiasta.
Ja sisarusadoptiot ovat harvinaisia ja niissä on tarkat ikärajat.
[/quote]
Kyllä muuten adoptoidaan Etiopiasta :D Tunnen itsekin sieltä adoptoituja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kv-adoptio on suhteellisen uusi ilmiö, pitkäaikaisia vaikutuksia ei vielä välttämättä ihan ymmärretä. Lukekaa se Anu Rohima Myllärin kirja Adoptoitu, siinä on adoptoidun jo aikuiseksi kasvaneen tarina. Se on monimutkaisempi juttu kuin media Hollywood-tähtineen antaa ymmärtää, ei mielestäni kuitenkaan automaattisesti huono. Pitäisi vaan olla täysin varma niistä tahoista, joiden kautta adoptoidaan. DanAdopt ei selvästikään ollut tietoinen toisessa päässä tapahtuvista virheistä.
Mullakin kävi toi vanhempien ikä mielessä. Senhän takia adoptiovanhempien ja lasten ikäeromaksimi on määritelty, ettei lapset joudu menettämään liian nopeasti uusia vanhempiaan. Ettei tule hylkäyskokemusta toisen perään. Ei tuo ikä nyt kuitenkaan tätä tarinaa selitä, tuntui kuin adoptiovanhemmat olisivat olleet täysin pihalla normaalista lapsiperhearjesta. Mihinkään ei olisi saanut koskea, puhua ei olisi saanut ilman lupaa. Pistivät riehumisen piikkiin sellaista käytöstä, mikä olisi meillä epänormaalin rauhallista. :) Kyllä pienten lasten kuuluu saada pomppia, pitää ääntä, riidellä. Meillä ihan perusuhmakohtaukset ovat paikoitellen aika surkuhupaisevia itkupotkuraivareineen kaikkineen. Kyllähän minäkin, jos olisin lapsettomana näitä kohtauksia seurannut vierestä, olisin saattanut pitää niitä epätavallisina ja antaa ylimääräisiä diagnooseja. Kun kyseessä on kuitenkin oma biologinen lapseni, olen ehtinyt luomaan häneen tunnesiteen jo ennen uhmaikää, enkä voi syyttää hänen käytöksestään ketään muuta kuin itseäni. ;)
Tosiaan, Interpedia on näköjään ottanut Etiopian kohdemaaksi. Kontakti on silti eri kuin dokkarissa. Aiemmin maata pidettiin liian epävarmana. Nyt sieltä on tullut muutama lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.10.2013 klo 15:17"]
No niitä orpokodin lapsia auttaa se adoptointi. Ei kannata yhden dokkarin takia mustamaalata koko adoptioasiaa.
Suomeen ei adoptoida lapsia maista, joiden prosesseista ei olla varmoja. Esimerkiksi ei Etiopiasta.
Ja sisarusadoptiot ovat harvinaisia ja niissä on tarkat ikärajat.
[/quote]
Enemmän heitä auttaisi se, että he voisivat avustuksen turvin elää omassa maassaan. Etiopiassakin on hyviä yliopistoja ym.
Se ei ole kestävä ratkaisu maan ongelmiin, että lapset tuodaan länsimaihin. Ei maa tuolla tavalla pääse koskaan jaloilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katsoin vain pätkiä. Ihan hirveää. Varsinkin se ruokapöytä-kohtaus. Uskon, ettei näytetty kaikkea ja voihan olla, että adoptiovanhemmat olivat yrittäneet aluksi paremmin (en nähnyt sitä hotellihuonekohtausta, joka kuulosti kyllä tosi pahalta) mutta uupuneet...mutta kyllä päälimmäiseksi jäi käsitys, että heillä ei ollut mitään käsitystä vanhemmuudesta ja että he eivät olleet lainkaan kiintyneet lapsiin.
Jopa minä ei-ammattikasvattaja ymmärrän intuitiivisesti, että jos on kyse noin vaikeaan tilanteeseen laitetusta pienestä lapsesta, niin kaikki pakkoliikkeet, kiukuttelu, uhmaaminen ym. on vain pintaa, mikä pitäisi pystyä sivuuttamaan. ENSINHÄN luodaan kiintymys ja luottamus ja sitten aletaan vasta komentamaan, jos komentamisen tarvetta enää siinä vaiheessa on. Ja tämä pätee lapseen kuin lapseen. Ja tämän takia lapset säikähtävät jos vieras komentaa heitä, koska vieraaseen ei ole mitään suhdetta eivätkä he voi tietää, mitä tämä haluaa ja aikoo.
Omien vanhempien rakkaudesta (ja tuttujen pk-hoitajien turvallisuudesta) voi olla varma, joten heiltä voi ottaa vastaan komentoja, mutta rakkaus, huolenpito ja kiintymys tulee ensin, sitten vasta kuri ja rajat. Tyttö raukka olisi tarvinnut ehdotonta hellyyttä ja läheisyyttä pitkän, pitkän aikaa - ilmeisesti hän ei saanut sitä lainkaan.
Mutta dokumentin ansiot tulevat esiin ehkä juuri siinä, että se osoittaa, että isomman lapsen adoptiovat eivät kykene välttämättä tällaiseen. Yleensähän kuulee tarinoita, joissa adoptionvanhemmat yrittävät kaikkensa, mutta lapsen on silti vaikea luottaa ja lapsella on vaikeuksia myöhemmin elämässä. Mutta adoptiovanhemmat tekevät kuitenkin parhaansa. Tässä oli nyt sitten toisenlainen tarina. Kumpa se olisi poikkeus!
Niin, siinä on vaan se ongelma, että ne Etiopiankaan auttajat ei aina huolehdi siitä, että rahat päätyy lapsille... Nähtiinhän se tässäkin. Viranomaiset kusettivat minkä ehtivät. Jos vaihtoehtona on kv. Adoptio tai laitoksessa eläminen epämääräisten avustusten turvin, kyllä adoptio on parempi ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tilanteen teki haastavaksi se, että adoptoivat kaksi lasta kerralla.
Suurin virhe tässä oli, että lapset adoptoitiin suoraan lapsistaan välittävästä perheestä. Tuollaista ei saisi IKINÄ IKINÄ hyväksyä, miten siitä voisi seurata hyvää kellekään osapuolelle?? Inhimillistä tuskaa vaan....
Orpojen lapsien adoptoiminen ulkomailta on minusta ihan ok, kunhan taustatyöt on tehty kunnolla.
Olin järkyttynyt näistä adoptiovanhemmista. Luulivatko todella että he määräävät miten lapset toimivat nk,mies sanoi pöydän ääressä.Minä määrään. Ei ole aina lapsen onni että pääsee adoptioon.
No tietenkin aikuiset määräävät perheessä.
Katsoin ja järkyttävä oli. Se tytön ilme siinä ruokapöydässä ja sängyllä kun vanhemmat ripittivät syömisistä ja sitten kertoivat tytön muuttavan pois..Katse oli kuin säikähtäneellä jäniksellä.
Itketti.
Luin lehdestä se dokkarin arvostelun ja yritin sitä katsoa, mutta ei vaan pystynyt, siinä vaiheessa kun se tyttö istui huuli väpättäen pöydässä kun ei ollut käyttäytynyt riittävän hyvin , mulla meni hermo lopullisesti ja vaihdoin kolmoselle. Lotharia katsellessa ei tosiaan väräjä mikään hermo:) Mutta siis ihan karmea tarina, teki ihan tosissaan käydä läppäsemässä sitä tanskalaistätiä naamaan. Kerrankin uskoin sen, että on syy, miksi jotkut jää lapsettomiksi. Siis pätee tuohon pariskuntaan, ei universaalisti.
Jatkan vielä kun tuo dokumentti senkus pyörii mielessä.
Summa summarum:
Ensin biologinen äiti saa diagnoosin, elinaikaodote 5 vuotta. On yhä elossa, eli siinä ensimmäinen väärä tieto.
Adoptiotoimisto ottaa vanhempiin yhteyttä, ei niin, että biologiset vanhemmat olisivat aloitteentekijöitä. Siis ulkopuolinen taho ehdottaa vanhemmille adoptiota ja kuuta taivaalta.
Paikallinen toimisto lupaa heille mm. seuraavaa:
1) ettei lapsia eroteta toisistaan (ei lopulta toteudu, tämä oli biologisille vanhemmille todella tärkeä seikka, kuten olisi varmasti kenelle tahansa vanhemmalle.)
2) että vanhemmat saavat hieman taloudellista tukea adoptiovanhemmilta/ heistä tulisi sukulaisia (ei toteudu, adoptiovanhemmatkin mainitsevat sanan suku yhdessä vaiheessa, varmaan ymmärtämättä sen lähettämää signaalia)
3) että saavat raportteja ja kuvia lapsistaan säännöllisesti (ei toteudu)
Biologisten vanhempien annettiin ymmärtää, että heillä olisi mahdollisuus hyvästellä lapset lentokentällä (ei toteudu). Vanhemmat pyytävät adoptiovanhempien puhelinnumeroa, saavat autonkuljettajan puhelinnumeron.
Tulkki tulkkaa täysin ristiin biologisten vanhempien ja adoptiovanhempien keskustelut, antaen edelleen ymmärtää että ovat nyt sukua ja perhettä.
Koko adoptiokäistys taitaa olla erilaiset, Afrikassa ilmeisesti kyseessä olisi vähän niinku sijaisperhe, sukusiteet eivät katkea? Länsimaissa katkeavat, lapsista tulee adoptiovanhempien omia lapsia, siteet biologisiin vanhempiin katkeavat.
Ilmeisesti adoptiovanhemmille tuli yllätyksenä, että he tapaavat biologiset vanhemmat Etiopiassa, eli heitäkään ei oltu tähän tapaamiseen valmennettu. Tulivat luvanneeksi vääriä asioita ja lopulta huijanneeksi.
Kun biologiset vanhemmat ryhtyivät selvittämään lastensa olinpaikkaa, yhtäkkiä kukaan ei tiennyt mitään, raportit kadonneet, työntekijät vaihtuneet. Miten voi olla mahdollista?
Me puhutaan nyt kuitenkin pohjoismaalaisista adoptioista, ei katukaupasta tai jenkkityyliin lasten ostamisesta?
Että kun voi jäädä paha maku suuhun.
T. 130, 135