Ehkä sitten huomenna..

Piti nousta ylös, en minä saa unta. Eilenillalla sama juttu, pyörin torjutuksi tulemisen tuskissa varmaan 2h ennenkuin nukahdin joskus puoliltaöin.

En ymmärrä miksi en jo usko tätä asiaa, miksi toivon joutuakseni 99,9%sti vain pettymään. Tätäkö se kaiken toivova ja uskova rakkaus on?

Tässä on nyt mennyt ainakin 7-8v niin ettei mieheni pahemmin seksiä halua, tämä vuosi ollut ehkä pahin, en oikein muista, viimevuosi samanlainen. Nyt eletään kohta marraskuuta ja seksiä oli ensimmäisen kerran tänävuonna kesäkuussa 1-2x, sitten ihan syyskuun lopussa 1x ja nyt viime pe 18.10.

Eilenillalla ajattelin, uskoin ja toivoin, että miehelläkin olisi haluja mutta väärässäpä olin. Sama juttu tänään, olisi nyt edes hääpäivämme "kunniaksi" halunnut mutta ei.

No, aina on huominen, tosin minulla on tunne ja minusta tuntuu, että suustani on kaadettu jäätä sisään, tuolla kun makoilin sängyssä miehen unihengitystä kuunnellen pimeyteen tuijottaen ja hänen selkäänsä silittäen niin tuli vain sellaisia kummallisia, inhottavia jäisiä puistatuksia, niitä tullut ennenkin, tyyny märkänä tukahdetuista kyyneleistä ettei toinen herää.

Pelkään että tätä tämä loppuelämänikin on, kuivun ja kuolen pystyyn, raastaa ajatellakin, että ikävuodet 30-37 menneet näin, seksin pitäisi olla parisuhteen liima, kantavia voimia, arjen piristäjä, ilon ja nautinnon lähde ja milj muuta ihanaa asiaa, minulle se on hirvittävä, katkeroittava peikko jota kaipaan niin että en sanoja löydä.