Lue keskustelun säännöt.
Ookoo, olen mustasukkainen ystävästäni, koska vauvansa vie kaiken ajan
31.10.2013 |
Näin on päässyt käymään, vaikka tilanne lapsellinen onkin. Ystäväni on minua jonkin verran nuorempi, kenties läheisriippuvaisuuteen taipuvainen, ja olemme olleet vähän kuin paita ja pehva viime vuodet. Olen tukenut häntä sinkkukriiseissään ja elämässä muutenkin, neuvonut ja auttanut pärjäämään. Välimme viilenivät hiukan ystäväni tavattuaan puolisonsa, mutta hyvin läheisiä olemme edelleen, sillä ystäväni on ihana tyyppi, ja käsittääkseni tunne on molemminpuolinen.
No, ystäväni sai muutama kuukausi sitten vauvan, ja yhtäkkiä hänellä ei ole aikaa edes tekstiviestiin vastata. Ymmärrän toki, että imetys, synnytyksestä (aika rajusta) toipuminen ja ylipäätään lapsiperhe-elämään totuttelu vie aikaa, mutta tässäkö on kiitos siitä, että tuin ja autoin häntä vuosia? Kuuntelin keskellä yötäkin itkut ja olin olkapää, kun jokin suhde jälleen kerran meni pieleen? Autoin pienimmissäkin ongelmissa, kuuntelin joka ikisen murheen, järjestelin talousasioita kuntoon, olin aina valmis auttamaan (ehkä jopa lähes isosiskomaisesti)?
Tuntuu, että kävi niin, että tuin tuuliviiriystävääni vuosia ja nyt kun hän vihdoin on tolpillaan, olenkin turha. Toki minusta tulee kummi jne, mutta hiukan mietityttää, ettei ystävä jaksa kiinnostua minun tekemisistäni enää ollenkaan, eli jos ei puhuta vauvasta, ei puhuta ollenkaan.
Muilla samanlaisia kokemuksia?
Kommentit (4)
Hei, sun ystävä on nyt siinä vauvakuplassa mihin esikoisen kanssa voi joutua. Se ei ole mikään tietoinen valinta, vaan niin vaan joillekin käy. Se ei ole henkilökohtainen loukkaus sinua kohtaan, vaan kaverisi on juuri nyt vähän eri maailmassa. Hän palaa sieltä takaisin kyllä, ja arvostaa ystävyyttäsi ja sinua.
Vauvan kanssa eläminen voi ulkopuolelta näyttää siltä, että äiti lilluu omahyväisessä äitiydessään, ja puhuu vaan itsestään ja vauvastaan. Oikeasti se äidin sisäinen maailma voi olla jopa pienessä kaaoksessa, hän voi tuntea suurta sisäistä ristiriitaa, riittämättömyyden ja pelon tunteita ja kokea että on mennyt vähän hukkaan tässä elämässä. Niitä tunteita ei helposti näytetä ulospäin koska paine esittää onnellista äitiä on niin kova. Silloin ei halua olla kenenkään kanssa tekemisissä, koska tuntee itsensä jotenkin niin hauraaksi ja riittämättömäksi ihmisenä ja äitinä. En tiedä, kokeeko kaverisi juuri näin, mutta tämä on yllättävän usein sen taustalla että kaverisuhteista vetäydytään hetkeksi lapsen syntymän jälkeen. Syyksi sanotaan aina, että väsyttää niin kovasti ettei jaksa, koska se on yleisesti hyväksytty syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vauva-jutuista on sitäpaitsi helpompaa puhua samassa jamassa olevien ystävien kanssa. Toki itsekin soittelen ja tapaan lapsettomia ystäviäni näin raskaana ollessa, mutta kun toinen kertoo vaikka työasioita ja itse on liitoskipujen kanssa sairaslomalla, niin valitettavasti minun elämäni sisältö on tällä hetkellä niiiiiin pieni, etten halua liikaa asiasta ymmärtämättömiä kuormittaa. Kuuntelen kyllä sujuvasti, kun kaveri kertoo työ- ja harrastusjuttujaan, mutta kun hän kysyy mitä minulle kuuluu, ei minulla oikein ole muuta kerrottavaa, kuin että on taas ollut vähän ummetusta, nivuset on aika kipeät ja nyt häpyluun alue on alkanut sattua kävellessä. Että tyhjensin kuitenkin astianpesukoneen ja petasin sängyn tänään ennen kuin makasin sohvalla ja pääsin ipadin muffinssinpaistopelin 22 levelin läpi kuuden yrityksen jälkeen. Sitten katsoin eilen nauhoittamani häät sulhasen tapaan ja surffasin vauva-forumilla tunnin. Sitten mies tulikin kotiin ja teimme lihakeittoa.
Kuka vittu mun kanssa haluaa jutella??? :D paitsi ehkä se kaveri, joka on myös ollut saikulla.
Ystävälläsi on elämäntilanne muuttunut. Voin lohduttaa, että aika kyllä korjaa tuon tilanteen, kun vauvasta kasvaa taapero ja sitten leikki-ikäinen. Itselläni on ystäviä joiden kanssa tiivis yhteydenpito on katkeillut milloin mistäkin elämäntilanteen vaihtumisen syystä- mutta tosiystävyys odottaa! Vaikka olisi parikin vuotta välissä, niin kun se ystävyys on kunnolla rakennettu niin on kuin niitä paria vuotta ei olisi välissä lainkaan vaan yhteydenpito on erittäin luontevaa. Aika siis korjaa.
Anna ystävälles aikaa ja yritä ymmärtää. Se on nyt vielä niin äitiyden lumoissa, ja vauva tosiaan vie aikaa, ettei välttämättä muuta jaksa. Kyllä sieltä sit palailee taas mieleen, et onhan sitä elämässä muutakin kuin äitiys.