Missä sairaalassa olet synnyttänyt?
Kommentit (47)
Kätilöopistox2 ja VSS. Ei kättärissä suurempaa vikaa ollut, mitä nyt ensimmäisellä kerralla hirveä kätilö, mutta kyllä pienen sairaalan palvelu oli jotain aivan muuta. Ei ole verrattavissa. Aivan ihanaa. Harmi, että tämäkin pieni synnytysosasto on jo aikaa sitten suljettu.
Kätilöopistolla kummallakin kerralla. Ja oli miellyttäviä kokemuksia. Samoinkuin opiskelujakso siellä.
Oulaskankaan sairaalassa. Toivottavasti saadaan Oulaskankaan synnäri pitää.
Salon sairaalassa x 2.
Eka oli ok, toinen kammottavaa, mutta hengissä selvittiin kaikki.
K-S keskussairaalassa. Kolmesti, oli hyvä paikka.
Keskisuomen Keskussairaalassa. Kätilönä oli silloin Ritva Ojapelto ja olin oikein iloinen, että häntä edeltäneellä työntekijällä vaihtui vuoro, juuri, kun oli minut vastaan ottanut :)
Hyvinkäällä synnyttäny 4 kertaa,ihan hyvä fiilis jääny ;)
Tammisaaressa ja Tyksissä. Hyviä kokemuksia molemmista sairaaloista. Pienessä sairaalassa aistin henkilökunnan kiireen selvemmin. Taisi olla alimitoitettu hoitajavahvuus.
Salossa. Kaikki olleet miellyttäviä kokemuksia.
Naistenklinikalla. Kätilö oli ihana! :)
Seinäjoella. Musta se synnytyksen hoito olisi voinut hoitua paremminkin, mutta vierihoito-osasto oli tosi mukava paikka.
Kanta-Hämeen keskussairaalassa, Hämeenlinnassa, ei nyt mikään kauheen hyvä kokemus, mutta lapsen syntymä on aina silti tärkeä hetki elämässä. :)
Naistenklinikalla. Kyllä, oli miellyttävä kokemus.
Siellä ollaan niin vähän aikaa. Oikea haaste alkaa vasta kotiinpäästyäsi =)
USA:ssa x1, Jorvi x 2, kaikki meni kivasti.
Pohjois-Karjalan keskussairaala. En mennyt hakemaan miellyttäviä kokemuksia, vaan saamaan lapseni turvallisesti maailmaan. Molemmat ollaan elossa, että varmaan sitten oli miellyttävä kokemus.
K-S Keskussairaalassa. Mulla oli pätevä kätilö synnytyksessä ja muutenkin henkilökunta oli mukavaa.
K-S Keskussairaalassa. Mulla oli pätevä kätilö synnytyksessä ja muutenkin henkilökunta oli mukavaa.
Olen synnyttänyt kaikki lapseni ulkomailla, yhden kuninkaallisessa sairaalassa Riadissa, yhden jenkeissä pikkukaupungin sairaalassa ja yhden Uumajassa yliopistosairaalassa. Jotenkin hassua kun ei ole yhtään synnytyskokemusta suomalaissairaalasta. :=)
Mitä olosuhteisiin tulee, niin paras noista oli Riad, saimme koko perhe kuninkaallisen kohtelun. Synnytyksen hoiti jonkun prinsessan henkilääkäri ja henkilökohtainen kätilö ja mulla oli sairaalassaoloajan henkilökohtainen palvelija jonka aika kyllä kului lähinnä ihmettelyyn mitä hän oikein tekee, kun hänen "emäntänsä" täytti itse mehumukinsakin ja laittoi ihan itse tohvelit jalkaan ja kampasi itse tukkansa.
Jorvissa ja naistenklinikalla olen synnyttänyt. Olen sitä lajia, joille synnyttäminen ei ole helppoa, joten en voi myöskään sanoa kokemuksia miellyttäviksi, mutta se taasen ei ole sairaaloiden syytä :)