Miksi ihmiset tekevät toisenkin lapsen heti perään, ja sitten tulee ero?

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 23:18"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 21:09"]

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 07:54"]

Ei se lapsi ketään erota! Se ei tosiaankaan ole lapsen vika, jos vanhemmat eroavat. Sitä paitsi mietippä, todettu juttu on, että varsinkin ne, keillä on kaksoset, kestävät yhdessä paremmin vauva-ajan, heille ei ole annettu mahdollisuutta päättää lasten ikäeroa! :)

  Isoimpien sisaruksieni ikäero on 1,8kk ja minun ja toisen siskoni ikäero on 2 vuotta, vanhimpaan sisarukseen ikäero on 8 vuotta. Ai niin, vanhemmat juhlivat tänä vuonna 30 vuotishääpäivää, lasten pienestä iästä huolimatta! Sekä huolimatta siitä, että kaksi meistä on joutunut syntymän jälkeen pikaisesti leikkaukseen ja yksi käynyt useamman kerran leikkauksissa. Aika vaikeaa heillä on ollut, silti yhdessä :)

[/quote]

Onneksi vanhempasi ovat niitä onnekkaita jotka ovat siitä selvinneet, kuten sanoin jos siitä selviää, selviää lähes mistä vaan. Itselläni on 18v  joka asuu jo omillaan ja 4 vuotiaat kaksoset. En olisi selvinnyt ilman tyttäreni apua lastenhoidosta kun miehellä on raskas vuorotyö, vuorot 11 ja 13h. Olen miettinyt monta kertaa tässä vuosien aikana että pitäisi erota niin saisi joskus olla rauhassa jopa kaksi päivää kun lapset olisivat miehellä. Se tuntuu välillä suorastaan paratiisilta, vaikka rakastan lapsiani yli kaiken, ja kaipa sitä miestäkin vielä silti rakastan. Tahallani en olisi altistanut meidän parisuhdetta tälläiseen savottaan, kaksi vauvaa on todella rankkaa, ja kaksi leikki-ikäistäkin on ihan tarpeeksi rankkaa, aikaa ja voimia parisuhteelle ei ole ollut neljään vuoteen.

ap

[/quote]Mit wit?

Minulla on 11 lasta joista vanhin on 29 ja nuorin 2 v.

Joukossa on kahdet kaksoset enkä ole koskaan halunnut erota miehestäni vain saadakseni lapseni "pois".   Sen sijaan olen kyllä yhdessä mieheni kanssa nähnyt fiksuksi hankkia myös kahdenkeskistä aikaa eli meillä on ollut jotakuinkin aina myös palkattua apua arjen pyörittämisessä.

Haikein mielin olen lapset jättänyt, kun esim. menemme miehen kanssa oopperaan ja yöksi hotelliin. Haikeus ei ole kuitenkaan mitenkään estänyt parisuhdeajastakin nauttimista.

Loppujen lopuksi, parisuhteen vaaliminenhan on tärkein lasten kodin vaalimisen muoto?

[/quote]

No sinä olet selviytynyt hienosti kivat sulle, kaikki eivät selviydy, ja onhan sullakin osa lapsista jo omillaan, eli ei ole kaikki 11 tehty ihan peräperää. Meillä ei ole varaa maksaa palkkaa lastenhoitajalle, toki tytär on joskus pikkuveljien kanssa muutaman tunnin, mutta eipä meillä miehen kanssa ole varaa oikein kotoa mihinkään lähteä, eikä varsinkaan yöksi johonkin. Eikä mies edes halua, mies on väsynyt töistä, ja haluaakin olla lasten kanssa. Mulle taas tekis joskus pieni tauko hyvää, kun olen 4 vuotta ollut lasten kanssa lähes 24/7, pari kolme kertaa kuukaudessa voi olla joku oma meno, kokous tai harrastus. Pakko olla jotain että saa ajatella välillä jotain muuta kuin lapsia ja kotitöitä, ja jutella aikuisten ihmisten kanssa. Kun ei ole töissä, ei ole työkavereita, ja kun muut ystävät on töissä, ei heidänkään kanssa ehdi tavata tai edes soitella.

ap

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 22:57"]

Ei se ole lapsen vika, vaan sen että se lapsi tehdään, väsytään liikaa ja etäännytään puolisosta. Kyllä pitäisi tietää siinä vaiheessa kun alkaa sitä toista pykäämään että parisuhde ei ole oikein kunnossa, koska hyvä jos kakkonen on punnattu maailmaan kun allekirjoitellaan jo eropapereita. Olen huomannut sen, että jos se ero tulee, niin helpoiten se tulee silloin kun on kaksi ihan pientä lasta. Jos sen vaiheen yli kestää niin yleensä kestää sitten pidempäänkin yhdessä. En käsitä miksi pitää rasittaa itseään ja puolisoaan sillä että tekee kaksi lasta peräperää, eikö voisi edes 3 vuotta keskittyä siihen esikoiseen ja palata puolison kanssa rankan vauvavuoden jälkeen taas väleihin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Täällä sitten itketään kun seksi loppuu, ja mies pettää, mies ei tee kotitöitä, ja sitten ollaankin jo eronneita yh:ta ja ollaan katkeria kun mies löytää heti uuden ja nuoremman, eikä mies enää halua tavata lapsiaan.

[/quote]

Kuulostaa siltä, että jotenkin syyllistätä tästä asiasta enemmän naisia, onko näin? Että naiset sitten itkevät täällä , kun ovat lapset tehneet..(sellaisen vaikutelman saa)

Tilanteet vaihtelee todella paljon, vaikka sitähän et halua millään ymmärtää. Yleensä päätökset lasten hankinnasta tehdään yhdessä. Vahinkoraskaudet ovat myös mahdollisia, vaikka sehän vaihtoehto on täällä yleensä täysin hylätty. Ja sitten on myös niitäkin, jotka ajattelevat, että on tavallaan helpompaa pidemmällä tähtäimellä ajateltuna, jos lapsilla on pieni ikäero. Raskasta alkuun, mutta myöhemmin voi olla helpompaa ja onhan se lapsillekin kiva  että on "kavereita". Ensimmäinen lapsi voi olla helppo, joten vanhemmat ajattelee, että siinähän se toinenkin menee.. ja toinen onkin aivan erilainen erilaisine tarpeineen.

Niin tai näin, niin en lakkaa ihmettelemästä näitä aloituksia. Ei elämässä kaikki mene suunnitelmien mukaan muutenkaan. Se voi se elämä olla yhtä rankkaa perheessä, jossa on vain yksi lapsi tai lapset suurella ikäerolla. Ei kaikkia asiota voi etukäteen tietää, hyvä jos aloittajalla on elämä mennyt aina suunnitelmien mukaan, kaikilla ei tätä etuoikeutta ole.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 22:57"]

Ei se ole lapsen vika, vaan sen että se lapsi tehdään, väsytään liikaa ja etäännytään puolisosta. Kyllä pitäisi tietää siinä vaiheessa kun alkaa sitä toista pykäämään että parisuhde ei ole oikein kunnossa, koska hyvä jos kakkonen on punnattu maailmaan kun allekirjoitellaan jo eropapereita. Olen huomannut sen, että jos se ero tulee, niin helpoiten se tulee silloin kun on kaksi ihan pientä lasta. Jos sen vaiheen yli kestää niin yleensä kestää sitten pidempäänkin yhdessä. En käsitä miksi pitää rasittaa itseään ja puolisoaan sillä että tekee kaksi lasta peräperää, eikö voisi edes 3 vuotta keskittyä siihen esikoiseen ja palata puolison kanssa rankan vauvavuoden jälkeen taas väleihin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Täällä sitten itketään kun seksi loppuu, ja mies pettää, mies ei tee kotitöitä, ja sitten ollaankin jo eronneita yh:ta ja ollaan katkeria kun mies löytää heti uuden ja nuoremman, eikä mies enää halua tavata lapsiaan.

[/quote]

Kuulostaa siltä, että jotenkin syyllistätä tästä asiasta enemmän naisia, onko näin? Että naiset sitten itkevät täällä , kun ovat lapset tehneet..(sellaisen vaikutelman saa)

Tilanteet vaihtelee todella paljon, vaikka sitähän et halua millään ymmärtää. Yleensä päätökset lasten hankinnasta tehdään yhdessä. Vahinkoraskaudet ovat myös mahdollisia, vaikka sehän vaihtoehto on täällä yleensä täysin hylätty. Ja sitten on myös niitäkin, jotka ajattelevat, että on tavallaan helpompaa pidemmällä tähtäimellä ajateltuna, jos lapsilla on pieni ikäero. Raskasta alkuun, mutta myöhemmin voi olla helpompaa ja onhan se lapsillekin kiva  että on "kavereita". Ensimmäinen lapsi voi olla helppo, joten vanhemmat ajattelee, että siinähän se toinenkin menee.. ja toinen onkin aivan erilainen erilaisine tarpeineen.

Niin tai näin, niin en lakkaa ihmettelemästä näitä aloituksia. Ei elämässä kaikki mene suunnitelmien mukaan muutenkaan. Se voi se elämä olla yhtä rankkaa perheessä, jossa on vain yksi lapsi tai lapset suurella ikäerolla. Ei kaikkia asiota voi etukäteen tietää, hyvä jos aloittajalla on elämä mennyt aina suunnitelmien mukaan, kaikilla ei tätä etuoikeutta ole.

[/quote]

Kyllähän se totta on, että useimmiten se vauvakuume iskee naiselle. Ja minä olen sitä mieltä että nainen sen myös päättää, tekeekö uuden lapsen, halusi mies sitä kuinka. Miehet voivat haluta lapsia vaikka kuinka monta, koska heillehän se on helppoa, ei tarvi olla raskaana, synnyttää tai edes pahemmin hoitaa lasta. Saa käydä leppoisassa työssä ja töiden jälkeen vähän aikaa leikkiä lasten kanssa, ja kun kitinä alkaa, työntää ne äidilleen, kun äiti ne saa kuitenkin helpommin hoidettua.

Ei tietenkään mene suunnitelman mukaan, mutta ihmettelen sitä että miksi suunnitellaan jo niin että on suuri riski että kaikki meneekin pieleen. Luulisi ihmisen osaavan päätellä siitä mitä muut tekee, että ei ehkä kannata tehdä samoin. Jos minä näen että pitkä jono ihmisiä hyppää katolta maahan, osa selviää ilman naarmuakaan ja kivaa on, mutta suuri osa loukkaantuu pahasti tai jopa kuolee, niin en minä kyllä mene jonon jatkoksi ja hyppää kun kaikki muutkin hypäävät ja joillakin on kivaa. ap

Minä en ymmärrä miksi lapset pitää tehdä pienellä ikäerolla jotta heillä olisi "seuraa toisistaan". Eikö kavereita voi hankkia? Serkkujen kanssa leikkiä jos sellaisia on? Mitä merkitystä aikuisena on siinä onko sisarus 2 vai 5 vuotta vanhempi/nuorempi? Aikuisikä on se mikä kestää läpi elämän, ei pikkulapsivaihe.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 15:00"]

Minä en ymmärrä miksi lapset pitää tehdä pienellä ikäerolla jotta heillä olisi "seuraa toisistaan". Eikö kavereita voi hankkia? Serkkujen kanssa leikkiä jos sellaisia on? Mitä merkitystä aikuisena on siinä onko sisarus 2 vai 5 vuotta vanhempi/nuorempi? Aikuisikä on se mikä kestää läpi elämän, ei pikkulapsivaihe.

[/quote]

Nimenomaan! Minä olen erittäin läheinen pikkusiskoni kanssa joka on 6 vuotta nuorempi, samoin 10 vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa, ei tietenkään pidetä niin tiiviisti yhteyttä kun nuorta sinkkumiestä ei niin mun keski-ikäinen pikkulapsielämä kiinnosta, mutta aina kun nähdään on kivaa yhdessä, ja autetaan toisiamme aina tarpeen vaatiessa. 16 vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa ei ole niin paljon yhteistä, kun olin jo muuttanut kotoa kun hän syntyi, mutta suurin syy ei ole ikäero, vaan luonne-erot. Minä olin vanhin ja minulle annettiin vastuuta ja luotettiin, nuorimmainen oli taas liian pitkään vanhenpien lellivauva. Nuorempi siskoni on ollut aina kaveri minun tyttäreni kanssa, heillä kun on vaan 3,5 vuotta ikäeroa. ap

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 11:50"]

Johan sen nyt järkikin sanoo, että pikkulapsiaika on todella stressaavaa aikaa, eikä tietyllä tavalla "normaalia" arkea kun kaikki pyörii lasten ympärillä, yöllä ei saa nukuttua ja kahdenkeskistä aikaa on vähän.

Miehetkin voisivat katsoa peiliin (kun yleistys tuntuu olevan, että vaimo kesittyy vain lapsiin ja mies "jää" hunningolle) ja tehdä omalta osaltaa kaikkensa perheen hyvinvoinnin osalta sen valituksen ja lapsen tasolle taantumisen tilalle. Meillä on pienet lapset pienellä ikäerolla, eikä erosta ole ollut puhettakaan, vaikka rankkaa välillä on ollut. Täällä se on käännetty toisinpäin; kun toinen on tiukilla, toinen joustaa enemmän ja antaa edes vähän enemmän lepoa toiselle ja toisinpäin. Kiitetään toista ihan pienistä asioista, muistetaan kysyä "miten voit." Ei se ole isoista asioista kiinni.

Pikkulapsiaika on aika lyhyt aika. Nyt kun kuopus on kohta kaksi, kaikki on jo paljon helpompaa. Pitäisi yrittää muistaa, että kyllä se siitä helpottaa pian ja muistaisi pienillä sanoilla ja teoilla arvostaa sitä puolisoa. Se riittää pitkälle.

[/quote]

Tässä mun mielestä paljon järkeä! Kunpa itekin osais ja muistais elää näin.

Olen ihmetellyt myös pitkän ikäeron kauhistelua. Mulla ja siskollani on 4v ikäeroa, ja nyt aikuisina olemme todella läheisiä, siskoni on minulle miehen ja lapsen jälkeen läheisin ihminen, jolle voin kertoa mitä tahansa. Ja jopa toinen, huikeat 7v nuorempi siskoni, on minulle hyvin tärkeä ja rakas, ja vietämme paljon aikaa yhdessä.

Meillä ekan ja tokan lapsen ikäerosta tulee vähintään 5v, tahtomattamme, kun tokaa ei kuulu, mutta emme pidä sitä mitenkään katastrofina. Pikemminkin siinä on hyvänä puolena rentous ja esikoisen suhteellinen helppous, kun on jo iso.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 10:59"]

En ajattele, että olisi aina väärä ratkaisu tehdä lapset pienellä ikäerolla, mutta yhtä lailla ei sekään ole virhe, että ikäeroa on useampi vuosi. Ainakin täällä päin lastemme ikäeroa, huikeat neljä vuotta, jaksettiin hämmästellä suoraan ja peitellymmin, että mitähän yhteistä niillä tulee ikinä olemaan. Isoveljelle pikkuveljen syntymä oli tosi kova paikka, mutta sen alun jälkeen heistä on tullut todella läheiset. Isoveljellä (nyt 10) on koulussa ja vapaa-ajallakin omia kavereitaan, mutta sen ohella leikit onnistuvat myös kohta 6-vuotiaan kanssa. Itse asiassa isommat pojat usein pyytävät pienempää myös mukaan pihalle pelaamaan jne. Eivät lapset kyttää, että onko tuo nyt just mun tasolla, onko se kehittävää seuraa, riittää, kun on hauskaa. Tämä oli vähän OT, mutta muistan sen paineen, että lapset olisi ollut ns. pakko tehdä samaan syssyyn.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 14:46"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 14:38"]

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 22:57"]

Ei se ole lapsen vika, vaan sen että se lapsi tehdään, väsytään liikaa ja etäännytään puolisosta. Kyllä pitäisi tietää siinä vaiheessa kun alkaa sitä toista pykäämään että parisuhde ei ole oikein kunnossa, koska hyvä jos kakkonen on punnattu maailmaan kun allekirjoitellaan jo eropapereita. Olen huomannut sen, että jos se ero tulee, niin helpoiten se tulee silloin kun on kaksi ihan pientä lasta. Jos sen vaiheen yli kestää niin yleensä kestää sitten pidempäänkin yhdessä. En käsitä miksi pitää rasittaa itseään ja puolisoaan sillä että tekee kaksi lasta peräperää, eikö voisi edes 3 vuotta keskittyä siihen esikoiseen ja palata puolison kanssa rankan vauvavuoden jälkeen taas väleihin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Täällä sitten itketään kun seksi loppuu, ja mies pettää, mies ei tee kotitöitä, ja sitten ollaankin jo eronneita yh:ta ja ollaan katkeria kun mies löytää heti uuden ja nuoremman, eikä mies enää halua tavata lapsiaan.

[/quote]

Kuulostaa siltä, että jotenkin syyllistätä tästä asiasta enemmän naisia, onko näin? Että naiset sitten itkevät täällä , kun ovat lapset tehneet..(sellaisen vaikutelman saa)

Tilanteet vaihtelee todella paljon, vaikka sitähän et halua millään ymmärtää. Yleensä päätökset lasten hankinnasta tehdään yhdessä. Vahinkoraskaudet ovat myös mahdollisia, vaikka sehän vaihtoehto on täällä yleensä täysin hylätty. Ja sitten on myös niitäkin, jotka ajattelevat, että on tavallaan helpompaa pidemmällä tähtäimellä ajateltuna, jos lapsilla on pieni ikäero. Raskasta alkuun, mutta myöhemmin voi olla helpompaa ja onhan se lapsillekin kiva  että on "kavereita". Ensimmäinen lapsi voi olla helppo, joten vanhemmat ajattelee, että siinähän se toinenkin menee.. ja toinen onkin aivan erilainen erilaisine tarpeineen.

Niin tai näin, niin en lakkaa ihmettelemästä näitä aloituksia. Ei elämässä kaikki mene suunnitelmien mukaan muutenkaan. Se voi se elämä olla yhtä rankkaa perheessä, jossa on vain yksi lapsi tai lapset suurella ikäerolla. Ei kaikkia asiota voi etukäteen tietää, hyvä jos aloittajalla on elämä mennyt aina suunnitelmien mukaan, kaikilla ei tätä etuoikeutta ole.

[/quote]

Kyllähän se totta on, että useimmiten se vauvakuume iskee naiselle. Ja minä olen sitä mieltä että nainen sen myös päättää, tekeekö uuden lapsen, halusi mies sitä kuinka. Miehet voivat haluta lapsia vaikka kuinka monta, koska heillehän se on helppoa, ei tarvi olla raskaana, synnyttää tai edes pahemmin hoitaa lasta. Saa käydä leppoisassa työssä ja töiden jälkeen vähän aikaa leikkiä lasten kanssa, ja kun kitinä alkaa, työntää ne äidilleen, kun äiti ne saa kuitenkin helpommin hoidettua.

Ei tietenkään mene suunnitelman mukaan, mutta ihmettelen sitä että miksi suunnitellaan jo niin että on suuri riski että kaikki meneekin pieleen. Luulisi ihmisen osaavan päätellä siitä mitä muut tekee, että ei ehkä kannata tehdä samoin. Jos minä näen että pitkä jono ihmisiä hyppää katolta maahan, osa selviää ilman naarmuakaan ja kivaa on, mutta suuri osa loukkaantuu pahasti tai jopa kuolee, niin en minä kyllä mene jonon jatkoksi ja hyppää kun kaikki muutkin hypäävät ja joillakin on kivaa. ap

[/quote]

Millä vuostuhannella sä elät? Kyllä monet miehet ottaa vastuuta nykyään lastenhoidosta eivätkä edes yksin vaan itsekkäästi päät asioista, vaan asioista sovitaan yhdessä. Kurjalta kuulostaa sun elämäs kun noita kommenttejas on lukenu. Ei mikään ihme et oot niin katkera, voimia! Eipä tuo ikäero ainakaan sun elämääs mitenkään kadehdittavan hyväks tee.

Ihmiset nyt näkee mitä näkee... Sä et voi tietää mitä toisten neljän seinän sisällä tapahtuu, ellet siellä suurinpiirtein jatkuvasti ole. Se olen oppunut ja arvokas opetus onkin ollut. Voit yllättyä miten eri tavalla voi asiat nähdä ja millaisiin johtopäätöksiin voi eri ajattelutavoin varustetut ihmiset päätyä samat asiat havannoituaan. Mua ei sinänsä ees kiinnosta kytätä muita vaan keskityn ihan omaan elämääni, tekis hyvää itse kullekin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 15:12"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2013 klo 15:00"]

Minä en ymmärrä miksi lapset pitää tehdä pienellä ikäerolla jotta heillä olisi "seuraa toisistaan". Eikö kavereita voi hankkia? Serkkujen kanssa leikkiä jos sellaisia on? Mitä merkitystä aikuisena on siinä onko sisarus 2 vai 5 vuotta vanhempi/nuorempi? Aikuisikä on se mikä kestää läpi elämän, ei pikkulapsivaihe.

[/quote]

Nimenomaan! Minä olen erittäin läheinen pikkusiskoni kanssa joka on 6 vuotta nuorempi, samoin 10 vuotta nuoremman pikkuveljen kanssa, ei tietenkään pidetä niin tiiviisti yhteyttä kun nuorta sinkkumiestä ei niin mun keski-ikäinen pikkulapsielämä kiinnosta, mutta aina kun nähdään on kivaa yhdessä, ja autetaan toisiamme aina tarpeen vaatiessa. 16 vuotta nuoremman pikkusiskon kanssa ei ole niin paljon yhteistä, kun olin jo muuttanut kotoa kun hän syntyi, mutta suurin syy ei ole ikäero, vaan luonne-erot. Minä olin vanhin ja minulle annettiin vastuuta ja luotettiin, nuorimmainen oli taas liian pitkään vanhenpien lellivauva. Nuorempi siskoni on ollut aina kaveri minun tyttäreni kanssa, heillä kun on vaan 3,5 vuotta ikäeroa. ap

[/quote]

Aa no tää selittääkin kaiken.. " kun mä oon tottunut tällaseen elämään lapsesta asti, niin se on paras ja aikoo järkevä vaihtoehto"

Miksi jotkut ottaa puolison joka ei kanna vastuutaan, että naiset joutuuu haaveilemaan erosta että saisivat hetken vapaata? 

Oletko tosissasi että avioero on pahinta mitä lapselle voi tapahtua? Kyllä vaan meillä lapset saavat nyt nauttia kummankin vanhemman hyvästä hoidosta vuorotellen, ennen joutuivat kuuntelemaan jatkuvaa tappelemista, tiuskimista, miehen nalkuttamista, kontrollointia, minä itku silmässä masentuneena siinä kodissa.

Nyt minulla on aikaa ladata akkkujani lapsiani varten, monta vapaata viikonloppua kuukaudessa sekä arkipäiviäkin. Nyt saa mies olla lasten kanssa enemmän kuin koskaan ennen, hän ei minua siihen arkeensa kaivannut ja teki sen selväksi.

Sinunlaisesti syyllistäjien takia monet sinnittelevtä vuosikymmeniä perhehelvetissä. Mitä väliä sillä mitä muut ajattelevat? Oletko kuolinvuoteellasi tyytyväinen, kun olet kestänyt pelkkää paskaa sen takia, että naapuri ajattelisi sinun olevan parempi ihminen kuin ERONNUT (hui kauhistus!!).

Kaikki ihmiset eivät vain kestä toisiaan pikkulapsistressin aikana, meillä menee hyvin eri asunnoissa.

Mulle olis ainakin lapsena voinut olla parasta mitä voisi tapahtua, jos vanhemmat olisivat tajunneet erota...tietysti sen eronkin voi hoitaa lasten kannalta hyvin tai huonosti. Mut jos vanhemmat eivät eron jälkeen kykene hoitamaan asioita ihmisiksi ja lasta kunnioittaen, niin tuskin he siihen pystyivät myöskään yhdessä ollessaan, joten sikäli yhteen jääminenkään ei ole mikään ratkaisu.

Nää on taas näitä...No, mikä on matemaattinen todennäköisyys - onko enemmän perheitä, joissa on kaksi lasta lyhyellä ikäerolla ja ovat edelleen yhdessä vai eronneita?

Enemmän on kuitenkin perheitä, joissa vanhemmat yhdessä. Ja keskimääräinen lasten ikäero 2-3v.

Huvittava aloitus, miksi se olisi lapsen vika, jos vanhemmat eroavat? Noinko sinä ajattelet?

Ei se ole lapsen vika, vaan sen että se lapsi tehdään, väsytään liikaa ja etäännytään puolisosta. Kyllä pitäisi tietää siinä vaiheessa kun alkaa sitä toista pykäämään että parisuhde ei ole oikein kunnossa, koska hyvä jos kakkonen on punnattu maailmaan kun allekirjoitellaan jo eropapereita. Olen huomannut sen, että jos se ero tulee, niin helpoiten se tulee silloin kun on kaksi ihan pientä lasta. Jos sen vaiheen yli kestää niin yleensä kestää sitten pidempäänkin yhdessä. En käsitä miksi pitää rasittaa itseään ja puolisoaan sillä että tekee kaksi lasta peräperää, eikö voisi edes 3 vuotta keskittyä siihen esikoiseen ja palata puolison kanssa rankan vauvavuoden jälkeen taas väleihin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Täällä sitten itketään kun seksi loppuu, ja mies pettää, mies ei tee kotitöitä, ja sitten ollaankin jo eronneita yh:ta ja ollaan katkeria kun mies löytää heti uuden ja nuoremman, eikä mies enää halua tavata lapsiaan.

Monet ehkä haluaa tehdä useamman kuin yhden lapsen. Ja pieni ikäero auttaa siihen, että lapset samaistuvat toisiinsa. Jos ikäero on esim. 8 vuotta, ei lapsilla tule paljon yhteistä olemaan ennen keski-ikää.

Ero taasen voi osua kohdalle, vaikkei tekisi yhtäkään lasta. Tai vaikka tekisi useamman kuin kaksi.

No. Meillä parisuhde voi hyvin ensimmäisen lapsen vauva-aikana. Ei koettu sitä rankaksi ja koettiin jaksavamme ja olevamme onnellisia. Haluttiin toinen lapsi pienellä ikäerolla ja saatiinkin. Nyt kun lapset ovat 1v 4kk ja 3v, itse mietin päivittäin eroa, mies varmaan kuvittelee että kaikki on hyvin. Henkisesti olen niin kyllästynyt tähän elämään ja en voinut ollenkaan etukäteen tietää että tulen näin ajattelemaan, enkä haluaisi näin ajatella. Voin sanoa että parisuhteesta puuttuu se jokin, jonka haluaisin tuntea mieheni kanssa. Odotan, että jos vaikka vuoden sisällä tilanne muuttuisi ja saisin tuntea itseni taas naiseksi. En kyllä jaksa tälläistä parisuhdetta koko loppu elämääni. Mies on hyvä isä lapsille, raitis ja osallistuu kotitöihin yms. mutta saisi olla sosiaalisempi ja haluaisin joskus nauraakin hänen kanssaan. Olen tainnut ottaa itselleni liian kiltin ja komean miehen ja ihmisinä ollaan kasvettu jokseenkin erisuuntiin. Ehkä aika näyttää miten meidän liitolle käy.

Mäkään en tajua, mutta kukin tyylillään. Ei tosin meilläkään lapsilla ole ikäeroa kuin "vaan" 3 vuotta, mutta se onkin ollut oikein sopiva ikäero. En ole kokenut pikkulapsiaikaa kahden kanssa rankaksi lainkaan ja parisuhdekin kukoistaa! Aika rumasti muuten sanottu vauvasta "sontakone"...

6, noin varmasti käy hyvin hyvin monelle! Ei arvata, miten rankkaa se pikkulapsiaika on, tai miten paljon vähemmän on aikaa parisuhteelle ja itsen hoitamiselle varsinkin kahden lapsen kanssa. Sitten ollaankin jo tuossa tilanteessa kuin te. 

Jaksamista sinulle!

Ei onneksi kaikille käy noin :)

Meillä on neljä lasta kuuden vuoden sisällä syntynyt. Vielä tässä yhdessä porskutetaan :)

Vaikeuksia on tottakai ollut! Ei niiltä taida kovin helposti välttyä pikkulapsi aikana :)

Mutta se on vaan että kuka sen kestää ja kuka ei!