Miksi ihmiset tekevät toisenkin lapsen heti perään, ja sitten tulee ero?

Lähipiirissä JUST tollanen tapaus. Nainen tiesi että haluaa erota jo kun toinen lapsi synty. Kai se tehtiin sille ekalle sisarukseksi.

No erolapselle se sisarus on tärkeä kun menettää kumminkin toisen vanhempansa.

Ei se lapsi ketään erota! Se ei tosiaankaan ole lapsen vika, jos vanhemmat eroavat. Sitä paitsi mietippä, todettu juttu on, että varsinkin ne, keillä on kaksoset, kestävät yhdessä paremmin vauva-ajan, heille ei ole annettu mahdollisuutta päättää lasten ikäeroa! :)

  Isoimpien sisaruksieni ikäero on 1,8kk ja minun ja toisen siskoni ikäero on 2 vuotta, vanhimpaan sisarukseen ikäero on 8 vuotta. Ai niin, vanhemmat juhlivat tänä vuonna 30 vuotishääpäivää, lasten pienestä iästä huolimatta! Sekä huolimatta siitä, että kaksi meistä on joutunut syntymän jälkeen pikaisesti leikkaukseen ja yksi käynyt useamman kerran leikkauksissa. Aika vaikeaa heillä on ollut, silti yhdessä :)

Pikkulapsiaika on todella rankkaa kahden pienen kanssa, paljon rankempaa kun pystyin kuvittelemaan. Ja ei kaikki lapset ole rauhallisia tapauksia. On todella kuormittanut meidän parisuhteemme ja eroa puidaan lähes päivittäin, mutta olemme kuitenkin päättäneet että ei erota ainakaan nyt pikkulapsiaikana, koska ei se ole todenmukainen näyte siitä mitä elämämme tulee olemaan, vaan erityisen rankka vaihe joka pitää vain käydä läpi ja sietää. Liian helposti ihmiset eroaa tänä päivänä.

Ei erossa lapsi väistämättä menetä toista vanhempaa.

Kun aloin odottamaan toista, arki yhden kanssa kävi kuin tanssi. En tiennyt etukäteen, millaista kahden pienen kanssa on. Varsinkin, kun toinen nukkui huonosti. Me ei erottu, mutta muistan ajatukseni. Kolmas tehtiin pidemmällä ikäerolla, melkein neljä vuotta. Kahden ekan kanssa helpotti, kun nuorempi oli kolme. Nyt elämä hymyilee ja parisuhde voi taas hyvin. Ei kannata lyödä hanskoja tiskiin, kun lapset on pieniä.

Meinasin jopa laittaa aloituksen aiheesta kun lapset syntyy ja rakkaus loppuu..

Meillä kävi niin että jo esikoisen raskausaikana miehen empaattisuus ja lämpö minua kohtaan katosi, oletan sen johtuvan siitä että alkuhuuma meni ohi ja minusta tuli ns. itsestääänselvyys. Mies ei ole tänäpäivänäkään ymmärtänyt mitä se "työ" suhteen eteen tarkoittaa kun eihän sitä työtä tai vaivaa tarvitse erikseen silloin kun kaksi lapsetonta aikuista tapaa ja ihastuu.

Tiesin tosiaan että tästä ei hyvä seuraa kun vauvan synnyttyä asiat vaan menivät kylmemmiksi. Kuitenkin tuli perään toinen lapsi ja tahti oli kyllä sitä luokkaa etten ehtinyt koko suhdetta miettiä kun esikoinen vasta 3kk... Ehkäisynä oli pillerit jotka eivät ilmeisesti kerenneet täyteen tehoon, täysimetin eikä miehellä ollut vielä "lupaa" tulla sisään mutta sisukas oli kuopuksemme näköjään.

Okei,eli nyt suhde karilla ja eroamme. Lapset ovat edelleen vaipoissaan eli pieniä :(

Jos hopeareunuksen asiasta haluaa löytää niin heillä on aina toisensa, täysin biologiset sisarukset ja iän puolesta lähes kaksoset :) Ihanat lapset ja vaikka lopputulos suhteemme kanssa oli pahin mahdollinen en todellakaan kadu lapsiamme!

Sitäpaitsi jos se ei olisi kaatunut lasten saantiin niin varmasti johonkin muuhun sitten.

Lisättäköön vielä teille ketkä haluaisitte tulla jankkaamaan liian helposta erosta että tämä stressi meidän yltyi pahimmillaan väkivallaksi jota sitäkin yritimme yhdessä hoitaa. Miehestä ei vaan löydy piiruakaan katumusta tapahtumista joten meidän ero on välttämätön.

Tuskin kukaan nyt oikeasti liian helposti eroaa kun on lapsia. Olen huomannut omassa lähipiirissäni monen vastuullisen aiemmin niin aikuisen miehen taantuvan kun lapsia tulee taloon, aivan kuin vaimo muuttuisi heidänkiin äidiksi. Saatetaan kiukutella "omasta ajasta" ja oletetaan naisen hoitavan kaikki likaiset työt hymyssä suin.

Me naiset olemme purreet itseämme nilkkaan tässä äitiys/työ-kuvioissa.

Nyt oikein saamme hoitaa kaiken, ihan entisajan malliin pitäisi pullalta tuoksua ja hoitaa koti lapsineen mutta ei siinä vielä kaikki sillä nykyään saamme osamme myös työpaineista/leivän pöytään tuomisesta. Jihuu.

Sinulle joka mietit eroa, lueppa viestisi itse ajatuksella.
Anteeksi vain mutta minun mielestä ihan lapsellinen peruste erolle, olet ehkä vielä nuori ja ilmeisesti vähän hölmö, parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, kaikki ei tule tarjottimella.
Jos siis ylipäätään haluat pitkää parisuhdetta.

Tulet taatusti katumaan jos hajotat ydiperheenne vaan jonkun kyllästymisen tunteen takia.
Itse tekisin mitä vain saadakseni tuollaisen miehen kuin sinulla.

Minkä ihmeen takia et ole puhunut miehelle ajatuksistasi?? Ajattelet kylmästi pamauttaa vasten näköä kun olet itse vaikka kuinka kauan mukautunut ajatukseen.

Voisitte yhdessä keksiä ongelmaan ratkaisua. Pyrkikää ottamaan yhteistä aikaa tai ainakin muistakaa että tuo elämänvaihe on vain väliaikainen ja ehkäpä kaikista raskain. Ymmärrän kyllä että tuossa tilanteessa voi väsymys ja arki viedä elämästä mielekkyyden mutta älä uhraa parisuhdettasi kun mitään oikeaa ongelmaa ei ole. Ethän vain kuvittele että vierelläsi oleva mies on avain omaan onnellisuuteesi?

Sinuna palaisin päätökseen vasta muutaman vuoden kuluttua uudelleen.
Ja kokeileppa olla lastesi kanssa vaikka kokonainen viikko ihan yksin, ei ole helppoa ei, sitäkö haluat?

Yllä oleva oli siis numerolle 6 osoitettu.

Ihmiset ei jostain syystä osaa ajatella sitä etukäteen. Kun kaikki muutkin tekee lapset 1-2v ikäerolla niin tehdään mekin... Eikä ne tajua miten väsyneitä ne kaikki muutkin on, ennen kuin omalle kohdalle sattuu.. Toki poikkeuksiakin löytyy, ja joillekin sopii pukata niitä lapsia vuoden välein. 

Itsekin äitinä en ymmärrä sitä miten naisten kroppa ja pää kestää raskauksia ja vauva-aikaa niin pitkään putkeen. Miks lasten ensivuodet on painettava vaan "sumussa", jos ei ole pakko?

[quote author="Vierailija" time="24.05.2013 klo 22:57"]

Ei se ole lapsen vika, vaan sen että se lapsi tehdään, väsytään liikaa ja etäännytään puolisosta. Kyllä pitäisi tietää siinä vaiheessa kun alkaa sitä toista pykäämään että parisuhde ei ole oikein kunnossa, koska hyvä jos kakkonen on punnattu maailmaan kun allekirjoitellaan jo eropapereita. Olen huomannut sen, että jos se ero tulee, niin helpoiten se tulee silloin kun on kaksi ihan pientä lasta. Jos sen vaiheen yli kestää niin yleensä kestää sitten pidempäänkin yhdessä. En käsitä miksi pitää rasittaa itseään ja puolisoaan sillä että tekee kaksi lasta peräperää, eikö voisi edes 3 vuotta keskittyä siihen esikoiseen ja palata puolison kanssa rankan vauvavuoden jälkeen taas väleihin niin psyykkisesti kuin fyysisestikin. Täällä sitten itketään kun seksi loppuu, ja mies pettää, mies ei tee kotitöitä, ja sitten ollaankin jo eronneita yh:ta ja ollaan katkeria kun mies löytää heti uuden ja nuoremman, eikä mies enää halua tavata lapsiaan.

[/quote]

DING DONG!

Vastasit viestissä 4 jo itsellesi: Se syy on että keskitytään siihen lapseen -sitten palataan takaisin mieheen! Tuo on se syy miksi ero tulee.

Minullakin on äiti ja isä, erosivat 25 vuoden avioliittovuoden jälkeen, pienin meistä lapsista oli silloin 5- vuotias. :)

Miten se eroaa siihen että suhteen alussa (tai kun niitä lapsia alkaa tupsahtamaan)? Ai, siinä kun lapsi syntyy "ei ole aikaa toiselle". Minä sanon että se on juurikin tuota ettei ole enää sitä omaa minuutta, jonka kanssa toisella on parisuhde vaan se muuttuu ÄITIYDEKSI. Siihen että on kotona 247, martyyrina "pesee pyykkiä" ja vahtii lasta vuorokauden ympäri -tai ainakin on hälyytysvalmiudessa.
Sitten "palataan takaisin mieheen".

Joku saattaa alkaa huomata että pirulainen kun on väsynyt ja pinna tiukalla. Mies haluaa vaan seksiä ja kotityöt on sillä äidillä joka on kotona. Tehdään se kakkonen enempikin koska niin on suunniteltu, toinen lapsi on neuvolanikin mukaan se yleisin vahinko. Jos lapsi tulee vahinkona niin silloin ero on helpommin tulossa. Vaikka parisuhde olisi jo väljähtänyt niin nainen saattaa tahtoa sen pitää.

Toki on sitten kaikki muut syyt: talous, ihastuminen johonkin joka on kiinnostunut sinusta (muista että kotona ne olosuhteet on sitä puklua ja riitaa kuka vie roskat).

Ei lapsi sinänsä tee parisuhteesta hyvää tai huonoa. Se voi tuoda onnea. On esikoisen saaminen yhtä ihanaa kuin viidennenkin sanoo tämä suurperheen äiti!
Jolla on parisuhteessa monta ihanaa ja kamalaa kerrosta mutta ei suhde kestä sitäkään jos ei puhalleta yhteenhiileen. Enkä sano ettei suhde kaadu jos miten koittaa, joskus mikään mitä teet on vaan riittämätöntä. Mutta helpottaa jos molemmat tahtoo elää kotonaan samoilla säännöillä ja katse on yhteiseen hyvään. Lapsella ei tässä ole syytä, siitä tehdään tekosyy: äiti on kotona ja hoitaa lastaan se on totta mutta ei voi kutistaa itseään vain äidiksi ja odottaa että parisuhde kukoistaa jos on enää kaksi aikuista hoitamassa lasta. Silloin sen ratkaisun tekee aikuinen.

Kuutonen; tuollainen vaihe tulee monille naisille. En tiedä, voiko sanoa, että nainen jotenkin taantuu lasten myötä itsekin uhmaikäiseksi, joka kiukuttelee miehelleen, joka ei yötä päivää teekään häntä onnelliseksi, vaan yrittää vaan elää parhaansa mukaan kuten tavallinen kuolevainen. Vai käykö niin, että äidin suhteellisuudentaju ja itsekritiikki jotenkin sumenee siinä pikkulapsiajan pyörityksessä, ja kuvitellaan että tylsä mies on kaiken ongelman syy, ja tylsästä eroon pääseminen tekisi elämästä hauskempaa. Vaikka, rehellisesti sanoen, SINÄ tässä ap olet tylsä ja teet elämäsi tylsäksi, ja syytät siitä miestäsi koska juuri nyt et ole aivan voimissasi etkä kypsä katsomaan peiliin.

Suoraan sanottuna minusta tuntuu, että tykkäät vaan herkutella sillä vallalla, mitä sinulla äitinä on,ja miehestä eroaminen on vallankäyttöä parhaimmillaan - sekoitathan siinä kolmen ihmisen elämän, jotka ovat päätöksesi edessä täysin avuttomia. Lapsesi ovat vielä niin pieniä, että sinä olet heidän elämänsä keskipiste, ja silloin sitä yhdellä jos toisella naisella nousee vähän pissi päähän siinä mielessä, että hän haluaa kontrolloida muutakin elämää ympärillään. 

Minäkin olen ollut tuossa vaiheessa joskus, samoin monet kaverini. Ihminen on itsekeskeinen vaikka äiti onkin, ja joskus myös hyvin epäreilu vaatiessaan puolisolta jotain, johon ei itsekään puolisona kykene. Kaikki me ollaan päästy siitä vaiheesta yli kun lapset ovat kasvaneet ja elämä vähän helpottanut. Sinäkin pääset, kun mietit että olet itse valinnut elämäntilanteesi, eikä se ole kenenkään syy. Sinulla on vastuu tehdä oma osasi parisuhteessasi, eikä se, että hellit katkeruuttasi ja pettymystäsi päivästä toiseen, antamatta miehellesi koskaan mahdollisuutta oikeasti tietää ajatuksiasi, ei ole vastuullista eikä reilua käytöstä.  Vaikka sinusta tuntuu, että olet antanut jo kaiken, etkä saanut mitään tilalle, niin asia ei ole aivan niin.  Älä nyt vaan mene tekemään mitään typerää vain sen vuoksi, että odotuksesi perhe-elämän suhteen olivat epärealistisia.

Oon tällä hetkellä kylläkin lapseton, mutta voisin hyvin kuvitella tekeväni kaksi lasta toistensa perään ihan vaan siksi, että tahtoisin saada kaksi lasta suht pienellä ikäerolla samalle isälle. Vaikka nykyisen miehen kanssa, vaikka olemme olleet vasta tosi vähän aikaa yhdessä ja olenkin parisuhteestamme aika epävarma (mies on täydellinen, en vaan ole varma onko minulla tarpeeksi tunteita häntä kohtaan - toisaalta enpä ketään häntä oikeammalta tuntuvaa ole tähänkään mennessä löytänyt vaan ihan sama ongelma mulla on ollut kaikissa aiemmissakin parisuhteissa).

Mulla alkaa ikä tulla lastenhankinnassa jo muutenkin vastaan, joten siinä mielessä lastenhankintaa saati miehen valintaa ei voi jahkailla kauhean kauaa, etenkään jos tahtoo useita lapsia. Mulle kokonaan lapsettomaksi jääminen olisi huomattavasti suurempi suru kuin se, että joutuisin eroamaan ja rikkomaan lasteni perheen. Koen myös itse, että elämässäni siitä että mulla on läheinen sisar, on ollut mulle huomattavasti enemmän iloa kuin vanhempien ehjästä avioliitosta. Olen nyt täysin tahtomattani sellaisessa elämäntilanteessa, jossa ei ole oikein mitään hyvää ratkaisua, on vain huonoja ja vielä huonompia. Otan ennemmin tuon jälkimmäisen kuin ensimmäisen riskin.

Tiedän että mut tullaan kivittämään tästä hyvästä, täällä kaikki tuntuvat löytäneen parikymppisinä sen elämänsä rakkauden ja siitä asiat ovat sitten rullanneet luonnollisesti niinkuin kuuluukin...

karmean lyhyitä lyhyitä ikäeroja halutaan lapsille ja vain ois  sen takia et ois seuraa toisistaan. VOi lapsiparkoja kun äidit on niin itsekkäitä

Monella sattuman sanelema juttu. Ei uskota että voi tulla heti raskaaksi. Hoitakaa parisuhdetrta, ottakaa apuja lähipiiristä.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2013 klo 08:32"]

Sinulle joka mietit eroa, lueppa viestisi itse ajatuksella.
Anteeksi vain mutta minun mielestä ihan lapsellinen peruste erolle, olet ehkä vielä nuori ja ilmeisesti vähän hölmö, parisuhteen eteen pitää tehdä töitä, kaikki ei tule tarjottimella.
Jos siis ylipäätään haluat pitkää parisuhdetta.

Tulet taatusti katumaan jos hajotat ydiperheenne vaan jonkun kyllästymisen tunteen takia.
Itse tekisin mitä vain saadakseni tuollaisen miehen kuin sinulla.

Minkä ihmeen takia et ole puhunut miehelle ajatuksistasi?? Ajattelet kylmästi pamauttaa vasten näköä kun olet itse vaikka kuinka kauan mukautunut ajatukseen.

Voisitte yhdessä keksiä ongelmaan ratkaisua. Pyrkikää ottamaan yhteistä aikaa tai ainakin muistakaa että tuo elämänvaihe on vain väliaikainen ja ehkäpä kaikista raskain. Ymmärrän kyllä että tuossa tilanteessa voi väsymys ja arki viedä elämästä mielekkyyden mutta älä uhraa parisuhdettasi kun mitään oikeaa ongelmaa ei ole. Ethän vain kuvittele että vierelläsi oleva mies on avain omaan onnellisuuteesi?

Sinuna palaisin päätökseen vasta muutaman vuoden kuluttua uudelleen.
Ja kokeileppa olla lastesi kanssa vaikka kokonainen viikko ihan yksin, ei ole helppoa ei, sitäkö haluat?

[/quote]

6 vastaa: Olen myös puhunut miehelle ajatuksistani, mutta tuntuu että hän ei ymmärrä sitä miten vakavasti näin ajattelen. Ja olen ollut lasten kanssa yksin lähes viikon välillä koska mies tekee vuorotöitä. Ei ole herkkua ei.. Olen vähän sellainen että elän niin kuin pitäisi elää, enkä niin kuin haluaisin elää. Meillä ei ole lashenvahteja siksi aikaa että saisimme kahden keskistä parisuhdeaikaa. Olen aina ajatellut että me ei koskaan erota, mutta välillä tulee jo ajateltua muuta.

Minusta on hieman ilkeää pelotella tuolla "oleppa viikko yksin lasten kanssa"-skenaariolla.

Itse olen ajatellut suhteestani niin että miksi minun pitäisi olla joka vaipanvaihdosta tai minuutin "omasta ajasta" jotenkin kiitollinen miehelle? Karkeasti sanottuna miksi naisen pitäisi hoitaa kaikki kuin olisi yksinhuoltaja jos ei sitä ole..

Meilläkin mies pari kertaa töiden jälkeen siivosi keittiötä kunnes helvetti repesi irti koska en ollut kiittänyt häntä siitä :)

Sitäpaitsi viikon lasten jaksaa vaikka päällään seisten jos on siihen mennessä joutunut vielä hoitamaan miehenkin.. Luulen sitäpaitsi että kun pieniä lapsia kyseessä eron sattuessa se huoltajuus hoidetaan niin että molemmat kyllä näkevät lapsia ihan viikoittain tai jos isommista kysymys niin viikko/viikko-systeemillä.

Se että eroaa miehestä ei siis tarkoita automaattisesti sitä että sinusta tulee totaali-yh ja jos näin kävisikin saa lastenhoitoapua kunnan puolesta kyllä hankittua joko ilman korvausta tai sitten se on joku nimellinen summa.

Elikkä yksin kukaan ei jää.

Minulla tulee eron myötä olemaan valitettavasti varmasti löysempää jos mietitään sitä lasten hoitopuolta. Rahassa tulee varmasti olemaan tiukkaa mutta eipähän tarvitse anella sitkään.

nro 16

Jokainen tekee niin kuin parhaakseen näkee, mutta kyllä muakin on ihmetyttänyt tuo lasten tekeminen pienellä ikäerolla, varsinkin kun mammakerhoissa kuulee niin paljon puheita siitä, että useat äidit kuvittelevat sen jotenkin olevan "pakollista" tai "trendi" nykyisin, eivätkä uskalla olla erilaisia. Eletään niin kovasti sellaista oletettua "ihanne-elämää" ja sitten kaadutaan sen taakan alla.

Totuus kuitenkin on, että vanhemmuus on erittäin haastavaa ja lapset tarvitsevat niin mielettömästi läheissyyttä, ohjausta, hoitoa ja huomiota, että useamman pienen lapsen kanssa elämä on oikeasti vaativaa, kun siinä samalla pitäisi pitää huolta parisuhteestakin ja elää puolison kanssa onnellisena, tai ainakin tyytyväisenä, uudessa elämänvaiheessa, josta kummallakaan ei aiempaa kokemusta. 

Hah, sallikaa mun nyt vähän nauraa. Nro 27 ihan oikeastiko joku aikuinen normaali huom.ei mielenterveyspotilas tai jälkeenjäänyt äiti on sinulle kertonut tehteensä lapset pienellä ikäerolla koska se on trendikästä?! Niin ja vielä näitä äitejä olisi useita! Ettet vaan olisi kuvitellut,tehnyt johtopäätöksiä kuitenkaan tietämättä todellisuudesta mtn.?

nro 16

Me teimme toisen lapsen "heti perään" koska emem vlttmättä myöhemmin olisi enä voineet saada lapsia. Olihan se alkuaika raskasta, ja jos olisi oikein kärsimätön ja lyhytjännitteinen luonne, niin olisi saattanut alkaa haikaillakin eroa... Mutta nyt, muutaman vuoden kuluttua, on luultavasti helpompaa kuin jos meillä olisi nyt viisivuotias ja mahdollisesti valvottava tai koliikkinen vauva. Lapset ovat paljon yhdessä, heillä on ihan spesiaali suhde jonka toivon kantavan lopun elämää. Onko jotenkin itseästä iloita siitä? Kun vielä vähän kasvavat niin heillä alkaa olla ihan omia menoja. Sitten on taas enemmän aikaa parisuhteellekin. 

Ei kukaan voi varmuudella tietää miten jaksaa missäkin perhetilanteessa. En usko että on mitään yhtä optimaalista ikäeroa lapsille. Ja vielä vähemmän uskon, että on järkeä lyödä muita näiden hankalilla perhetilanteilla ja ilkkua tyyliin: "Mitäs olitte niin tyhmiä, nyt kävi sit huonosti!"