Pitkä ajatusselvitys (ei mitään oleellista)

Jäsentelen tässä vain ajatuksiani melko randomina aiheesta "Miksi en koskaan halua seksiä?".

Nohhh... Mistäs aloittaisin...



Isännän kassit tyhjensin viimeeksi keskiviikkona 2 kertaa.

Nyt on siis sunnuntai mutta tappelu aiheesta alkoi lauantai-iltana.

Edellisestä tyhjennyksestä oli siis 3 päivää. Onhan se kyllä viriilille miehelle liikaa...



Meidän kuopus, 1v, nukkuu 45cm päässä sängystämme.

Perjantai-iltana alkoi hilloviikko ja jos on samanlainen kuin viimeeksi, niin kiva (not).

Tunnissa alkaa suurinkin tamponi falskata ja viikko kestää vähintään puolitoista.



Päässä pyörii 24/7 työasiat, tai lähinnä työttömyysasiat. Olen jo irtisanomisajalla

ja enää olisi n. 6 herätystä jäljellä. Voi se jäädä lyhyemmäksikin koska lähipäivät ratkaisevat

että loppuuko sekin lysti kuin kananlento. Ei oo helppoo olla luottamusmies

(ja siis olen kuitenkin). Firman tili on jäädytetty ja mistäs ne palkat sitten maksetaan?

Alallani on lähes lottovoitto saada työpaikka jossa maksetaan tes:n mukaista palkkaa

ja todella täyspotti jos työaika mätsää tarhan aukioloaikaan.



Teen rankkaa fyysistä työtä ja usein kotiin päästessäni olen niin poikki että en meinaa

jaksaa kömpiä autostani ulos. Ainiin... Olenhan toki hakenut lapset siinä vaiheessa tarhasta

ja seuraavaksi alan tyhjentää/täyttää tiskikonetta, pyyhkiä pöytiä, tiskata paistinpannuja,

vaihtaa vaippaa, kattaa pöytää, tehdä ruokaa, ym. Pyykit hoitelen vasta illemmalla kun olen

saanut lapsukaisten iltatoimet suoritettua. Siinä vaiheessa alkaakin jo kärttyisyystaso

nousta kun alkaisi olla "omaa aikaa" niin nukkumatti alkaa tiukentaa otettaan ja

huomauttelemaan aikaisesta aamuherätyksestä. Avokillani harvemmin on herätyksiä...



Kun avokkini haluaa seksiä niin hän käy selälleen, vetää housunsa pois ja sanoo:

"Hiplaa mun penistä!". Sitten hän syyttää minua siitä että hän ei pääse tunnelmaan

kun minusta näkee niin selvästi etten ole kiihkeimmilläni vatkatessani munaansa.

Nyt sitten kuulemma olemme yhdessä vain lasten takia kun ei kehtaa erota lasten ollessa

vielä niin pieniä. Meillä on siis platoninen suhde ja akalla ei tee mitään jos ei siltä

saa p*ll*a. Silloin voi kuulemma olla sinkkunakin.

Avokillani on tapana torkkua sohvalla lasten valveillaoloaikaan (sekä tietysti kiukkuisesti

rähistä jos on liian lähellä liikaa meteliä) ja siirtyä sitten päiväuniaikaan tietokoneelleen

istumaan (jossa toki välillä muutenkin viihtyy...).



Kun tänään kysyin että onko avokkini koskaan tehnyt mitään vain minua varten niin

ei tullut yhtään asiaa mieleen. Nyt itseasiassa muistankin yhden jutun... Silloin ihan

alussa tai paremminkin jo ennen sitä hän oli ostanut minulle pillimehun josta tiesi

minun pitävän. Sen jälkeen kaikki hänen toimintansa on tähdännyt vain hänen oman

napansa ympärille. Hän ei koskaan tee mitään sellaista minua varten oma-aloitteisesti.

Pitäisikö minunkin lakata tekemästä mitään sellaista? Osaisinkohan edes?

Jos en enää automaattisesti laittaisi hänen kahvikuppiaan tiskiin/vaihtaisi puhtaaseen,

en enää suorittaisi välipesua tyynyliinoilleen, en vaihtaisi hänen petivaatteitaan, en

kysyisi että onko muuta pyykkiä kun laitan koneen päälle, en siistisi kahvinkeitintä,

en tiskaisi paistinpannuja valmiiksi hänen joka toinen sunnuntai olevalle pekonivuorolleen,

en pyykkäisi peflettiä, en pyyhkisi pöytää hänen kohdaltaan, en viikkaisi hänen vaatteitaan...

Miksi välittäisin tuollaisista asioista koska nehän eivät koske minua/lapsia?

Herättäisikö tuollainen "lakko" vai loppuisiko koko juttu? Olisiko se loppukaan sitten

niin kauhea asia kun vaihtoehtona olisi jäädä suhteeseen jossa toinen osapuoli

pitää minua roskana?



Ja olisihan se kiva että avokkini osallistuisi lastenvaatehankintoihinkin edes rahallisesti.

Toki hankin suurimman osan kamppeista käytettynä, mutta osaavat ne silti maksaa

kun ei yhdellekään lapselle riitä yksi vaate yhdessä koossa. Vaipoista pois opettelevalla

taaperollakin täytyy olla uskomattoman monet housut samaa kokoa ja eskarilaisella menee

uskomattoman monet housut/kurahousut puhki kaudessa.



Onkohan se pahakin ongelma kun itseäni vaivaa joku "itse on pärjättävä"-ajatusmaailma,

enkä kehtaisi vaivata muita. Lapsukaisetkin ovat mummilassa hoidossa vain kun on jotain

oikeasti tärkeää menoa/työtä. En vain kehtaa vaivata mummia omilla asioillani/lapsillani.

Toki hän mieluusti heitä hoitaakin vaikka rankkaahan se on. Avokkini mielestä lastenhoito on

helppoa ja siinähän ne sivussa menevät, paitsi jos hän itse joutuu hoitamaan.

Silloin ei jouda tekemään mitään muuta (ruokaa/pikkusiivousta).

Oli melkein noloa joutua kysymään hoitoapua pikkujouluristeilyn ajaksi jossa kävimme

avokkini kanssa "Ku et koskaan lähde mun kanssa mihinkään!".



...meillä on siis varmaan samanlaista kuin monessa muussakin perheessä ja nyt on

taas sellainen vaihe kun haluaisin vain nostaa kädet pystyyn ja juosta huutaen vuorille.