Pitääkö mt-ongelmaista vain paapoa?

Itse olen masentunut ja ahdistunut, mutten puhu asiasta kenellekään, koska tiedän, etteivät ihmiset jaksa kuunnella - tosin ei tämäkään toimi.

Jos ei jaksa ottaa vastaan toisen loputonta tuskaa ja vaikeuksia, ei kannata siihen ruveta. Valitettavasti on näitä ihmisiä joille mikään apu ei kelpaa eikä sovi. Harva maallikko kestää kuunnella sellaista. Ammattilaisilla on sentään työnohjaus ja työaika, joka rajoittaa käytettävissä olemista. IHmiselle, joka rajoittamatta imee kuiviin muita, on laitettava rajat. Ei auta häntäkään, että hän saa tuolla tavalla primitiivisesti käyttää hyväkseen ystäviään.



Itsekin olen mt-ongelmainen, mutta sen verta tajuan, etten enää käytä kavereitani terapeutteina. Minulla on siihen ammattilainen, joka on luvannut kestää kaiken mitä hänelle kerron ja jolle myös maksan hyvin minun kuuntelemisestani. Se on nimittäin raskasta puuhaa, kuin sontaa lapioisi.

Pitääkö muita sairaita ymmärtää?

oon itte mt- ongelmainen ja nykyisin ei jaksaisi kuunnella edes normaalien ihmisten valitusta asioista, joille he eivät selvästikään aio tehdä mitään (esim. liikaa töitä, sen lisäksi on jostain syystä pakko vapaa-ajallakin koko ajan puuhata jotain saadakseen kiillottaa sitä marttyyrinkruunua vielä enemmän)..toisinaan se mt- ongelmainen ei ole jostain syystä valmis käsittelemään ongelmiaan, tai se olisi sillä hetkellä liian raskasta, mutta sitten toisaalta jos sille valitukselle ei näy loppua niin eihän se kuunteleminenkaan mihinkään johda..sähän oot tehnyt vaikka mitä tuon ihmisen eteen, mutta jos se ei halua muuttaa tilannettaan niin ei se muiden ihmisten syytä ole..

Pitääkö muita sairaita ymmärtää?

jos syöpäpotilas soittaisi sulle monta vuotta putkeen valittaakseen syövästään, johon ei hae hoitoa, vaikka siihen olisi mahdollisuus, niin miten sinä suhtautuisit? Täytyy myöntää, että mä en varmaan jaksaisi kuunnella..(ei ap)

Miten suhtaudut syöpäpotilaaseen? Lyötkö sille luurin korvaan kun et jaksa kuunnella?Pitääkö muita sairaita ymmärtää?

Syöpäpotilas ei juurikaan voi eikä pysty vaikuttamaan hoitoihinsa, mt-puolella -varsinkinkin lievemmissä ongelmissa- potilaan on itse oltava motivoitunut ottamaan hoitoa vastaan. Ja kun tässä tapauksessa potilas ei halua hoitoa eikä tunnu haluavan edes jonkinasteista toipumista, ei minulla vaan riitä enää monen vuoden jälkeen ymmärrystä. Ajattelen samalla lailla kuin joku tuossa ylempänä, en jaksa yhtään valitusta jos ei ole pienintäkään aikomusta tehdä asialle jotain.

Esim. itselläni on päätetyöskentelystä erittäin helposti kipeytyvä niska-olka-hartiaseutu mutta pidän suuni supussa kivuista ja yövalvomisesta jos olen jättänyt punttisalin väliin. Tiedän että ongelma on täysin itseaiheutettu ja vain minä voin niskalihakseni kuntouttaa. Voin todeta "oonpa ollut laiska kun taas särkee niskaa" mutten todellakaan aloita virkettä " oivoi kun on kamalaa taas töissä kun on niin niskat jumissa" Jälkimmäinen lause ei auta tilannetta yhtään.ap

Toinen askel: jos jaksat, niin raahaa ongelmainen väkisin hoitoon. Terapiasta olisi ainakin se hyöty, että oppisi katsomaan asioita ulkopuolisenkin silmin: mikä on jonkun muun syytä ja mikä omaa.



Uhrimentaliteetti ja negatiivinen ajattelu edesauttaa monenlaisten mielenterveysongelmien kehittymiseen, mutta sama pätee toisinkin päin: masennuksen oireita ovat arvottomuuden tunne, negatiiviset ajatukset, aloitekyvyttömyys yms. Ennen kuin ongelmainen saadaan hoitoon, on vaikea tietää, mikä on oiretta ja mikä syytä. Ja usein lähipiiristä jonkun on ihan konkreettisesti vietävä ongelmainen hoitoon, koska se ei itse saa sitä tehtyä.

Ja prosessi "eristäydy muista" on alkamassa. Muutan erilleni miehestäni, vaihdan liittymää niin ei vanhojen kavereiden tarvitse soitella. Harvennan tapaamisia lähellä asuvien kavereiden kanssa. Yms.



Teen näin, koska tajusin vasta pari päivää sitten mitä kaikkea olen aiheuttanutkaan sairauteni vuoksi. En "näe" tekojani juurikaan, tuokin oivallus kesti pari sekuntia kesken kiivaan riidan miehen kanssa...parempi näin. Koska olen sosiaalisesti sokea ja sotken kaiken, on fiksumpaa eristäytyä. Eipä silti, en usko olevani onneton tästä: viihdyn nykyään yksin sillä kukaan ei ymmärrä minua juurikaan, harrastukseni ja maailmankuvani ovat hyvin poikkeavia, tykkään käpertyä itseeni. Käyn myös säännöllisesti terapiaryhmässä, joka tukee jaksamistani ja asioiden työstämistä.



Halusin vaan sanoa että olen pahoillani. Olisinpa tajunnut tämän aiemmin.

Siihen vaaditaan pakkohoitolähete eikä se irtoa ihan tuosta vaan. Etenkään terapiaa ei voi antaa väkisin kuin lapiolla mättämällä. Se on ennen muuta potilaan omaa työskentelyä ja siihen vaaditaan sitoutumista pitkäksi aikaa. Se on myös rahallinen sijoitus itseen.



Voi vain tarjota esim. kyydin terveyskeskukseen/psykiatrin vastaanotolle. Mutta pakottaa ei voi, eikä saakaan. Aikuinen ihminen vastaa itse elämästään, hullunakin, kunnes on niin hullu että on vaarassa vahingoittaa itseään tai muita.

Toinen askel: jos jaksat, niin raahaa ongelmainen väkisin hoitoon. Terapiasta olisi ainakin se hyöty, että oppisi katsomaan asioita ulkopuolisenkin silmin: mikä on jonkun muun syytä ja mikä omaa.

Kannustin terapiaan, etsin puhelinnumeroita ja erilaisia tuettuja terapioita. Ei kelpaa; "kaikki terapeutit on idiootteja eivätkä ymmärrä mitään" (oma tulkintani on että tämä lausunto johtui siitä että terapeutit oikeutetusti yrittävät saada ko henkilön tajuamaan oma vastuunsa toipumisessa. Mutta hänen mielestään kaikki on jonkun muun syy ja asioita pitäisi saada muutettua 20 vuoden takaa, jotta hän voisi toipua)

Ja hoitovastaista ihmistä ei tosiaan pakolla saa minnekään.

Kannustin terapiaan, etsin puhelinnumeroita ja erilaisia tuettuja terapioita. Ei kelpaa; "kaikki terapeutit on idiootteja eivätkä ymmärrä mitään" (oma tulkintani on että tämä lausunto johtui siitä että terapeutit oikeutetusti yrittävät saada ko henkilön tajuamaan oma vastuunsa toipumisessa. Mutta hänen mielestään kaikki on jonkun muun syy ja asioita pitäisi saada muutettua 20 vuoden takaa, jotta hän voisi toipua)

Jos ei halua parantua, niin ei voi ikuisesti odottaa muilta sympatiaa ja venymistä. Jos pystyy olemaan tekemisissä ongelmaisen kanssa niin, että ei tarvitse kuunnella vuodatuksia ja itsesääliä, niin ole niin. Jos ei pysty, niin katkaise välit.

Meillä jokaisella on omatkin huolemme kannettavana ja jokainen meistä on itse vastuussa omasta hyvinvoinnistaan. Sinulle vastuu itsestäsi on suurempi kuin vastuu tuon valittajan kuuntelemisesta - ja hän ei ota omaa vastuutaan vakavasti.

Itselläni menee hermo marttyyrien ja itsesäälijöiden kanssa melko nopeasti. Kaikilla meillä on vastoinkäymisiä. Erot elämässä menestymisessä syntyvät siitä, miten hyvin vastoinkäymisiään käsittelee.