Omaan kumppaniin voi rakastua uudelleen! Sisältää oman tarinani (mies)

Meillä jotakuinkin vastaava kokemus. Parisuhde ajautui karikkoon juurikin lasten ollessa aivan pieniä. Olimme molemmat väsyneitä, ärtyneitä, riitelimme ihan joka ikisestä pikkuasiastakin. Toisen naama lähinnä v*tutti, kun mies tuli työpäivän jälkeen kotiin. Kaikki kumppanissa ärsytti ja aina oli jotain huomauttamisen aiheita kotitöistä, omista menoista, äänensävyistä, tietokoneella notkumisesta, lasten kasvatuksesta, rahasta ym ym. Positiivista sanottavaa ei löytynyt rehellisesti sanottuna koskaan eikä mistään.



No sitten minä murruin lopulta ja sanoin, että haluan avioeron. Jotenkin tuli sellainen olo, että jos tuo ukko tuosta nyt vaan lähtee niin ongelmat katoaa. Mutta miespä ei halunnutkaan ja tämä oli minulle todellinen ylläri. Mitä ihmeen hyvää mies näki liitossamme? Minä en nähnyt mitään hyvää, mies vain ällötti minua, ärsytti, suututti ja hänen seurassaan suorastaan tuntui vastenmieliseltä. Vaikka siis mies ei ollutkaan mitenkään noihin kriteereihin sopiva.



Mies siis vihelsi pelin poikki ja siitä sitten alkoi paranemisprosessi. Ensin lapset hoitoon, että saatiin yksi viikonloppu vain nukkua univelat pois. Sitten mies varasi ajan pariterapiaan. Ja tästä on nyt reilu vuosi, edelleen käymme siellä pariterapiassa, mutta käynnit ovat harventuneet ja olemme puhuneet terapeutin kanssa jo terapian lopettamisestakin. Olemme tietoisesti panostaneet toistemme huomioimiseen, hellyyteen ja positiivisiin sanoihin sekä tekoihin. Edelleen tulee riitaa tietysti, mutta pääasiassa kotona on nyt mukava olla. Lapsetkin voivat paremmin.



Kaikki nuo vanhat valokuvat, häävideot, irtiotot, seksi jne ovat niitä joiden avulla tilanne lähtee parempaan suuntaan. Ja siitä halusta ja tahdosta. Oli kyllä hurjan vaikeaa löytää ensin se tahto lähteä yrittämään, huh. Mutta onneksi löysin :).



N 34

Monesti varsinkin juuri naiset unohtavat sen parisuhteen kun lapsia tulee ja täälläkin saa lukea kuinka "nyt eletään sitä pikkulapsi aikaa, ei siinä mitään seksiä tarvita eikä parisuhdetta hoideta, että sen aika on sitten myöhemmin." Mutta monesti siinä vaiheessa se juna on jo mennyt. Pitäisi muistaa ja huomioida sitä puolisoa tässä ja nyt, eikä sitten joskus. Meillä otetaan pieni irtiotto pari kertaa vuodessa, vaikka olemme kuitenkin vielä aika "tuore" suhde, 4vuotta yhdessä, joista 2v naimisissa.

Monesti varsinkin juuri naiset unohtavat sen parisuhteen kun lapsia tulee ja täälläkin saa lukea kuinka "nyt eletään sitä pikkulapsi aikaa, ei siinä mitään seksiä tarvita eikä parisuhdetta hoideta, että sen aika on sitten myöhemmin." Mutta monesti siinä vaiheessa se juna on jo mennyt. Pitäisi muistaa ja huomioida sitä puolisoa tässä ja nyt, eikä sitten joskus. Meillä otetaan pieni irtiotto pari kertaa vuodessa, vaikka olemme kuitenkin vielä aika "tuore" suhde, 4vuotta yhdessä, joista 2v naimisissa.

4 vuotta yhdessä mutta jo 3 lasta joista jo pieninkin sen ikäinen että pk:ssa? Huh mikä tahti! Ette ehtineet olemaan kahdestaan ennen ekaa lasta yhtään?

Nyt menee hyvin, vaikka jo välillä oltiin eri suuntiin menossa. Rakastuttiin siis kans uudelleen =).

nainen

Ein ole kirjoittanut tuota lainaamaasi kommenttia. Me olemme vaimon kanssa olleet jo vuosia yhdessä ja lapset eivät enää ole pikkulapsia.



Ap

Itse juuri elän tuota lowpointtia. Lapsi vasta 1v 2kk. Eroa olen miettinyt tasaisin väliajoin loppuraskaudesta asti ja tilanne vaan pahenee kokoajan.

Mietin samaa kuin yksi aiemmin kommentoineista, että jos tuo mies vaan menis niin sinne menis ongelmatkin ja olisin taas onnellinen.

Nyt vaan stressaa ja masentaa kun täytyy asua tuon äijän kanssa, pestä sen pyykit ja miettiä ja suunnitella aina kaikki hänen menojensa mukaan.

Pitäis avata suu ja puhua miehen kanssa, mutta pelkään ettei hän ymmärrä ja suuttuu ja välit menee. Sitä en todellakaan halua, haluaisin pysyä ystävinä, mutta romanttisessa mielessä en häntä enää näe.

Surku. :(

Itse juuri elän tuota lowpointtia. Lapsi vasta 1v 2kk. Eroa olen miettinyt tasaisin väliajoin loppuraskaudesta asti ja tilanne vaan pahenee kokoajan.

Mietin samaa kuin yksi aiemmin kommentoineista, että jos tuo mies vaan menis niin sinne menis ongelmatkin ja olisin taas onnellinen.

Nyt vaan stressaa ja masentaa kun täytyy asua tuon äijän kanssa, pestä sen pyykit ja miettiä ja suunnitella aina kaikki hänen menojensa mukaan.

Pitäis avata suu ja puhua miehen kanssa, mutta pelkään ettei hän ymmärrä ja suuttuu ja välit menee. Sitä en todellakaan halua, haluaisin pysyä ystävinä, mutta romanttisessa mielessä en häntä enää näe.

Surku. :(

AVAA SUUSI. Se on ainoa keino saada asiat rullaamaan. Luulen, että ei miehesikään onnensa kukkoloilla elä, mutta pelkää puhelillaan loukkaavansa pienen lapsen äitiä.

Eihän sinun tarvitse miehellesi heti sanoa, että mietit eroa. Kerro vaikka että hänkin on luultavasti jo huomannut, ettei tämä parisuhde oikein tällä hetkellä kukoista ja olet miettinyt, ettei se siitä itsestäänkään parane. Kerro, että sinä haluaisit yrittää vielä korjata tilanteen. Miten mies voisi tuosta suuttua?

Luuletko todella, että kun olet omassa päässäsi kypsytellyt eropäätöksen ja eräänä iltana kerrot sen miehellesi, säilyy välillänne ystävyys ja hyvä mieli? Enpä usko.. Eli sinulla on 3 vaihtoehtoa. Joko kerrot, että haluat erota (mies suuttuu), et kerro mitään (elät samaa puuduttavaa elämää jatkossakin) TAI otat asian puheeksi hyvässä ja parantavassa hengessä. Tuossa listassa on kaksi huonoa ja yksi hyvä vaihtoehto.

Aina kannattaa vaalia ydinperhettä, kun lapsiakin on kuvioissa mukana. Siis eri asia on väkivalta, päihderiippuvuudet jne. Sellaiselle ei lasta saa altistaa. Muuten jos vaan tuntuu, että rakkaus on kuollut, silloin vielä kannattaa yrittää taistella.

Aivan takuuvarmasti myös miehesi haluaisi, että suhteenne olisi parempi. Vai tuntuuko sinusta siltä, että miehesi mielestä olette todella onnellisia ja tämä on hänen käsityksensa hyvästä ja toimivasta parisuhteesta.

Jos et jostain syystä kuiteknaan halua miehelle mitään sanoa, yritä itse vaikuttaa tilanteeseen. Ota uusi asenne, päätä, että haluat asioiden korjaantuvan. Ala huomioida miestäsi, kehu häntä, kiitä, ota kontaktia, tee ehdoituksia seksiin, yllätä hänet jne. Kerro hänelle, että ihanaa, kun tulit töistä kotiin ja halaa. Kun sinä rupeat käyttäytymään positiivisemmin ja teet miehelle parempaa mieltä, eipä aikaakaan kun hän alkaa nähdä sinut eri valossa ja hän alkaa huomioida myös sinua. Ehkä sitten, kun välinne eivät ole enää niin tulehtuneet vaan parannusta on jo ilmassa, voisit ottaa esille asian, ei mitenkään kertoen eroajatuksista vaan positiivisessa mielessä. Miten voisitte alkaa panistaa teihin kahteen lapsen ohella.

T. Todella vaikeasta parisuhdekriisistä selviytynyt perheenäiti. Valoa ei ollut olemassakaan tunnelin päässä, kunnes sen sinne itse kävin sytyttämässä.

meillä siihen liittyio myös kolmas ja neljäs henkilö. Onneksi tajusimme, mitä olemme menettämässä ennen kuin tiemme erosivat.

Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.



Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.



Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.

ainaisten pettämisjuttujen sijaan.

t mieheensä moneen kertaan uudelleen rakastunut

Harmi, että näitä kuulee niin harvoin!

P.S. Siteeraan aikaisempaa viestiä vain, koska myös kirjoittajan nimimerkki sai minut hyvälle tuulelle...

Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.

Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.

Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.

Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.

Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.

Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.

No oletko sinä huomioinut vaimoasi? Järjestänyt vaikkapa hänelle vapaa-aikaa, järjestämällä teille kahdenkeskistä aikaa, kehumalla vaimoasi, hemmottelemalla häntä ja ottamalla parisuhteenne väläjhtämisen puheeksi?

Meillä nimittäin tilanne on se, että ajauduimme parisen vuotta sitten eron partaalle. Keskustelimme sitten pitkään molempien paskoista fiiliksista ja eroajatuksista erään riidan päätteeksi. Mies siinä sitten avautui, että kun minä en huomioi häntä, en jaksa koskaan harrastaa seksiä jne. No äkkiähän se siitä valkeni miehellekin, että hän ei myöskään ollut laittanut tikkua ristiin minun hyväkseni. Oli vaan olettanut, että minun pitäisi tehdä aloite aina kaikkeen, tehdä hänen lempiruokaansa, olla aina valmiina seksiin ym. Miehellä syttyi tavallaan lamppu pään päälle, että aivan, kyllähän hänenkin olisi pitänyt jotain tehdä ja yrittää, että tämä on vastavuoroinen liitto. Molempien pitää panistaa, ei vain sen naisen, vaimon, äidin.

Monesti äideistä tuntuukin usein siltä, että eivät ole enää kuin vain äitejä lapsilleen. Ja minullakin tämä tunne johtui pääosin siitä, että todella olin lasten kanssa kotona aamusta iltaan, kaikki lomat ja matkat. Mies ei huomioinut minua naisena ja jotenkin minulle tuli siitä sellainen pysyvä olotila, että mieheni ei halua minua seksuaalisesti kuin ennen tai seuraani kuin ennen, koska olen "vain" äiti. Ja se johti siihen, että en tehnyt aloitteita tai vaikkapa flirttaillut miehelleni, koska hänhän ajatteli minua vain äitinä.. Aina kannattaisi avata suunsa. Olisi se mieskin voinut joskus vaikka kehua kauniiksi, tulla suutelemaan minua, ostaa minulle vaikka uuset alusvaatteet yllätyksenä tms. Olisi tullut sellainen tunne, että olen hänen rakastettunsa ja vaimonsa, en vaina se ainainen äiti.

Nyt sujuu kivasti, huomioimme toinen toisemme ja rakkaus on ihan eri tasolla.

Eli sinulle mies, sinä sii huomioit vaimoasi jatkuvasti romanttisin elein ja huomionosoituksin? Mutta vaimosi puolestaan ei huomioi sinua? Jotenkin en usko, että tilanne on ihan kuvaamani..

Juuri tästähän yleensä on kyse, siis Tahdosta Rakastaa!

Sitähän meiltä kysytään alttarillakin että tahdotko rakastaa, eli ei rakastatko?

Nimittäin se rakkaus on todellakin arkielämssä toisinaan hukassa ja silloin just sitä tahtoa kysytään..

Nykypäivän ongelma taitaa olla se että siinä vaiheessa kun kysytään sitä tahtoa, niin lähetään hakeen sitä kolmatta osapuolta tuomaan sitä fiilistä lisää. Ja sit onkin tilanne se että kaikki on pilalla ja toista loukattu jo niin paljon että haavojen parantaminen on jo monin kerroin vaikeampaa..

Tuntuu että nyky-yhteiskunnan "mulle-kaikki-heti" asenne on tullu myös parisuhteisiin.



Omassa parisuhteessa ainakin fiilikset vaihtelee laidasta laitaan, me vaan luotamme että kyllä se fiilis sieltä taas tulee kun on tämä alamäki selvitty. On ihana huomata että todellakin siihen omaan puolisoon voi aina ja aina vain rakastua uudelleen, yhtäkkiä se oma tylsä ukko on mitä haluttavin adonis.. Tämähän se just on sitä elämää kaikkinensa! :)

Aivan ihana mies tuo aloittaja. Antaisin heti :D

kyyneleet tulivat lukiessa. Kiitos kun jaoit meille tarinanne!

Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.

Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.

Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.

No oletko sinä huomioinut vaimoasi? Järjestänyt vaikkapa hänelle vapaa-aikaa, järjestämällä teille kahdenkeskistä aikaa, kehumalla vaimoasi, hemmottelemalla häntä ja ottamalla parisuhteenne väläjhtämisen puheeksi?

Meillä nimittäin tilanne on se, että ajauduimme parisen vuotta sitten eron partaalle. Keskustelimme sitten pitkään molempien paskoista fiiliksista ja eroajatuksista erään riidan päätteeksi. Mies siinä sitten avautui, että kun minä en huomioi häntä, en jaksa koskaan harrastaa seksiä jne. No äkkiähän se siitä valkeni miehellekin, että hän ei myöskään ollut laittanut tikkua ristiin minun hyväkseni. Oli vaan olettanut, että minun pitäisi tehdä aloite aina kaikkeen, tehdä hänen lempiruokaansa, olla aina valmiina seksiin ym. Miehellä syttyi tavallaan lamppu pään päälle, että aivan, kyllähän hänenkin olisi pitänyt jotain tehdä ja yrittää, että tämä on vastavuoroinen liitto. Molempien pitää panistaa, ei vain sen naisen, vaimon, äidin.

Monesti äideistä tuntuukin usein siltä, että eivät ole enää kuin vain äitejä lapsilleen. Ja minullakin tämä tunne johtui pääosin siitä, että todella olin lasten kanssa kotona aamusta iltaan, kaikki lomat ja matkat. Mies ei huomioinut minua naisena ja jotenkin minulle tuli siitä sellainen pysyvä olotila, että mieheni ei halua minua seksuaalisesti kuin ennen tai seuraani kuin ennen, koska olen "vain" äiti. Ja se johti siihen, että en tehnyt aloitteita tai vaikkapa flirttaillut miehelleni, koska hänhän ajatteli minua vain äitinä.. Aina kannattaisi avata suunsa. Olisi se mieskin voinut joskus vaikka kehua kauniiksi, tulla suutelemaan minua, ostaa minulle vaikka uuset alusvaatteet yllätyksenä tms. Olisi tullut sellainen tunne, että olen hänen rakastettunsa ja vaimonsa, en vaina se ainainen äiti.

Nyt sujuu kivasti, huomioimme toinen toisemme ja rakkaus on ihan eri tasolla.

Eli sinulle mies, sinä sii huomioit vaimoasi jatkuvasti romanttisin elein ja huomionosoituksin? Mutta vaimosi puolestaan ei huomioi sinua? Jotenkin en usko, että tilanne on ihan kuvaamani..

kun tuollainen verbaalihyökkäys piti tehtä eikä tuolla aikaisemmalla kommentilla ollut tarkoitus muuttaa tätä optimistista ketjua taistelukentäksi.

Kukin kirjoittaa omista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan ja mitä muitten elämästä tietää. Omakohtaisena varmana kokemuksena voi vain todeta, että se ei ole pelkkää kohtaloa vaan osin aktiivista valintaa, että aina on aikaa ja energiaa kodille, lapsille, kotitöille ja naisellisille "puuhasteluille", mutta ajan ja energian löytäminen parisuhteeseen, romantiikkaan ja seksiin on vaivalloista ja vie energian, ja sitten kun taistelun kautta on saatu saatu kyhättyä "laadukasta parisuhdeaikaa" niin tämä on oikea parisuhteen vaalimisen irvikuva.

Huomio aloituksesta on, että miten tärkeää miehelle on olla haluttu ja että seksi sujuu.

Mutta tämä nyt meni taas tuohon eipäs juupas osastolle. Mutta kiitos ap:lle aloituksesta.

jos ongelmat ovat vain tuota klassista tyyliä ettei ole yhteistä aikaa, liikaa kiirettä ja väsymystä, pientä kyllästymistä toisen tuttuun naamaan jne. Mutta on hei meitäkin, jotka on menty yhteen nuorena ja kypsymättöminä, joiden ongelmat on hieman toista luokkaa kuin nuo.



Jotenkin ärsyttää, varmasti siksi että olen katkera, kun oletetaan, että pienten lasten vanhempien ongelmat ovat aina tuollaisia pieniä ja mitättömiä arjen kiireistä johtuvia. "ottakaa yhteistä aikaa niin kaikki järjestyy, simsalabim!" Kun eivät todellakaan aina ole, vaan niiden kanssa on kilvoiteltu vuosikaudet ja yhteiseen elämäänkin ja avioliittoon on lähestulkoon ajauduttu kun niin on kuulunut tehdä, että kihlat ostetaan ja naimisiin mennään kun yhdessä on oltu x vuotta.



Onnea teille, joilla on olemassa avaimet yhteiseen onneen sen ensimmäisen aviopuolisonne kanssa! Älkää kuitenkaan olettako, että kaikilla on samat syyt eroon kuin teidän mukasuuret ongelmanne olisivat olleet.

jos ongelmat ovat vain tuota klassista tyyliä ettei ole yhteistä aikaa, liikaa kiirettä ja väsymystä, pientä kyllästymistä toisen tuttuun naamaan jne. Mutta on hei meitäkin, jotka on menty yhteen nuorena ja kypsymättöminä, joiden ongelmat on hieman toista luokkaa kuin nuo.

Jotenkin ärsyttää, varmasti siksi että olen katkera, kun oletetaan, että pienten lasten vanhempien ongelmat ovat aina tuollaisia pieniä ja mitättömiä arjen kiireistä johtuvia. "ottakaa yhteistä aikaa niin kaikki järjestyy, simsalabim!" Kun eivät todellakaan aina ole, vaan niiden kanssa on kilvoiteltu vuosikaudet ja yhteiseen elämäänkin ja avioliittoon on lähestulkoon ajauduttu kun niin on kuulunut tehdä, että kihlat ostetaan ja naimisiin mennään kun yhdessä on oltu x vuotta.

Onnea teille, joilla on olemassa avaimet yhteiseen onneen sen ensimmäisen aviopuolisonne kanssa! Älkää kuitenkaan olettako, että kaikilla on samat syyt eroon kuin teidän mukasuuret ongelmanne olisivat olleet.

Minä ainakin ymmärsin aloituksesta, että tässä haettiinkin juuri sitä rakkauden palautusta. Eli kun nykyään erotaan helposti "vain" siksi, että rakkaus on kuollut. Erotaan vaikka muuten meneekin ihan mukavasti, ei ole mm. väkivaltaa, päihdeongelmia, pettämistä tms.

Olisikohan niin, että parisuhteessa on kaksi osapuolta. Jotenkin outoa, että syyllistät vain naisia, varisnkin kuin useimmiten miehet ovat niitä jotka jättävät leikin kesken, kun se on niin helppoa eikä heitä kiinnosta - siis ovat keskenkasvuisia.

Kateellisena lukee, että parisuhde palasi ja molemmat ovat halunneet panostaa parisuhteeseen ja seksiin.

Mmolemmat puolisot ovat tajunneet, mikä merkitys sillä on, että on olemassa mies ja vaimo sen äidin ja isän lisäksi ja että mies ja vaimo tarvitsevat aikaa ja panostusta suhteeseen.

Tämän aloituksen pitäisi olla pakollista luettavaa äideille. Jos kaiken panostaa lapsiin niin voi mennä mies pesuveden mukana.

en usko pätkääkään, että aloitus olisi oikeasti miehen kirjoittama. Mutta mitäs siitä, hyvä kirjoitus se on silti ja varmasti näin voi ihan oikeasti käydä sekä miehille että naisille.

[quote author="Vierailija" time="07.08.2012 klo 08:45"]Olen mies ja seurannut tuota toista ketjua, jossa nainen viimeisillään raskaana ja mies on ilmoittanut haluavansa eron. Karmiva tilanne..


Omasta kokemuksestani haluaisin kertoa kaikille parisuhdekoukeroissa kamppaileville ja eroa harkitseville, että toivoa on, siis siitä että puolisoon voisi rakastua uudelleen. Sen olen itse kokenut.


Olen siis naimisissa, 3 aika pienen lapsen isä. Parisuhde oli todella suurissa ongelmissa pikkulapsiaikana, se oli käytännössä ihan kokonaan hautautunut jonnekin täysin näkymättömiin. Kummallakaan ei ollut energiaa tehdä asian eteen mitään, elettiin vain kavereina ja pyöritettiin perhettä. Seksiä oli aniharvoin, ehkä kerran kahdessa kuussa, harvemminkin.


Muutama vuosi sitten aloin pyöritellä eroajatusta päässäni. Ensin ajattelin, että on kai normaalia, ettei suhteen hoitoon ole aikaa, kun 3 pikkulasta pyörii jaloissa ja illalla lasten nukahdettua rojahdimme vain sänkyyn kuolemanväsyneinä. Mitään tukiverkkoja meillä ei täällä meidän asuinpaikkakunnallamme oli, suku asuu satojen kilometrien päässä. Lapsia siis emme saaneet juuri koskaan hoitoon (toki olivat päiväkodissa, kun me aikuiset oltiin töissä). Tilanne oli se, että jompi kumpi oli kotona, kun toisella oli joku meno.


Sitten tuli tilanne, että ero alkoi pyöriä päässä ihan jatkuvalla syötöllä, jopa unelmoin siitä. Vaimossa ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta kun ei vaan sytyttänyt enää ollenkaan. Oltiin vain kavereita. En nähnyt, että muka joskus tulevaisuudessa voisin tuntea häntä kohtaan mitään lämpimiä rakkaudentunteita. En yhtään voinut kuvitella, että tuo nainen muuttuisi mielessäni vielä romanttisessa mielessä rakkaaksi. Lopulta sain suuni auki ja sanoin asiasta vaimolle, kerroin että olen miettinyt onko tässä enää mitään muuta ideaa, kuin lapset, elämä tuntuu valuvan hukkaan parisuhteen osalta, että tottapuhuen rakkaudentunteet ovat täysin kadonneet.


Vaimo järkyttyi, mutta lopulta hänkin oli aikatavalla samaa mieltä ja samoissa tunnelmissa. Ensin aloimme miettiä sitä, miten lapsille kertoisimme, miten hoitaisimme asumisjärjestelyt jne. Kummankaan mielessä ei käynyt lainkaan sellainen vaihtoehto, että yrittäisimmekin eron sijaan korjata parisuhteemme tilanteen. Kumpaakaan ei ilmeisesti kiinnostanut, ei löytynyt enää halua sellaiseen. Tuntui liian työläältä.


En vieläkään oikein tiedä mitä tapahtui, mutta kun söimme eräänä iltana koko perhe ruokapöydän äärellä, yhtäkkiä katsoin tilannetta jotenkin ulkopuolelta. Tajusin yhtäkkiä, että eron jälkeen, nämä tilanteet on mennyttä ja rupesin ajattelemaan konkreettisten erojärjestelyjen sijaan sitä, mitä olin menettämässä. Ja se oli kuin isku vasten kasvoja. Otin illalla sängyssä asian puheeksi vaimon kanssa, että pitäisiköhän ensin kuitenkin kokeilla mitä olisi korjattavissa.


Aloimme panostaa parisuhteeseemme. Palkkasimme lapsenvahdin säännöllisesti, että pääsimme jonnekin kahdestaan. Menimme pariterapiaan ja iltaisin kaivoimme esiin vanhat valokuvat, aloimme tutustua toisiimme uudelleen. Kuulostaa jotenkin mukamas niin helpolta, mutta ei se tämän vaikeampaa ollutkaan. Sieltä se ihminen paljastui, se johon olin rakastunut ja jonka kanssa mennyt naimisiin. Ja se, että molemma sitoutuivat siihen, että nimenomaan HALUSIMME yrittää ja löytää rakkauden uudelleen. Se oli tärkeä tekijä tässä prosessissa.


Pariterapiassa kävimme ihan vain muutamia kertoja. Ei ollut tarvetta sen enemmälle, koska meillä ei ollut mitään näkyviä ongelmakohtia, kuten pettämistä, jatkuvaa riitelyä, toisen alistamista tms. Saimme sieltä asiaan perspektiiviä, vinkkejä ja neuvoja parisuhteen hoitoon ja opimme myös paljon kumpikin omasta itsestämme. Aika alkuvaiheessa lähdimme kahden viikonloppulomalle toiseen kaupunkiin. Siskoni tuli kotipaikkakunnaltamme meille lapsia hoitamaan. Tuo miniloma oli oikeastaan se kaiken vauhdilla liikkeelesysäävä tapahtuma. näin vaimoni aivan eri valossa. Ehkä se johtui siitä, ettei ollut kodi häiriötekijöitä, mikään muu ei ollut tuttua, kuin se oma kumppani. Olimme vain me kaksi. Ja yllättäen puhuttavaa löytyi vaikka kuinka. Nauroimme hirveästi, itkimme, riitelimmekin vähän jostain vanhoista mieltä kaivertamaan jääneistä jutuista, suukottelimme ja pitkästä aikaa vuosiin harrastimme rauhassa seksiä. Ja harrastimme sitä ilman väsymystä pitkän kaavan mukaan. Ja voin kertoa, että rakastui vaimooni uudelleen aivan päätä pahkaa, tuli ihan sellainen kutkuttava palo vatsaan. Kuulostaa naurettavalta.


Ja nyt kun kirjoitan tätä, minulla on kyyneleet silmissä. Olen järkyttynyt siitä, mitä meinasin menettää, minkä luota olin kävelemässä pois. En vain vaimoni vaan perheeni luota. Jos olisimme jatkaneet samaa rataa, emme olisi puhuneet erosta emmekä parisuhteemme parantamisesta, luultavasti eläisin edelleen onnettomana kaverisuhteessa omaan vaimooni. Eli itsestään mikään ei olisi muuttunut, ei takuuvarmasti.


Halusin vaan kertoa tämän teille, jotka olette jo eroa miettineet tai suhteessa menee muuten huonosti, tuntuu puulta, pikkulapsiarki on haudannut kaikki tunteet jonnekin todella syvälle jne jne. Puhukaa ja alkakaa tehdä töitä suhteenne eteen ja pelastamiseksi. Jos vaan halua löytyy, rakkaus voi syttyä uudelleen. kun se on kerran siellä ollut, se tulee kyllä esille vielä. Ero ei ole aina se oikea ratkaisu. Ja kun rakkaus saadaan takaisin, alkaa kaikki muutkin parisuhdeongelmat selviytyä tai ainakin niistä aletaan puhua avoimemmin ja niitäkin aletaan mielummin ratkoa, löytyy tavallaan erilaista motivaatiota hoitaa myös nitä muita ongelmakohtia, kuten vaikkapa seksiä. Meillä seksi parani roimasti, kun rakkaus tuli takaisin kuvioihin. Ja seksin eteen olemme tehneet sittemmin enemmänkin töitä, olemme etsineet vinkkejä, olemme kokeilleet uusia juttuja, olemme tehneet irtiottoja arjesta vaikkapa oman kaupungin hotelliin.


Oma vaimo on nyt minulle kaikkein rakkain maailmassa, lapset tietysti myös mutta rakkaus heihin on aivan erilaista. Mitä meinasinkaan menettää, jotain sellaista joka minulla jo oli ja jota pidin aivan itsestään selvyytenä. Oikeasti, menee ihan kylmät väreet kun ajattelen, mikä olisi ollut se toinen vaihtoehto tässä kuviossa..


Kertokaa tähän omia kokemuksianne vastaavista tilanteista. Jospa saisimme rohkaistua muita haluamaan rakastamaan kumppaniaan.


Mies 39 vuotta, isä ja rakastunut aviomies :)
[/quote]