Lue keskustelun säännöt.
Kasvatusapuaaaa!
25.05.2012 |
Minulla on 7-vuotias poika. Temperamenttinen, silti peruskiltti (ei kiusaa toisia, on lämmin ja empaattinen, pitää eläimistä ja pikkulapsista jne.). Viihtyy koulussa ja kaikista kokeista tullut EH, siis on ihan fiksu kaveri. On paljon kavereita, tyttöjä ja poikia. Käyttäytyy nätisti ja kohteliaasti "ihmisten ilmoilla". Perusvilli, tykkää kaikesta fyysisestä (jalkapallo, kiipeily, pyöräily...), usein vähän hankaluuksia rauhoittua, vaikkei koulumenestys olekaan tästä toistaiseksi kärsinyt. Haluaa miellyttää kavereitaan ja on siksi aika helposti houkuteltavissa uhmakkaisiin tekoihin, joita sitten katuu jälkeenpäin. Ei pelaa konsoleilla, katso juuri telkkaria eikä oikein muutenkaan viihdy sisällä, mieluiten on ulkona. Muutaman kerran jäänyt kiinni valehtelusta ja siitä on tehty iso juttu, nyt aika vahva oikean ja väärän taju ja myös kokee hyvin epäoikeudenmukaisena kaikenlaisen itseensä kohdistuneen epäilyn tai huonon kohtelun.
Ongelma: Nyt on alkanut kevään myötä käytös rapistua kunnolla. Lähestulkoon jokaiseen asiaan, jota ehdotan, pyydän tai käsken, tulee ihan ensimmäisenä EI tai MUTKU. Yritän perustella rauhallisesti, mutta yhteys on jotenkin kadonnut. Jankkaa vastaan, molemmat kiihdymme ja riita on valmis.
Tiedostan järjellä, että mun pitäisi pysyä loppuun asti rauhallisena, mutta kai sitä temperamenttia on itselläkin sen verran, että kun mikään ei ikinä kelpaa tai riitä ja kaikki kyseenalaistetaan, niin sitä helpommin olen viime aikoina lähtenyt riitelyyn mukaan, kun lopputulos on niin nähtävissä.
Ollaan rauhallisella hetkellä puhuttu tästä ja hänkin myöntää huomanneensa, että sanoo kaikesta vastaan, se on jotenkin tapa. Silloin on helppo hänenkin sanoa, että toimii jatkossa toisin, mutta tämäkin on menettänyt tässä ajan mittaan merkityksensä, kun hän kiihtyy niin alkaa taas se sama show.
Pystymme siis puhumaan asioista hyvin (kun emme riitele), hän on sanonut että kokee mm. ettei saa "ikinä" itse päättää mitään asioitaan. Miten voin ryhdistäytyä tässä, missä asioissa hän voi itse päättää enemmän? Päättää nyt siis esim. mitä vaatteita pukee, mitä tarjotuista vaihtoehdoista syö aamu-/välipalaksi, haluaako viettää aikaa sisällä vai ulkona... Kuinka isoista asioista tuon ikäisen VOI antaa itse päättää?
Rankaisuna on toiminut mm. kännykän takavarikointi, karkkipäivän peruminen, kotiaresti - väkivaltaa, luunappeja tms. ei käytetä. Haluaisin kuitenkin mieluummin palkita, mutta kun ei yhtä riidatonta päivää enää nykyään mene. Riidellessä en hauku tai solvaa häntä, saatan huutaa että "olen niin vihainen ja pettynyt tuohon sun käytökseen, saisit hävetä tuota riehumistasi, jatkapa vielä vähän niin alkaa kunnon rangaistukset paukkua, voi kun ei tarvis joka päivä kuunnella sun valitustas" tms.
Meillä on kuitenkin läheiset ja lämpimät välit, halailemme paljon, riidat sovitaan aina puolin ja toisin anteeksipyynnön ja suukon kera, syliin saa tulla aina kun siltä tuntuu. Tähän tämä riitely ei ole onneksi ainakaan vielä vaikuttanut.
Eilen ensimmäistä kertaa kuitenkin sanoin, että tänään en halua tulla peittelemään ja halimaan hyvät yöt, olen nyt niin vihainen. Ja samalla pelkäsin, että onko tämä nyt lopun alkua... Apua on haettava. Pelottaa jo etukäteen millainen murrosikä meillä on käsillä, jos jo nyt on tällaista!?
Toisaalta ymmärrän, että kevät on rankkaakin lapselle, illat ovat valoisia, tekisi mieli olla vaan kavereiden kanssa ulkona, kotiintuloajat pännii ja äiti on ihan tylsä. Mutta enhän voi sen takia lipsua ihan perusjutuista, että olisin lapsen silmissä mukavampi! En minä voi sille mitään, että muut saavat olla ulkona vielä 20 jälkeen. Tai ettei ole turvallista mennä pyörällä jalkapalloharkkoihin, vaikka se vuotta nuorempi kaveri saakin mennä.
Nyt olen sitä apua pyytämässä. MITÄ voin tehdä saadakseni takaisin ne leppoisat välimme, säilyttääkseni auktoriteetin, pysäkseni riidan hetkellä rauhallisena ja jämäkkänä, menettämättä hermojani? Saako äiti menettää hermojaan ja huutaa? Mitä voin vaatia, mihin voin myöntyä? Ehkä olen toisaalta liiankin ankara, tai ainakin periksiantamaton - jos olen jonkun säännön antanut, pidän siitä tiukasti kiinni. Ehkä tämä johtuu aiemmasta koirankoulutustaustasta: periksi ei anneta vaan käsky viedään loppuun... =D No, mene ja tiedä, se on kuitenkin iskostunut aika syvälle itseeni. Karisisiko mun roolini kasvattajana, jos hyvistä perusteluista antaisinkin silloin tällöin periksi, tuskin.
Saa piikitellä jos siltä tuntuu. Huonoksi mutsiksi haukkuminen, no olen niissä vesissä jo itsekseni. Apu ois se kova juttu tässä vaiheessa!
Eli miten olette pärjänneet fiksun mutta tulisen koululaisen kanssa, joka haluaisi sanoa viimeisen sanan ihan kaikessa?
Ja sori pitkästä tekstistä. =) Vielä loppuun: isän kanssa on (isän toiveesta) hyvin vähän tekemisissä ja siellä käyttäytyy tietysti hyvin asiallisesti ja vieraskoreasti.
Kommentit (5)
Tuo kuulostaa ihan tavalliselta arjelta meidän perheessä. 10-16v lapsia 3kpl ja vuorotellen jokainen jankuttaa jostain vastaan . On tosi väsyttävää. Etsivät niitä rajojaan ja hyvä niin .
Poikasi on vielä pieni , mutta hän on huomannut , että kavereilla on eri sääntöjä kuin teillä. Ja häntä potuttaa. Sinun täytyy nyt päättää , mitkä ovat niitä sääntöjä , joista haluat tiukasti pitää kiinni ja mistä voisit vähän joustaa . Tosiasia on , että mitä isommaksi lapsi kasvaa , sitä enemmän joudut myös ottamaan hänen näkökantansa huomioon ja pikkuhiljaa myös löysäämään liekaa .
Pidä kuitenkin kiinni siitä , ettet syyllistä poikaa . Hän on ihan tavallinen toimelias ja avoin lapsi. Iltaisin on päivän erimielisyydet sovittava vaikka miten vituttaisi. Vaikka miten oltaisiin huudettu ja riidelty , sanon aina lapsille hyvää yötä .
Oletkohan hieman liiankin kontrolliva? Miksi esim. jalkapalloharjoituksiin ei voi mennä pyörällä ? Voisiko poika olla pihalla kavereiden kanssa valoisana kesäiltana klo 21 asti , jos ei ole koulupäivää seuraavana päivän ? Istutte vaikka pojan kanssa oikein alas ja yhdessä mietitte noita sääntöjä. Lapset arvostavat sitä , että heidän mielipiteensä otetaan huomioon ja tehdään joskus kompromisseja.
Hyvän äidin merkki ei ole se , ettei hän hermostu . Kyllä lapsen täytyy nähdä kaikenlaisia tuneita . Sitä täytyy vaan sitten osata myös pyytää anteeksi , jos joskus touhu menee liian lapselliseksi.
7v on meillä saanut päättää itse mitä laittaa päälleen kouluun , mutta ei juhliin . Olen myös antanut olla ulkona kesäaikaan iltasin vaikka miten pitkään , jos seuraavana päivänä on kaikilla vapaata. Mutta tietenkin niin , että ollaan esim. omalla pihalla leikkimässä , ei missään teillä tietymättömillä.
Teillä on varmasti aika tiivis perhe , jos poika on ainoa lapsi ja isä ei ole kuvioissa paljoakaan . Pojan täytyy aika voimakkaasti sitten myös pyristellä itseään irti äidistä. Hän on kuitenkin monta vuotta vielä sinun pieni poikasi. Murrosikää ajatellen on hyvä , että pidätte keskusteluyhteyden hyvänä.
Oletko lukenut Sinkkosen kirjaa poikien kasvatuksesta ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
eikä miltään ongelmalta tai sellaiselta mihin ulkopuolista apua tarvitaan. Sellaista se on, kun lapsi kasvaa ja sille alkaa kehittyä enemmän omaa tahtoa ja halua määrätä itse asioistaa.
En ymmärrä miksei lapsi saisi kohtuullisuuden rajoisa itse päättää mitä syö aamulla tai pukee päälleen. Kohtuullisuudella tarkoitan sitä että ei äidin toki tarvi alkaa aamulla esim. kokata mitään vaativaa kun lapsi käskee mutta helposti saatavilla olevista vaihtoehdoista voisi valita itse. Kuulostaa että olet kyllä aika tiukka lapselle, ja hän itse kokee että kaipaisi jo enemmän itsenäisyyttä. Ehkä voisit joissain asioissa kokeilla rajojen löysäämistä vähän, antaa löysempää narua lapselle.
Ja tuo koirankoulutustausta ei välttämättä ole hyvä lähtökohta ihmislapsen kasvatukseen jos samoja oppeja noudattaa. Koirasta kun ei yritetä kasvattaa itsenäistä yhteiskunnan jäsentä, vaan se on tarkoitus aina pysyä tottelijan asemassa kouluttajaansa nähden. Lasta taas opetetaan asteittain itsenäiseksi ajattelijaksi ja toimijaksi, ja se vaatii enemmän vapauksia.
Ensinnäkin, IHANA kuulla että meno on normaalia, tuollaiselta useamman pojan äidiltä! =D
Sinun täytyy nyt päättää , mitkä ovat niitä sääntöjä , joista haluat tiukasti pitää kiinni ja mistä voisit vähän joustaa . Tosiasia on , että mitä isommaksi lapsi kasvaa , sitä enemmän joudut myös ottamaan hänen näkökantansa huomioon ja pikkuhiljaa myös löysäämään liekaa .
Kolahti. Ehkä todellakin pidän liian tiukasti kaikista olemassa olevista säännöistä kiinni. Jotenkin olen kokenut, että kun on jo nyt tämmöistä, niin ei varsinkaan pidä antaa periksi, vaan jotenkin "näyttää kuka määrää". Yritän opetella ottamaan hänet enemmän huomioon myös yksilönä ja keskustella uusista säännöistä. Tätä mietin ihan tällä viikolla, että myöhäistän sisääntuloaikaa hieman (viikonloppuisin on saanutkin olla myöhempään kuin viikolla), mutta kun käytös on ollut nyt tosi hankalaa, niin ei ole huvittanut antaa myönnytyksiä. Seuraavan rauhallisemman hetken aikana nyt viikonloppuna voitaisiin jutella asiasta! =)
Miksi esim. jalkapalloharjoituksiin ei voi mennä pyörällä ? Voisiko poika olla pihalla kavereiden kanssa valoisana kesäiltana klo 21 asti , jos ei ole koulupäivää seuraavana päivän ? Istutte vaikka pojan kanssa oikein alas ja yhdessä mietitte noita sääntöjä. Lapset arvostavat sitä , että heidän mielipiteensä otetaan huomioon ja tehdään joskus kompromisseja.
Kenttä on ajotien toisella puolella ja kun vauhtia ja rämäpäisyyttä piisaa ja vielä niitä kavereita kulkemassa samoihin reeneihin, niin ellen itse mene mukaan, niin en arvaa antaa pyörällä huristella sinne. Kävellen tarkkailee paljon huomioivammin ympäristöä ja varoo autoja.
Ja tosiaan, tänä viikonloppuna luodaan uusia sääntöjä. Kyllä eilen tajusin että taitavat olla liian pienelle lapselle laaditut ja niitä on hyvä päivittää. Vielä kun jaksetaan tikistää tämä kouluvuosi loppuun, kesällä on ilman muuta sitten rennompaa, toivon. =)
Tuota kirjaa en ole lukenut, tutustun.
Oikeasti, hurjasti kiitoksia ruohonjuuritason vinkeistä! =)
Ap
Olen tyytyväinen, että kirjoitin tämän avauksen. Sitä kun on vain yksi lapsi itsellä niin rauhoittaa mieltä kuulla, että toistaiseksi mitään ei ole vielä menetetty... Ihan oikeasti harkitsin, että syksyllä otan yhteyttä johonkin perheneuvolaan. Lapsi on mahtava, mutta minä tässä niitä käytösvinkkejä eniten tarvitsen. =(
En ymmärrä miksei lapsi saisi kohtuullisuuden rajoisa itse päättää mitä syö aamulla tai pukee päälleen. Kohtuullisuudella tarkoitan sitä että ei äidin toki tarvi alkaa aamulla esim. kokata mitään vaativaa kun lapsi käskee mutta helposti saatavilla olevista vaihtoehdoista voisi valita itse.
Niin siis, näistä asioista jo päättääkin itse, mutta mietin että missä tällaisissa pienissä, turvallisissa asioissa voisin antaa lisää päätösvaltaa, ettei hän kokisi käytöstäni niin epäoikeudenmukaisena. Minusta esim. tuo kentälle pyöräily tai sisääntuloajat (joihin tulee nyt petraus!) eivät ole sellaisia.
Kuulostaa että olet kyllä aika tiukka lapselle, ja hän itse kokee että kaipaisi jo enemmän itsenäisyyttä. Ehkä voisit joissain asioissa kokeilla rajojen löysäämistä vähän, antaa löysempää narua lapselle. Ja tuo koirankoulutustausta ei välttämättä ole hyvä lähtökohta ihmislapsen kasvatukseen jos samoja oppeja noudattaa. Koirasta kun ei yritetä kasvattaa itsenäistä yhteiskunnan jäsentä, vaan se on tarkoitus aina pysyä tottelijan asemassa kouluttajaansa nähden. Lasta taas opetetaan asteittain itsenäiseksi ajattelijaksi ja toimijaksi, ja se vaatii enemmän vapauksia.
Olen tosiaan liian tiukka. Ehkä laiskuuttanikin, hitto vie...
No joo, tuo koirankoulutusjuttu tuli vaan mieleen, mietin sitä viimeksi kun lapsi oli ihan pieni, kun tuli sekä koiralle että lapselle huudahdettua vaarapaikassa napakka EI ja se toimi niin hienosti molemmille... =D Jotenkin jäänyt sitten varmaan sellainen periksiantamattomuus itselleni päälle. En toki halua kasvattaa lapsesta yksilöä, joka lampaan tavoin tottelee jokaista joka käskyjä tajuaa antaa. Sanoit hienosti tuon viimeisen lauseen.
Ap
Tulikohan nyt vaarallisen pitkä teksti, jos ei kukaan jaksanut lukea... =D Tiivistän kysymyksen tuosta lopusta:
Miten olette pärjänneet fiksun mutta tulisen koululaisen kanssa, joka haluaisi sanoa viimeisen sanan ihan kaikessa?
Ap