Voiko ikinä koskaan löytää aitoa rakkautta 40+-iässä?

Itse tapasin mieheni ollessani 41v. Sitä ennen olin ollut yksin vuosia, yh-äitinä siis.

Mutta ei se helppoa ja itsestäänselvää ole...Kaikki herkkupalat ja ihqut on napsittu jo aikoja sitten parempiin suihin; kaikki vielä sinkkuna hilluvat vanhatpojat on jotain peräkammarinpoikia tai ikuista nuoruutta eläviä pelimiehiä; eronneet ja karanneet raahaa mukanaan henkistä painolastia existä, saattavat olla katkeroituneita exän takia, jos on ollut riitainen ero ja taistelua lapsista. Nuorena on niin helppo aloittaa kummankin puhtaalta pöydältä, vanhemmiten kummallakin on jo elettyä elämää takana ja se tekee asiat hieman monimutkaisemmiksi.

Mutta...kyllä uskon aina aitoon rakkauteen...siihen voi törmätä yllättäen ihan koska vain, missä vain, kuin salamanisku kirkkaalta taivaalta, rakkautta ensi silmäyksellä...;)

Itse "löysin" 6vk sitten ikäiseni (41v) miehen, joka on itseasiassa veljeni vaimon veli ;) Eronnut hänkin. Ihan kuin olisimme tunteneet aina, vaikka vasta ekaa kertaa juttelimme juuri tuolloin 6vk sitten.

Ihanaa olla rakastunut

rakkautensa 74v:nä äidin kuoleman jälkeen. Sai elää uutta nuoruutta 4 vuotta ennen kuolemaansa - sitä oli ihana seurata!! Tähän samanikäiseen ystävättäreen pidän vieläkin yhteyttä:D

Henk.koht. uskon siihen, että kypsällä iällä nimenomaan löytää helpommin oman arvonmaailman jakavia ihmisiä, koska itsekin tietää paremmin mitä hakee ja haluaa elämältä. Nuoruuden miellyttämisenhalu ja epävarmuus on jo takana ja ihmisten kohtaaminen rehellisempää.