Luitteko Hesarin perhehelvettikuvausta?
Mitä ajatuksia herätti?
Hyvä että nainen ja lapset oli päässeet pois; mikäköhän miehen tilanne on? Eikö tuollaiset oireile myös työssään?
Kommentit (63)
Minkä päivän hesari? Vai kuukausiliite?
Mun exä kuulostaa ihan jutun mieheltä. Lapsia meillä ei onneksi ollut. Olisi varmaan helvetti päässyt irti.
surulliseksi tulin. Sama asia on ollut köyhissäkin perheissä, myös minun lapsuudessani.
luin paperilehdestä, en tiedä onko juttu ilmaiseksi luettavissa
Kulissit kunnossa, ja niistä pidetään kiinni. Näen töissäni tuollaisia työn sankareita, jotka ei edes tunnista enää lapsiaan kun ovat aina poissa. Ja omasta tahdostaan.
Yksikin kertoi ylpeänä(!) että on nähnyt 8 kk ikäisen lapsensa hereillä vain 3 kertaa. Just...
elämä on pääsääntöisesti hyvää, kivaa ja ihanaa. Kunnes se alkaa hiljalleen lipua siihen suuntaan, että hyvää on aina vain vähemmän, mutta silti sitä on.
Kulissi tuo on vasta sitten, kun molemmat tietävät elämänsä ulopsäin näyttävän ihan erilaiselta kuin se on. Tuossa Hesarin perheessä mies todennäköisesti ei sitä tajunnut vaan oletti, että näin pitääkin olla (tai oikeastaan kaikki olisi hyvin, jos vaimo, lapset ja koira olisivat niin kuin hän sanoo). Kulississa eletään yhteistä valhetta, tuossa Hesarin jutussa sitä ei ollut.
Ongelma: ne eivät ole kulissit vaan elämä on pääsääntöisesti hyvää, kivaa ja ihanaa. Kunnes se alkaa hiljalleen lipua siihen suuntaan, että hyvää on aina vain vähemmän, mutta silti sitä on.
Onneksi nainen oli löytänyt apua ja voimaa lähteä tilanteesta pois ja pääsi turvallisesti omilleen. Kuinkakohan monta muuta perhettä oireilee työelämän mahdottomien vaatimusten takia? Rankka duuni ja matkustaminen ei tietenkään oikeuta huonoon käytökseen saati väkivaltaaan, mutta kyllä se vaatii veronsa enemmin tai myöhemmin.
Joku lehti vois alkaa listaamaan tollasia perheitä pelkkien ulkoisten tunnusmerkkien mukaan: citymaasturi, ylihintanen talo. Saataisiin nauraa kerrankin kunnolla.
Joku lehti vois alkaa listaamaan tollasia perheitä pelkkien ulkoisten tunnusmerkkien mukaan: citymaasturi, ylihintanen talo. Saataisiin nauraa kerrankin kunnolla.
sekä hesarin juttu että se, että kaltaisiasi vahingoniloisia kateellisia pikku nilviäisiä on olemassa...
että miten kuvottavia voivatkaan nuo lastensuojelun kääkät olla! Taaskin ilmestyttiin pällistelemään, kun lastensuojelulla on "kummasti" huono maine ja toisen hädänalaista tilaa käytettiin härskisti hyväksi, jotta kuvottaville turhaketädeille voidaan lypsää yhä vain lisää rahaa rikolliseen toimintaansa.
Joku lehti vois alkaa listaamaan tollasia perheitä pelkkien ulkoisten tunnusmerkkien mukaan: citymaasturi, ylihintanen talo. Saataisiin nauraa kerrankin kunnolla.
sekä hesarin juttu että se, että kaltaisiasi vahingoniloisia kateellisia pikku nilviäisiä on olemassa...
Pakottaako joku ostamaan citymaaturin ja ylihintaisen talon?
tuon kommentin niin, että se itkettää, että perheissä voi olla noin kamalaa. ja se myös, että joku tekee perhehelveteistä pilkkaa ulkoisten tunnusmerkkien takia. Että voidaan nauraa niille kaikille rikkaille ja koulutetuille, joiden onni on "ulkokultaista ja huonoa" ja sitten on se oikea köyhien sydämensivistyneiden onni. Aika kateelliselta kuulosti toi espoolaisten leimaamistarve...
Siinä perheellä oli varaa elintasoonsa, mutta pikkuhiljaa mies alkoi olla uhkaava, arvaamaton ja raivostua silmittömästi. Mies ei kestänyt hyväksyä kuilua hotellielämän ja perhe-elämän välissä; lensi mm. busineksessa lomille muun perheen lentäessa turistissa kun hermot ei kestäneet lasten kitinää yms. Ei lehden tapauksessa perhe ollut elänyt yli varojensa, mies eli yli resurssiensa. Mutta viimeiseen asti osasi käyttäytyä muualla kuin kotonaan
surullista kun ihmiset eivät tunne rajojaan. Jos ihmisillä olisi parempi itsetuntemus, eikä tehtäisi asioita "kun näin kuuluu tehdä" tai "olen jo pikkutytöstä/pojasta päättänyt että näin elän", elämä ei olisi ollenkaan noin vaikeaa.
Jotenkin sellainen asioiden ennakointi ja syy-seuraussuhteiden tajuaminen tuntuu olevan monelle tosi vaikeaa.
kieltämättä todella karu ja ajattelemisen aihetta antava juttu. Onneksi ei lopulta käynyt pahemmin muille kuin sille koiraparalle. Surullista ja järkyttävää luettavaa, jotenkin vaikea käsittää että tällaista oikeasti tapahtuu, ja kuinka vaikea näiden perheiden on hakea/saada apua. Ja tässäkin tapauksessa lapset ovat lojaaleja molemmille vanhemmille ja toivovat jospa vielä perhe saataisiin yhteen, vaikka isä oli mikä oli :(`
Nainen & lapset muuttivat omilleen vuokrakämppään, vanhemmat erosivat, lasten ja isän tapaamiset oli aluksi vaikeita, sen enempää ei nykytilanteesta kerrottu. Miehen tilanteesta nyt ei sanottu mitään ( onko täysin alkoholisoitunut, hoitaako hommansa, asuuko isossa merenrantatalossaan)
Miehen olisi pitänyt ehdottomasti vähentää työtahtia, ainakin jatkuva reissaaminen pois. Siellä hotelleissa kun ei oikein ole muuta tekemistä kuin baarikaapin tyhjentäminen. Veikkaan myös, että tuossa perheessä lapsia (4) tehtiin enemmän kuin miehen resurssit antoivat myöden. Siihen viittaa se, että isällä piti olla oma huone kotona ja halusi lentää bisneksessä, kun muu perhe lensi turistiluokassa. Taitaa olla näitä kuuluisia "meillä mies on antanut minun tehdä niin monta lasta kuin haluan" -kastiin...
Nokia optio-ohjelmassa mukana ollut, asunut Espoossa 300-neliön merenrantatalossa, omaisuus kymmeniä miljoonia, neljä lasta, nyt eronnut... ei luulisi olevan vaikea selvittää, kenestä on kyse.
Skitsofreenikko, joka on selvästi harhainen, kyllä laitetaan hoitoon, eikä pakkohoito ole kummoinenkaan juttu. Pidemmät ajat laitoksessa on automaattisesti pakkohoitopäätöksellä, kun resursseja ei muuten ole.
Persoonallisuushäiriöisiä taas ei voi varsinaisesti hoitaa, sillä kyseessä ei ole sairaus. Eikä heidän tilansa tule muiden kuin läheisten tietoon, ennen kuin henkilö tekee rikoksen.