Ruoka on kallista Suomessa
Suomalaisen ruuan korkea hinta ja huono laatu johtuu todellisen kilpailun puutteista. Meillä on S-ryhmä ja Kesko, jotka kattavat vähittäistavarakaupasta 80%.
- todellista kilpailua ei käytännössä ole, hinnat ovat kutakuinkin samat ja nousevat samaan aikaan
- K:n ja S:n mainostavat valtavasti ja valtavat markkinointikulut maksaa kuluttaja
- bonuskorttijärjestelmät maksavat satoja miljoonia vuodessa
- kaksi isoa pystyvät sanelemaan tuottajille ehdot
- poliitikot ovat mukana pelissä, isot ryhmät saavat mm. parhaat kauppapaikat
Mitä ajatuksia tämä herättää?
Kommentit (8)
Siksipä jo muutama vuosi sitten heivasin sekä S-ryhmän että K:n tarkoituksella pois elämästäni. Prismasta ostan joskus (1-2 kertaa vuodessa) lapsille vaatteita, ruokaa en koskaan.
Olen laittanut em.asiassa kampoihin omalla tavallani. Perustin ruokapiirin, jossa välitetään paikallisia tuotteita ja raaka-aineita. Se on saavuttanut niin suuuren suosion, että tiedän monen muun ajattelevan kanssani samalla lailla.
Monesti sitä ihan järkyttyy, kun vertailee hintoja vaikkapa K-kaupan ja Lidlin välillä. Ja jos ei pääse ostamaan edullista ruokaa, alkaa ihan ärsyttää maksaa samasta tuotteesta 200-300% kalliimpi hinta! Lidlistä esim. paistetut patongit 0,89€ ja K-kaupasta 2,09€! Alkaa miettimään että mistä me oikein maksamme ja kuka ne voitot käärii, jos yhdellä kaupalla on valmius myydä samoja tuotteita paljon edullisemmin kuin ns. markkijohtajilla..?
maksamme ruuasta kauppiaille juuri sen verran kun vain kehtaavat pyytää.
Itse en ole käynyt S- tai K-ryhmän kaupoissa ikiaikoihin, käyn ruokaostoksilla ainoastaan Lidlissä, vaikka sinne onkin pidempi matka. Ruokapiiri kuulostaa hyvältä, haemme jo jotain tuotteita suoraan maatiloilta. Suosittelen!
Olin juuri taas Saksassa ja katselin ruokakaupassa hintoja... halpaa oli!
Itsekin yritän käyttää pieni tuottajia ja suoramyyntejä aina kuin mahdollista. Kokonaan en kyllä pysty olemaan asioimatta K- tai S-ryhmän kaupoissa.
Lidlissä se ongelma, että (ainakaan meitä lähinnä olevasta liikkeestä) ei saa kaikkea, vihannekset on huonoja jne. joten olisi pakko kuitenkin käydä jossain toisessakin kaupassa. Siksi sinne ei oikein tule mentyä.
maksamme ruuasta kauppiaille juuri sen verran kun vain kehtaavat pyytää.
Itse en ole käynyt S- tai K-ryhmän kaupoissa ikiaikoihin, käyn ruokaostoksilla ainoastaan Lidlissä, vaikka sinne onkin pidempi matka. Ruokapiiri kuulostaa hyvältä, haemme jo jotain tuotteita suoraan maatiloilta. Suosittelen!
kun tarvitsen jotain oikeasta kaupasta.
Ruokapiirin kautta on kyllä mahdollista hankkia monia juttuja. Ne, mitä kaupasta ostan on esim. kahvi, kaakao ja voi, tosi monet tuotteet pystyy ostamaan suoraan tuottajilta kun organisoi.
On hyvänlaatuista ja edullista ja tuottaja saa paremman hinnan kuin sopimustuottajana esim. Keskolle.
maksamme ruuasta kauppiaille juuri sen verran kun vain kehtaavat pyytää.
Itse en ole käynyt S- tai K-ryhmän kaupoissa ikiaikoihin, käyn ruokaostoksilla ainoastaan Lidlissä, vaikka sinne onkin pidempi matka. Ruokapiiri kuulostaa hyvältä, haemme jo jotain tuotteita suoraan maatiloilta. Suosittelen!
kun tarvitsen jotain oikeasta kaupasta.Ruokapiirin kautta on kyllä mahdollista hankkia monia juttuja. Ne, mitä kaupasta ostan on esim. kahvi, kaakao ja voi, tosi monet tuotteet pystyy ostamaan suoraan tuottajilta kun organisoi.
On hyvänlaatuista ja edullista ja tuottaja saa paremman hinnan kuin sopimustuottajana esim. Keskolle.
Eikö tämän pitäisi olla AV-mammoja koskettava aihe?
Seppo Konttinen: Suomalainen ruokalasku.