Helsingissä Soinin vaalimainokset järjestään tuhottu
Perussuomalaisten oululainen kansanedustaja Olli Immonen päivitti eilen Facebook-statuksensa sanoilla "Pyörähdin Helsingissä viime viikonlopulla. Lähes kaikista julistetelineistä oli Soinin julisteet revitty pois. Muiden ehdokkaiden julisteet olivat kyllä paikoillaan. Että tällaista tällä kertaa...".
Kuulostaa tutulta viime vaaleista.
Helsingin perussuomalaisia edustava Harri Lehtimäki raportoi 12.1. päivätyssä blogissaan, että "Vuorokaudessa on Soinin vaalijulisteita viety tai tuhottu 42 kpl. pelkästään Helsingissä. Muualta maasta tulee samanlaisia viestejä. Pelko muiden puolueiden kannattajissa on erityisen kova, sillä muuten tällaista ei voida selittää."
Ja että:
"Turha on puhua "ajattelemattomasta" nuorisosta, sillä kyllä se käsky on käynyt ylemmältä taholta, se on selvää. Oikein suvaitsevaista touhua siis. En ole kuullut, että mikään puolue olisi sanoutunut irti näistä tihutöistä, ehkä heidän mielestään on ihan ok terrorisoida yhden laillisen puolueen presidentinvaalikampanjaa?"
En ole nähnyt uutisia vanhassa mediassa tästä aiheesta.
Kokoomuksen puisto-osaston Pekka Haavistoa toiselle kierrokselle lobbaavalle Hesarille ja koko Erkon media-monopolille sopisi epäilemättä hyvin, ettei Sauli Niinistön kovimman haastajan mainoksia näkyisi katukuvassa. Se sopinee myös Mikael Jungnerin parhaille kavereille YLEssä.
Yleensä vandalismi yhdistetään huonommin koulutettuihin sosiaaliryhmiin. Vaaleissa maisterisjätkä Soinia vastaan vihapuheilla ja rasismi-kortilla ovat hyökänneet lähinnä pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneet ehdokkaat. Ehkäpä syylliset löytyvät vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kannattajien leireistä. Saattaapa näiden demokratiaa halveksivien joukossa olla myös joku Paavo Lipposen avoimesta persuvihasta kiihottunut kännipäädemari.
Kommentit (18)
Siitä puuttuu Soinin pää.
Mutta se ei estä mua äänestämästä Soinia.
Yleensä vandalismi yhdistetään huonommin koulutettuihin sosiaaliryhmiin. Vaaleissa maisterisjätkä Soinia vastaan vihapuheilla ja rasismi-kortilla ovat hyökänneet lähinnä pelkän ylioppilastutkinnon suorittaneet ehdokkaat. Ehkäpä syylliset löytyvät vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kannattajien leireistä. Saattaapa näiden demokratiaa halveksivien joukossa olla myös joku Paavo Lipposen avoimesta persuvihasta kiihottunut kännipäädemari.
Kun tässä muut on jo lounastauolla.
ja kehystäneet olohuoneen seinälle. ;-D
päivän politiikassa kuin kuluttamassa Mäntyniemen kiillotettuja lattioita syrjään heitettynä poliittisena broilerina.
Soini oli esim. ylivoimainen inhokki aivan omilla prosenttiluvuillaan, kun kysyttiin ketä et ainakaan haluaisi nähdä pressana. Harmi jos se näkyy tuollaisena toimintana, kyllä kaikkien vaalijulisteet pitäisi jättää rauhaan.
Tuohan taitaa muuten olla rikos. Erittäin törkeää toimintaa ja saa kyllä karvat nousemaan pystyyn. Olit ap kopioinut jutun Uudesta Suomesta:
http://turunen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/94412-media-vaikenee-soinin-vaa…
Missä jytky? Tänhän piti olla varma juttu! Mihin on hävinnyt 30 % äänestäjistä???
JEEE :)
Soini oli esim. ylivoimainen inhokki aivan omilla prosenttiluvuillaan, kun kysyttiin ketä et ainakaan haluaisi nähdä pressana. Harmi jos se näkyy tuollaisena toimintana, kyllä kaikkien vaalijulisteet pitäisi jättää rauhaan.
Ne on tietyt palstamammat, jotka ovat käyneet niitä julisteita repimässä.
Jos joku katsoi eilen sen Soinin haastattelun maikkarilla niin johan oli irvokasta toimintaa, tämä on selvää jatkumoa tuolle toiminnalle. Tännehän pitäisi saada vaalitarkkailijat paikalle, meinaa meno olla jo ihan kehitysmaiden tasoa.

missä Soinia syytettiin koko ajan asian vierestä vastaamisesta ja vedettiin Tony Halme esiin?
Katsoin jonkun haastattelun eilen ja tuli paha mieli Soinin takia. Ei tuollainen käytös toimittajalta ole asiallista. Tony Halme on kuollut ja kuopattu, turha sen haamua on esille vetää tai Veikko Vennamoakaan. Soini pärjäsi oikein hyvin ilkeistä kysymyksistä huolimatta.
27 prosenttia äänestäjistä ei halua nähdä ainakaan Soinia pressana. Seuraava eli väykkä oli kaukana takana 17 prossalla ja Haavistollakin vain 10 prosenttia. Siis vain kymmenen prossaa repisi pöksynsä jos Haavisto olisi pressa. Mieletön tulos homolta!
Tyypillisesti aloittaa lätinän ikivanhoista asioista tai väistelee kun kysytään puolueen rasistisiivestä. Mitäpä jos Soini rupeaisi vastaamaan asiaa kun siltä kysytään? Loppuis tuokin marttyyrius.
Persut ei ole aina penaalin terävimpiä kyniä ja niile menee Soinin asian vierestä puhumiset täysin läpi. Mutta kun fiksuille toimittajille ei mene, ja sitten on taas aika itkeä miten meitä vainotaan.
Persut ei ole aina penaalin terävimpiä kyniä ja niile menee Soinin asian vierestä puhumiset täysin läpi. Mutta kun fiksuille toimittajille ei mene, ja sitten on taas aika itkeä miten meitä vainotaan.
Asiallinen toimittaja kysyy aiheellisia kysymyksiä, eikä mitään seiskajournalismia.
Asiallinen toimittaja kysyy aiheellisia kysymyksiä, eikä mitään seiskajournalismia.
Tässä haetaan nyt Suomelle arvojohtajaa. Eikö Soinin ura kerro melkoista kieltään miehen arvoista? Valtaa hinnalla millä hyvänsä. Eikö siitä saisi puhua? Miksei?
Eikö Soinilla ollut Helsingissä kuin 43 julistetta? Aika köyhä kampanja. Toisaalta se on jo hävinnyt, kun tipahti niin kauas sekä Haavistosta, että Väyrysestä.
Uutteran palstailijan sanoja mukaillen "Soinin juna meni jo."
tuskin niitä on liikkeelle tänä talvena saatu.