Lue keskustelun säännöt.
Vanhempieni ikäluokkaa ei tippaakaan kiinnosta hoitaa asioitansa kuoleman varalle
23.10.2026 |
Heti alkuun: en ole kieli pitkällä odottamassa perintöä, siitä ei ole kyse. Keljuttaa vain tämä työn määrä, jonka vanhempieni sukupolvi kasaa meille nuoremmille. Omien vanhempieni ja heidän sisarustensa sekä appivanhempieni (40-luvulla ja 50-luvun alussa syntyneitä) kohdalla on tullut huomattua, ettei heitä kiinnosta miettiä ollenkaan asioita kuolemansa varalle. Ajatellaan, että katsellaan näitä asioita sitten joskus, mutta ei tehdä elettäkään miettiäkseen kuolin tilannetta jälkikasvun näkökulmasta. Esimerkkejä:
-Terveysongelmista kärsineet eivät tee elettäkään, että huolehtisivat kuntoon hoitotahdot, edunvalvontavaltuutukset ja muut tärkeät paperit. Kuvitellaan, että kyllä minä pysyn 95 v ikään asti terveenä ja toimii kroppa ja mieli. Sitten on oltukin pulassa näiden sukulaisten kanssa, joille onkin iskenyt muistisairautta ja muuta. Kaikki on levällään, mitään ei ole valmisteltu ja kukaan ei halua tietenkään ottaa koppia asioiden hoitamisesta. Siinä sitten ihmetellään, että kuka hoitaa lapsettomien tätien/setien asiat, kun omia sisaruksiakaan ei kiinnosta.
-Mitään kuolinsiivousta ei uskalla ajatellakaan. Siinä on sitten kiva perikunnalla saada selvitettäväksi talo, josta ei ole vuosikymmeniin kannettu tavaroita ulos. Käypä sitten läpi Maaseudun tulevaisuudet 80-luvulta, jogurttipurkit, autotallien varastotilat ja perkaat laatikoista pikkutavarat. Ja kyllä, pakkohan nuo on käydä läpi, ettei menisi mitään aidosti tärkeää (esim. edesmenneiden isovanhempien vihkisormukset yms) roskiin.
-Neljä n. 75-85 v ikäistä sisarusta omistaa yhdessä kesämökin syrjäseudun perukoilla. Sisaruksista osa ei käytä mökkiä lainkaan, mutta eivät myy/edes yritä myydä osuuttaan mökkiä käyttävälle sisarukselle. Todennäköisesti tullaan tilanteeseen, jossa sisarukset alkavat kuolla ja jälkikasvulle jää pieni murto-osa kesämökistä syrjäseudun perukoilla. Perijät asuvat 300-800 km päässä mökistä, eivätkä serkut edes ole tekemisissä toistensa kanssa. Mökki ei ole vanha, mutta ikääntyvät sisarukset eivät laittaneet siihen sähköjä, vesijohtoja eivätkä sisävessaa. Vaikea uskoa, että tällainen mökki menee kaupaksi. Olisivat laittaneet suosiolla sähköt, niin joku ostaisi edes eräkämpäksi.
-Veljekset omistavat vanhan asuinkiinteistön, joka on ollut kesämökkinä viimeiset vuosikymmenet. Kiinteistö on alkuperäisessä kunnossa. Asunnossa ei ole enää juoksevaa vettä, kun vesiputki on hajonnut. Korjaaminen olisi kallista. Veljekset eivät ole halunneet tehdä taloon sisäilmakartoitusta, eivätkä tutkia eräässä huoneessa painunutta lattiaa. Sanovat, että eivät halua tietää, mitä sieltä voisi löytyä. Tässäkin ongelma jätetään perillisten vastuulle. Kiva siinä sitten saada perinnöksi mökki, jonka hinta arvioidaan korkeammaksi ja todellisuudessa voi olla purkukuntoinen mörskä.
Anteeksi, mutta ottaa vain päähän tämä työmäärä, jonka vanhempieni ikäpolvi jättää meille hoidettavaksi, kun itse eivät saa aikaiseksi tai halua miettiä näitä asioita. Paljon helpommalla päästäisiin, jos asiat katsottaisiin ns. hyvän sään aikana kuntoon.
Kommentit (299)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samojen asioiden kanssa kamppailen itse. V'tuttaa kuin pientä oravaa, kun elän ruuhkavuosia. On kiire töissä, kotona iso vastuu päiväkoti-ikäisistä lapsista ja omaa elämääkin pitäisi elää. Siinä sitten hoitelet ikääntyvien vanhempien asioita, koska eivät saaneet aikaiseksi hoitaa asioitaan kuntoon. Paras on, että heillä olisi ollut eläkkeellä aikaa. Nyt saan sitten itse rehkiä nämäkin vielä omien asioiden lisäksi.
No tämä juuri.
Äitini 81v ei lopetti jo 10 v sitten itsenäisen asioiden hoitamisen. Voivottelua kun ei pysty tätä eikä tuota. No, nyt ei sitten enää oikeasti pysty, aiemmin ei halunnut - vetosi vanhuuteen ja minä sain hoitaa kaiken.
Kotona sinnitellään kotihoidon turvin ja siihen lisäpalvelut, eli kauppaostokset, siivouspalvelut, lääkäriinkuljetudpslvrlut, jalkahoitaja, lääkeautomaatti ym. Kaikki nämä asiat minä varaan, huollan, sovin ja järjestän.
Esim. niinkin yksinkertaiset asiat kuin käsipyyhkeet. Ovat -60-luvulta. Kaikista lenkit poikki ja hiutuneet niin ohuiksi että päivä paistaa läpi. Ja taas voivotellaan että voi voi kun nuo pyyhkeetkin ovat niin puhki että pitäisi paikata mutta voi voi kun ei siihenkään enää pysty. MIKSI MITÄÄN ASIAA EI VOINUT HOITAA SILLOIN KUN VIELÄ PYSTYI?
Joka ikinen pieni asia jää muille. Kuormittavat lapsiaan AIVAN KAIKELLA.MIKSI? KOSKA MÄ VOIN??Täällä pakko kuitata omahyväisesti että minä 81 ajan autoa, asun yksin hoidan asiani, kaikki sisarukseni tekivät niin yli 90-vuotiaiksi. Tälläkin hetkellä tuttavani, samanikäisiä, hoitavat itse asiansa.
Rievuiksi huonot pyyhkeet, ei niitä nyt 1 ihminen tolkuttomasti tarvi. Tokmannilla maksaa pari euroa käsipyyhkeet. Taitaa tytär muistuttaa äitiään ongelmien ratkaisussa.
Terveys ihmisillä on erilainen mutta onko järkeä jossitellla sairaalle ja avuttomalle ihmiselle?
Koska ikä on kuitenkin korkea, olisi hyvä varautua luonnolliseen poistumaan. Paperit kuntoon. Ei kukaan elä ikuisesti.
Kuolema tulee kun tulee. Mitä hiivatin papereita paljon pitäisi olla? Lapsilla on sähköpostiosoite tiedossa , siitä näkevät sinne tulevat asiat. Eikähän nuo koulutetut yli 50 v ihmiset selviä tavallisen mummun yksinkertaisista asioista.
Juuri ne hiivatin paperit, joista tässä ketjussa on puhuttu.
Ei byrokratia tiedä kenenkään asioiden yksinkertaisuutta. Se koneisto tekee kaikesta vaikeaa.
Eikä vanha ihminen niin vain kuole, välttämättä. Täysivaltaisuuden ja kuolinvuoteen väliin mahtuu vaikka mitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sekin on suhteellista, onko esim. parin tonnin arvoinen sormus kaiken sotkun keskellä monen viikon lajittelutyön arvoinen. Meillä on perikunnan tavaraa pienvarastossa, ja jotenkin järjellä tajuan, että varaston vuokramaksut ovat jo ylittäneet jäämistön arvon. Siellä on kuitenkin esim. postimerkkikokoelmia ja joitakin arvokkaita kirjoja, mutta luultavasti jäämistön kokonaisarvo lasketaan joissakin tuhansissa. Mutta jokin jossittelun mahdollisuus tuohon aina jää.
Melko arvottoman irtaimiston kohdalla valitsisin muutaman tärkeimmän esineen päältä ja ostaisin lopuille tyhjennyspalvelun. Säästynyt aika olisi tuon hinnan arvoinen.
Tuskin 40-luvulla tai vielä 50-luvulla syntyneillä mitään parin tonnin sormuksia edes on!
Meillä ainakin 14 karaatin sormukset, maksoi n 300 mk kappale. Romukultaa. Ei niistä kukaan rikastu.
Äidilläni näkyy kihlasormus 20-luvulta olevan 24 k, vihkisormus 14.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appiukolla on talobtäysi kaikkea pikkutavaraa eri vuosikymmeniltä, niillä on tunnearvoa. Huonekaluja tms.mitään ei ole siirrelty 20 vuoteen. Kuolemasta ei saa puhua. Mitään ei saa heittää pois. On 91-vuotias, joka on ihan höperö ja ilkeä.
Appiukon asiat ei kuulu sinulle. Eihän sinunkaan asioihin appikset saa puuttua.
Pian ne kuuluvat, kun vanhus potkaisee tyhjää.
Miniä ei ole kuolinpesän osakas.
Ei suoraan, mutta joutuu kuitenkin hoitamaan miehensä kanssa asioita. Ainakin meillä isä hoiti myös muiden perukirjoituksia kuin omansa.
Kun hän kuoli itse, äidin perintöosa lueteltiin hänen perukirjassaan.
Saahan kuka tahansa kuka osaa tehdä toisten perukirjoja. Perukirjan tekeminen ei tarkoita osakkuutta.
Perukirjassa on a) vainajan omaisuus ja velat b) puolison omaisuus ja velat.
Vainajan perii, jos ei mitään papereita, vainajan lapset. Ei puoliso.
Ja tähän soppaan joutuu se miniäkin tavalla tai toisella. Vähintään huolehtimaan talon raivaamisesta. Vaikuttavat ne miehen asiat häneenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samojen asioiden kanssa kamppailen itse. V'tuttaa kuin pientä oravaa, kun elän ruuhkavuosia. On kiire töissä, kotona iso vastuu päiväkoti-ikäisistä lapsista ja omaa elämääkin pitäisi elää. Siinä sitten hoitelet ikääntyvien vanhempien asioita, koska eivät saaneet aikaiseksi hoitaa asioitaan kuntoon. Paras on, että heillä olisi ollut eläkkeellä aikaa. Nyt saan sitten itse rehkiä nämäkin vielä omien asioiden lisäksi.
No tämä juuri.
Äitini 81v ei lopetti jo 10 v sitten itsenäisen asioiden hoitamisen. Voivottelua kun ei pysty tätä eikä tuota. No, nyt ei sitten enää oikeasti pysty, aiemmin ei halunnut - vetosi vanhuuteen ja minä sain hoitaa kaiken.
Kotona sinnitellään kotihoidon turvin ja siihen lisäpalvelut, eli kauppaostokset, siivouspalvelut, lääkäriinkuljetudpslvrlut, jalkahoitaja, lääkeautomaatti ym. Kaikki nämä asiat minä varaan, huollan, sovin ja järjestän.
Esim. niinkin yksinkertaiset asiat kuin käsipyyhkeet. Ovat -60-luvulta. Kaikista lenkit poikki ja hiutuneet niin ohuiksi että päivä paistaa läpi. Ja taas voivotellaan että voi voi kun nuo pyyhkeetkin ovat niin puhki että pitäisi paikata mutta voi voi kun ei siihenkään enää pysty. MIKSI MITÄÄN ASIAA EI VOINUT HOITAA SILLOIN KUN VIELÄ PYSTYI?
Joka ikinen pieni asia jää muille. Kuormittavat lapsiaan AIVAN KAIKELLA.MIKSI? KOSKA MÄ VOIN??Täällä pakko kuitata omahyväisesti että minä 81 ajan autoa, asun yksin hoidan asiani, kaikki sisarukseni tekivät niin yli 90-vuotiaiksi. Tälläkin hetkellä tuttavani, samanikäisiä, hoitavat itse asiansa.
Rievuiksi huonot pyyhkeet, ei niitä nyt 1 ihminen tolkuttomasti tarvi. Tokmannilla maksaa pari euroa käsipyyhkeet. Taitaa tytär muistuttaa äitiään ongelmien ratkaisussa.
Terveys ihmisillä on erilainen mutta onko järkeä jossitellla sairaalle ja avuttomalle ihmiselle?
Koska ikä on kuitenkin korkea, olisi hyvä varautua luonnolliseen poistumaan. Paperit kuntoon. Ei kukaan elä ikuisesti.
Minulla ei ole osakesalkkuja. Kesämökin lunasti yksi lapsista, asuntokaan tarvi mitään papereita, myyvät pois kun kuolen.
Ainoat rojut mitä kaapeissa on on lasten tänne jättämiä joita "älä nyt hävitä." Nuorinkin ollut 25 vuotta kotoa pois.
Miettikääs jokainen minä romuvasmrastona omille tavaroillenne pidätte vanhempienne koteja.
Miksi suostut? Ihan hyvässä hengessä pakkasin lasten kamat ja kehoitin hakemaan pois. Liikuttavat ja söpöt askartelut, piirustukset ja kortit, jotka olin saanut heiltä lapsina, kuvasin ja heitin pois.
Minä en pidä edes omaa asuntoa, vaan muutan ajoissa vuokralle tai asoon.
Maksan asuntokuluja myyntivoitolla. Lasten perintö tulee eri lähteistä.
Ei asuntoa saa myytyä ainakaan meidän kaupungissa, koska pankki edellyttää ostajalta vakituista kokoaikatyötä eikä sellaisia ole nykyään. Työt on osa-aikatyötä ja pätkätyötä.
Sovin just jokunen päivä sitten mieheni kanssa että käytetään tämä talvi erinäisten turhakkeiden poisheittoon ja/tai ilmaiseksi antamiseen, ikään kuin olisimme muuttamassa jonnekin muualle.
Mielikuvitus auttaa, ja asenteemme on jo parantunut.
Minkäänlaisia turhia kippioja tms roinaa ei enää säästetä sillä mielellä, että jospa tätäkin joskus tarttis.
On ihan hyvä tunne kun heittää pois jotain ja saa hyllyille tilaa eikä tarvitse tunkea armottomasti mitään jäljelle jääviä tavaroita, jotka haluaa oikeasti pitää. Tyhjä hylly ei enää polttele heti mielessä että mitäpä tuohonkin tunkisi.
Semmoinen niksi vielä että jos on epätietoinen, niin ottaa esineestä hyvät valokuvat. Niillä pärjää hyvin, eikä tavara vie enää tilaa eikä ole jälkeenjäävien vaivoina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sekin on suhteellista, onko esim. parin tonnin arvoinen sormus kaiken sotkun keskellä monen viikon lajittelutyön arvoinen. Meillä on perikunnan tavaraa pienvarastossa, ja jotenkin järjellä tajuan, että varaston vuokramaksut ovat jo ylittäneet jäämistön arvon. Siellä on kuitenkin esim. postimerkkikokoelmia ja joitakin arvokkaita kirjoja, mutta luultavasti jäämistön kokonaisarvo lasketaan joissakin tuhansissa. Mutta jokin jossittelun mahdollisuus tuohon aina jää.
Melko arvottoman irtaimiston kohdalla valitsisin muutaman tärkeimmän esineen päältä ja ostaisin lopuille tyhjennyspalvelun. Säästynyt aika olisi tuon hinnan arvoinen.
Tuskin 40-luvulla tai vielä 50-luvulla syntyneillä mitään parin tonnin sormuksia edes on!
Meillä ainakin 14 karaatin sormukset, maksoi n 300 mk kappale. Romukultaa. Ei niistä kukaan rikastu.
Äidilläni näkyy kihlasormus 20-luvulta olevan 24 k, vihkisormus 14.
Eiköhän tuo kuluttava sukupolvi ole ostanut lisääkin koruja joskus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Appiukolla on talobtäysi kaikkea pikkutavaraa eri vuosikymmeniltä, niillä on tunnearvoa. Huonekaluja tms.mitään ei ole siirrelty 20 vuoteen. Kuolemasta ei saa puhua. Mitään ei saa heittää pois. On 91-vuotias, joka on ihan höperö ja ilkeä.
Appiukon asiat ei kuulu sinulle. Eihän sinunkaan asioihin appikset saa puuttua.
Pian ne kuuluvat, kun vanhus potkaisee tyhjää.
Miniä ei ole kuolinpesän osakas.
Ei suoraan, mutta joutuu kuitenkin hoitamaan miehensä kanssa asioita. Ainakin meillä isä hoiti myös muiden perukirjoituksia kuin omansa.
Kun hän kuoli itse, äidin perintöosa lueteltiin hänen perukirjassaan.
Saahan kuka tahansa kuka osaa tehdä toisten perukirjoja. Perukirjan tekeminen ei tarkoita osakkuutta.
Perukirjassa on a) vainajan omaisuus ja velat b) puolison omaisuus ja velat.
Vainajan perii, jos ei mitään papereita, vainajan lapset. Ei puoliso.
Ja tähän soppaan joutuu se miniäkin tavalla tai toisella. Vähintään huolehtimaan talon raivaamisesta. Vaikuttavat ne miehen asiat häneenkin.
Jos miniää ei huvita ei raivaa. Tai laskuttaa työstä perillisiä.
Nuo asuntojen tyhjentäjät ottaa useita satasia yksiönkin tyhjentämisestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sekin on suhteellista, onko esim. parin tonnin arvoinen sormus kaiken sotkun keskellä monen viikon lajittelutyön arvoinen. Meillä on perikunnan tavaraa pienvarastossa, ja jotenkin järjellä tajuan, että varaston vuokramaksut ovat jo ylittäneet jäämistön arvon. Siellä on kuitenkin esim. postimerkkikokoelmia ja joitakin arvokkaita kirjoja, mutta luultavasti jäämistön kokonaisarvo lasketaan joissakin tuhansissa. Mutta jokin jossittelun mahdollisuus tuohon aina jää.
Melko arvottoman irtaimiston kohdalla valitsisin muutaman tärkeimmän esineen päältä ja ostaisin lopuille tyhjennyspalvelun. Säästynyt aika olisi tuon hinnan arvoinen.
Tuskin 40-luvulla tai vielä 50-luvulla syntyneillä mitään parin tonnin sormuksia edes on!
Meillä ainakin 14 karaatin sormukset, maksoi n 300 mk kappale. Romukultaa. Ei niistä kukaan rikastu.
Äidilläni näkyy kihlasormus 20-luvulta olevan 24 k, vihkisormus 14.
Eiköhän tuo kuluttava sukupolvi ole ostanut lisääkin koruja joskus?
Sehän riippuu ihan henkilöiden korujen arvostuksesta. Esim en osaa edes pitää koruja. En pidä edes vihkisormuksia. Kaikki ei ole kiiltävän perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan ennen pärjättiin, kun ei ollut hoitotahtoja, edunvalvontavaltakirjoja eikä edes sanaa kuolinsiivous. Ei nämä kuulu vanhempien ihmisten kokemukseen. Asiat hoidettiin, kun niiden aika oli.
Silloin ei ollut byrokratian kanssa niin tarkkaa. Nykyisin on.
Eikä omistettu myöskään tavaraa käsittämättömiä määriä niin kuin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät ettet itse kuole ennen noita sukulaisiasi?
Onko asiasi järjestyksessä?
On
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sekin on suhteellista, onko esim. parin tonnin arvoinen sormus kaiken sotkun keskellä monen viikon lajittelutyön arvoinen. Meillä on perikunnan tavaraa pienvarastossa, ja jotenkin järjellä tajuan, että varaston vuokramaksut ovat jo ylittäneet jäämistön arvon. Siellä on kuitenkin esim. postimerkkikokoelmia ja joitakin arvokkaita kirjoja, mutta luultavasti jäämistön kokonaisarvo lasketaan joissakin tuhansissa. Mutta jokin jossittelun mahdollisuus tuohon aina jää.
Melko arvottoman irtaimiston kohdalla valitsisin muutaman tärkeimmän esineen päältä ja ostaisin lopuille tyhjennyspalvelun. Säästynyt aika olisi tuon hinnan arvoinen.
Tuskin 40-luvulla tai vielä 50-luvulla syntyneillä mitään parin tonnin sormuksia edes on!
Meillä ainakin 14 karaatin sormukset, maksoi n 300 mk kappale. Romukultaa. Ei niistä kukaan rikastu.
Äidilläni näkyy kihlasormus 20-luvulta olevan 24 k, vihkisormus 14.
Eiköhän tuo kuluttava sukupolvi ole ostanut lisääkin koruja joskus?
Sehän riippuu ihan henkilöiden korujen arvostuksesta. Esim en osaa edes pitää koruja. En pidä edes vihkisormuksia. Kaikki ei ole kiiltävän perään.
Niin, mutta osa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat isovanhempani tekivät nämä muutokset 2000-luvun alussa ollessaan seitsemänkymppisiä. Antoivat ennakkoperintönä kesämökin/vastaavan summan rahaa. Muuttivat hoiva-asuntoon ja myivät oman kodin, vaikka olivat virkeitä. Omat vanhemmat ovat nyt tuossa iässä ja eivät ole tehneet mitään tuollaista.
Kuka 7-kymppinen haluaa hoivakotiin? Jestas.
Jos minä saisin päättää, niin omalla ja omien vanhempien kohdalla toivoisin seuraavaa: kun on virkeä ja kohtuullisessa kunnossa oleva 70 v, tajuaisi myydä sen omakotitalon/rivarin ja muuttaa kaupunkiin palveluiden äärelle esteettömään kerrostaloon. On paljon senioritaloja.
Ehdottomasti pitää muuttaa ajoissa, mutta kyllä rivarissa voi asua vanhanakin. Ok-talossa myös hyväkuntoinen yli 70-vuotias, mutta pitää olla jo varasuunnitelma ja mielellään se uusi asunto olemassa mihin pääsee helposti heti kun kunto heikkenee. Ja paperit kuntoon ja ylimääräiset tavarat pois.
Appiukko on tuollainen tavarahamstraaja. Sillä on kotonaan joku 50 takkia ja kauluspaitoja joku 100 henkareissa. En tiedä mitä tekee näillä kun eläkkeelle jäämisen jälkeen ei ole kauluspaitaa pukenut kuin juhliin. Ja sitten toki kirppareilta haalitaan antiikkia. Joka paikka on niin täynnä esineitä että pölyjen pyyhkiminen on mahdotonta.
Harmittaa jo valmiiksi kun tiedän että minä sen kämpän joudun vaimon kanssa tyhjentämään kun ei ole muitakaan. En viitsi meidän lapsia kiusata tällä. Onneksi on sentään omistusasunto niin tulee muutama kymppitonni siitä. Ehkä sen irtaimiston voisi jollekin firmalle myydä ei kiinnostaisi käydä läpi 1000 esinettä mikä on arvokas ja mikä on roskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat isovanhempani tekivät nämä muutokset 2000-luvun alussa ollessaan seitsemänkymppisiä. Antoivat ennakkoperintönä kesämökin/vastaavan summan rahaa. Muuttivat hoiva-asuntoon ja myivät oman kodin, vaikka olivat virkeitä. Omat vanhemmat ovat nyt tuossa iässä ja eivät ole tehneet mitään tuollaista.
Kuka 7-kymppinen haluaa hoivakotiin? Jestas.
Minkä ikäisenä ihminen sinun mielestäsi sitten saa sairastua?
Appiukkoni dementoitui jo kuusikymppisenä ja kuoli 70-vuotiaana loppusijoituspaikassaan.
Kiva kun oma eläkeikä on jotain 68,5 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Tulevina vuosina ja vuosikymmeninä yleistyy se, että lapset kieltäytyvät hoitamasta ikääntyvien vanhempien asioita. Yleisen kunnallisen edunvalvonnan jonot ovat jo nyt puolen vuoden luokkaa. Onnea vain, kun tulevaisuudessa yhä useampi kippaa nämä selvitystyöt ja muut yhteiskunnan harteille.
Samoin arvottomat talot päätyvät valtiolle kun lapsettomat perilliset kieltäytyvät perinnöstä. Ei sellaista perintöä kannata ottaa vastaan missä on työtä ja lopuksi jää miinukselle kun talo pitää purkaa ja kiinteistöverot silti juoksee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, sekin on suhteellista, onko esim. parin tonnin arvoinen sormus kaiken sotkun keskellä monen viikon lajittelutyön arvoinen. Meillä on perikunnan tavaraa pienvarastossa, ja jotenkin järjellä tajuan, että varaston vuokramaksut ovat jo ylittäneet jäämistön arvon. Siellä on kuitenkin esim. postimerkkikokoelmia ja joitakin arvokkaita kirjoja, mutta luultavasti jäämistön kokonaisarvo lasketaan joissakin tuhansissa. Mutta jokin jossittelun mahdollisuus tuohon aina jää.
Melko arvottoman irtaimiston kohdalla valitsisin muutaman tärkeimmän esineen päältä ja ostaisin lopuille tyhjennyspalvelun. Säästynyt aika olisi tuon hinnan arvoinen.
Tuskin 40-luvulla tai vielä 50-luvulla syntyneillä mitään parin tonnin sormuksia edes on!
Nimenomaan on, koska kultapitoisuus ihan jotain muuta kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan ennen pärjättiin, kun ei ollut hoitotahtoja, edunvalvontavaltakirjoja eikä edes sanaa kuolinsiivous. Ei nämä kuulu vanhempien ihmisten kokemukseen. Asiat hoidettiin, kun niiden aika oli.
Oli vähemmän tavaraa ja aika yleistä jäädä asumaan siihen vanhempien kotitaloon jonkun perillisistä, tai muuttaa siihen kaupunkiasuntoon. Eikä ollut riesana jotain kesämökkejä monella. Tavara oli arvokasta, eli se mitä perinnöksi jäi, pidettiin ja siitä jopa syntyi riitoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan ennen pärjättiin, kun ei ollut hoitotahtoja, edunvalvontavaltakirjoja eikä edes sanaa kuolinsiivous. Ei nämä kuulu vanhempien ihmisten kokemukseen. Asiat hoidettiin, kun niiden aika oli.
Silloin ei ollut byrokratian kanssa niin tarkkaa. Nykyisin on.
Ei muuten ihan pidä paikkaansa. Ennen piti perukirjaan irtaimisto eritellä paljon tarkemmin kuin nykyään. Ei onnistunut sanoa "tavanomainen koti-irtaimisto", kuten nykyään. Piti eritellä palttoot ja rukit ja tiinut ja ties mikä kaikki.
Tuskin 40-luvulla tai vielä 50-luvulla syntyneillä mitään parin tonnin sormuksia edes on!