Miksi luottamus olisi tärkein asia parisuhteessa? Ja "jos ei sitä ole, ei ole mitään"?

Ja kysyn tätä siis ihan siksi että ymmärtäisin, mitä tällä tarkoitetaan. Ap

Siinähän tulisi hulluksi, jos koko ajan pitäisi miettiä missä se puoliso on, mitä tekee ja kenen kanssa. Sitten pitäisi soitella perään ja pitää kolmannen asteen kuulustelu, kun hän tulee kotiin. Itse en halua tuollaista parisuhdetta.

Kaverini luotti miehensä taloudenpitoon, kunnes posti alkoi tuoda ulosottokirjeitä. Mies oli ottanut erilaisia lainoja ja pikavippejä yli 100.000€:n edestä kertomatta kaverilleni.

Kyllähän tuosta aiheutui omanlaisensa "piirteet ja rajoitukset".

Ihminen jolla on terve itsetunto ja -arvostus, ei yleensä ala suhteisiin joissa on jonkinlaista toksisuutta, kuten sitä ettei toiseen voi luottaa. Sen takia he pitävät luottamusta suhteen tärkeimpänä asiana. Ihmiset, joilla omanarvontunto taas ei ole niin korkealla, ovat valmiita joustamaan tuollaisesta asiasta ja siihen, että yksi elämän merkittävimmistä ihmissuhteista on muodostettu epäluotettavaan henkilöön.

Mielestäni olisi oleellisempaa miettiä, miksi valitsee suhteen epäluotettavan henkilön kanssa, kun voi valita olla suhteessa luotettavankin henkilön kanssa. Asetelman absurdiuden tajuaa, kun kysymyksen kääntää toisin päin. Miksi olet luotettavan henkilön kanssa suhteessa, kun voisit valita myös epäluotettavan.

Miksi menisit suhteeseen ihmisen kanssa, johon et luota? Mieti sellaista, että sanot puolisolle, että käy hakemassa lapset päiväkodista, mutta puoliso lähtee ryyppäämään tai joudut onnettomuuteen ja luotat siihen, että tietenkin puoliso tulee katsomaan sinua sairaalalle ja tarvittaessa tukee ja hoivaa, mutta puoliso lähteekin risteilylle tai vieraan kanssa sänkyyn. 

Kyllä minä haluaisin voida luottaa, että mies ei käy panemassa vieraita naisia, ei ole myymässä minua orjaksi tai on tukena jos hommat menee pepulleen. Jos ei voi olla yhtään varmaa käykö puoliso vieraissa, tuleeko se noutamaan juna-asemalta kun sovittiin, pölliikö se minun rahat tai syö kissani niin miksi ihmeessä olisin sen kanssa. Millainen suhde se on jos ei voi yhtään luottaa pitääkö tuo sanansa vai ei.

Onhan se luottamus läheisimmissä ystävyyssuhteidsakin hyvin tärkeää. Miksei sitten parisuhteessa?

Vierailija kirjoitti:

Kaverini luotti miehensä taloudenpitoon, kunnes posti alkoi tuoda ulosottokirjeitä. Mies oli ottanut erilaisia lainoja ja pikavippejä yli 100.000€:n edestä kertomatta kaverilleni.

Kyllähän tuosta aiheutui omanlaisensa "piirteet ja rajoitukset".

Minulle tuollainen ei olisi aiheutta mitään piirteitä ja rajoituksia, vaan eron. 

Se, että luottaa on olemassa oleva tila siihen asti kun toinen pysyy luotettavana.

Vierailija kirjoitti:

Siinähän tulisi hulluksi, jos koko ajan pitäisi miettiä missä se puoliso on, mitä tekee ja kenen kanssa. Sitten pitäisi soitella perään ja pitää kolmannen asteen kuulustelu, kun hän tulee kotiin. Itse en halua tuollaista parisuhdetta.

Eihän sitä tuollainen tarvitse olla, vaikka ei luottaisikaan. En minä ainakaan ole. Mitkään kuulustelut olisi aivan turhia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jolla on terve itsetunto ja -arvostus, ei yleensä ala suhteisiin joissa on jonkinlaista toksisuutta, kuten sitä ettei toiseen voi luottaa. Sen takia he pitävät luottamusta suhteen tärkeimpänä asiana. Ihmiset, joilla omanarvontunto taas ei ole niin korkealla, ovat valmiita joustamaan tuollaisesta asiasta ja siihen, että yksi elämän merkittävimmistä ihmissuhteista on muodostettu epäluotettavaan henkilöön.

Mielestäni olisi oleellisempaa miettiä, miksi valitsee suhteen epäluotettavan henkilön kanssa, kun voi valita olla suhteessa luotettavankin henkilön kanssa. Asetelman absurdiuden tajuaa, kun kysymyksen kääntää toisin päin. Miksi olet luotettavan henkilön kanssa suhteessa, kun voisit valita myös epäluotettavan.

Tuon ymmärrän, mutta kun ei se epäluotettavuus aina selviä suhteen alussa. Voi mennä vuosia. Ap

Jos tekee tällaisen avauksen aiheesta, todennäköisesti saa miettiä asiaa yksin pitkään ja hartaasti.

Rakastuminenhan haihtuu ajan kanssa ja suhde muuttuu arkisemmaksi kumppanuudeksi. Harva missään muussakaan suhteessa haluaa jonkun kumppaniksi ruveta, ellei olisi myös luottamusta siihen toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen jolla on terve itsetunto ja -arvostus, ei yleensä ala suhteisiin joissa on jonkinlaista toksisuutta, kuten sitä ettei toiseen voi luottaa. Sen takia he pitävät luottamusta suhteen tärkeimpänä asiana. Ihmiset, joilla omanarvontunto taas ei ole niin korkealla, ovat valmiita joustamaan tuollaisesta asiasta ja siihen, että yksi elämän merkittävimmistä ihmissuhteista on muodostettu epäluotettavaan henkilöön.

Mielestäni olisi oleellisempaa miettiä, miksi valitsee suhteen epäluotettavan henkilön kanssa, kun voi valita olla suhteessa luotettavankin henkilön kanssa. Asetelman absurdiuden tajuaa, kun kysymyksen kääntää toisin päin. Miksi olet luotettavan henkilön kanssa suhteessa, kun voisit valita myös epäluotettavan.

Tuon ymmärrän, mutta kun ei se epäluotettavuus aina selviä suhteen alussa. Voi mennä vuosia. Ap

Parisuhde on aina toistaiseksi voimassa oleva suhde. Jos suhteen edetessä ilmenee asioita, joita ei hyväksy, silloin erotaan.

No riippuu vähän millaisissa asioissa on valehdeltu ja minkä takia. Joskus valkoinen valhe on paikallaan. Joskus joutuu valehtelemaan pakon edestä jos esim.asia  ei ole edes oma vika tai  rageemisen arvoinen aihe, (vaikka jostain raha-asiasta)  mutta tietää että toinen  ottaa sen niin, kun ei suhtaudu normaalisti asioihin. 
 
Ja ei sitten kyseessä  suutahtaminen, vaan totaalinen rageeminen ja aiheista, mistä monet muut  vain sanoisivat jotain tai vain harmistuisivat. 

Parisuhde on minulle syvä ystävyyssuhde. Jos siitä puuttuisi luottamus, toisen arvostaminen ja syvät keskustelut, huumori, en tiedä mikä suhde se on, mutta tiedän, että pärjään ilman sellaista erinomaisesti. Epäluotettavan ihmisen kanssa seurustelu olisi kuin valitsisi jokun randomin vain kadulta. En oikein näe pointtia, miksi niin tekisin. En myöskään ystävysty helposti.

Oletko autisti vai psykopaatti? 

Riippuisiko siitä mihin sitä luottamusta ei enää ole? Jos ei voi luottaa siihen että ei tule nyrkistä niin on se varmaan aika raskasta pitemmän päälle.

Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta ap:n kysymys on ihan validi. Olen itsekin pohdiskellut samaa asiaa. Itsellä on puolisona ihminen, johon en juurikaan luota. Pystyn tämän asian kanssa elämään ihan hyvin. Eikä ole kyse sellaisesta, että mun pitäisi pelätä väkivaltaa, vaan enemmänkin tyyliin muistaako hän hakea mut juna-asemalta. 

Niin eihän tuo paha ole mutta rajoittaisi mua siinä että en tekisi lapsia tuollaisen kanssa.

Voiko nainen koskaan luottaa patriarkaatin edustajaan? Patriarkaatti vehkeilee jatkuvasti naistenoikeuksien kumoamiseksi ja naisten alistamiseksi.