Miten joillekin riittää huomattavasti nuoremman kumppanin "henkinen taso"?

En nyt tässä puhu sukupuolista, kun isojen ikäerojen parisuhteita on moneen suuntaan. Sen tajuan, että osalla viehättää huomattavasti nuoremmassa kumppanissa kaunis kroppa. Onhan usein nuoren ihmisen keho erilainen kuin keski-ikään ehtineellä. Mutta tätä asiaa minun on ollut vaikea ymmärtää. Miten joillekin riittää se "henkinen taso", joka vaikka 20 v nuoremmalla kumppanilla on? Näin nelikymppisenä itse ajattelen, että moni paljon nuorempi ihminen voi olla vaikka mukava, hauska jne, mutta ei henkisesti ollenkaan samalla tasolla. Parikymppisellä ei ole sellaista elämän kypsyyttä/kokemusta, mikä vaikka nelikymppisellä on (eikä mielestäni tarvitsekaan olla, vaan parikymppisen pitäisi saada rauhassa olla ikäisensä ja kypsyä ajan kanssa). Toinen tuntuu auttamatta liian nuorelta. Itse ainakin suhtaudun kuin vanhempi/kummi parikymppiseen ihmiseen, enkä osaisi ajatellakaan tuon ikäistä kumppanina. 

Ei ole sitäkään yhteistä, että toisen kanssa olisi kasvettu samaan aikaan, oltu vaikka teinejä vuosituhannen taitteessa tai kumpikin tietäisi, millaista on elää kolmekymppisenä 2010-luvun Suomessa. Onhan se elämä ja maailma nyt vain ollut ihan erilaista, jos nuoruutensa on kokenut 90-luvulla, nollarilla tai nyt 2020-luvulla. Itselleni luontevaa on, kun kumppanin kanssa olemme samaa ikäluokkaa. Ymmärrämme maailmaa, jossa toinen on elänyt ja olemme itse kokeneet nuo ajat. Viittaukset populaarikulttuuriin ovat toiselle tuttuja, kun hän on elänyt nuo ajat. Ja itselleni suurin syy siinä, miksi en voisi ajatellakaan paljon nuorempaa kumppania. Henkinen kypsyys, älykkyys ja akateeminen tiedonjano vetoavat itseeni. Nämä asiat kypsyvät ajan kanssa, eikä niitä voi olla aivan nuorella ihmisellä.

Auttakaa ymmärtämään, miten joillekin riittää paljon nuoremman kumppanin "henkinen taso"? Eivätkö todella kaipaa syvällisyyttä, iän tuomaa kokemusta ja samaa kokemusmaailmaa ikäisensä kanssa.