Lue keskustelun säännöt.
En koskaan saanut kavereita tai kumppania
15.08.2026 |
Synnyin huonoon ja köyhään perheeseen. Lapsena tai nuorenakaan kukaan ei halunnut olla kanssani. Ei ollut merkkivaatteita tai varaa harrastaa. Lukiossa sitten alkoi romahdu. Oli minulla kai jo vuosia ollut masennus. Kiusaamista, ei rahaa, ei aina ruokaa tai kotia. Oltu turvakodissa jne. Lukiossa sitten sairastuin lopulta syömishäiriöön, kun vuosikausia olin kuunnellut, että olen lihava ja ruma. Paino tippuikin 33 kg, mutta samalla arvosanat laskivat. En hirveästi edes muista lukiosta mitään. Paitsi, että vanhoihin en saanut paria ja todistusjuhlaan en mennyt. AMK meni penkin alle, kun minulle kävi työtapaturma eikä ala muutenkaan ollut minulle. Työpaikkakiusaamista ja haukkumista. Monenlaista työtä olen tehnyt, mutta aina olen ollut kaikille vain paskaduunari. Päihteitä en käytä ollenkaan. Nyt olen melkein 30. Ei kavereita, ei kumppania. Elämässäni en ole oikeastaan käynyt kuin salilla, töissä, kaupassa ja oppilaitoksissa.
Kommentit (70)
En ole lopulta itse kelvannut kummaksikaan, vaikka olen yrittänyt molempia olla.
Onneksi tipun aina omille jaloilleni, kuluu muutama vuosi ja kokeilen typeryyttäni/rohkeuttani taas, vaikka lopputulos on tiedossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No taidan mennä nyt nukkumaan tämänkin päivän pois. Jos olen onnekas niin herään vasta yöllä.
Ap
Minullakin oli vain lapsuus ajan kavereita, joka sekään ei aina ole hyvä asia. Noilla kavereilla oli huonoja vaikutteita minuun ja houkutteli mm tupakan polttoon, varasteluun, päihteisiin jne. Jossain vaiheessa yläasteella ollessa irtauduin tuosta porukasta ja jotenkin huomasin, ettei ne välttämättä niin hyviä kavereita ollut. Sen jälkeen nyt vajaa 30 vuotta ei ole ollut ystäviä kavereita tms. En ole ikinä seurustellut ja yhä neitsyt. Koulutusta tai ammattia en ole saanut hankittua, kun ollut jos jonkunlaisia vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutko aloittaja vieläkin äipän kanssa?
Jos yhtään lohduttaa niin täällä toinen kaverittomana kipuileva. Oon yli kolmekymppinen. Ei kumppaniakaan.
Ei kai sitä lähes kaikilla muillakaan jatkuvaa kaveeraamista ole. Elämä vaan osaa olla masentava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli vain lapsuus ajan kavereita, joka sekään ei aina ole hyvä asia. Noilla kavereilla oli huonoja vaikutteita minuun ja houkutteli mm tupakan polttoon, varasteluun, päihteisiin jne. Jossain vaiheessa yläasteella ollessa irtauduin tuosta porukasta ja jotenkin huomasin, ettei ne välttämättä niin hyviä kavereita ollut. Sen jälkeen nyt vajaa 30 vuotta ei ole ollut ystäviä kavereita tms. En ole ikinä seurustellut ja yhä neitsyt. Koulutusta tai ammattia en ole saanut hankittua, kun ollut jos jonkunlaisia vaikeuksia.
Mikä sun ÄO on? Oletko jälkeenjäänyt?
Vierailija kirjoitti:
Asutko aloittaja vieläkin äipän kanssa?
En asu. Vanhempani eivät olleet kovin hyviä vanhempia. Isäni on kuollut ja äidin kanssa en ole tekemisissä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti on mun ainoa nainen mun elämässä.
-ap
No elämä on kuitenkin vielä alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos yhtään lohduttaa niin täällä toinen kaverittomana kipuileva. Oon yli kolmekymppinen. Ei kumppaniakaan.
Ei kai sitä lähes kaikilla muillakaan jatkuvaa kaveeraamista ole. Elämä vaan osaa olla masentava.
Oletko kehitysvammainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutko aloittaja vieläkin äipän kanssa?
En asu. Vanhempani eivät olleet kovin hyviä vanhempia. Isäni on kuollut ja äidin kanssa en ole tekemisissä.
Ap
Mene töihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eniten harmittaa, että en saa vain olla. Koulussa en saanut keskittyä opsikeluun vaan oli kiusaamista. Töissä sama jatkuu. En minä niin välitä siitä, että ihmiset eivät halua olla kanssani, mutta kyllä se haukkuminen ja kiusaaminen häiritsee. Toivoisin, että minut jätettäisiin edes rauhaan. Olisi kiva mennä ulos vain kävelemään tai juoksemaan ja harrastaa kaikkea ja tehdä kaikkea kivaa, mutta ei voi, kun ihmiset ovat niin ilkeitä. Siksi olen aina sitten kotona, kun täällä saa olla edes vähän turvassa. Mutta sitäkin varjostaa se, että joudun kohta taas menemään töihin kiusattavaksi. Sen takia mitään ei oikein saa aikaan ja kaikki ahdistaa.
Ap
Millaista työtä teet onko? Onko mies vai nais valtainen ala? Kunhan tiedät itse hoitavasi työsi hyvin, niin ei kannata hirveästi tressata työkavereiden sanomista. Nuo haukkuvat tosiaankin ja puukkottavat toisiaan selkään koko ajan, ihan myrkkyä seuraa. M34
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asutko aloittaja vieläkin äipän kanssa?
En asu. Vanhempani eivät olleet kovin hyviä vanhempia. Isäni on kuollut ja äidin kanssa en ole tekemisissä.
Ap
Mene töihin.
Minulla on kokopäivätyö. Miksi minua muuten haukuttaisiin paskaduunariksi? :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minullakin oli vain lapsuus ajan kavereita, joka sekään ei aina ole hyvä asia. Noilla kavereilla oli huonoja vaikutteita minuun ja houkutteli mm tupakan polttoon, varasteluun, päihteisiin jne. Jossain vaiheessa yläasteella ollessa irtauduin tuosta porukasta ja jotenkin huomasin, ettei ne välttämättä niin hyviä kavereita ollut. Sen jälkeen nyt vajaa 30 vuotta ei ole ollut ystäviä kavereita tms. En ole ikinä seurustellut ja yhä neitsyt. Koulutusta tai ammattia en ole saanut hankittua, kun ollut jos jonkunlaisia vaikeuksia.
Mikä sun ÄO on? Oletko jälkeenjäänyt?
Äo aika hyvä. Lapsena ei ollut järkeä niin paljon. Mutta esim ammattikoulu jäi kesken kun en uskaltanut tehdä lopputyöhön kuuluvaa esitystä. Että näinkin pienestä on asiat joskus voinut olla kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Eniten harmittaa, että en saa vain olla. Koulussa en saanut keskittyä opsikeluun vaan oli kiusaamista. Töissä sama jatkuu. En minä niin välitä siitä, että ihmiset eivät halua olla kanssani, mutta kyllä se haukkuminen ja kiusaaminen häiritsee. Toivoisin, että minut jätettäisiin edes rauhaan. Olisi kiva mennä ulos vain kävelemään tai juoksemaan ja harrastaa kaikkea ja tehdä kaikkea kivaa, mutta ei voi, kun ihmiset ovat niin ilkeitä. Siksi olen aina sitten kotona, kun täällä saa olla edes vähän turvassa. Mutta sitäkin varjostaa se, että joudun kohta taas menemään töihin kiusattavaksi. Sen takia mitään ei oikein saa aikaan ja kaikki ahdistaa.
Ap
Sinulla on vikaa korvien välissä. Oletko mt-härö?
Miltä se tuntuu kerjätä sääliä täällä palstalla tuntemattomilta ap?
En nyt oikeastaan tiedä mitä hain tällä. Kunhan avauduin. Nykyisessä työpaikassakin joudun jatkuvasti kuuntelemaan haukkuja. Viimeisimmäksi minulle sanottiin tai oikeastaan hän huusi kaverilleen , että ”onpa tuhti äm.mä.” En edes halua enää ketään, kun tiedän, että jos he olisivat olleet koulukavereitani niin hekin olisivat kiusanneet minua ja muutenkin ei kukaan näe minua kuin paskaduunarina, jos menisimme vaikka syömään tai katsomaan elokuvia. Yksin sitten olen. En tajua mitä järkeä tässä elämässä oli ja miksi vanhempani edes hankkivat minut vai olinko sitten niin kamala lapsi, että katuivat päätöstään.
Olisipa joku kiva muisto, kun olisi mennyt kesällä jätskille tai jotain, mutta ei ole mitään. Toiset käyvät joka vuosi useita kertoja joka paikassa. Riittää kavereita ja kumppaneita joka sormelle. Koulussa oli nomination-korut ja kesällä kävivät aina ulkomailla. Itse en ole koskaan ollut. En minä edes kyllä haluaisi enää. Toiset ovat käyneet jo 300 kertaa ja muutenkin pilkkaisivat, jos näkisivät minut lentokentällä.
Olisinpa syntynyt johonkin lääkäriperheeseen. Olisin harrastanut voimistelua ja nyt olisin joku kiireinen asiantuntija. Olisi sukua ja kavereita. Kaikenlaisia muistoja ja elettyä elämää.
Mutta näin tämä nyt meni. Ei kai siinä.