Etäinen vaimo - voiko silti rakastaa

Ei ainakaan minun mies ollut alussa tunnekylmä, joten en osannut ennustaa että muuttuu näin nuivaksi . Se läheisyyden karttaminen ja kosketuksen puute hiipi suhteeseen vähitellen.

Mies sanoo ettei koskaan ole välittänyt esim. pussailusta aiemmissakaan suhteissa. Jännä kun suhteen alussa kuitenkin pusutteli...

Joo ja kyllä tiedän että pitäisi erota jos nuo ominaisuudet kumppanissa häiritsevät.

Mutta en ole vielä keksinyt mistä omat tunteeni häntä kohtaan sammutan.

Sydän on niin hölmö että rakastaa vaikka jäänkin itselle oleellisista asioista paitsi

Vaikuttaa introvertin ja ekstrovertin suhteelta. Introvertti ei kaipaa enempää ja on tyytyväinen tilanteeseen. Ekstrovertti tarvitsisi enemmän keskustelua, läheisyyttä, yhteistä tekemistä jne.

Olette olleet pitkään yhdessä ja olet jo huomannut että puolisosi ei muutu. Vaihtoehtoisia ovat 1) jatkaa näin, 2) sinä muutat itsesi introvertiksi tai 3) eroat ja etsit toisen ekstrovertin.  Päätös on sinun. 

Olen kuin sinä.  Minulla oli samanlainen tilanne jokunen vuosi sitten. Erosin lasten äidistä, koska arki oli pelkkää suorittamista. Hän ei suhteen alustakaan pitäen ollut puheliain ja läheisyys ei juuri kiinnostanut häntä. Olisi pitänyt tajuta heti suhteen alussa:/ Muutama vuosi erosta löysin naisen, jota kiinnostaa nämä asiat enemmän, mutta ei tarpeeksi.  Hän on taasen hankalempi tapaus. Huomautukseksi, etten ole mikään takiainen tai iilimato, joka tarvitsee paljon läheisyyttä, seksiä tai kommunikaatiota. Ihan "normaalimäärä". Mm. Huomioimista arjessa molemminpuolin.

Olen miettinyt useamman kerran eroa. Tiedän tarkalleen mitä haluan loppuelämän kumppanilta ja kriteerini eivät ole mitään mahdottomia. Ja pystyn tarjota parisuhteeseen/kumppanilleni todella paljon.

Keski-ikäinen mies

Ap, olet monen äiti-ihmisen unelmamies. Älä jää tuohon tunteettoman naisen kylkeen.

Sinulla on keski-iän kriisi. Jättää nyt vaimo kahden lapsen kanssa yksin, koska se on samanlainen, kuin se on ollut 20 vuotta.

Me lukijat emme pysty tietämään mitä vaimosi ajattelee.

Haluan vain sanoa, että on erilaisia suhteita ja kaikki eivät pidä samoista asioista. Kannattaa kerätä rohkeutta ja keskustella. 

Kukaan meistä ei ajattele täysin samoin suhteen alussa ja 20v kuluttua. Kaikki me muututaan ja toiset enemmän. Elämä tuo mukanaan paljon iloa, mutta myös pettymyksiä. 

40+ alkaa miettimään elettyä elämää ja 50+ alkaa ahdistamaan, että jäljellä on vähemmän kuin takanapäin. 

Kerää rohkeutta keskustella.

Vierailija kirjoitti:

Voiko olla, että vaimosi kärsii peräsuolen laskeumasta?

Jarno, kaikilla muilla ihmisillä ei ole alapääongelmia, vaikka sulla on. Ja lääkärisikin on kertonut sinulle, että se ei ole peräsuolesi, vaan pippelisi ja että ei ole normaalia, että siitä valuu koko ajan jotain ruskeaa, jota nuolet. Se ei ole terveellistä sulle. 

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa introvertin ja ekstrovertin suhteelta. Introvertti ei kaipaa enempää ja on tyytyväinen tilanteeseen. Ekstrovertti tarvitsisi enemmän keskustelua, läheisyyttä, yhteistä tekemistä jne.

Olette olleet pitkään yhdessä ja olet jo huomannut että puolisosi ei muutu. Vaihtoehtoisia ovat 1) jatkaa näin, 2) sinä muutat itsesi introvertiksi tai 3) eroat ja etsit toisen ekstrovertin.  Päätös on sinun. 

Höpö höpö. Introvertti kyllä tarvitsee palautumiseen paljon omaa aikaa, mutta ei introvertti ole automaattisesti etäinen, läheisyyttä karttava jne. Introverttikin voi olla hyvin intensiivinen etenkin kahden kesken, kunhan tosiaan saa välillä ladata sosiaaliset akkunsa yksin. 

Ihme käsityksiä ihmisillä. 

T. Se, joka kirjoitti edellisellä sivulla kahden autistin suhteesta - sattumoisin olemme molemmat myös introverttejä

Vaimo ei pidä sinusta. 

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin just tollaisen miehen!!

Samat sanat!!

Aloitus oli AP 1. viesti tälle palstalle, kiitos kaikille viesteistä. Koitan tässä kootusti muutamiin vastata.

Seksi korostuu monessa vastauksessa. Sen vähyys ei ole minulle suurin ongelma, onhan olemassa ihmisiä joilla libido on heikompi ja esim. a-seksuaali ei itselleen mitään juurikaan voi.

Tiedän olevani rakastunut siihen unelmaan ja potentiaaliin mitä meillä voisi olla. Hän oli unelmieni nainen ja rakastuin palavasti heti. Ensimmäiset vuodet oli ihania.  Huumorintajuinen, luotettava, mukava, ahkera, ystävällinen, hyväkäytöksinen, kaunis ja ns. hyvä ihminen. Hän oli alussa lähes kaikkea sitä mitä halusin (ihan täydellistä ihmistä ei olekaan). 

Ei ole ollut mitään yksittäistä dramaattista tapahtumaa, joka olisi vaikuttanut suhteeseen negatiivisesti. Etääntyminen on tapahtunut pikkuhiljaa vaimon puolelta.

Eropuheita on ollut viimeisein 3 vuoden aikana. Ja en ole erolla uhkaillut vaan kysynyt, että oletko onnellinen, oletko harkinnut eroa. Kertonut, että minusta tuntuu että eroakin täytyy harkita jos emme saa suhdetta toimimaan paremmin..Turvattomuudesta ei siis ole ollut kyse.

Keski-iän kriisiin tämä liittyy sillä tavalla, että vihdoin olen pysähtynyt oikeasti miettimään suhdettamme ja mitä haluan siltä ja elämältä. Tiedostan että parhaat vuodet alkaa olla takana ja olisi aika toimia jos meinaa.

Hyviä vaihtoehtoja ei ole, pitäisi valita vähemmän huono. Tilanne aiheuttaa luonnollisesti paljon negatiivisia tunteita. Katkeruutta siitä että olisin ansainnut ja voinut saada paljon enemmän, pettymystä siitä että itsehän olen jäänyt näin pitkäksi aikaa, surua siitä että lapset ja minä kärsii teki miten vaan. Siitä en ole huolissani ettenkö löytäisi uutta kumppania. 

Lapsista vielä sen verran että heidän takiaan olen jaksanut ja mikäli eroon päädytään teen kaikkeni, että minimoin haitat lapsille. Tehtiin lapset vasta 15 suhteen jälkeen.  Vaimo halusi niitä ja minusta tuntui, että olen jotenkin velkaa ne, kun niistä oli vuosien varrella puhuttu ja vaimolla alkoi olla ikää sen verran että ei olisi välttämättä ehtinyt enää uudessa suhteessa niitä saada. Kuvittelin, että se korjaisi meidät ja tekisi meistä onnellisen perheen. Silloin ajattelin, että ollaan yhdessä loppuelämä, en olisi muuten lapsia edes tehnyt.

Ja kyllä, tiedän että asia ei täällä ratkea ja jokainen vastaa itse elämästään. On kuitenkin mukava saada kommentteja, vaikka tuntemattamia ollaankin ja taustoja ei kunnolla tunnekaan.

Ap 

- Mitään romanttistakaan hän ei ole 20 vuoteen tehnyt. Ei kuulemma ole romanttinen.

Tämä oli suoraan aloituksesta, ei valitettavasti muutu.

Minusta ei oikein kuulosta että vaimosi sinua etityisemmin rakastaa. Olet tuttu ja turvallinen mutta viisari ei reagoi. Joku toinen mies olisi ihan tyytyväinen kun ei tarvitse puhua eikä pussata mutta sinä et ole sellainen mies. 

Tuossa on vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa yksinäisenä välttelevän puolison kanssa ja tehdä lapsista elämän sisältö tai erota. Kumpikin vaikeita.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus oli AP 1. viesti tälle palstalle, kiitos kaikille viesteistä. Koitan tässä kootusti muutamiin vastata.

 

Seksi korostuu monessa vastauksessa. Sen vähyys ei ole minulle suurin ongelma, onhan olemassa ihmisiä joilla libido on heikompi ja esim. a-seksuaali ei itselleen mitään juurikaan voi.

 

Tiedän olevani rakastunut siihen unelmaan ja potentiaaliin mitä meillä voisi olla. Hän oli unelmieni nainen ja rakastuin palavasti heti. Ensimmäiset vuodet oli ihania.  Huumorintajuinen, luotettava, mukava, ahkera, ystävällinen, hyväkäytöksinen, kaunis ja ns. hyvä ihminen. Hän oli alussa lähes kaikkea sitä mitä halusin (ihan täydellistä ihmistä ei olekaan). 

 

Ei ole ollut mitään yksittäistä dramaattista tapahtumaa, joka olisi vaikuttanut suhteeseen negatiivisesti. Etääntyminen on tapahtunut pikkuhiljaa vaimon puolelta.

 

Eropuheita on ollut viimeisein 3 vuoden aikana. Ja en ole erolla uhkaillut vaan kysynyt, että oletko onnellinen, oletko harkinnut eroa. Kertonut, että minusta tuntuu että eroakin täytyy harkita jos emme saa suhdetta toimimaan paremmin..Turvattomuudesta ei siis ole ollut kyse.

 

Keski-iän kriisiin tämä liittyy sillä tavalla, että vihdoin olen pysähtynyt oikeasti miettimään suhdettamme ja mitä haluan siltä ja elämältä. Tiedostan että parhaat vuodet alkaa olla takana ja olisi aika toimia jos meinaa.

 

Hyviä vaihtoehtoja ei ole, pitäisi valita vähemmän huono. Tilanne aiheuttaa luonnollisesti paljon negatiivisia tunteita. Katkeruutta siitä että olisin ansainnut ja voinut saada paljon enemmän, pettymystä siitä että itsehän olen jäänyt näin pitkäksi aikaa, surua siitä että lapset ja minä kärsii teki miten vaan. Siitä en ole huolissani ettenkö löytäisi uutta kumppania. 

 

Lapsista vielä sen verran että heidän takiaan olen jaksanut ja mikäli eroon päädytään teen kaikkeni, että minimoin haitat lapsille. Tehtiin lapset vasta 15 suhteen jälkeen.  Vaimo halusi niitä ja minusta tuntui, että olen jotenkin velkaa ne, kun niistä oli vuosien varrella puhuttu ja vaimolla alkoi olla ikää sen verran että ei olisi välttämättä ehtinyt enää uudessa suhteessa niitä saada. Kuvittelin, että se korjaisi meidät ja tekisi meistä onnellisen perheen. Silloin ajattelin, että ollaan yhdessä loppuelämä, en olisi muuten lapsia edes tehnyt.

 

Ja kyllä, tiedän että asia ei täällä ratkea ja jokainen vastaa itse elämästään. On kuitenkin mukava saada kommentteja, vaikka tuntemattamia ollaankin ja taustoja ei kunnolla tunnekaan.

 

Ap 

Oletko varma, että olit koskaan rakastunut vaimoosi sellaisena kuin hän oikeasti on? Mitä jos rakastuitkin vain johonkin ideaan hänestä? Puhut potentiaalista ja siitä mitä voisi olla. Ohutnahkaiset narsistimiehet  käyttäytyvät juuri noin. Projisoivat ensin naiseen positiivisia tunteita, ja myöhemmin suuttuvat ja katkeroituvat, kun ei saanutkaan takaisin omaa panostustaan. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei oikein kuulosta että vaimosi sinua etityisemmin rakastaa. Olet tuttu ja turvallinen mutta viisari ei reagoi. Joku toinen mies olisi ihan tyytyväinen kun ei tarvitse puhua eikä pussata mutta sinä et ole sellainen mies. 

Tuossa on vain kaksi vaihtoehtoa: jatkaa yksinäisenä välttelevän puolison kanssa ja tehdä lapsista elämän sisältö tai erota. Kumpikin vaikeita.

Kiinnostaako ketään sen vaimon onnellisuus? Ei aina voi vain omaakaan napaa tuijottaa. Ei parisuhde ole vain kauppa yhdelle. Vaimokin ansaitsee hyvää. 

Vierailija kirjoitti:

Mä haluaisin just tollaisen miehen!!

Jota tekee kaiken juuri kuten haluat, ja jota voit sitten palkinnoksi ignorata ja kääntää pois kun yrittää pussata. 

Kuulostaa joo tosi kivalta!

Vierailija kirjoitti:

Aloitus oli AP 1. viesti tälle palstalle, kiitos kaikille viesteistä. Koitan tässä kootusti muutamiin vastata.

 

Seksi korostuu monessa vastauksessa. Sen vähyys ei ole minulle suurin ongelma, onhan olemassa ihmisiä joilla libido on heikompi ja esim. a-seksuaali ei itselleen mitään juurikaan voi.

 

Tiedän olevani rakastunut siihen unelmaan ja potentiaaliin mitä meillä voisi olla. Hän oli unelmieni nainen ja rakastuin palavasti heti. Ensimmäiset vuodet oli ihania.  Huumorintajuinen, luotettava, mukava, ahkera, ystävällinen, hyväkäytöksinen, kaunis ja ns. hyvä ihminen. Hän oli alussa lähes kaikkea sitä mitä halusin (ihan täydellistä ihmistä ei olekaan). 

 

Ei ole ollut mitään yksittäistä dramaattista tapahtumaa, joka olisi vaikuttanut suhteeseen negatiivisesti. Etääntyminen on tapahtunut pikkuhiljaa vaimon puolelta.

 

Eropuheita on ollut viimeisein 3 vuoden aikana. Ja en ole erolla uhkaillut vaan kysynyt, että oletko onnellinen, oletko harkinnut eroa. Kertonut, että minusta tuntuu että eroakin täytyy harkita jos emme saa suhdetta toimimaan paremmin..Turvattomuudesta ei siis ole ollut kyse.

 

Keski-iän kriisiin tämä liittyy sillä tavalla, että vihdoin olen pysähtynyt oikeasti miettimään suhdettamme ja mitä haluan siltä ja elämältä. Tiedostan että parhaat vuodet alkaa olla takana ja olisi aika toimia jos meinaa.

 

Hyviä vaihtoehtoja ei ole, pitäisi valita vähemmän huono. Tilanne aiheuttaa luonnollisesti paljon negatiivisia tunteita. Katkeruutta siitä että olisin ansainnut ja voinut saada paljon enemmän, pettymystä siitä että itsehän olen jäänyt näin pitkäksi aikaa, surua siitä että lapset ja minä kärsii teki miten vaan. Siitä en ole huolissani ettenkö löytäisi uutta kumppania. 

 

Lapsista vielä sen verran että heidän takiaan olen jaksanut ja mikäli eroon päädytään teen kaikkeni, että minimoin haitat lapsille. Tehtiin lapset vasta 15 suhteen jälkeen.  Vaimo halusi niitä ja minusta tuntui, että olen jotenkin velkaa ne, kun niistä oli vuosien varrella puhuttu ja vaimolla alkoi olla ikää sen verran että ei olisi välttämättä ehtinyt enää uudessa suhteessa niitä saada. Kuvittelin, että se korjaisi meidät ja tekisi meistä onnellisen perheen. Silloin ajattelin, että ollaan yhdessä loppuelämä, en olisi muuten lapsia edes tehnyt.

 

Ja kyllä, tiedän että asia ei täällä ratkea ja jokainen vastaa itse elämästään. On kuitenkin mukava saada kommentteja, vaikka tuntemattamia ollaankin ja taustoja ei kunnolla tunnekaan.

 

Ap 

Tuo on tuo klassinen "korjataan huono suhde" tekemällä lapsia. Ei se siitä miksikään korjaannu. Suhde kärsii aina lasten myötä, vaikka ne ovat palkitsevia. Jos seksiä ja läheisyyttä on vähän ennen lasten syntymää, sitä on vieläkin vähemmän lasten jälkeen. 

Koetko saavasi suhteesta mitään edes emotionaalisella tasolla? Viettääkö vaimo kanssasi aikaa? Tässä ei ole kyse pelkästä seksin määrästä. Kuulostaa, että vaimo ei edes pidä sinusta ihmisenä, ja kiertelee tätä tosiasiaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei tunnu liian pahalta, niin keskity nyt aivan täysillä perheeseen ja lapsiin. Lapset ovat pieniä vain hetken, ja se aika on elämässä korvaamatonta. Viiden vuoden kuluttua 8-vuotias on jo teini, ja alkaa viettää enemmän aikaa kavereiden kuin vanhempien kanssa. Siitä toiset viisi vuotta eteenpäin, niin muuttaa jo omilleen opiskelemaan. 

 

Eihän tuo tilanne vaimon kanssa ole sinulle uusi, eikä nyt tänä vuonna syntynyt, jos jo toisesta vuodesta eteenpäin on ollut seksiä vain kerran kuussa. Jos sitä siis on jatkunut 18 vuotta, niin ei se parisuhdeterapiassa muuksi muutu. Teillä vain ei seksuaalisten halujen määrä kohtaa. Ei ne aina kohtaa. 

Voihan niihin lapsiin keskittyä, ilman että asuu kylmän ja tunteettoman puolison kanssa saman katon alla.

Kauheita neuvoja täällä, ehdotetaan uhraamaan itsensä tuollaisen naisen vuoksi.

Ei ole pelkästään seksistä kysymys, vaan siitä, että vaimo kääntyy pois, jos yrittää pussata, ei vietä aikaa yhdessä, jne.

Mies on hänelle ilmiselvästi pelkkä kassa ja kotiapulainen. Miksi suosittelet, että tuollaiseen suhteeseen kannattaisi jäädä? Suosittelisitko, jos sukupuolet toisin päin?

Pienituloinen mies, joka ei huomioi vaimoaan lainkaan, välitä hänen tunteistaan, ei anna läheisyyttä seksistä puhumattakaan?

Itse taisin olla tuo sinun vaimosi tyyppinen nainen.erottiin pari vuotta sitten 25v liiton jälkeen.

Olen introvertti.muutenkin omien tunteiden sanoittaminen edes itselleni vaikeaa.joitakin tunnelukkoja.lapset itselle tärkeimmät.vuosien hitaasti uupuminen työ/kotityöt.

Ex-mies extrovertti.ei sitten lopulta sovittukaan yhteen.Itselle olisi riittänyt se,että lapsilla on asiat ok.talous kunnossa.mies halusi enemmän.

N51

Ap:n pitää lopettaa tuo uhriutuva asenne. Voinko kuitenkin rakastaa, lässynlää. Ottakaa oma elämä haltuun, ja antakaa myös muille mahdollisuus hyvään. Tässä tapauksessa vaimolle.