naapurin uskovainen äiti on hullu!
melkein naapurissa, parin talon päässä asuu uskovainen perhe, jossa on oman tyttäreni ikäinen tyttö. Tytöt ovat ystävystyneet ja yhteiselo sujuu hyvin elämänkatsomuseroista (olemme ateisteja) huolimatta, itseasiassa tytöillä on mielenkiintoisia ja jopa filosofisia keskusteluja asioista :) Tytöt ovat siis samalla luokalla ja 10v molemmat, vapaa-ajalla paljon yhdessä.
Tytön äidin asenne on kuitenkin ärsyttänyt alusta asti, hän on kaikkea muuta kuin suvaitsevainen. Alusta asti hän on antanut hyvin vahvasti ymmärtää, että olemme alempaa kastia elämänkatsomuksemme ja elämäntyylimme (avoliitto) vuoksi. Rivien välistä on ollut vahvasti huomattavissa, että sietää tyttöjen ystävyyttä vain, koska "parempaa" ei ole tarjolla.
Kaiken arvostelun ja suoranaisen haukkumisen olen antanut mennä yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos (mm. miten hän säälii lapsiamme: koska vanhemmat elävät syntisessä avoliitossa /lapset eivät usko vapahtajaan jne ). Harvemmin kuitenkaan suoraan puhuu tytöllemme mitään, siksi olen antanut asian olla.
Ennen joulua kauhisteli, miten kehtaamme viettää joulua - ja veti herneet nenään kun kerroin, että joulun aikaan on alunperin vietetty pakanajuhlaa ja ylipäänsä kaikilla - elämänkatsomuksesta riippumatta - on oikeus viettää kaikenlaisia juhlia.
Oma tyttöni haluaisi aloittaa joulun jälkeen erään itsepuolustuslajin ja oli kaverinsa kanssa asiasta jutellut - haluaisivat aloittaa lajin yhdessä. Sain eilen illalla todella kiukkuisen puhelu tältä tytön kaverin äidiltä: yritämme vietellä heidän tyttönsä synnin pesään ja kumartamaan vieraita jumalia.. Heidän tyttönsä ei ikinä tule harrastamaan syntistä lajia ja tyttöjen ystävyys on nyt loppu, koska altistamme heidän lapsensa pahuudella.
Siis kertokaa mitä tämä on? Sen ymmärsin, että tämä äiti näkee itämaisen itsepuolustuslajin vieraiden jumalien palvomisena (kumarrukset tatamille), mutta miten ihmeessä reagoi nyt noin voimakkaasti?
Tilanne on suorastaan veemäinen - miten selittää lapselle, että toistaiseksi ei saa kaveerata ystävänsä kanssa? Kun omasta mielestäni tuo ystävyys on ollutv hieno juttu, lapset ovat omalla tasollaan jutelleet näkemyseroista ja ainakin oma tyttöni on paljon pohtinut uskontoa, uskomista ja siihen liittyviä juttuja - avartaa elämänkatsomusta.
Ihan ystävyydellä kysyn, voisiko joku uskova selittää tämän äidin vahvoja reaktioita?
Mies meni nukkumaan, samoin lapset nukkuvat. Itse pohdin ja pyöritän. Toki muutenkin nautin tästä jouluyöstä :)
Kommentit (108)
Tyttäresi oli täällä varsinainen täystuho ja kiusaaja. Siksi emme häntä tänne halunneet riitaa lietsomaan. Näin on ollut tosi hyvä. Emme ole teitä kaipaamaan jääneet.
Kannattaa vaan laittaa poikki lasten ystävyys ja huomata, kuinka lapsella ei ole kaveria.
Meidän naapuri teki niin ja nyt mun lapsella on kavereita paljonkin ja naapurin lapsi on täysin yksin huoneessaan. Ei ulkoile ja hänellä ei ole ainuttakaan ystävää.
Vanhemmat ei mieti näitä asioita koskaan, vaan riehuvat ja tekevät äkkinäisiä päätöksiä.
Ap kerro lapsellesi miten kävi ja sano ettet sinä puutu tähän ollenkaan.
Anna naapurin akan itse kieltää lastasi olemasta tyttönsä kanssa.
jos se naapurin lapsi tuo elämään pelkkää haittaa. Mm. jatkuvaa töllöntöiden tekemistä, kiusaamista, paikkojen rikkomista, karkailua ja yleistä tottelemattomuutta.
Meidän naapurissa tällainen tyttö on joutunut ei-toivottujen listalle lähes kaikissa lähialueen perheissä. Villitsee muita tottelemattomuuteen ja ilkeyksiin. Kotona ei niin jaksettu välittää joten riesa kasaantui naapustoon. Jotenkin katkeran oloinen lapsi. Ehkä siksi että kotona ei jaksettu välittää hänen ollessaan pieni.
meitä (uskovia) on moneen junaan. En itsekään kestäisi tuollaista vaikka käyn hellareissa, en sielläkään ole moisiin törmännyt.
Hieman ahdasmiehelinen. Itse olen kokenut asiat niin että maailman menossa olleena tiedän etten siitä ole mitään saanut, joten jokainen käyköön oman matkansa. Jumala on kuitenkin lopulta parempaa seuraa. Itsepuolustuslajia en koe välttämättä pahana. Riippuu opettajasta ja opeteaanko siellä itämaista uskontoa vain puhtaasti tekniikkaa.
meitä (uskovia) on moneen junaan. En itsekään kestäisi tuollaista vaikka käyn hellareissa, en sielläkään ole moisiin törmännyt.
Hieman ahdasmiehelinen. Itse olen kokenut asiat niin että maailman menossa olleena tiedän etten siitä ole mitään saanut, joten jokainen käyköön oman matkansa. Jumala on kuitenkin lopulta parempaa seuraa. Itsepuolustuslajia en koe välttämättä pahana. Riippuu opettajasta ja opeteaanko siellä itämaista uskontoa vain puhtaasti tekniikkaa.
lisäys edelliseen, siis en kestäisi tuollaista hellarin käytöstä. Olenkin itse alle 30v luultavasti tuo äiti on joku vanhempi, ei luova,, ei ulkomailla asunut ihminen vaan jumittava.
Olkoon jokainen autuas uskossaan, jopa ateisti, joka uskoo että jumalaa ei ole.
Älkää tuputtako oma näkökantaa toiselle tai toisten lapsille.
Koskee AP:tä ja tämän "hullua" naapuria sekä meitä kaikkia muita.
näin ulkopuolisena lukijana, jolla ei ole vahvaa kristillistä vakaumusta, ihmettelen tuota, miksi kristityt pitävät painia hyvänä lajina? Sehän on fyysinen kontaktilaji ja ainakin minusta näyttää kahden miehen paini hyvin eroottiselta toiminnalta. En nyt tarkoita, etteivätkö kristityt voisi hyväksyä miesten keskinäisiä rakkaussuhteita, mutta kun jotkut antavat ymmärtää, että homosuhteet ovat tuomittavia, niin mietin logiikkaa tässä.
Sitä paitsi paini on väkivaltainen laji, sääntöjä noudattavaa tappelua.
Joku kristityksi itseään tituleeraava kirjoitti myös, ettei hyväksy aikidoa, koska siinä pyritään henkiseen kasvuun. Eivätkö kristityt pyri myös henkiseen kasvuun? Olen ainakin aiemmin luullut, että pyrkivät.
Lapsemme viihtyvät hyv9in yhdessä, emmekä itsekään ryyppää tai rellestä, mutta poikani judo-harrastus oli liikaa kyseiselle äidille.
Lapsemme viihtyvät hyv9in yhdessä, emmekä itsekään ryyppää tai rellestä, mutta poikani judo-harrastus oli liikaa kyseiselle äidille.
Ei ollut pokkaa vastata enää:D :D
Hän rukoilee kielillä puolestani.. perhettäni on kohdannut eräs tragedia tässä taannoin.. Olen tälle naiselle sanonut kohteliaasti kiitos kun rukoilit, mutta emme tarvitse hänen uskontoaan. Hän myöskin sanoi jättävänsä rauhaan.. jep jep nyt tuli kotiin kirje, saarnausta, paasausta ja erittäin tungettelevaa tekstiä jonkun kirjasen kanssa.
Kirjasen palautan hänelle muutaman valikoidun sanan kanssa, kirjeen pidän todisteena jos tässä tarvii tehdä rikosilmoitus ko. naisesta... sen verran tungettelevaa teksti oli.
Kuten ap tästäkin ketjusta huomaat, uskonto on asia, josta on mahdotonta selvitä neutraalina tai suvaitsevana, ellei sitä oikeasti ole. Olet ateisitina yhtä kaukana suvaitsevasta kuin uskovainen naapurisi. Kristitylle itämainen itsepuolustuslaji ei ole ok. Ellet voi suvaita tätä asiaa, ei kannata kutsua itseään suvaitsevaiseksi. Samoin se, että kutsut naapuriasi vakaumuksensa vuoksi hulluksi, ei juuri kerro suvaitsevaisuudesta. Maailmassa on äärimmäisen vähän oikeasti suvaitsevaisia ihmisiä. Suvaitsevaisuus punnitaan, kun toisinajattelija astuu omaan elinpiiriin. Saan allergian,jos joku kutsuu itseään suvaisevaiseksi ja samalla kumoaa oman väittämänsä olemalla suvaitsematta muita kuin omaa "suvaitsevaa" mielipidettään. Tämähän on esim. "virallisesti suvaitsevien" eli Vihreiden teesi. Suvaitaan kaikkia muita paitsi niitä, jotka ajattelevat eri tavalla. t. ei niin kovinkaan suvaitsevainen
Tämän kaltaisten kirjoittajien mukaan suvaitsevaisuus tarkoittaa vain myötäilyä ja omien arvojen romukomppaan heittämistä.
AP. on ihan tavallisella tavalla suvaitsevainen. Ei hän yritä naapuria käännyttää tms. mutta vataa ja kertoo oman näkemyksensä jos omaansa arvostellaan.
Eikö se ole aivan tavallista käytöstä?
Ei suvaitsevaisuus tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä! Tai että omia arvoja ei ole.
Ikävä kyllä varsin usein se on juuri niin, että uskovaisilta sitä suvaitsevaisuutta ei löydy pätkääkään, ja jos heitä arvostelee siitä, niin sitten itkevät että heitä ei suvaita...
Hieman ristiriitaista.
Kuten ap tästäkin ketjusta huomaat, uskonto on asia, josta on mahdotonta selvitä neutraalina tai suvaitsevana, ellei sitä oikeasti ole. Olet ateisitina yhtä kaukana suvaitsevasta kuin uskovainen naapurisi. Kristitylle itämainen itsepuolustuslaji ei ole ok. Ellet voi suvaita tätä asiaa, ei kannata kutsua itseään suvaitsevaiseksi. Samoin se, että kutsut naapuriasi vakaumuksensa vuoksi hulluksi, ei juuri kerro suvaitsevaisuudesta. Maailmassa on äärimmäisen vähän oikeasti suvaitsevaisia ihmisiä. Suvaitsevaisuus punnitaan, kun toisinajattelija astuu omaan elinpiiriin. Saan allergian,jos joku kutsuu itseään suvaisevaiseksi ja samalla kumoaa oman väittämänsä olemalla suvaitsematta muita kuin omaa "suvaitsevaa" mielipidettään. Tämähän on esim. "virallisesti suvaitsevien" eli Vihreiden teesi. Suvaitaan kaikkia muita paitsi niitä, jotka ajattelevat eri tavalla. t. ei niin kovinkaan suvaitsevainen
Tämän kaltaisten kirjoittajien mukaan suvaitsevaisuus tarkoittaa vain myötäilyä ja omien arvojen romukomppaan heittämistä. AP. on ihan tavallisella tavalla suvaitsevainen. Ei hän yritä naapuria käännyttää tms. mutta vataa ja kertoo oman näkemyksensä jos omaansa arvostellaan. Eikö se ole aivan tavallista käytöstä? Ei suvaitsevaisuus tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä! Tai että omia arvoja ei ole. Ikävä kyllä varsin usein se on juuri niin, että uskovaisilta sitä suvaitsevaisuutta ei löydy pätkääkään, ja jos heitä arvostelee siitä, niin sitten itkevät että heitä ei suvaita... Hieman ristiriitaista.
valitettavasti sun viestistä heijastuu negatiivisuus tätä uskovaista kohtaan?Mitä sä itse käsität suvaitsevaisuudella??
Katsohan,jokaisessa perheessä on arvot,vaikka mitä väitettäisiin.Hänen arvot ovat eri kuin sulla.
omaa vahvan zen-buddhistisen tai muun itämaisen uskonnon taustan, ajattelutavan ja rituaalit.
Vahvasti kristityt ihmiset eivät tietenkään hyväksy näitä, eikä ainakaan fundamentalistit.
Sama tietysti koskee sitä, että lajit huolimatta rauhanomaisesta tausta-ajattelustaan opettavat taitoja joita voi käyttää väkivaltaan on monelle punainen vaate.
Tähän ei tarvitse sekoittaa edes uskonnollisuutta.
Itsekään en soisi lapseni harrastavan itsepuolustuslajia tai nyrkkeilyä, nykymenolla en edes jääkiekkoa. Rehellinen paini kyllä olisi ok.
Enkä ole uskovainen.
Ehkä kaveeraamisen kieltäminen menee aika äärimmäisyyksiin, mutta niinhän fundamentalistisen maailmankuvan omaavat ihmiset tuppaavat menemään monessa muussakin asiassa.
Tyttäresi ystävän äiti ei varmaankaan ole hullu. Hän vain omaa erilaisen maailmankuvan ja elämänkatsomuksen kuin sinä.
valitettavasti sun viestistä heijastuu negatiivisuus tätä uskovaista kohtaan?Mitä sä itse käsität suvaitsevaisuudella?? Katsohan,jokaisessa perheessä on arvot,vaikka mitä väitettäisiin.Hänen arvot ovat eri kuin sulla.
minulle ei tulisi mieleenkään arvostella toisten elämänkatsomusta tai siitä johtuvia asioita. En tuomitsisi enkä kertoisi toiselle, että hänen tapansa nähdä maailma on väärä. Hyväksyn, että oma näkemykseni ei ole ainoa ja kunnioitan muiden näkemyksiä. Tätä mielestäni on suvaitsevaisuus.
Kerrohan tarkemmin, miten viestistäni heijastuu negatiivisuus? (otsikko oli hieman raflaava, mutta muuten?). Kyseinen äiti arvostelee minua, lastani, perhettäni ja tapaamme elää jatkuavasti, toistuvasti käy ilmi, miten hän kokee perheemme huonoksi. En ole välittänyt tästä, koska tyttöjen ystävyys on tiivis. En ole koskaan tälle äidille sanonut mitään negatiivista heidän elämänkatsomuksestaan tai tavastaan elää...
Mielestäni suvaitsevaisuus on sitä, että hyväksyy muut ja heidän näkemyksenä elämään - suoranaista haukkumista ei tarvitse sietää eikä siitä sanominen ole suvaitsemattomuutta.
Kerro tyttärellesi asia, asiana mustamaalamatta kaverin äitiä ja kerro hänelle, että sinun puolestasi voitte leikkiä yhdessä. Lapsen on tärkeää tietää, että ystävän äiti ei oikein tätä itsepuolustus-kurssia hyväksy ja tilanne voi olla kaverille vaikea, jos äiti kieltää kaveruuden joka kuitenkin on vahvana olemassa.
omaa vahvan zen-buddhistisen tai muun itämaisen uskonnon taustan, ajattelutavan ja rituaalit. Vahvasti kristityt ihmiset eivät tietenkään hyväksy näitä, eikä ainakaan fundamentalistit. Sama tietysti koskee sitä, että lajit huolimatta rauhanomaisesta tausta-ajattelustaan opettavat taitoja joita voi käyttää väkivaltaan on monelle punainen vaate. Tähän ei tarvitse sekoittaa edes uskonnollisuutta. Itsekään en soisi lapseni harrastavan itsepuolustuslajia tai nyrkkeilyä, nykymenolla en edes jääkiekkoa. Rehellinen paini kyllä olisi ok. Enkä ole uskovainen. Ehkä kaveeraamisen kieltäminen menee aika äärimmäisyyksiin, mutta niinhän fundamentalistisen maailmankuvan omaavat ihmiset tuppaavat menemään monessa muussakin asiassa. Tyttäresi ystävän äiti ei varmaankaan ole hullu. Hän vain omaa erilaisen maailmankuvan ja elämänkatsomuksen kuin sinä.
ja ko. "taistelulaji" ei ole väkivaltaa vaan vastustajan (hyökkääjän) liikkeen hyödyntämistä puolustautumiseen.
Nyrkkeily ja jääkiekko, ehkä jopa jalkapllo ovat minulle "nou nou" väkivaltaisuuden takia. Monet itsepuolustuslajit taas korostavat oman kehon tuntemusta, itsehillintää, voimankäyttöä.
Pienenä kuriositeettinä voisin kertoa, että ko. perheen pojat harrastavat juurikin jääkiekkoa.. Eli tässä tapauksessa ei ole kyse väkivallan karttamisesta vaan siitä, että tatamille kumartaminen (joka ko. lajisa tarkoittaa, että kunnioittaa vastustajaa ja kumpikin on tasa-arvoinen tatamilla) on syntiä.
Tottakai perheellä on erilainen elämänkatsomus kuin minulla - se ei mielestäni kuitenkaan oikeuta ketään asiattomuuksiin ja toiseen loukkaamiseen.
luulisi että voisit mainita senkin.
ja jokainen itsepuolustuslajeja harrastanut / seurannut tietää, ettei "mikään idän uskomus" tule lajin arjessa, ei varsinkaan junnutasolla esiin lainkaan, moni kristitty aikuinen harrastaa noita lajeja ilman mitään sivujuonteita tms.
Voi olla harrastuksissa, kylillä kavereilla jne. Ei kaikki juokse omaa omakotitaloa ympäri myötäpäivään ja vastapäivään sen ihanan naapurin pojan kanssa kuten sinun tyttäresi pikkuveljineen.