Miten 8-vuotias selviää äidin kuolemasta?

otan osaa. Lapsi varmasti sulattelee asiaa pikkuhiljaa (kuten nyt muutenkin yleensä tehdään surutyötä). Todennäköisesti on vielä sen verran shokissa, ettei ole tajunnut sitä, että äiti ei tule enää takaisin.



Sanoisin, että lasta voi auttaa parhaiten antamalla hänen olla tavallinen lapsi ja niinä hetkinä kun hän haluaa puhua äidistään ja käsittelee suruaan niin olemalla korvana/keskustelukumppanina ja lähellä.



mahdollisuudet toki on sukulaisilla adoptioon tai sijaisvanhemmuuteen, mutta sen toki arvioi sos.toimi sitten mikä on lapsen etu.



Itse tunnen yhden, jonka yh äiti kuoli kun hän oli pieni ja hän aikuistui sitten enonsa perheessä sijaislapsena. (sitä en tiedä miksi eivät sitten adoptoineet..)

Uskoisin, että antaa lapsen puhua ja kysellä kaikkea mieltä painavaa. Kysymyksiin vastataan rehellisesti.

Sossun ja biologisen isän kanssa täytyy nuo adoptioasiat selvittää. Mielestäni sille ei pitäisi suurempia esteitä olla, paitsi tuo isä. Lapselle paras paikka on nyt tuttu ja turvallinen, välittävä koti.

Lapsi ei varmasti vielä käsitä kuoleman lopullisuutta... Lapsi on hyvä ottaa mukaan hautajaisiin ja antaa hänen jättää jäähyväiset äidilleen (oma kimppu tms.). Lapsen suru ailahtelee - välillä lapsi on oma itsensä ja välillä suru yllättää. Tärkeintä on, että lapsi saa turvallisia aikuisia ympärilleen ja kokee, että hän saa puhua äidistään ja olla surullinen. Puhuminen auttaa lasta, samoin muisteleminen. Jos lapsi vaikuttaa masentuneelta niin ammattiauttajan apu voi olla tarpeen. Voitte auttaa lasta parhaiten olemalla läsnä; pyytämällä yökylään tai ryhtymällä hänen tukiperheekseen. Tärkeää on, että kaikki lapselle tärkeät ihmiset pysyvät nyt mukana hänen elämässään - myös se hulttio-isä, jos lapsi ei ole hänen huollettavanaan. Lapsi saattaa jatkossa pelätä, että hänelle rakkaita ihmisiä vain katoaa johonkin.



Adoptio on prosessina melko työläs, joten yleensä tällaisissa tapauksessa lapsi "vain" sijoitetaan sukulaisille pitkäaikaisesti. Käsittääkseni isovanhemmat eivät edes voi adoptoida lapsenlastaan. Jos suvusta ei soveltuvaa huoltajaa löydy tai jos menehtynyt vanhempi on esittänyt toiveen lapsen huollon järjestämisestä (esim. ei halua lasta omien sukulaisten huollettavaksi), niin siinä tapauksessa lapsi sijoitetaan sijaisperheeseen.

ja pidän edelleenkin edesmennyttä tätiäni ns. oikeana äitinä. Olin kahdeksan vuotias, kun hän kuoli, ja se oli kyllä totaalishokki. Itkin kaksi tuntia komerossa, mutta en sitten mitenkään kenenkään kanssa osannut purkaa tunnekuormitustani. Lapsi käsittää kuoleman lopullisuuden, se on ihan varma. Aikuiset eivät vain aina käsitä lapsen tuskan todellisuutta.

faktana kerron, että sijaislapsi EI peri huoltajiaan, mutta adoptiolapsi PERII huoltajansa. Siinä on se syy monesti, että sijaislasta ei adoptoida.

faktana kerron, että sijaislapsi EI peri huoltajiaan, mutta adoptiolapsi PERII huoltajansa. Siinä on se syy monesti, että sijaislasta ei adoptoida.

En sitä muistaakseni oikein tajunnut, vaikka surinkin. Nyt jälkeenpäin ajatellessa asiaa, olisi minun surua pitänyt ottaa huomioon enemmän. Kaikki aikuiset lähellä keskittyivät vain omaan suruunsa enkä saanut henkistä tukea keneltäkään, joten tärkeää olisi nyt kuunnella lasta ja olla lähellä.