Miksi jotkut haluavat ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole?

Maalikylässä oli vissi jako poliittisesti. Edes nuorten seurustelu ei sopinut eri ryhmien välillä. Muutto nuoruudessa teollisuuspaikkakunnalle toi eteen uuden jaon. Oli ylemmät toimihenkilöt  sitten se konttori- ja työnjohtaja porukka ja viimeisenä duunarit. Rajat oli olemassa jopa koulussa, eri ryhmistä tulleet lapset opettaja piti erillään. Miten nyt onnistuu seurustelu akateemisten ja ammattikoulutuksen saaneiden kesken. Oma kokemus on, että 80-luvulla oli vähiten rajoja, mutta kyllä nyt erot ovat taas selviä. Koulutus ei enää luokittele, vaan raha,menestys ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä. 

No, siis toisilla on vilkas mielikuvitus. Liikkeellä on monenlaisia ennakkoluuloja ja harhoja, ja mitä sulkeutuneemmissa piireissä liikut, sitä todennäköisemmin elät omassa kuplassasi.

Minä olin se, joka kirjoitti "herrojen kakaroihin" kohdistuvista ennakkoluuloista ja aggressioista. Etkö usko että sellainen ollut todellisuutta vielä jokin aika sitten? Varmaan vieläkin. 

Yksittäiset tapaukset eivät tee asiasta laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä. Jopa 5 miljoonainseen minikansaan löytyy tossun kuluttajaa joka lähtöön. Ja osa on todella harhaisia riippumatta tulo- tai koulutustasosta.

Ei ole kysymys mistään "yksittäisistä tapauksista" vaan historiasta ja sosiologiasta joka oli ja tapahtui eikä ole vieläkään kadonnut. 

Se on nimenomaan pieni joukko henkilöitä, jotka käyttävät moista retoriikkaa ja ylipäätään vertailevat jatkuvasti itseään, tuttujaan tai toisiaan. Vielä vähemmän tällaista tapahtuu suuressa kaupungissa, missä ei edes tunne promillen vertaa ihmisiä.

Jossain Helsingissähän ne luokkajaot korostuvat. Ylempää keskiluokkaa olevat muuttavat esimerkiksi Lauttasaareeen, Munkkiniemeen tai Eiraan. Eivät he katsele asuntoa mistään Myyrmäestä. 

Eikä Helsingissä eri yhteiskuntaluokat edes kohtaa. Missä he kohtaisivat?

Helsingin asuinalueet eivät jakaudu mustavalkoisesti yhteiskuntaluokkien mukaan. Toki sellaisiakin on, mutta esimerkiksi Pukinmäessä on ristikkäin hyvin erilaisia alueita ja jopa taloja. Vaikkapa Puksun S-marketissa voi asioida niin keskiluokkaa, perusduunareita, työttömiä ja mitä vain. Siinä nurkilla oleva Pihlajamäen alakoulu kerää oppilaita niin Pukinmäki-Savela-alueelta kuin Pihlajamäestä.

Nuo ovat köyhien alueita muutenkin, ei joku ylemmän keskiluokan perhe Pihlikseen muuta.

Pointti olikin siinä, että Pukinmäki on ilmeeltään monipuolisempaa, ei ehkä ylempää keskiluokkaa hirveästi, mutta ainakin akateemisesti koulutettua ja kohtuuhyvin tienaavaa peruskeskiluokkaa. Pihlis puolestaan on maineeltaan vähän erilainen, ja silti näiden kahden alueen lapset kohtaavat toisensa samassa koulussa. Pukinmäessä on muuten myös suurehkoja omakotitaloja, joissa tuskin ainakaan kaikkein pienituloisinta porukkaa asuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä. 

No, siis toisilla on vilkas mielikuvitus. Liikkeellä on monenlaisia ennakkoluuloja ja harhoja, ja mitä sulkeutuneemmissa piireissä liikut, sitä todennäköisemmin elät omassa kuplassasi.

Minä olin se, joka kirjoitti "herrojen kakaroihin" kohdistuvista ennakkoluuloista ja aggressioista. Etkö usko että sellainen ollut todellisuutta vielä jokin aika sitten? Varmaan vieläkin. 

Yksittäiset tapaukset eivät tee asiasta laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä. Jopa 5 miljoonainseen minikansaan löytyy tossun kuluttajaa joka lähtöön. Ja osa on todella harhaisia riippumatta tulo- tai koulutustasosta.

Ei ole kysymys mistään "yksittäisistä tapauksista" vaan historiasta ja sosiologiasta joka oli ja tapahtui eikä ole vieläkään kadonnut. 

Se on nimenomaan pieni joukko henkilöitä, jotka käyttävät moista retoriikkaa ja ylipäätään vertailevat jatkuvasti itseään, tuttujaan tai toisiaan. Vielä vähemmän tällaista tapahtuu suuressa kaupungissa, missä ei edes tunne promillen vertaa ihmisiä.

Jossain Helsingissähän ne luokkajaot korostuvat. Ylempää keskiluokkaa olevat muuttavat esimerkiksi Lauttasaareeen, Munkkiniemeen tai Eiraan. Eivät he katsele asuntoa mistään Myyrmäestä. 

Eikä Helsingissä eri yhteiskuntaluokat edes kohtaa. Missä he kohtaisivat?

Helsingin asuinalueet eivät jakaudu mustavalkoisesti yhteiskuntaluokkien mukaan. Toki sellaisiakin on, mutta esimerkiksi Pukinmäessä on ristikkäin hyvin erilaisia alueita ja jopa taloja. Vaikkapa Puksun S-marketissa voi asioida niin keskiluokkaa, perusduunareita, työttömiä ja mitä vain. Siinä nurkilla oleva Pihlajamäen alakoulu kerää oppilaita niin Pukinmäki-Savela-alueelta kuin Pihlajamäestä.

Nuo ovat köyhien alueita muutenkin, ei joku ylemmän keskiluokan perhe Pihlikseen muuta.

Pointti olikin siinä, että Pukinmäki on ilmeeltään monipuolisempaa, ei ehkä ylempää keskiluokkaa hirveästi, mutta ainakin akateemisesti koulutettua ja kohtuuhyvin tienaavaa peruskeskiluokkaa. Pihlis puolestaan on maineeltaan vähän erilainen, ja silti näiden kahden alueen lapset kohtaavat toisensa samassa koulussa. Pukinmäessä on muuten myös suurehkoja omakotitaloja, joissa tuskin ainakaan kaikkein pienituloisinta porukkaa asuu.

Puksussa on korkeintaan alempaa keskiluokkaa. Ei ole suurta yhteiskuntaluokkien välistä törmäystä paikallisessa koulussa. Erilainen tilanne on sitten vaikkapa Töölössä, jossa jonkun sijoitusasuntoon on muuttanut joku vuokralainen. Tämän lapset kyllä eroavat perustöölöläisistä lapsista kuin yö ja päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä. 

No, siis toisilla on vilkas mielikuvitus. Liikkeellä on monenlaisia ennakkoluuloja ja harhoja, ja mitä sulkeutuneemmissa piireissä liikut, sitä todennäköisemmin elät omassa kuplassasi.

Minä olin se, joka kirjoitti "herrojen kakaroihin" kohdistuvista ennakkoluuloista ja aggressioista. Etkö usko että sellainen ollut todellisuutta vielä jokin aika sitten? Varmaan vieläkin. 

Yksittäiset tapaukset eivät tee asiasta laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä. Jopa 5 miljoonainseen minikansaan löytyy tossun kuluttajaa joka lähtöön. Ja osa on todella harhaisia riippumatta tulo- tai koulutustasosta.

Ei ole kysymys mistään "yksittäisistä tapauksista" vaan historiasta ja sosiologiasta joka oli ja tapahtui eikä ole vieläkään kadonnut. 

Se on nimenomaan pieni joukko henkilöitä, jotka käyttävät moista retoriikkaa ja ylipäätään vertailevat jatkuvasti itseään, tuttujaan tai toisiaan. Vielä vähemmän tällaista tapahtuu suuressa kaupungissa, missä ei edes tunne promillen vertaa ihmisiä.

Jossain Helsingissähän ne luokkajaot korostuvat. Ylempää keskiluokkaa olevat muuttavat esimerkiksi Lauttasaareeen, Munkkiniemeen tai Eiraan. Eivät he katsele asuntoa mistään Myyrmäestä. 

Eikä Helsingissä eri yhteiskuntaluokat edes kohtaa. Missä he kohtaisivat?

Helsingin asuinalueet eivät jakaudu mustavalkoisesti yhteiskuntaluokkien mukaan. Toki sellaisiakin on, mutta esimerkiksi Pukinmäessä on ristikkäin hyvin erilaisia alueita ja jopa taloja. Vaikkapa Puksun S-marketissa voi asioida niin keskiluokkaa, perusduunareita, työttömiä ja mitä vain. Siinä nurkilla oleva Pihlajamäen alakoulu kerää oppilaita niin Pukinmäki-Savela-alueelta kuin Pihlajamäestä.

Nuo ovat köyhien alueita muutenkin, ei joku ylemmän keskiluokan perhe Pihlikseen muuta.

Pointti olikin siinä, että Pukinmäki on ilmeeltään monipuolisempaa, ei ehkä ylempää keskiluokkaa hirveästi, mutta ainakin akateemisesti koulutettua ja kohtuuhyvin tienaavaa peruskeskiluokkaa. Pihlis puolestaan on maineeltaan vähän erilainen, ja silti näiden kahden alueen lapset kohtaavat toisensa samassa koulussa. Pukinmäessä on muuten myös suurehkoja omakotitaloja, joissa tuskin ainakaan kaikkein pienituloisinta porukkaa asuu.

Puksussa on korkeintaan alempaa keskiluokkaa. Ei ole suurta yhteiskuntaluokkien välistä törmäystä paikallisessa koulussa. Erilainen tilanne on sitten vaikkapa Töölössä, jossa jonkun sijoitusasuntoon on muuttanut joku vuokralainen. Tämän lapset kyllä eroavat perustöölöläisistä lapsista kuin yö ja päivä. 

Kuten se pukinmäkeläinen kertoi edellä, Pukinmäessä on myös laaja omakotialue, varsin vehreä ja vauras. Itsekään en tiennyt siitä ennenkuin osuin vahingossa pyöräretkellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä. 

No, siis toisilla on vilkas mielikuvitus. Liikkeellä on monenlaisia ennakkoluuloja ja harhoja, ja mitä sulkeutuneemmissa piireissä liikut, sitä todennäköisemmin elät omassa kuplassasi.

Minä olin se, joka kirjoitti "herrojen kakaroihin" kohdistuvista ennakkoluuloista ja aggressioista. Etkö usko että sellainen ollut todellisuutta vielä jokin aika sitten? Varmaan vieläkin. 

Yksittäiset tapaukset eivät tee asiasta laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä. Jopa 5 miljoonainseen minikansaan löytyy tossun kuluttajaa joka lähtöön. Ja osa on todella harhaisia riippumatta tulo- tai koulutustasosta.

Ei ole kysymys mistään "yksittäisistä tapauksista" vaan historiasta ja sosiologiasta joka oli ja tapahtui eikä ole vieläkään kadonnut. 

Se on nimenomaan pieni joukko henkilöitä, jotka käyttävät moista retoriikkaa ja ylipäätään vertailevat jatkuvasti itseään, tuttujaan tai toisiaan. Vielä vähemmän tällaista tapahtuu suuressa kaupungissa, missä ei edes tunne promillen vertaa ihmisiä.

Jossain Helsingissähän ne luokkajaot korostuvat. Ylempää keskiluokkaa olevat muuttavat esimerkiksi Lauttasaareeen, Munkkiniemeen tai Eiraan. Eivät he katsele asuntoa mistään Myyrmäestä. 

Eikä Helsingissä eri yhteiskuntaluokat edes kohtaa. Missä he kohtaisivat?

Helsingin asuinalueet eivät jakaudu mustavalkoisesti yhteiskuntaluokkien mukaan. Toki sellaisiakin on, mutta esimerkiksi Pukinmäessä on ristikkäin hyvin erilaisia alueita ja jopa taloja. Vaikkapa Puksun S-marketissa voi asioida niin keskiluokkaa, perusduunareita, työttömiä ja mitä vain. Siinä nurkilla oleva Pihlajamäen alakoulu kerää oppilaita niin Pukinmäki-Savela-alueelta kuin Pihlajamäestä.

Nuo ovat köyhien alueita muutenkin, ei joku ylemmän keskiluokan perhe Pihlikseen muuta.

Pointti olikin siinä, että Pukinmäki on ilmeeltään monipuolisempaa, ei ehkä ylempää keskiluokkaa hirveästi, mutta ainakin akateemisesti koulutettua ja kohtuuhyvin tienaavaa peruskeskiluokkaa. Pihlis puolestaan on maineeltaan vähän erilainen, ja silti näiden kahden alueen lapset kohtaavat toisensa samassa koulussa. Pukinmäessä on muuten myös suurehkoja omakotitaloja, joissa tuskin ainakaan kaikkein pienituloisinta porukkaa asuu.

Puksussa on korkeintaan alempaa keskiluokkaa. Ei ole suurta yhteiskuntaluokkien välistä törmäystä paikallisessa koulussa. Erilainen tilanne on sitten vaikkapa Töölössä, jossa jonkun sijoitusasuntoon on muuttanut joku vuokralainen. Tämän lapset kyllä eroavat perustöölöläisistä lapsista kuin yö ja päivä. 

Kuten se pukinmäkeläinen kertoi edellä, Pukinmäessä on myös laaja omakotialue, varsin vehreä ja vauras. Itsekään en tiennyt siitä ennenkuin osuin vahingossa pyöräretkellä. 

Pukinmäessä tulotaso on alle Helsingin keskitason, ja myös koulutettuja on keskiarvoa vähemmän. Alempaa keskiluokkaa ja duunareita siis. Jonkin verran myös pienituloisia. Ylempää keskiluokkaa siellä ei juuri ole. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä merkitystä sillä yhteiskuntaluokkia on?

Se on bussissa helpompi hengittää, jos kellään ei ole paska housussa ja on päässyt suihkuun viimeisen kuukauden aikana. Sen verran pahalle haisee tuo alin yhteiskuntaluokka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä tekstejä lukiessa tulee hämmentynyt olo siitä kuinka monenlaisia todellisuuksia tästäkin maasta löytyy. En tiedä minkä ikäisiä kirjoittajat ovat, mutta itse vuonna 1981 pienessä satamakaupungissa syntyneenä ja siellä suurimman osan elämästäni viettäneenä luonnehdinnat "herrojen kakaroista" ovat täysin vieraita. Osa perheistä oli varakkaampia, osa köyhempiä, mutta ei näin äkkiseltään tule mieleen sen suurempaa vihanpitoa näiden välillä. 

No, siis toisilla on vilkas mielikuvitus. Liikkeellä on monenlaisia ennakkoluuloja ja harhoja, ja mitä sulkeutuneemmissa piireissä liikut, sitä todennäköisemmin elät omassa kuplassasi.

Minä olin se, joka kirjoitti "herrojen kakaroihin" kohdistuvista ennakkoluuloista ja aggressioista. Etkö usko että sellainen ollut todellisuutta vielä jokin aika sitten? Varmaan vieläkin. 

Yksittäiset tapaukset eivät tee asiasta laajempaa yhteiskunnallista ilmiötä. Jopa 5 miljoonainseen minikansaan löytyy tossun kuluttajaa joka lähtöön. Ja osa on todella harhaisia riippumatta tulo- tai koulutustasosta.

Ei ole kysymys mistään "yksittäisistä tapauksista" vaan historiasta ja sosiologiasta joka oli ja tapahtui eikä ole vieläkään kadonnut. 

Se on nimenomaan pieni joukko henkilöitä, jotka käyttävät moista retoriikkaa ja ylipäätään vertailevat jatkuvasti itseään, tuttujaan tai toisiaan. Vielä vähemmän tällaista tapahtuu suuressa kaupungissa, missä ei edes tunne promillen vertaa ihmisiä.

Jossain Helsingissähän ne luokkajaot korostuvat. Ylempää keskiluokkaa olevat muuttavat esimerkiksi Lauttasaareeen, Munkkiniemeen tai Eiraan. Eivät he katsele asuntoa mistään Myyrmäestä. 

Eikä Helsingissä eri yhteiskuntaluokat edes kohtaa. Missä he kohtaisivat?

Helsingin asuinalueet eivät jakaudu mustavalkoisesti yhteiskuntaluokkien mukaan. Toki sellaisiakin on, mutta esimerkiksi Pukinmäessä on ristikkäin hyvin erilaisia alueita ja jopa taloja. Vaikkapa Puksun S-marketissa voi asioida niin keskiluokkaa, perusduunareita, työttömiä ja mitä vain. Siinä nurkilla oleva Pihlajamäen alakoulu kerää oppilaita niin Pukinmäki-Savela-alueelta kuin Pihlajamäestä.

Nuo ovat köyhien alueita muutenkin, ei joku ylemmän keskiluokan perhe Pihlikseen muuta.

Pointti olikin siinä, että Pukinmäki on ilmeeltään monipuolisempaa, ei ehkä ylempää keskiluokkaa hirveästi, mutta ainakin akateemisesti koulutettua ja kohtuuhyvin tienaavaa peruskeskiluokkaa. Pihlis puolestaan on maineeltaan vähän erilainen, ja silti näiden kahden alueen lapset kohtaavat toisensa samassa koulussa. Pukinmäessä on muuten myös suurehkoja omakotitaloja, joissa tuskin ainakaan kaikkein pienituloisinta porukkaa asuu.

Puksussa on korkeintaan alempaa keskiluokkaa. Ei ole suurta yhteiskuntaluokkien välistä törmäystä paikallisessa koulussa. Erilainen tilanne on sitten vaikkapa Töölössä, jossa jonkun sijoitusasuntoon on muuttanut joku vuokralainen. Tämän lapset kyllä eroavat perustöölöläisistä lapsista kuin yö ja päivä. 

Kuten se pukinmäkeläinen kertoi edellä, Pukinmäessä on myös laaja omakotialue, varsin vehreä ja vauras. Itsekään en tiennyt siitä ennenkuin osuin vahingossa pyöräretkellä. 

Pukinmäessä tulotaso on alle Helsingin keskitason, ja myös koulutettuja on keskiarvoa vähemmän. Alempaa keskiluokkaa ja duunareita siis. Jonkin verran myös pienituloisia. Ylempää keskiluokkaa siellä ei juuri ole. 

No on siellä jonkin verran kuitenkin, kuten näkee jos siellä liikkuu. Sori jos se ei sovi ennakkoluuloihisi.

Kenellä ihmisellä on riittävästi koulutusta ja kokemusta, että pystyy jakamaan ihmiset eri yhteiskuntaluokkiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Ai helkkari, röhönaurut!! Elätkö kuplassa! Menepä sanomaan kenelle tahansa meikäläis tyyppiselle ihmiselle, että hommat kuten purjehtiminen ja maktustaminen rikkaiden kohteisiin on tavisten juttuja, saat naurut päällesi! Me oikeat tavikset täällä kauppojen kassoilla ja bussien kuskeina emme matkusta Gardajäörville vaan Kanarialle tai osaa veneillä muuten kuin soutuveneillä!

Häh, olen minäkin siellä ollut vaikka olen tavis, ja veneillä voi pienemmälläkin budjetilla jos haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Ai helkkari, röhönaurut!! Elätkö kuplassa! Menepä sanomaan kenelle tahansa meikäläis tyyppiselle ihmiselle, että hommat kuten purjehtiminen ja maktustaminen rikkaiden kohteisiin on tavisten juttuja, saat naurut päällesi! Me oikeat tavikset täällä kauppojen kassoilla ja bussien kuskeina emme matkusta Gardajäörville vaan Kanarialle tai osaa veneillä muuten kuin soutuveneillä!

Tämä. Työväenluokka ei edes viihtyisi Gardajärvellä, mitä siellä on, mikä kunnon rasvanahka duunaria kiinnostaisi, ei mitään. Duunari lähtee Alanayaan, kippailee halpaa kaljaa ja nuoremmat voivat kokeilla vaahtojuhlia merirosvolaivassa. Pikkasen aurinkoa, hyvä ruoka ja helppoa lomaa. Gardan pikkusievä kultturellius ei nappaise. Suurin osa meistä suomalaisista ei ole jalallaan astunut purjeveneeseen. 

Näitä ketjuja tekevät ne, jotka haluavat tuoda esiin kuuluvansa ylempään keskiluokkaan tms., ja uskovat vanhentuneisiin sosiologian teorioihin, koska ne nostattavat heidän huojuvaa itsetuntoaan. Eivät yhteiskuntaluokat ole niin yksiselitteisiä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi niitä pitäisi normaalielämässä kovasti ajatella? Tutkijoille mielenkiintoisia, tavan tallaajalle ei mitenkään. Eikä tämä sun ns. luokkasi näy useimmiten mitenkään ulospäin.

Eihän niitä tarvitsekaan jatkuvasti tietoisesti ajatella, jotta niillä olisi merkitystä. Yhteiskuntaluokka näkyy esimerkiksi siinä, millä alueella on varaa asua, voiko opiskella ilman jatkuvaa huolta toimeentulosta ja onko mahdollisuus selvitä yllättävistä menoista. Se näkyy myös siinä, missä ihmiset lomailevat, millaisissa ravintoloissa käyvät, mitä harrastavat ja millaisissa piireissä liikkuvat. Miljonäärillä voi olla varaa lomailla kalliissa lomakohteissa, omistaa useita asuntoja ja harrastaa asioita, joihin tavallisella palkansaajalla ei ole varaa. Pienituloinen taas saattaa joutua jättämään jopa tavallisen lomamatkan väliin. Samoin toisella on varaa yksityiseen terveydenhoitoon, siivouspalveluihin ja siihen, että joku muu hoitaa arjen käytännön asioita, kun taas toinen käyttää oman vapaa-aikansa ja energiansa kaiken tekemiseen itse. Toki on myös varakkaita ihmisiä, jotka 'köyhäilee' vapaaehtoisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Ai helkkari, röhönaurut!! Elätkö kuplassa! Menepä sanomaan kenelle tahansa meikäläis tyyppiselle ihmiselle, että hommat kuten purjehtiminen ja maktustaminen rikkaiden kohteisiin on tavisten juttuja, saat naurut päällesi! Me oikeat tavikset täällä kauppojen kassoilla ja bussien kuskeina emme matkusta Gardajäörville vaan Kanarialle tai osaa veneillä muuten kuin soutuveneillä!

Tämä. Työväenluokka ei edes viihtyisi Gardajärvellä, mitä siellä on, mikä kunnon rasvanahka duunaria kiinnostaisi, ei mitään. Duunari lähtee Alanayaan, kippailee halpaa kaljaa ja nuoremmat voivat kokeilla vaahtojuhlia merirosvolaivassa. Pikkasen aurinkoa, hyvä ruoka ja helppoa lomaa. Gardan pikkusievä kultturellius ei nappaise. Suurin osa meistä suomalaisista ei ole jalallaan astunut purjeveneeseen. 

Itse olen köyhä, ja mua kyllä kiinnostaisi Gardajärvi, laskettelulomat ja purjehtiminen huomattavasti enemmän kuin Alanya. Tällä hetkellä ei ole tosin varaa edes siihen Alanyaan. 😅 

Vierailija kirjoitti:

Maalikylässä oli vissi jako poliittisesti. Edes nuorten seurustelu ei sopinut eri ryhmien välillä. Muutto nuoruudessa teollisuuspaikkakunnalle toi eteen uuden jaon. Oli ylemmät toimihenkilöt  sitten se konttori- ja työnjohtaja porukka ja viimeisenä duunarit. Rajat oli olemassa jopa koulussa, eri ryhmistä tulleet lapset opettaja piti erillään. Miten nyt onnistuu seurustelu akateemisten ja ammattikoulutuksen saaneiden kesken. Oma kokemus on, että 80-luvulla oli vähiten rajoja, mutta kyllä nyt erot ovat taas selviä. Koulutus ei enää luokittele, vaan raha,menestys ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa.

Hyvä vika virke. Kouluja käymätön veeti voi olla esports-miljonääri. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalikylässä oli vissi jako poliittisesti. Edes nuorten seurustelu ei sopinut eri ryhmien välillä. Muutto nuoruudessa teollisuuspaikkakunnalle toi eteen uuden jaon. Oli ylemmät toimihenkilöt  sitten se konttori- ja työnjohtaja porukka ja viimeisenä duunarit. Rajat oli olemassa jopa koulussa, eri ryhmistä tulleet lapset opettaja piti erillään. Miten nyt onnistuu seurustelu akateemisten ja ammattikoulutuksen saaneiden kesken. Oma kokemus on, että 80-luvulla oli vähiten rajoja, mutta kyllä nyt erot ovat taas selviä. Koulutus ei enää luokittele, vaan raha,menestys ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa.

Hyvä vika virke. Kouluja käymätön veeti voi olla esports-miljonääri. 

Voi olla, mutta yhteiskunnalliseen eliittiin hänellä ei ole mitään jakoa. Ei edes ylempään keskiluokkaan, koska näissä akateeminen koulutus on peruslähtökohta. 

Vierailija kirjoitti:

Ellette ole huomanneet, keskiluokallakin on jo talousahdinko. Menee työt, kämpät ja jäljelle jää vain asuntovelka, joka pannaan ulosottoon kun kämppä myydään halvalla jollekin saatanan sijoittajalle.

Kukaan ei ole turvassa, paitsi ylin tulokymmenes.

Kuka sinut on pakottanut ottamaan lainaa? Itse ostan käteisellä mitä ostan... ensin säästän jos on tarpeen, sitten ostan. Enkä ole mitenkään suurituloinen, joku 3600 netto kuussa, palkkalaskelman mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Itse olen vaatimattomista oloista, mutta olen siitä huolimatta matkustanut yli 30 eri maassa (pienellä budjetilla kaikki) ja puhun viittä eri kieltä. Olen myös täysin luontevasti viihtynyt niin tavallisissa kahviloissa kuin hienoissa ravintoloissakin. Ainoa ongelma on lähinnä se, ettei minulla ole varaa käydä niissä niin erityisen. Siksi en oikein allekirjoita ajatusta, että kahvilassa viihtyminen tai Venetsiaan interreilaaminen olisi jotenkin suoraan kiinni ihmisen yhteiskuntaluokasta tai kulttuurisesta pääomasta. Toki tausta vaikuttaa ihmisen kokemuksiin ja mahdollisuuksiin, mutta se ei määritä sitä, miten hän suhtautuu uusiin tilanteisiin tai millaisissa ympäristöissä hän tuntee olonsa mukavaksi. Siihen vaikuttavat mielestäni myös persoonallisuus, kiinnostuksen kohteet ja halu oppia uutta ja kokeilla uusia asioita. Vanhempani ovat kyllä tuollaisia kuvaamasi kaltaisia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

 

Ei sinua ainakaan yrittämisen puutteesta voi syyttää, mutta sinä tässä se sokea olet. Miten se kadulla vastaantulevissa näkyy, kuka on matkustellut, kuka purjehtinut ja kuka on pyörinyt vain paikallisella ostarilla? Täällä kun väitetään, että se näkyy katukuvassa. Tuskin sokea olen, mutta ainakaan kotipaikkakunnallani en tiedä ihmisistä tuollaisia asioita.

Ulkomaanmatkailusta voin kertoa sinulle, että jo 1970-luvulla tunnettiin käsite seiväsmatkat. Niille matkoille osallistui nimenomaan niitä, jotka eivät aiemmilla vuosikymmenillä  matkustelleet. Gardajärvi olisi ollut aivan yhtä realistinen matkakohde minulle kuin Verona ja Venetsia silloin, kun kävin Pohjois-Italiassa. Matkustamisesta puheenollen, interrail oli nuorille realistinen matkustustapa Euroopassa jo viime vuosituhannella.

Jotenkin outo ajatus luokitella ihmisiä sen mukaan, purjehtivatko ja ratsastavatko vai kalastavatko kotijärvellä soutuveneellä ja harrastavatko raveja.

Et edelleenkään tunnu ymmärtävän, mitä tässä tarkoitetaan. Kukaan ei ole väittänyt, että vastaantulijan otsasta näkisi, onko hän käynyt Gardajärvellä tai harrastaako purjehdusta. Kyse on siitä, että ihmisten puheessa, tavoissa, verkostoissa, harrastuksissa, koulutuspoluissa ja itsestäänselvyyksissä näkyvät erilaiset taustat.

Purjehdus ja Gardajärvi olivat esimerkkejä asioista, jotka toisille ovat täysin tavallisia ja toisille täysin vieraita. Pointti ei ollut luokitella ihmisiä harrastusten perusteella, vaan havainnollistaa sitä, että eri yhteiskuntaluokissa kasvaneilla ihmisillä on erilaisia kokemuksia ja viitekehyksiä.

Se, että sinulle Gardajärvi oli realistinen matkakohde tai interrail mahdollinen, ei tarkoita että ne olisivat olleet sitä kaikille. Suomessa on edelleen ihmisiä, joiden perheillä ei ole varaa ulkomaanmatkoihin lainkaan. Juuri tätä erilaisten lähtökohtien olemassaoloa tässä yritän kuvata.

Eikä kyse ole siitäkään, että onko varaa vai ei. Kaikilla ei ole kykyä, kielitaito on puutteellinen esim,. Meillä on paljon ilmeisesti pikkupaikkakuntien köyhiä, joille jo tavallinen kahvila voi olla mahdoton paikka mennä. Ei osata olla, ahdistutaan ja rahaakaan lystiin ei oikein ole. Ihminen, jonka kulttuurillinen tai mikään muukaan pääoma ei riitä tavalliseen kahvilaan, niin, että sellaisesta osaisi nauttia, ei varmastikaan interreilaa Venetsiaan. 

Itse olen vaatimattomista oloista, mutta olen siitä huolimatta matkustanut yli 30 eri maassa (pienellä budjetilla kaikki) ja puhun viittä eri kieltä. Olen myös täysin luontevasti viihtynyt niin tavallisissa kahviloissa kuin hienoissa ravintoloissakin. Ainoa ongelma on lähinnä se, ettei minulla ole varaa käydä niissä niin erityisen. Siksi en oikein allekirjoita ajatusta, että kahvilassa viihtyminen tai Venetsiaan interreilaaminen olisi jotenkin suoraan kiinni ihmisen yhteiskuntaluokasta tai kulttuurisesta pääomasta. Toki tausta vaikuttaa ihmisen kokemuksiin ja mahdollisuuksiin, mutta se ei määritä sitä, miten hän suhtautuu uusiin tilanteisiin tai millaisissa ympäristöissä hän tuntee olonsa mukavaksi. Siihen vaikuttavat mielestäni myös persoonallisuus, kiinnostuksen kohteet ja halu oppia uutta ja kokeilla uusia asioita. Vanhempani ovat kyllä tuollaisia kuvaamasi kaltaisia ihmisiä.

Komppaan tätä. Minä (=köyhä) en viihdy lainkaan 'köyhissä' paikoissa vaan nimenomaan tuntisin oloni paljon kotoisammaksi niissä paikoissa missä ylemmät yhteiskuntaluokat hengailevat. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä merkitystä sillä yhteiskuntaluokkia on?

Yhteiskuntaluokkien olemassaolon tiedostaminen auttaa ymmärtämään yhteiskunnan toimintaa ja valtarakenteita.

Ihmisen perhetausta saattaa vaikuttaa hänen vielä myöhemminkin, vaikka olisi tehnyt ns. luokkahypyn. Näin ollen yhteiskuntaluokat voivat selittää myös ihmisten välisiä suhteita.